Olen edellispäivinä kirjoittanut kahdesta kirkon mukanaolosta meidän jokaisen ihmisen elämän merkkihetkissä: kasteessa ja rippikoulussa konfirmaatiokirkkoineen. Kolmas samanvertainen vaikutusmahdollisuus on rakkaittemme hautaan siunaamiset. Kaikissa näissä eri elämme käännekohdissa on kirkollamme laaja kosketusmahdollisuus suureen osaan kansaamme. On vain huolehdittava, että me seurakunnan viranhaltijat toimitamme arvokkaat tehtävämme täysipainoisesti ja huomioiden henkilökohtaisesti kunkin tilaisuuden ainutkertaisen laadun läsnäolijoiden kannalta.
Siunaustilaisuuksia on tietysti monenlaisia. Olen ollut siunaamassa vainajan ilman ainoatakaan saattajaa. Kerran oli paikalla yksin vainajan poika. Nykyisin on myös rúnsaasti hiljaisuudessa tapahtuvia siunauksia, joihin kutsutaan vain lähiomaiset. Suvutkin voivat olla hyvinkin pieniä. Mutta on yhä edelleen myös avoimia etukäteen lehdessä kuolinilmoituksen yhteydessä esitettyjä kutsuja, jolloin väkeä voi olla paljonkin. Etenkin joltakin kylältä haudattavalla on yleensä laaja saattojoukko. Asutustaajamissa yksilöllistyminen on edennyt pidemmälle.
Merkittävää juuri kirkon kannalta on se, että myös kirkosta eronneille pyydetään hyvin yleisesti siunaamista. Uskoisin reippaasti yli 90% vainajista saavan kirkollisen siunauksen. Tälläisissäkin tilaisuuksissa valtaosa ainakin saattoväestä on seurakuntalaisia, voivat olla vainajan lähiomaisetkin.
Vanha käytäntö siunauspuheessa on ollut, ettei vainajasta puhuta juuri mitään. Itse olen huomannut parhaaksi kosketella poisnukkuneen rakkaan elämänvaiheita ja tuoda esiin hänen vaikutustaan läheistensä elämään. Tässä autta etukäteinen toimituskeskustelu. Tietysti vielä tarkemmin vainajan elämäntyöstä voidaan puhua muistotilaisuudessa, jossa usein lähiomaiset muistelevatkin poisnukkunutta, hehän myös tunsivat vainajan paremmin.
Kanttorin panosta ei saisi myöskään unohtaa virsilaulun ja musiikin johtajana. Olenkin virkapaikoissani pienemmissä seurakunnissa saanutkin kanttoreista hyvän kokemuksen niin Jämijärvellä kuin Jurvassa ja nyt Noormarkussakin. He ovat auliisti olleet myös haudalla laulamassa Sun haltuus rakas isäni-virttä ja tulleet mukaan muistotilaisuuteenkin. Näin oli aiemmin asianlaita Kankaanpäässäkin esim. vielä Vättöjen ja Anne-Mari Yrjänän aikana.
On muistettava, että jokainen hautaus on ainutkertainen omaisille ja me seurakunnan työtekijät olemme seurakuntalaistemme palvelijoita. Ja tärkeää on, millainen kuva omaisille jää kokonaisuudessaan siunaus- ja muistotilaisuudesta.
Kirkolla ei ole varaa jättää käyttämättä tätä mahdollisuutta ja toimia vain sinne päin vasemmalla kädellä. Olkaamme täysin voimin surevien rinnalla heitä tukemassa heidän vaikealla hetkellään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti