Häviämme gallupeissa

Gallup-demokratia jyllää. Politiikot tekevät mitä tahansa saadakseen hyviä gallup-lukuja. Se on yksi syy Vanhasenkin luopumiseen, puolueessa on todettu vanhalla sotaratsulla ajamisen johtavan umpikujaan, siksi on vetovastuu vaihdettava verekseen vetojuhtaan. Näin hämätään kansaa. Sillä niin kuin Timo Soini taas päivän plokissaan toteaa: kepulaisia johtaa aina kepulainen. Ei siis ykkösnimestä mikään muutu. Mutta niin vaan halutaan uskotella kansalaisille.

Timo pohtii plokissaan päivän gallup-tuloksia. On ihmeteltävää, miten lyhyt on kansan muisti. PerusSuomalaisten pitäisi jatkuvasti pitää kovempaa meteliä, syksyn vaalirahasekoilupaljastukset eivät vielä ole edes selvitettyjä, silti niissä pahimmin rypeneet kepu ja demarit ovat mukamas noususuunnassa, PerusS täysin puhtoisena pulmusena laskeutunut vuoden alempaa lukemaan 6,3%. Monet sanovat sen johtuvat Soinin hukkumisesta Pyrsseliin. Onko eduskuntaryhmäkin liian hiljainen, vai eikö vaan näytetä esim. eduskunnan kyselytunneilla heidän kyselyitään. Median valta on kova ja sitä voidaan täysin ohjailla haluttuun suuntaan.

Mutta eipä hätää, gallupit eivät todellakaan äänestä, niin kuin isä Veikko aina totesi. Oppilas Timo puolestaan toteaa, että on hyvä hävitä gallupeissa ja voittaa vaaleissa ja että luja perusta rakennetaan aina tappioiden pohjalta, jotka lujittavat perustaa. Ja mikä tärkeintä, puolueen puheenjohtaja on edelleen sama, suosituin puoluejohtaja. Kun hän astuu kehiin, alkaa tapahtua ja vaalithan ovat paljolti henkilöityneet. Toivo siis elää kaikesta huolimatta voitollisista vaaleita, joihin vaali vaalilta olemmekin käyneet alkaen eduskuntavaaleista, jatkaen kunnallisvaaleissa ja viimeksi EU-vaaleissa.

Hävitään vaan mielipidemittauksissa, voitetaan kovalla työnteolla ja puhtailla aseilla vaaleissa!

Hevoinen kätkettynä

Nyt se sitten on ratkennut, Vanhanen jättää kesän puoluekokouksessa puheenjohtajuutensa ja samalla menettänee puheittensa mukaan itse hankkimansa pääministerin postin. Tätä luopumista onkin odotettu, vaikka sen lopulta tultua julkisuuteen juuri ennen joulurauhan julistusta löikin aikamoisella ällikällä, olisi nyt edes antanut joulun olla rauhassa politiikalta.

Vanhasen horjuvaa asemaa olen käsitellyt useassakin blogissa, esim. 25.9. Vaalirahasotkusta aina vaan, 26.9. Surullisen hahmon ritari ja 29.9. Lautakasa. Eilisessä plokissaan Timo Soini kirjoittaa eron takana olevan isomman hevosen kuin vain jalkaleikkaukset. Tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessaan Vanhanen jatkaa linjaansa eli ei sano oikeastaan yhtään mitään eronsa syistä todeten vain sen olevan kokonaisarvio eli monien syiden summa. Näin meidän muiden arvailtavaksi sitten jää nämä syyt.

Uuden Suomen keskustelussa onkin tänään liikkeellä sata arvelijaa. Monet ovat samaa mieltä Soinin kanssa, niin minäkin. Eroilmoituksen takana täytyy olla raskauttavia asioita. Onhan Vanhasella selvittämättömiä asioita aina Nuorten Asuntosäätiön ja Nova Groupin yhteyksistä alkaen lautakasasta puhumattakaan. Ei taida Ruusus-jupakkakaan olla loppuunkäsitelty. Moni antaakin Vanhasesta todella tyrmäävän lausunnon Suomen huonoimpana pääministerinä.

Joka tapauksessa eroilmoitus aikaisempia taustoja vasten on yllättävä ja sille täytyy löytyä painavia syitä, jotka vielä paljastuvat. Onhan hra Vanhanen vielä lokakuussa vakuuttanut asemansa olevan vahvemman kuin koskaan. Hän on myös uhonnut toistuvasti olevansa myös kolmannen hallituksen pääministeri. Ja nyt eroilmoitus. Ei vaikuta loogiselta, vai mitä!

Mikä tai mitkä on se hevoinen eron takana, vai onko sittenkin vain viimeinen korsi ollut liikaa ja katkaissut hevosen selän.

Ei perin enkelimäisiä enkeleitä

Neljännen joulupäivän eli Viattomien lasten päivän enkelikirkko kokosi melkoisesti lapsiperheitä Noormarkun kirkkoon kuten moniin muihinkin maamme kirkkoihin. Olen saanut olla vastaavissa tilaisuuksissa Jämijärvellä nuoriso-ohjaaja Mia Molkkarin järjestäessä ja Jurvassa. Varsinainen järjestäjähän on aina paikallinen Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhdistys.

Noormarkussakin oli nähty paljon vaivaa, oli hienot ohjelmalehtiset ja runsaasti enkeliohjelmaa. Pienet tyttöenkelit kiersivät kanttorin soittaessa palavine kynttilöineen aluksi ja lopuksi ympäri kirkkoa istuen tilaisuuden ajan kirkon kuorissa. Siinä olikin sitten heikko kohta, kun enkelit eivät malttaneetkaan olla enkelimäisiä, vaan pulisivat pienten puheenvuorojen aikana.

Itse kerroin pienestä köyhästä tytöstä, joka muiden selän takana hiipi katsomaan seimessä makaavaa Jeesus-lasta ja näki paimenien ja itämaan tietäjien tuovan kalliita lahjoja eikä hänellä itsellään ollut mitään annettavaa, mutta kun enkeli näki lapsen surun, vei enkeli tytön ulos, jossa keskelle lumisia kenttiä oli puhjennut valkoisia ruusuja, joiden terälehtien keskellä oli kultaisia ristejä. Näitä kukkia tyttönen sitten vei sylillisen Jeesus-lapsen peitteeksi ja totesi Jeesuksen todella olevan Maailman Vapahtajan, koska enkeli oli puhutellut tyttöä, ruusut olivat puhjenneet keskelle talvea ja kuninkaat olivat tuoneet hänelle lahjoja.

Teresa Kaaresmaa kertoi puolestaa miten ihmiset epäilivät onko enkeleitä olemassakaan, mutta kun perheen lapsi sairastui vakavasti, tuli lukuisia tietoja lapsen puolesta rukoilijoista ja niin lapsi alkoi toipua vaikeista sairauksistaan. Nämä rukoilevat lähimmäiset ovat juuri niitä enkeleitä.

Luin myös lyhyen evankeliumin kohdan päivän varsinaisesta aiheesta Joosefin vietyä Jeesus-lapsen ja Maria-äidin pakoon Herodesta Egyptiin ja tämän kuoltua paluusta kotiseudulle Galilean Naseretiin ja luin pienen rukouksen, jonka ajaksi pyysin myös enkeleitä ristimään kätensä.

Yhteislauluja oli monia, tietysti iki-ihana Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, Kuului laulu enkelten ja Lutherin virrestä Enkeli taivaan ensimmäinen, toinen ja viimeinen säkeistö. Pienen tytön yksinlauluna kuultiin Tulkoon joulu. Tervehdyssanat lausui myös lyhyehkästi MLL:n Noormarkun osaston puheenjohtaja Sari Hellman. Ei olisi pitänyt enkelityttöjen pitkästyä!
Enkelikirkohan oli kaikin puolin mitä onnistunein kaikesta huolimatta, ja isät ja äidit ja isovanhemmatkin olivat otettuja ja kuvasivat ahkerasti omia enekeleitään.

Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen

Kolmantena joulupäivänä sunnuntaina täytyy näin tuumata, sillä jouluun liittyy niin paljon mieltä herkistävää ja se koskettelee syvimpiä tuntojamme. Tietysti ykkösenä on joulun lapsen sanoma Jumala meidän keskellämme meidän hyväksemme. Nyt maasta taivaaseen päästä voi, kun joulu, joulu on meillä tuntuu aivan todelliselta.

Jo aattona Lassilan kirkon hartaudessa Lassilan kirkkokuoro aloitti tilaisuutemme Kosta Jylhän sydämeen menevällä Jouluaatto-laululla, jossa kerrotaan pojan menosta sytyttämään kynttilää äidin haudalle. Niinpä Lassilan kuin omien omaisteni Kankaanpään hautausmaa muiden hautausmaiden tapaan olivat jouluyönä kynttilämerenä. Näin saamme jouluna muistaa jo ennen meitä poistuneista rakkaitamme, joiden kuva mielissämme on perin selkeä ja elävä.

Mitä moninaisimmissa muodoissa tulleet joulutervehdykset lämmittävät mieltä, vaikka joskus tuntuu korttien kirjoittelu olevan liiankin raskasta. Mutta kortti on aina hauska saada, samoin kännykkäviesti, puhelinsoitto tai sähköposti, joista lystikkäin oli kurssitoverini teologian tohtori Hannu Purhosen viestittämä porsaiden joulutervehdys. Jos kuka haluaisi sen nähdä, voin mielihyvin välittää! Myös facebookissa oli monia joulutervehdyksiä.

Lähiomaisten yhdessäolo, jouluruokailu ja lahjojen jako on tietysti joulun parhaita anteja. Myös muidenkin muistaminen tekee mielen iloiseksi, tänään saimme veteraaniveljien kanssa olla laulamassa ja kertomassa joulun iloista sanomaa Lohipuron vanhainkodissa, se on aina yhtä mieltänostattavaa, koska tiedämme, ettei vanhainkotien asukkaita koskaan käydä liikaa katsomassa ja tervehtimässä.

Joulunpyhät olisivat myös oiva hiljentymisen aika lukemiselle. Mitä Missä Milloin-kirjan palkintokilpailun vastausten etsiminen on aina yksi traditionaalinen tehtävä. Yhteistoimin vastaukset ovat löytyneet. Valkea hanget ja pakkanen ovat nyt olleet oikean joulusään antajat, jos sitten on lumitöitäkin riittänyt. Lintulaudallakin on ollut kävijöitä, tänään ensimmäisen kerran tänä talvena näkyi pihassa punatulkkukin, muttei se lintulaudalle asti uskaltautunut.
Joulusauna jäi tällä kertaa lämmittämättä, huomenna lienee vuorossa uimahallin aamu-uinti ja sauna viikon kiinniolon jälkeen ja itselläni eka kertaa koko syksynä.

On todella ihmisenä olo autuasta, kun veljenään saa pitää ihmislasta, seimenlasta, Jeesus-lasta.
Näin armas joulu jo kutsuu meitä taasen muistojen suurten luo. Kylmä voisko nyt olla kellä, talven säästä kun tuoksahtaa lämmin leuto ja henkäys hellä, rinnan jäitä mi liuottaa.

Tapaninpäivänä

Nyt elämme oikein vanhan hyvän joulun aikaa, kun saamme viettää kolmea pyhää peräkkäin. Vuoteen 1772 asti kalenterissa oli peräti neljä joulupäivää, sen jälkeen päivien lukumäärä putosi kahteen eli nykyiseen käytäntöön. Neljästä päivästä ensimmäinen oli siis varsinainen Jeesuksen syntymäjuhla, toinen ensimmäisen marttyyrin Stefanuksen muistopäivä, kolmas apostoliveljesten Jaakobin ja Johanneksen päivä ja neljäs Pietarin ja Paavalin päivä.

Kun Jeesuksen oikeaa syntymäpäivää ei tiedetä, alettiin joulua viettää vuoden pimeimpänä aikana Rooman valtakunnassa sen merkkinä, että kristinusko oli voittanut pakanuuden ja näin aiemman Rooman valtionjumalan voittamattoman Auringon palvonnan sijalle tuli Joulu, Kristuksen, vanhurskauden auringon osoittauduttua voittajaksi. Monissa Raamatun paikoissa Jeesusta kutsutaan myös maailman valoksi.

Niinpä tänään Tapaninpäivänä siis vietetään ensimmäisen marttyyrin eli veritodistan Stefanuksen ja hänen myötään kaikkien marttyyrien muistopäivää melkoisena vastakohtana eiliselle joulupäivälle. Mutta näin saadaan kristillisestä uskostamme oikea kuva, emme elä pelkästään suloisessa juhlatunnelmassa, vaan arkielämä voi olla joskus ankaraa taisteluakin.

Joulupäivä on kokonaan pyhitetty Jeesukselle, siksi silloin ei ole kenenkään nimipäivää. Tänään vietämme Tapanin, Tepon ja Tahvon nimipäivää. Huomenna muistona Johanneksesta on Hannun ja Hanneksen nimipäivä, Johanneksen nimipäivä on siirretty juhannukseen Johannes Kastajan päivään 24.6. Juhannushan tosin nykyään vaihtelee, kun se on siirretty lähimmän sunnuntain yhteyteen.

Joulukirkkoon-laulussa Juhanin ja Liisin ollessa matkalla sanotaan: Ruuna, virsta vielä tepsuttele pois! Tällä kirkkotiellä aina olla vois. Niinpä joulukirkosta tavattiin ajaa kilpaa, Mauno Santikko alkuvuodesta 90-vuotias veteraani muistelee, miten neljällä, viidellä hevosella ajattiin rinnakkain kilpaa Ruokojärven jäällä joulukirkosta Verttuun suuntaan poistuttaessa. Keskiajalla Pyhää Tapania kunnioitettiin hevosten suojeluspyhimyksenä ja tästä traditiosta juontavat juurensa tapaninajelut. Näin monilla tavoillamme on alkulähteensä kirkollisesta perinteestämme.
Olkaamme siis rohkeasti suomalaisia ja kristittyjä!

Joulupäivänä

Joulukirkot ovat koonneet väkeä, varsinkin aattokirkot, jouluaamun kirkonmenossa on jo vähemmän osanottajia. Meillä Noormarkussa aattona Noormarkun kirkossa ruotsinkielisessä tilaisuudessa oli 40, klo 15 kirkossa 450 ja klo 23 yökirkossa 250 henkeä. Lassilan klo 15 aattokirkossa kävijöitä oli 220 henkeä. Tänään klo 8 jouluaamuna kirkonkävijöitä oli 120 henkilöä, joka sekin on tietysti huomattavasti enemmän kuin normaalipyhänä.

Hilkka Tommila kertoi kokemuksestaan jouluaamun jumalanpalveluksessa, miten pappi valitti olevansa kovin väsynyt, kun täytyi nousta tähän jouluaamun varhaiskirkkoon kovan aattopäivän jälkeen. Niinpä Hilkka, joka oli tullut oikealla joulumielellä vanhan ajan tavan mukaisesti juuri aamun kirkkoon, oli ihmeissään, ei hän ollut tullut kuuntelemaan papin valituksia, vaan kuulemaan jouluevankeliumia. Niinpä hän päättikin olla menemättä jatkossa jouluaamuna kirkkoon moista tuskailua kuulemaan. Aika käsittämätöntä papin käyttäytymistä. Minä sen sijaan sain viedä hänen serkkunsa Kristiina Peltomaan tänäaamuna Noormarkun kirkkoon.

En kylläkään vähimmässäkään määrin valittanut omaa osaani oltuani aattona klo 15 ja 23 kirkoissa edellisen Lassilan ja jälkimmäisen Noormarkun kirkoissa ja jälleen tänään klo 8 kirkossa Noormarkussa. Yritin päinvastoin tehdä parhaani niin kuin vain jouluna, suurimpana kirkollisena juhlanamme pitääkin. Tänään mukana oli kirkkokuoro, yökirkossa oli mahtavaääninen tenori Viro laulamassa. Luin kaikissa kolmessa tilaisuudessa runonkin, yökirkossa mahtavan Yrjö Jylhän Pyhä yön ja muissa Jaakko Haavion Jeesuslapsen joululahjat.

Seimen lapsen saamista joululahjoista kertova runo sopi varsinkin Noormarkun jouluaamuun, kun kerroin legendan mukaisesti pienestä köyhästä tytöstä, joka muiden mukana oli myös hiipinyt talliin ja nähnyt tietäjien ja paimenten tuomat lahjat Jeesuslapselle, mutta hänellä itsellään ei ollut mitää annettavaa. Silloin enkeli talutti tytön ulkosalle ja keskelle lumisia hankia puhkesi valkoisia ruusuja, joita tyttönen kokosi sylillisen vieden ne talliin lapsen peitteeeksi sanoen: Nyt tiedän sinun olevan maailman Vapahtaja. Olen nähnyt kuninkaiden polvistuvan seimesi ääreen, olen kuullut enkelin puhuttelevan minua ja ruusut ovat puhjenneet hankien keskelle talviyönä.

Niinpä Haavio runo Jeesuslapsen joululahjat sopi tähän yhteyteen, jossa muiden lahjanantajien jälkeen kysytään: "Mitä toisin minä? Ah, vähin erin
olen myönyt ja pantannut, mitä perin.
Siks, tähden suuren köyhyyteni,
tuon aution hänelle sydämeni."

Eipä meillä todellakaan muuta ole vietävänä Vapahtajamme eteen, lahjavirta kulkee kokonaan toisin päin, eli Hän antaa ja me vastaanotamme. Eikä muuten liene mikään ihme, että koko päivä, koko joulupäivä, on kulunut aamukirkon ja kirkkokuoron kanssa käydyn sairaala- ja vanhainkotikierroksen jälkeen lepäilyn merkeissä.

Beetlehemin piltti vain

Siionin virsien jouluvirret ovat riemukkaita, kuten otsakkeen virsikin Beetlehemin piltti vain, piltti vain, riemuni on autuain, amen, halleluja. Tässä latinalaista alkuperää olevassa virressä on lyhyitä säkeistöjä yksitoista ja ne päättyvät aina samaan Amen, halleluja. Pelastaakseen tuomitut, tuomitut, hän on tänne saapunut. Siispä veisaan iloiten, iloiten, kiitokseksi Jeesuksen.

On joulun Jeesus omananne, kun ihmiseksi tuli Jumalamme. On ihmisenä olo autuasta, kun veljenään saa pitää Jeesus-lasta. Pois syntiset nyt pankaa orjan pelko älkääkä köyhyyttänne piilotelko, kun köyhäksi on tullut Jumalanne ja seimen lapsena on auttajanne. Ei kukaan pelätä voi pienokaista, ei ujostella köyhää lapsukaista.

Siionin virsien sanoma on jokaisen omistettavissa, se ei ole liian korkealentoista eikä aseta vaatimuksia meille poloisille ihmislapsille. Näin myös jouluvirsissä. Ne tulevat jokaista lähelle. Niinpä Raudaskylän oppilaitosten rehtorina toiminut Juho Kytömäki joutuu toteamaan Taas annoit joulun tulla, oi Vapahtajani, vaan murheekseni huomaan, on kylmä mieleni. Lahjoista maallisista ja turhanaikaisista iloitsen enemmän. Ja niin hän nöyrästi pyytää Tyhjiinkö lahja Herran minulta häviää, ja sydän jälleen kerran armoa vaille jää! Varjele, etten tuhlaa kallista joulujuhlaa, nyt synny minulle.

Arkkivirressä kutsutaan kaikkia: Tulkaa köyhät, onnettomat, aarteenne on seimessä. Orjailevat rohkaistukaa, saatte uuden elämän. Taistelijat rauhan saitte, sota loppui entinen. Töiden tieltä tuskan haitte, Jeesus antaa autuuden. Jeesus joulujuhlassamme ole kaikki kaikessa.

Mahtavasävelisessä arkkivirressä Herää jo sinäkin, Siionin kansa, Jeesuksemme syntymää muistelemaan jokaisen viiden pitkän säkeistön lopussa kiitetään Halleluja! Saavu nyt armosta, Jeesuksemme, tänäkin jouluna keskellemme. Kiitos, kiitos, Jeesus sun syntymästäs!

Armon lapset, kokoontukaa arkkivirressä kehoitetaan Kokoontukaan Vapahtajan seimen luo. Hennot kätensä hän teille lempeästi kurkottaa. Valon antaa eksyneille, haavoittuneet parantaa. Avaa silmät pimenneet, kuivaa kaikki kyyneleet.

Arkkivirsi on numero ykkönenkin Airueet nyt maailmalle rauhan juhlaa soittakaa, kuuluttakaa kaikkialle: Kansat kokoon saapukaa. Ja keitä ovat saapujat: Ontuvat ja raajarikot, huonot, köyhät, halvatut. Mykät, sokeat ja kuurot. Kaikki juhlaan kutsutut, syökää nyt ja nauttikaa maitoa ja hunajaa. Olemmeko me liian hyviä tähän kutsuttujen joukkoon?

Perheen joulukirja

Olen kirjoittanut blogin joululauluista, joulusäästä, jouluruokailuista, joulukuusista ja joulurunoista. Nyt on aikomus katsoa, mitä joulukirjoja löytyi hyllystä, ei kaikkea edes tiedäkään, mitä hyllyjen kätköissä piileksii.

Etsiskellessäni joulusta kertovia kirjoja mielessäni oli kuva oikeasta joulukirjasta. Lopulta sellainen löytyikin Helena ja Martti Vuorenjuuren laatima kookas ja värikuvin varustettu Perheen joulukirja vuodelta 1968. Kirja kertoo monista jouluun liittyvistä tavoista ja niiden historiasta. On ruokaohjeita, joulupöytiä ja jopa joulutalo. Joululaulut ovat vuodesta toiseen samat, niinpä tämänvuotisessa Kauneimmat joululaulut vihkosessa on kymmenen samaa laulua kuin tässä joulukirjassa, jossa on lisäksi muita lauluja vain neljä ja kaikki tietysti vain tonttuihin ja joulupukkiin liittyviä sinällään edelleen tuttuja: Hei tonttu-ukot hyppikää, Tonttujen jouluyö alkusanoin Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu, Sinivuorten yö, siellä uuras työ, Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki.

Kaiken kaikkiaan ei varsinaisia joulukirjoja kovin paljoa löytynyt. Erinomainen opas Luukkaan jouluevankeliumiin on kurssitoverini Helsingin piispan Eero Huovisen vuodesta 1991 pitämien piispallisten joulusaarnojen pohjalta syntynyt Pitkä ilo, Joulun evankeliumi. Evankeliumista edetään ja käsitellään aina muutama sana uudessa kirjoituksessa. Tänäkin vuonna hän pitää joulusaarnansa, joka rupeaa olemaan hänen viimeisiään, eläkkeellepääsyikä 63 vuotta on jo hänelläkin täynnä. Kirja on kaiken lisäksi sidottu kauniiseen joulun punaiseen asuun, niin että sisällä punaisilla sivuilla joka luvun alussa on kuuluiisien taidemaalarien jouluaiheisia maalauksia.

Syvämietteinen esseisti teol.lis. Juhani Rekola kokosi kirjoituksistaan useita kirjoja. Beetlehem on kaikkialla kertoo jouluajan tapahtumista jouluaatosta loppiaiseen. Tekijä lainaa runsaasti kirjallisia lähteitä, mutta suomalaisista mukaan ovat päässeet vain Aleksis Kivi, Yrjö Jylhä ja Kaarlo Sarkia. Rekola perustelee lukuisia lainauksiaan sillä, että monet suuret ajattelijat ovat pohtineet näitä samoja aiheita. Niinpä monen ajatelman ja runon kohdalla on kysymys timantista, joka on valmiiksi hiottu ja sanoo jotain lopullista. Kirjassaan Jokainen enkeli on pelottava Rekola kertoo 14 tarinaa enkeleistä, mutta esillä ei ole jouluevankeliumin enkeleitä.

Suomen Pipliaseura on julkaissut seitsemällätoista suomensukuisella kielellä jouluevankeliumin kovakantisessa kookkaassa kirjassa Ilouutinen kaikille kansoille. Perusteos joululaulujen taustoista ja tarinoista on Reijo Pajamon laatima Taas kaikki kauniit muistot, josta todella saa hyvän kuvat kauneimmista ja yleisimmistä niin kotimaisista kuin ulkolaisitakin joululauluistamme.

Kookos ja upea Joulun maa on kuvitettu 1800-luvun kaiverruksin ja piirroksin ja suomennettu englannin kielestä. Kirja valottaa, millainen oli Pyhä maa Jeesuksen syntymän aikoihin ja millainen oli ensimmäinen joulu. Tanskalaisen Arne Falk-Ronnen kuvitetulla matkakirjalla Tie Betlehemiin on lupaava nimi, mutta se onkin kuvaus matkasta Euroopasta Pyhään maahan keskittymättä sen suuremmin Beetlehemiin ja siellä tapahtuneeseen joulun suureen ihmeeseen.

Entiseen hyvään aikaan kustantajat aina jouluksi lähettivät kirjakauppiaille joulukirjasen. Yhdessä kirjasessa on mukana Eino Leinon kolminäytäksinen näytelmä Joulu. Toisessa Yrjö Jylhän Hyvästi, Kirvesmäki on talvisodan joulusta kertova Pyhä yö. Ilo-laulu Jesuxestakin on yksi joulukirjanen. Yrjö Koskisen v.1856 julkaisema Pohjanpiltti on myös joulukirjanen, muttei pahemmin sekään kerro joulusta lupaavasta nimestään huolimatta.

Vielä löytyi Suomalaisen Kirjallisuuden seuran julkaisema Legendat, joka sisältää kansankertomuksia Suomesta ja Karjalasta. Kirjan alkuosan 65 sivua kertovat Jeesuksen syntymästä, paosta, savilinnusta ja muista lapsuusajan ihmeistä. Ja kertoohan Jaakko Haaviokin kirjansa Yrttitarha alussa 46 sivun verran joulun ajan tapahtumista Jeesuksen elämässä. Sen sijaan kustannusosakeyhtiö Kiven Joulun kirja 1947 sisältää vain lyhyen Aapeli Saarisalon kirjoituksen Valon juhlan itämaisesta taustasta, muun sisällön käsitellessä mitä moninaisimpia aiheita eri alojen asiantuntijoiden käsitteleminä.

Ilo-laulu Jesuxesta

Kolmekymmentä veteraania, 90 täyttäneet tai eri laitoksissa olevat saivat tänään joulutähden. Saimme olla niitä jakamassa Toivo-kaksikon Lautaluoman ja Kankaan Toivojen kanssa.

Kuusikin löytyi omasta mökin mäestä, vaikkei niin kovin montaa ollutkaan valinnanvaraa. Joulu siis pukkaa päälle.

1690 ilmestynyt Matthias Salamniuksen puhtaalla kalevalamitalla kirjoittama yli kaksi tuhatta säettä Ilo-laulu Jesuxesta on vuosisatansa kirjallinen huippusaavutus, toinen samanaikainen elämään jäänyt runoelma on Juhana Cajanuksen Etkös ole Ihmis parca aivan arka. Salamnius kuvaa koko Jeesuksen elämää, mutta alkuluvut kertovat Jeesuksen syntymään liittyvistä tapahtumista hartaasti ja koreilemattomasti ja sitä on yhä edelleen mielenkiintoista lueskella.

Sunnuntain messussa Jämijärvellä Anni Mäkynen luki Oiva Paloheimon Neitsyt Marian kehtolaulun: Pedot ulvoo? Kylmä on yö. Lyhty tallissa häilyy. Lapseni valjulla otsalla tähtien kajo päilyy. Miksi et nuku? Yhä vain ojennat pientä kättäs niinkuin äitiäs siunaisit, poloni, tietämättäs.

Joulu on punottu moneen runoon. Tunnetuimpia ovat tietysti herkät tunteitamme liikuttavat joululaulut. Samoin virsistä ovat tuttuja ja rakkaita nimenomaan Martti Lutherin Enkeli taivaan lausui näin, miksi hämmästyitte säikähtäin ja toisena toivioretkeläisen laulu Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas, ihana on sielujen toiviotie.

Juuri nyt mitä ajankohtaisin talvisodan 70-vuotismuiston ja julkaistun elämäkerran ansiosta, talvisodan runoilija Yrjö Jylhä on kuvannut sota-ajan joulun tuntoja runossaan Pyhä yö: On poika syntynyt Joosepille ja Marjatalle, ja Marjatalle. Ja monta paimenta parrakasta lumessa valvoi ja vartioi, ja vartioi sitä pientä lasta petojen saaliiksi joutumasta - maa, taivas kiitosta soi.

Jo mainittu Oiva Paloheimo kertoo myös sota-ajan joulusta runnossaan Näky juoksuhaudassa: Yli maiseman silvotun, valkean jyly kiiirii tykkien ammunnan ja takaa kukkulan töllien palo luo lumelle veristä hohdettaan. Se on rintaman ainoa jouluvalo... On Kristus syntynyt maailmaan!
Ja runossa näyttäytyy Jeesuskin hakien kaatuneita, ne kotiin vieden.

Puer natus in Betlehem, Cust´ iloitse Jerusalem, Halle, Halleluja kirjoittaa haltioituneena P. Mustapää alias Martti Haavio, papin poika ja papin veli, joulun suuresta ihmeestä: Me istuimme kirkossa kaikin, etupenkissä, hytisten. Ja äkkiä näimme kedot ja laumat paimenien. Ja nyt jo, katso, enkeliparvet, suuret, valoisat koko taivaan täyttävät soitollaan. Oi, pieni piltti lepää keskellä eläinten. Hän on kuin lehdellä kaste, hän on aivan onnellinen, hän ei tiedä kalkista, orjanruususta, ristinpuusta. Hän on juuri taivaasta lähtenyt. Hän on lapsi viaton.

P.Mustapään velimies Jaakko Haavio puolestaa kirjoittaa runon Jeesuslapsen joululahjat kertoen monista seimelle lahjojaan tuoneista ja toteaa sitten: Mitä toisin minä? Ah, vähin erin/ olen myönyt ja pantannut, mitä perin./ Siks, tähden suuren köyhyyteni,/tuon aution hänelle sydämeni.

Näin runoilijamme ovat panneet parastaan joulun suurta sanomaa kuvatessaan!

O Tannenbaum

Kuulin radiosta kaipailtavan kadonneiksi luultuja joululehtiä. Yksi sitten osasi sanoa, että kyllä Suomen Lähetysseura julkaisee joululehden. Meillä on tämänkin joulun lehti Tulkoon valtakuntasi. Mutta myös monet muut kristilliset herätysliikkeet ja yhdistykset saattavat ilmoille oman joululehtensä. Itse aina markkinoin Herättäjä-Yhdistyksen Talvikynttilöitä, joka on myös kätevä joululahja. Mutta todella maassamme vuodesta 1881 lähtien julkaistuja joululehtiä eivät varsinaiset kustantajat taida enää julkaista, ja taitaa näiden kristillistenkin lehtien markkinointi olla melko sattumanvaraista. Näin tämä perinne on vähenemässä. Onhan toki sitten eri pitäjien omat joululehdet, joita kotiseutuyhdistykset jne. julkaisevat.

Sen sijaan joulukuusi elää ja voi hyvin. Vähän vaan ihmetyttää, kun jossain kerrottiin suuren osan kuusista olevan varastettuja. Miltähän tuntuisi joulunpyhinä katsella kähvellettyä kuusta.
Noormarku seurakunnan työntekijöiden jouluruokailun jäkeen piipahdimme Ulvilan vanhassa keskiaikaisessa kirkossa, jossa kaikki huomasimme voimakkaasti tuoksuvan kuusen. Tuoksu johtui suntion mukaan siitä, että hän oli juuri tuonut kuusen sisään. Kankaanpään seurakuntakeskuksen kuusi sen sijaan varisti jo kovasti neulasiaan, kun se on aivan puhujanpöntön vieressä ja sitä sen tähden tulee kosketeltua. Sen sijaan en ennen ole nähnyt kirkossa kahta kuusta niin kuin Noormarkussa molemmin puolin kuoria alttarille mennessä ja ne ovatkin tosi komeita.

Radiossa puhutaan myös paljon asiaa. Niinpä kerrottiin joulukuusiperinteen olevan täysin tuontitavaraa. Kuusen käyttö on varsin vanhaa perua jopa jo ennen kristinuskoakin. Kristinuskon aikana kuusesta tuli Kristuksen elämänpuun vertauskuva. Saksassa alettiin kuusia pystyttää huoneisiin 1600-luvulla ja ripustaa sen oksille koristeita. Suomeen joulukuusi tuli 1800-luvun puolivälissä, mutta kesti pitkään, ennen kuin se yleistyi maamme kodeissa.

Monissa joululauluissamme kuusipuu on mukana. Tunnetuimpana jopa sille nimettynä Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella. Namusia ripustettu ompi kuusen oksilla. No onkos tullut kesä-laulussa kerrotaan Jo kuusi kynttilöitä on käynyt kukkimaan, pimeitä talven öitä näin ehkä valaistaan. Sibeliuksen ja Topeliuksen yhteislaulussa En etsi valtaa, loistoa pyydetään Suo mulle maja rauhaisa ja lasten joulupuu, Jumalan sanan valoa, joss´ sieluin kirkastuu. Myös Mauno Isola Martti "Pyssy" Turusen säveltämässä aloittaa laulunsa Me käymme joulun viettohon taas kuusin kynttilöin. Puun vihreen oksat kiedomme me hopein, kultavöin, vaan muistammeko lapsen sen, mi taivaisen tuo kirkkauden? Oudommassa Jukka Salmisen laulussa Piparkakun tuoksua, tonttujen juoksua, siinäkö joulu on? alkaa toinen säkeistö Tähti ja kuusi, lyhtykin uusi, siinäkö joulu on? ja vastataan Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan.

Ja sitten sokeri pohjalla eli tunnetuin joulupuulaulu saksalainen O Tannenbaum: Oi kuusipuu, oi kuusipuu ja lehväs uskolliset, jonka sanat on suomentanut kouluneuvos ja herännäisjohtaja Matti Pesonen 1938. Alkuperäinen tekijä on Johannes Falk Saksanmaalla kirjoitettuaan laulun 1816 lastentarhansa lapsille. Sävel löytyi Italiasta vanhasta sisilialaisesta "O sanctissima, o piissima", jonka merimiehet olivat omistaneet Neitsyt Marialle. Laulu on virtenä Suomen ruotsinkielisessä virsikirjassa "O du saliga, o du heliga. Näin laulun sanoin kuusipuu vihannoi kesäisin ja tuo lehvät talven tuiskuihin ja aina joulun aikohan sä saavut meidän majahan.

On valitettavasti kuusi vielä hakusessa, mökilta se on haettu viime aikoina, ei ostetussa kuusessa ole sitä makua kuin omasta metsästä otetussa. Yleensä on kaadettava heti ensimmäinen kuusi, jos sitä rupeaa valkkaamaan, saa yleensä aina huonomman.

Ei kirkastuvaa

Tuli kova lumipyry Suomeenkin alkaen etelästä ja lounaasta. Ankarat lumimyrskyt ovat riehuneen USA:ssa ja Keski-Euroopassa juuri nyt viikonloppuna. Pyhäiltana lumisade ylsi tännekin, mutta näytti jo päättyvän, kun olin vähän lumitöissä. Pyryä on kyllä luvattu koko yöksi, mutta olin näkevinäni tähtitaivastakin.

Raimo Sailas puolestaa ennustaa, ettei kirkastuvaa näytä tulevan näköpiiriin miltään suunnalta, Nokian It-ala, metsäklusteri ja myös metalli ovat kaikki tilassa, josta ei nousta talousveturin vetäjiksi niin kuin edellislamassa. Eikä mitään uuttakaan ole nähtävissä. Korkea kustannuspaine päinvastoin syö kaikkea toimintaamme. Koko 2010-luku Sailaksen mukaan väijyy edessä synkkänä. Ja kuitenkin joillakin on otsaa lakkoiluun ja koviin palkankorotusvaatimuksiin.

Timo Soini jyrähtää plokissaan vihreille sanoen ensi eduskuntavaaleissa otettavan mittaa nimenomaan PerusSuomalaisten ja vihreiden välillä, nyt Kööpenhaminan ilmastokouksessa vihreiden laiva syystä on törmännyt jäävuoreen eikä toteennäyttämättömillä uhkakuvilla ole saatu tavallisia kansalaisia maksumiehiksi ties mille rahoitusvouhotukselle. Olemmehan Suomessa kaiken kaikkiaan aivan etunenässä päästöjen vähentämisessä ja vesistöjen puhdistamisessa, rakennammehan jopa Pietariin jättimäistä jätevesipuhdistamoa.

Mutta mielenterveysalueella emme kunnostaudu. Syöväthän sadattuhannet mielialalääkkeitä ja myös unilääkkeitä kulutetaan reippaanlaisesti. Juuri ilmestyi tieto Suomen menestymisestä kaikkein heikoimmin OECD-maiden kesken mielenterveyden hoidossa. Tavoite suuntautumisesta avohoitoon ei ole onnistunut, sillä esim. skitsofrenian takia hoidossa olleiden suunnittelemattomat uudet hoitojaksot ovat Suomessa korkeimmat. Ja juuri tämä sairaus on todettu Suomessa kalleimmaksi taudiksi. Myös Mielenterveyden keskusliiton taholta todetaan sairastuneiden tilanteen menevän koko ajan huonompaan suuntaan.

Tänään kotikäynnillä sain käytännön oppitunnin mielenterveyspotilaan kärsimyksistä. Vierailukohteeni olleessa sairaalahoidossa hän tuli kerran lyöneeksi yhtä hoitajaa. Mutta näin ei tietystikään olisi pitänyt tehdä, mutta eihän sairas aina ymmmärrä itsekään tekemisiään. Mutta seuraukset olivat uskomattoman kaameat, hoitaja kokemuksellaan ettei jää jälkiä löi potilasta ainakin kaksikymmentä kertaa ja lisäksi väänsi kättä. Toiset hoitajat vain katselivat vieressä. Tämän seurauksena potilas kotiin päästyään yritti itsetuhoa juomalla tärpättiä, mutta pelastui teho-osastolle. Omaisten otettua yhteyttä johtavaan lääkäriin tämä lupasi lähtöpassit tälle hoitajalle, joka ei kylläkään ollut normaali sairaanhoitaja vaan jonkinlainen vartija. Tämä tapaamani mielenterveysongelmainen tosin totesi arvelevansa vartijahoitajan olevan edelleen työssä. Tää korutonta on kertomaa, se vastaanota isänmaa!

Joulutunnelmaa

On sääli, kun joku sanoo, ettei vietä joulua ollenkaan, koska on pakana. Näin toteaa kuitenkin tuorrein facebook-kaverini. Mitäpä pahaa seimen lapsi ja joulu kenellekään tekisi!

Monissa Kauneimmat joululaulu-tilaisuuksissa on selvästi tullut esiin se, että juuri näitä rakkaita lauluja laulamalla saadaan oikea joulumieli. Tätä samaa oikeaa joulua - ehkä lapsuusajan herkkiä muistoja - etsimme monin tavoin. Parast´aikaa ylen ykkösellä lähetetään neljän tunnin ajan suosikkiohjelmaa Joulun runot ja sävel on vapaa, ja koko ajan tulee toinen toistaan puhuttelevampia toivomuksia, niin paljon kaunista ja vaikuttavaa ovat runoilijamme ja säveltäjämme saaneet esiin joulusta ja kaikkeen siihen liittyvästä.

Tänäiltana sain olla myös joulumielisessä iltahetkessä ulkona pakkasessa julistamassa eläimille joulurauhaa Siikaisten museon pihamaalla aivan kirkon kupeessa vanhan kansakoulun alueella. Koulusta onkin saatu erinomaiset tilat kotiseutumuseolle. Kirkonkellojen julistettua pyhänrauhan alkaneeksi saimme jätkänkynttilöiden roihutessa ja koirien ja ponin läsnäollessa pitää tilaisuutemme paikalle kerääntyneille melkoiselle joukolle lapsia ja aikuisia. Samaan aikaan oli myös Noormarkun Kairilassa Maston maastossa perinteinen metsäkirkko joulurauhan julistuksineen. Näin Luojan suuren luonnon helmassa saamme tavoitella oikeaa joulun tuntua, onhan joulun sanoma rauhaa ja hiljaisuutta meille ihmisille, joita kohtaan Jumalalla on hyvä tahto.

Aivan samoin kuin Kauneimmat joululaulut ovat täyttäneet kirkkomme myös joulun tilaisuudet aattohartaudet, jouluyön messut ja jouluaamun jumalanpalvelukset keräävät joulun sanomaa etsiviä aivan oikeaan paikkaan. En, emmekä varmaan kukaan muukaan antaisi joulua pois, tuleehan sen anti, sanoma, tueks vuoden alkavan eikä sitä milloinkaan ryöstetä sielustain!

Todennäköinen joulusää

Tänä iltana kun Noormarkun kirkossa laulettiin toistamiseen kauneimpia joululauluja oli todellinen joulusää, pakkaslunta hiutaili taivaalta, noin kymmenen asteen pakkanen ja kirkko ulkoa talvi-illassa kuin suoraan joulupostikortista leikattu. Laulut kaikuivat taas mahtavasti.

Vielä viime viikon toripäivillä oli lähes nollakeli ja kaikin tavoin hieno tori-ilma. Sen jälkeen viikon päivät onkin ollut sitten talven ensimmäinen kylmä jakso, mittarilukema näytti pahimmillaan jopa yli 20 astetta pakkasen puolella. Nyt sitten parina päivänä on putoillut lumihiutaleita hiljalleen, ei haitaksi asti ja mittarilukema on pudonnut tähän kymmeneen pakkasasteeseen.

Samanlaista säätä lupaillaan jatkoonkin, ehkä vielä runsaanpia lumisateitakin. Näin valkea joulu on luvassa, jollaista aina Suomessa toivotaankin.

Tänään illallakin lauloimme hartaasti Topeliuksen sanoin: Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa, järven aalto jäätynyt talvipakkasessa. Vexi Salmen sanoin lauloimme: On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa - kuin yhtä puhdas itse olla voisin. Ja Vilkku Joukahaisen sanoin: On hanget korkeat, nietokset, vaan joulu, joulu on meillä. Tällä kertaa emme laulaneet Pekka Simojoen laulua: Niityllä lunta, hiljaiset kadut, taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus. Muistojen virta, lapsuuden sadut. Sanoma joulun on uusi mahdollisuus. Tämäkin laulu löytyy Kauneimmat joululaulut vihosta, mutta on hieman outo.

Näin siis todennäköinen joulusää on varmistumassa toiveiden täyttymykseksi. Eikä käyne niin kuin pakinoitsija Olli laukoi: Ennustuksia. V.1929 säätila tulee olemaan todennäköinen. Lähempiä tietoja siitä, minkälainen se ei ole seuraavana päivänä, antaa ilmatieteellinen keskuslaitos. Kaikki puhuvat säästä, mutta kukaan ei tee sille mitään on puolestaan lausuttu jo sata vuotta sitten. Nythän Kööpenhaminen suuressa ilmastokokouksessa koko maailma johtajat lopultakin pyrkivät tekemään jotain, vaikka pahalta näyttää, kun yksimielisyys päätöksistä on kaukana ja kokousaikaa on enää vähän jäljellä. Toivotaan kuitenkin, että saadaan sentään parempia tuloksia kuin että lausutaan vain vakain tuumin ja harkiten: on se säitä pidellyt!

Hiekkakuormia

Me ihmiset olemme nopeita lupaamaan mutta hitaita täyttämään lupauksiamme. Tästä kertoi tänään vanha veteraani soittaessaan kiitoksia saamastaan yllätyslahjasta, jonka SMP:n jäljiltä jäänyt säätiö oli lähettänyt. Olemme saaneet Kankaanpäähänkin Mikko ja Tellervo Vainioiden lähettämiä veteraanien joulupaketteja nyt parina vuotena kahdelle veteraanille vuotta kohden. Viimevuotisista lahjan saajista toinen on jo kutsuttu viimeiseen iltahuutoon.

Veteraani oli aivan liikutettu sanoen ettei koskaan ole saanut mitään ilmaiseksi ja nyt tuli näin muhkea paketti mistään etukäteen tietämättä. Hän kertoi aikovansa vuokrata ensi vuonna peltonsa toiselle viljelijälle, kun lupaukset suoritettavista parannustöistä eivät ole toteutuneet. Esimerkiksi luvattuja hiekkakuormia ei ole näkynyt. Näin kuulemma on käynyt muidenkin kohdalla. Tietenkin on ymmärrettävää nykyisin, kun viljelijöillä on peltoja sadoissa hehtaareissa, itse lähes yksin tehdään kaikki työ, ettei siinä paljoakaan repeä näihin kuitenkin toisten omistuksessa olevien maiden kunnostuksiin. Veteraani kyllä tokaisi, että eihän tämä mitään uutta ole, kepu pettää aina.

Itsekullakin on varmaan vastaavia kokemuksia. Muistan omalta osaltani lupauksen, kun yhteisesti käyttämäämme lähteseen hommasin kaivonrenkaat, että kustannukset tasataan, mutta penniäkään ei ole koskaan näkynyt. Kun maa-aluettamme käytettiin naapuritontin ajotienä, niin ei sillekään tielle ole koskaan ilmestynyt luvattua hiekkakuormaa, tietä on kyllä siitä huolimatta päässyt kulkemaan vuosikymmenet.

Lupauksia on todella helppo antaa. Aina ei edes ajatelle niiden täyttämistä. Syystä vanha suomalainen sananlasku sanoo: "Ottaa, antaa, kissanpaskan kantaa" tarkoittaen ihmistä, joka antaa ensin, mutta katuu ja ottaa sitten takaisin.

Lupauksen antamisesta ovat monet lausuneet laittamattomasti:
-jotkut antavat lupauksia siitä ilosta että saavat rikkoa ne.
-paras tapa pitää sanansa on jättää antamatta se.
-hitain lupausten antaja on niiden uskollisin täyttäjä.
-lupaukset ja piirakankuoret tehdään rikottaviksi.

Tällainen se ihmismieli niin helposti on, valitettavasti!

Jouluruokaa

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki lauletaan joululaulussa ja toisessa Suun ruoka, juoma, meno muu, nuo rikkaan täyttää aatokset ja mielet köyhänkin. Nämä tulevat väkisin esiin näin joulun alla, kun on monessa mukana. Kaikki kynnelle kykenevät järjestävät jos minkinlaisia joulutilaisuuksia ja tarjoilu - kuikas muuten - kuuluu asiaa ja mikäli mahdollista mahdollisimman runsaana ja monipuolisena.

Tekee mieli tehdä luetteloa tämän joulun tilaisuuksista ja ennen kaikkea niiden tarjoilupuolesta.
Tänään keskiviikkona aloitettiin kello 8 Noormarkun seurakunnan työntekijäkokouksella ja jouluajan kunniaksi oli riisipuuroa ja rusinasoppaa. Puolilta päivin olimme me yhdeksän Kankaanpään rintamaveteraania syömässä jouluaterian Teituvan kuuluisasta seisovasta pöydästä. Eilen tiistaina vierailimme täältä Satakunnasta kolmenkymmenen hengen kanssa Turun kristillisen opiston jouluseuroissa, aluksi glögi, lopuksi pullakahvit. Huomenna torstaina Kankaanpään seudun invalideihin liittyneet jämijärveläiset pitävät oman seisovan pöydän jouluruokailun Kankaanpään Kuntoutuskeskuksessa. Illalla Porin siioninvirsiseuroissa on varmasti torttukahvit.

Maanantain ruokailu oli myös Kuntoutuskeskuksessa valtuuston budjettikokouksen päättäjäisillallisina. Sunnuntaina 13. päivä kirkkokahvit Lassilassa. Lauantai 12. päivä toi mukanaan toimituskeskustelukahvit ja 80-vuotisjuhlien kahvit (vaikka todellakaan en kahvia lainkaan juokaan, tyydyn pelkkään veteen). Samoin perjantaina 11.12. oli 91-vuotiskahvit sekä Porin diakoninaväen kokouksessa puuro ja marjasoppa. Edellisenä päivänä eli torstaina Kankaanpään Sotaveteraanien hallitus kokousti, oli valokuvauksessa ja aterioi oikein pöytiin tajoiltuna Kuntoutuskeskuksessa. Samassa paikassa oli yleiskaavavalmisteluun liittyvän luottamushenkilöiden ideapalaveri kahvituksineen. Illalla Lassilan Maamiesseuran talolla kylän joulujuhlassa myös kahvitus. Keskiviikkona makoisat kahvit Saunajoella Kairilan kylän kauneimmissa joulujuhlissa. Tiistai meni Helsingissä käynnin merkeissä, mutta maanantaina 7.12. olimme taas Kankaanpään rintamaveteraanien kanssa piirin järjestämässä joulujuhlassa syömässä seisovasta pöydästä Porin Rantakartanossa.

Entä sitä ennen, jos aloitan Su 22.11. ruokailu messun jälkeen omaishoitajien kirkkopyhän merkeissä, päivällä 90-vuotisjuhlakahvit.
Ma 23.11. 75-vuotispäivien kahvit ja lähetystyön johtokunnan kahvit lähetyssihteerin kodissa.
Ti 24.11. veteraanikansanedustajille järjestetty iltavastaanotto ja ruokailu eduskunnan puhemiehen tiloissa.
Ke 25.11 lähetyspiirin kahvitus.
Pe 27.11. ruokailut Niinisalon eläkkeensaajien 40-vuotisjuhlassa ja Noormarkun sotainvalidien ja -veteraanien joulujuhlassa, toisessa piti jättää ruokailu väliin, vaikka molemmissa olin puhumassa. Illalla juhlaruokailu Soihtulassa Vatajankosken Sähkön henkilökunnalle ja luottamushenkilöille.
La 28.11. Riisipuuroa Noormarkun seurakunna myyjäisissä, Kankaanpään hautajaisissa en ehtinyt muistotilaisuuteen.
Su 29.11. 70-vuotiaiden kirkkopyhän tarjoilut seurakuntakodilla, iltakahvit Lassilan metsäkirkon päätteeksi Lassilan pappilassa.
Ma 30.11. Talvisodan alkamisen 70-vuotismuistotilaiuuden ruokailu ja kahvitus Niinisalon sotilaskodissa, illalla sotilaskodin tarjoamat munkkikahvit Karvian Kantissa järjestetyssä ulkoilmamuistotilaisuudessa.
Ti 1.12. Jämijärvellä kahvit sotavuosien muistoista kootun kirjan julkistamistilaisuudessa, illalla kahvit Rudanmaan lähetysillassa.
Ke 2.12. Porin seurakuntien leirikeskuksessa Silokalliolla Noormarkun diakoniaryhmien jouluruokailu. Illan kahvit Porin rovastikunnan lähetystoimikunnassa Pihlavan seurakunnan kirkolla.
To 3.12. jouluruokailu Porin kaupungintalossa Satakunnan ammattikorkeakoulun ohjausryhmän
kokouksessa.
Pe 4.12. Veteraanien itsenäisyysjuhlassa Lukiolla jouluruokailu. Illalla Kankaanpään seurakunnan kesäkodin Hakoniemen kuuluisa joulupöytä Kankaanpään seudun Hengitysyhdistyksen joulujuhlassa.
La 5.12. muistotilaisuudessa siunauksen jälkeen ruokailu.
Su 6.12. kahdet kasteet ja kahdet kahvit, kolmannet kahvit Hopeaharjun kauneimmissa joululauluissa.

Entä huomisesta eteenpäin eli perjantaina 18. päivä seurakunna työntekijöiden jouluruokailu Ulvilassa, lauantaina siunaus, metsäkirkko, sunnuntaina taas siunaus ja sitten taitaa ruveta helpottamaan ja saa ruveta kotiruualle ja himmaamaan ruokapuolta, työruletti sen sijaan papilla jatkuun luonnolllisesti joulunpyhien ylitse

Putjettipuhe

Arvoisa puheenjohtaja
Ensinnäkin pelästyin arvoisan puheenjohtajan käyttäessä kommenttia, että sanotko niin kuin usein on käynyt perussuomalaisten käyttäessä puheenvuoroa, että aika on loppunut tai korkeintaan aikaa on vain vähän! En kuitenkaan aio puhua pitkään, vaikka on kyllä niinkin, kun pappi aloittaa: Rakkaat kuulijat, sanon vain muutaman sanan, että siinä on heti kaksi valhetta.

Mutta siis budjettiasioihin. Kuluvalta vuodelta saadaan aikaan 1 milj.€ kate, kun viimevuotena oltiin päinvastaisesti yli 1 milj.€ miinuksella. Kun ensi vuoden talousarvio saatiin tasapainoon ilman veronkorotusta, niin emme voineet hyväksyä tehtyä korotusta, sillä juuri kuntatason veronkorotus osuu aina raskaammin pienituloisempiin veronmaksajiin kuin suurempituloisempiin, koska valtionvero on päinvastoin progressiivisenä verona aina suhteellisesti suurempi paremmin ansaitseville. Siksi verorasitusta olisikin suunnattava valtion suuntaa ja valtion olisikin rahoitettava kuntataloutta entistä enemmän, esim. erikoissairaanhoidon maksut olisi siirrettävä valtiolle. Nyt kuitenkin toimitaan päinvastoin, esimerkiksi nykyhallitus on ilmoittanut ohjelmassaan olevansa pidättyväinen kunnille tulevista uusista velvotteista, mutta silti ollaan suunnittelemassa kunnille lisää maksutaakkaa sinänsä tietysti ihan hyvien toimintojen kuten esim. kuntouttavan työtoiminnan ja vammaispalvelulain muodossa ilman talousresulssien lisäyksiä.

Vaikka olemmekin kuntien enemmistön joukossa - veronkorottajia on ensi vuonna peräti 181 kuntaa - niin jatkossa on kuntataloutemme tasapainottamiseksi pystyttävä puuttumaan paljon puhuttujen rakenteiden korjaamiseen. Veronkorotusten tien tuliisi olla loppuun käytetyn. Kuluvana vuotena käytettyyn henkilöstön lomautukseen ei missään tapauksessa tule enää ryhtyä. Turhista raharei´istä tulee ehdottomasta pidättäytyä (kuten tehdyn Leppäsen korttelin kaltaisista vuokrasopimuksista). Kuntaliitokset sen sijaan olisivat mitä kannatettavimpia mahdollisimman laajalta pohjlta, siten voitaisiin saada edes jonkinlainen vastapaino meitä ympäröivien suurempien kaupunkien Porin ja Tampereen välille.

Myönteistä talousarviossa on päivähoitopaikkojen vajeen poistaminen rakentamalla neljälle ryhmälle yhteisen päiväkodin. Rakentajanakin on kankaanpääläinen yritys Casatino Oy. Koulujen homevaurioiden korjaamista jatketaan Pohjanlinnan ja Kangasmetsän kädentaito-osaston kouluissa ja myös keskustan koulun korjaussuunnitelmiin ryhdytään. Nyt olisikin tärkeää huomioda myös vanhusväestämme jatkuvat jonot asuntoihin ja hoitolaitoksiin rakentamalla uutta tilaa, onhan menneinä vuosina tähän tarkoitukseen saatu hyvin RAY:nkin avustuksia. Vaikka tämä kuuluukin lähinnä PoSalle, on meillä oma Vanhustentalosäätiö. Samoin oliisi huolehdittava, että omaishoidontukea olisi saatavissa tarpeen mukaisesti.

Keskustan ja sitä lähellä olevien alueiden uuden osayleiskaavan laatiminen on saatu alulle ja siinä pyritään vähäenergisen kaupunki- ja liikkumismallin kehittämiseen. Samalla on muistettava, että myös kyliltä on päästävä keskustaan, joten autoliikennettä ei myöskään tule unohtaa. Kyläkoulujen säilyttämisestä on pidettävä kiinni niin kauan kuin päätetty oppilasmäärä (25) täyttyy. Kunnan jätevesiviemäröinnin ulottamista mahdollisimman moneen kylään uuden jätevesilain aiheuttamien raskaiden velvotteiden minimoimiseksi haja-asutusalueilla on edistettävä, niinpä liikkeelle onkin jo lähdetty Hapuan ja Narvin alueiden suunnitelmilla. Asiasta olisi vain tiedotettava näyttävästi yksityisten tarpeettomien investointien välttämiseksi.

Katuvalaistuksessa olisi jatkuvasti lisäämisen tervetta. Yhteyttä on otettu esim. Verttuulta, jossa ei ole ainoatakaan kaupungin valopylvästä. Samoin Santaskylään olisi saatava valoja. Edelleen Pohjanmaantien ja Hirvikankaantien risteys on pimeä, vaikka valot tulevat lähelle ja risteyksestä kulkee pieniä koululaisia. Hapualla on valoja, mutta niiden ulottamisen alaristin liikenneympyrään olisi paikallaan. Joillakin kylillä on tarjolla pari kolme rakennustonttia, mutta muillakin kylillä olisi turvattava tonttien saaminen sinne rakentamaan halukkaille.

Liikuntapaikkojemme maksuttomuus on ehdottomasti säilytettävä, siitä vallitsee laaja yksimielisyys, se on myös parasta nuorisokasvatusta ja terveyden edistämistä. Viimeisimmät tiedot ovat vähintäin hälyttäviä, kun lautakunnan listalla vielä tällä viikolla on esitys kulunvalvontalaitteiden asentamisesta liikuntahalliin.

Iloista Joulua ja hyvää uutta vuotta, joskin on sanottava, että tässä vuodessa on hyvää ainoastaan se, että tämä vuosi on kuitenkin ollut parempi kuin tuleva vuosi!

Puheenjohtaja päättäessään kokouksen totesi kuitenkin toivovansa, että ensi vuosi olisi sittenkin hyvä. Sitähän me kaikki toivomme, mutta pelkäämmepahinta kasvavan työttömyyden johdosta.

Viisi kirjaa teologiasta

Jo Vanhan Testamentin Saarnaaja toteaa: Paljolla kirjaintekemisellä ei ole loppua, ja paljo tutkistelu väsyttää ruumiin. Tämä totuus on elänyt halki aikojen. Näin täällä pienessä Suomessakin, ei tarvitse muuta kuin lukea syksyn uutuuskirjojen luetteloita.

Timo Soini sai olla viime vuonna valitsemassa vuoden kristillistä kirjaa. Vaaka kallistui Tauno Väinölän tiiliskiven kokoiseen 744 sivua käsittävään Virsikirjamme virret kirjaan, jossa esitellään kaikki 632 virsikirjan virttä. Tauno Väinölä oli juhlapuhujana aikanani Jämijärvellä pidetyillä Länsi-Suomen herännäisjuhlilla. Kirjansa hän on omistanut vanhempiensa muistolle, hänen isänsä Toivo Väinölä on toiminut pappina Kankaanpäässä ja on meidän ukin rippipappi. Kirja on todellinen ehtymätön tietolähde virsikirjamme aarteistosta.

Tänä syksynä kirjastoomme olen saanut Väinälän kirjan lisäksi neljä painavaa teologista opusta. Yhdestä professori Paavo Kettusen kirjoittamasta järkelemäisestä Suomalainen rippi-kirjasta mainitsin jo kertoessani hänelle tehtävästä juhlakirjasta. Kaikki nämä viisi teosta on kustantanut Kirjapaja, joka onkin ylivoimainen kristillisen kirjallisuuden kustantaja maassamme.

Raamatun teologia-sarjassa on ilmestynyt teologian tohtori Kari Latvuksen johdatus kontekstuaaliseen raamatuntulkintaan nimellä Arjen teologiaa. Tekijä lähestyy kysymystä vapautuksen teologiasta käsin, joka puolestaan syntyi toimimisesta elämän arjessa nimenomaan Latinalaisen Amerikan köyhien keskuudessa. Kirjassa kerrotaan myös Intian alimman luokan dalien parissa syntyneestä teologiasta kuten esim. Englannin työttömyysalueelta lähteneestä teologiasta. Samanlaisen yhteiskunnan kulloisestakin tilanteesta nousevan saarnan tarve on myös meillä Suomessa suorastaan huutava.

Suorastaan kiitettävällä tavalla käytännöllistä teologiaa julkaiseva Kirjapaja on tehnyt alueelta aivan oman sarjan Theologia practica. Sarjassa on käsikirjat sielunhoidosta ja jumalanpalveluksesta, omat kirjansa suntiolle, kirkkomuusikolle ja diakonialle. Itse hankin nyt kokoamateokset Saarnan käsikirja ja Spiritualiteetin käsikirja. Spiritualiteetissa on kysymys
yhteydestä Jumalaan, toinen toisiimme ja kärsivään lähimmäiseen. Saarnan ongelmahan on jatkuvasti ajankohtainen, jo itse nimitys saarna, saarnaaminen melkein nostaa ihon kananlihalle. Mutta kaikesta huolimatta hyvä saarna on mitä tavoiteltavinta ja myös kuulijan kannalta mitä toivottavinta, mutta silti se ei saisi olla mitää s a a r n a a m i s t a, vaan puhetta ihmiseltä ihmiselle ihmisen tasolla ja se tulisi "ajaa" Jeesusta, kuten piispa Simo Peura on otsakoinut kirjoituksensa.

Kirjahyllyjen kirjat ovat lukumäärältään lukemattomia, mutta koska kaikki tai edes suurin osa tai edes osa tulisi luetuiksi!

Se valtaa sielun ja sydämen

Mahtava tunnelma! Erinomainen laulattaja ja kirkontäyteinen innokkaiden laulajien joukko sen aiheuttivat, kun Noormarkun kirkossa lauloimme Kauneimmat joululaulut-tilaisuudessa. Edellisvuonna sain olla samoin juontajana Keski-Porin täpötätäydessä kirkossa ja aiemmin niin Jämijärven kuin Jurvankin kirkoissa. Tänään tuntui kuin kilvan olisimme laulaneet ja varmaan monelta tuli ääni käheäksi, mutta ei suinkaan turhan takia, kun Heikki Lipasti johti ja säesti lauluamme.

Noormarkussa olemme jo laulaneet Kauneimmat joululaulut Rudanmaalla, Kairilassa ja Hopeaharjulla, nyt siis pääkirkossa ja edessäpäin ovat vielä Lassila, toinen kerta kirkossa, Mäntylinnan vanhainkoti ja Snällintupa. Mutta yhä uudelleen nämä herkät ja koskettavat joululaulut Vexi Salmen sanoin tekevät sydämeemme joulun ja mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.

On ollut Suomen Lähetysseuralta ja sen työntekijöiltä Matti Herojalta ja Martti Kauppiselta todellinen löytö aloittaa Kauneimmat joululaulut, joita siis jo 36 vuoden ajan on laulettu kaikissa Suomen kirkoissa, ja samalla muistettu kaukaisia vähäosaisempia veljiämme ja sisariamme kehitysmaissa. Jopa miljoona laulajaa saa näissä lauluhetkissä todellisen joulun tunnun sieluun ja sydämeen, kun joulu, joulu on meillä.

Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen: lumivalkeat pellot, puistot ja juhla Jeesuksen.
Sitä milloinkaan ei viedä, ei ryöstetä sielustain. Tämä Sulho Rannan säveltämä ja Viljo Kojon sanoittama laulu Sulo Saaritsin laulamana ja Tauno Äikään uruilla säestämänä kuullaan aina Suomen Turun julistettua joulurauhan. Juuri silloin on mielestäni oikea JOULU!

Sydäntä koskettavia ja mieltä herkistäviä joululauluja on toki monia. Niitä ovat mm. kolme Sakari Topeliuksen sanoittamaa: En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan, mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan. Varpunen jouluaamuna, jossa on yksivuotiaan kuolleen Rafael-pojan poismenon aiheuttamaa tuskaa, mutta myös lohdutusta ja rakkautta. Kauneimmaksi joululauluksemme valittu Sylvian joululaulu puolestaa puhuu verhotusti isänmaamme vapauden kaipuusta Venäjän vallan alaisuudessa. Säveltäjinä näissä ovat itse Jean Sibelius, Otto Kotilainen ja Karl Collan.

Joulunaikaista todellisuuttamme kuvaa jatkuvasti ajankohtaisesti hausjärveläinen talonpoika Mauno Isola 1930-luvulla kirjoittamassaan laulussa: Me käymme joulun viettohon niin maisin miettehin. Me niin helposti kiinnitymme joulun valmisteluun ja vastaanottamiseen ulkonaisesti, joka sekin tietysti on tarpeellista, mutta sittenkään joulun sanoma, Jeesus-lapsen syntymä ei saisi jäädä unholaan: Laps´ hankeen hukkuu unhottuu. Siksi: Oi ystävät, jos myöskin me kuin tietäjämme nuo veisimme kullan, mirhamin tuon rakkaan lapsen luo, niin meille joulu maallinen ois alku joulun taivaisen.

Köyhyyttä ja syrjäytymistä vastaan

En se kumma, maailmaa ja Suomea on kehitetty iät ja ajat, eteenpäin on menty aimo askelin, rikkauksia ja hyvinvointia on kertynyt, mutta köyhyyttä ja syrjäytymistä ei ole saatu poistetuksi. Missähän mättää, vain onko sittenkään tosissaan edes yritetty.

Parast´aikaa istuu Kööpenhaminan ilmastokokous, kymmennetuhannet ovat osoittaneet mieltään, muutamat sadat jopa mellakoineet. Eu Suomi mukana lupaa satsauksia kehitysmaiden hyväksi, mutta uhraukset ilmaston lämpenemisen estämiseksi näyttävät riittämättömiltä.

Omaan maahamme lama on tuonut esiin yhä pitenevät leipäjonot. Apu-lehdessä on juttu Herttoniemen seurakunnan jo 17 vuoden ajan vapaaehtoistyövoiman avulla pyörittämästä köyhien auttamisesta kahdesti viikossa, kesällä jonossa oli 1 300 ihmistä, näin talvella 700-900.
Lama on kasvattanut joukkoa tuntuvasti. Samanlaista toimintaa on muuallakin, Porissa esim. Elämän leipä jakaa ruokapaketteja. Kankaanpään seurakunnan avustamana työttömät järjestävät viikottain ruokailun seurakuntakeskuksessa. Tarvitsijoista ei ole puutetta, ihmisillä sen sijaan sitä on ja räikeimpänä se näkyy juuri näin joulun alla. Miten tulee toimeen 400€ kuukausiavustuksella ja miten valmistaa joulua.

Samassa Apu-lehdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkijat valottavat maamme tulojen eriarvoistumista. Suomessa on 50 000 rikasta kotitaloutta, joista 1 000 tolkuttoman rikasta. Köyhyysriskin raja on 1 100€ kuukaudessa ja köyhiksi on luokiteltavissa 700 000 kansalaistamme. Pitkään valtion tehtävänä nähtiin tasa-arvon kasvattaminen. 1990-luvulla ruvettiinkin päinvastoin panostamaan vahvojen ja kilpailukykyisten yksilöiden tukemiseen. Uskottiin, että talouskasvun myötä jotain valuisi köyhemmillekin. Tutkijat toteavat, ettei vielä ole valunut. Liian helposti ajatellaan heikon aseman olevan ihmisen oman vian, mutta syitä on vaikka millä mitalla. Työttömyys on pahin.

Suomessa on miljoona ihmistä, joiden elämä ei ole varmalla pohjalla. Rakennemuutos on viime vuosina ollut rajua, niinpä esim. juuri Kankaanpäästä ovat kadonneet lähes kokonaan aikaisempien vahvojen työllistäjien eli Reiman vaatetustehtaan ja kenkätehtaiden työntekijät.
Ja kuitekin tutkijatkin toteavat: Perusvälineet tilanteen parantamiseksi tulevat työmarkkinoiden toimivuudesta, ja ne toimivat tällä hetkellä harvinaisen huonosti kuten kaikki tiedämme. Sosiaaliturvan tehtävä olisi taas nostaa ihmisiä köyhyysrajan yläpuolelle, mutta sitä se ei tee.

Edelleen samassa lehdessä puhemies Sauli Niinistö pohtii laman seuraamusten olevan vasta tulollaan. Hän sanoo, ettei ahneudellamme ole kattoa, mutta toteaa samaan hengenvetoon, että itsekkäidenkin kannattaisi olla epäitsekkäitä. Esim. rikkaat eivät voi hengittää eri ilmaa kuin muut ja yhteiskuntakin pysyisi turvallisempana, kun kaikilla olisi ihmisarvoiset toimeentulomahdollisuudet.

Niinpä alkava vuosi on julistettu Euroopan köyhyyden ja syrjäytymisen vastaiseksi teemavuodeksi. Maailman köyhyydelle emme niinkään voi tedä suuriakaan, mutta Euroopassa suuren EU:mme avulla pitäisi tavoitteen olla mahdollista saavuttaa, jos toimeen tartutaan!

Juhlakirjoja

Marraskuun 27. päivänä täytti 60 vuotta Joensuun yliopiston teologisen tiedekunnan professori Paavo Kettunen. Hän kuuluu Ilomantsissa syntyneenä veljessarjaan, josta viisi on pappeja. Hänen kunniakseen ollaan julkaisemassa juhlakirja ystävien toimesta. Toimituskunnan johtajana on professori Hannu Mustakallio avustajinaan dosentit Ilkka Huhta ja Jouko Kiiski. Vielä ilmestymättä olevaan kirjaan tulee 27 artikkelia, jotka kaikki ovat professorien kirjoittamia Joensuun, Kuopion, Helsingin ja Åbo Akademian yliopistoista. Itse juhlakalu ei etukäteen ole tiennyt hankkeesta mitään, eikä siis ole itse millään tavalla vaikuttamassa kirjan syntymiseen. Näin se on suurin mahdollinen kunnianosoitus ansioituneelle henkilölle, jolla on paljon ystäviä, joiden nimet julkaistaan Tabula Gratulatoria-luettelossa onnittelijoina. Mekin vaimoni kanssa olemme siihen osallistumassa. Kirjassa kosketellaan sielunhoitoa, pastoraaliteologiaa ja teologista koulutusta. Esillä on myös Pohjois-Karjalan ja yleensä Itä-Suomen näkökulma. Onhan Paavo Kettunen vahvasti itäsuomalainen ja kirjoittanut yli 500-sivuisen teoksen Suomalainen rippi.

Näin siis syntyy juhlakirja, se olisi hyvä kaikkien tietää!

Edellinen juhlakirja näki päivänvalon alkuvuodesta Espoon piispan Mikko Heikan täyttäessä 60-vuotta. Kirjan nimenä on Pro vita mundi eli maailman elämän puolesta. Toimituskunta muodostui lääninrovastista, lakimiesasessorista, pappisasessorista, hiippakuntasihteeristä ja toimistosihteeristä. Kirjoittajia on arvovaltaisista kirkonmiehistä ja -naisista monipuoliseen valikoimaan kulttuurihenkilöitä, onhan Mikko Heikka tunnettu myös kulttuuripersoonana. Hänen kirkkonsa on keskusteleva, moniääninen ja myös kritiikkiä kestävä. Hänen omat kannanottonsa ihmisoikeuksien puolesta ja muun muassa hedelmöityshoitojen oikeutuksesta ovat tästä hyvänä esimerkkinä. Myös tässä kirjassa olemme onnittelijoiden joukossa.

Piispa Eero Huovisen 60-vuotisjuhlakirja on sikäli poikkeava, että siihen ei lainkaan ole koottu onnittelijoita, vaan kirjan on kustantanut WSOY. Toimituskunnan ovat muodostaneet Eero Huovisen teologinen sihteeri Jari Jolkkonen, hiippakuntadekaani Kari Kopperi ja Lapuan piispa Simo Peura. Kiorjoittajakunta on jälleen aivan maamme parhaita asiantuntijoita arkkipiispasta, puolustusvoimien komentajasta ja pääministeristä alkaen neljän eri otsakkeen alla: Yhteikunnan tarkoitus, Kirkon tehtävä, Hyvä johtajuus, Ihmisen puolella.

Mielenkiintoisia kirjoja nämä juhlakirjat ja siten lukemisen arvoisia. Huomionarvoista muuten on piispakuntamma melkoinen muuttuminen muutaman vuoden sisällä, joka on jo alkanut ja hyvänä esimerkkinä on parast´aikaa oleva tieto arkkipiispan lähtemisestä eläkkeelle. Näin pitemmän aikaa piispoina olleille on käynyt tai käymässä, aivan viime vuosinahan eläkkeelle ovat lähteneet Voitto Huotari, Juha Pihkala ja viimeksi Porvoon Gustav Björkstrand. Tärkeää olisikin saada hyviä edustajia näille näkyville paikoille, vaikka usein valitettavasti on niinkin todettu, että hyvät miehet ovat menneet piloille jouduttuaan piispoiksi. Ei ole piispanakaan olo helppoa nykyaikana.

Satumainen onni

Tänään oli viimeinen toripäivä myydä Kankaanpään Urheilijoiden hiihtäjien arpoja, joten vein myynnissäni olleet arvat arvottaviksi. Arpakauppaa torilla tehdessä tapaa monenlaisia vastauksia, moni valittaa huonoa arpaonneansa eikä siksi osta. Huono onni jatkuu silloin varmasti. Ei voi voittaa, ellei osta arpaa. Joillakin on silti joko hyvä tai huono arpatuuri.

Seurakunnan tilaisuuksissa on usein arpajaisia. Olen ottanut käytännöksi ostaa arvat vaimoni Hellin nimiin, koska hän voittaa aina. Niin tänäänkin Kairilan-Lassilan kylien yhteisessä joulujuhlassa Lassilan maamiesseurantalolla. Hänen nimelleen nostettiin tällä kertaa kaksi voittoa.

Pari viikkoa sitten adventtiaattona Noormarkun seurakunnan yhteisissä myyjäisissä Hellin nimellä oli myös melkoinen menestys. Diakoniaväen pöydältä tuli päävoitto muhkea hedelmäkori, jonka antimia on vieläkin jäljellä. Afaasiakerhon arpajaisista taisi myös tulla päävoitto pussillinen kahvia, konvehteja jne. Unkarin ystävyysseurakunnan arpavoitto oli jostain punottu pannunalunen. Lähetyspöydän antimina oli neljä posliinimukia eikä lapsityömyyjäispöydän arvatkaan jääneet ilman voittoa. Enempiä arvan myyjiä ei myyjäisissä ilmeisesti ollutkaan.

Jo latinalaisen ajan viisaat laukoivat, että onni suosii rohkeaa. Eli raamatullisesti lainaten, joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää. Toinen latinalainen viisas Cicero on lausunut onnen olevan sokean. Usein mietityttääkin, kehtaako ostaa arpoja, kun kumminkin tulee voittoja, jotka voisivat jollekuille muille olla tarpeellisempia ja mieluisempia. Yleensä en otakaan kuin yhden voiton ja annan seuraavat voitot uudelleen arvottaviksi.

Tämäniltainen joulujuhla oli perinteisesti koko perheelle tarkoitettu ja paljon lapsia olikin jopa esiintymässä 4H-kerhon ja perhekerhon nimissä. Kyläyhdistys tarjosi kahvit ja joulupukkikin vieraili. Näin juhla vietiin eka kertaa läpi, vaikka kylien molemmat koulut ovat sulkeneet ovensa, Lassilan viimeksi viime keväänä. Lapsia näytti silti olevan melkoisesti. Olipa yksi viimekesän rippileiriläinenkin, joka valitti leirin yhtä viikkoa liian lyhyeksi, toinenkin viikko olisi miellyttänyt. Isoiskoulutukseenkaan ei Lassilasta asti pääse mukaan, kun pitäisi aina lähteä kesken pois kotiin päästäkseen. Lassilan katuvalotkaan eivät tänään palaneet, sen sijaan tuli koko illan valkoista lumivaipaa valaisemaan tienoota pitkän mustan maan kauden jälkeen. Tulleneeko sittenkin valkea joulu, pakkasiakin on luvattu todella pitkän lämpimän kauden jälkeen, pakkasen puolella ei juurikaan mittari ole ollut öisinkään.

Johan Ludvig Runeberg kansallislaulumme runoilija on lausunut onnesta laittamattomasti: Tasan ei käy onnen lahjat, niin se Luojan sääntö on. Muutenkin elämässä Luojamme tiet ovat meiltä salatut, meidän on kuitenkin viisasta ottaa vastaan, mitä annetaan, jopa nurkumatta. Se vasta viisautta vaatiikin!

Syyskausi on kirjojen runsauden aikaa

Aivan samoin kuin syyssateen saavat aikaan sienien runsauden tulee syksyn myötä myös laaja valikoima uutuuskirjoja. Poimin esiin muutaman, jonka aion hankkia tai olen jo ostanut joulukirjoiksi. Aiemmissa blogikirjoituksissa olen jo maininnut Timo Soinin ja Sauli Niinistön kirjat kuten Meri Vennamon kirjan isästään Veikosta. Samoin veteraanikansanedustajille esitelmöineen Uimosen Median mahti-kirjan.

Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavainen on aina ollut vastavirtaan kulkija, niin suomettumisen kulta-aikana kuin edelleen tänään kirjallaan Länsimaiden tuho. Hän kritisoi maahanmuuttopolitiikkaamme ja monikulttuurisuuttamme niin, että taitaisi olla hyvää ainesta PerusSuomalaisten kansanedustajaehdokkaaksi. Hänen mielestään arvojen rappio ja kulutusyhteiskunnan voittokulku vie länsimaita kohti tuhoa - hallitsematon maahanmuutto vain viimeistelee henkisen alennustilan aiheuttaman tuhon.

Pohjois-Koreasta ei koskaan kuulu mitään hyvää.Viimeksi Etelä-Korea on ollut valmis antamaa apua maan vaikeaan sikainfluenssa-tilanteeseen, jonka mittasuhteista maa itse ei anna oikeita tietoja. Pjongjangin akvaariot on ainutlaatuinen kuvaus suljetun Pohjois-Korean ihmisten hädänalaisesta asemasta ja kertoo uskomattoman eloonjäämistarinan työleiriltä.

Aina ajankohtaisesta Sakari Topeliuksesta on Finlandia-palkintoehdokkaanakin ollut Merete Mazzarella kirjoittanut esseeromaanin Ei kaipuuta, ei surua. Kauneimmissa joululauluvihoissa tänäkin vuonna on kolme Topeliuksen sanoittamaa laulua, jotka ovat aivan suosituimmasta päästä: En etsi valtaa, loistoa, Varpunen jouluaamuna ja Sylvian joululaulu. Topeliuksen syntymästä tuli viime vuonna kuluneeksi 190 vuotta ja kuolemasta 110 vuotta.

Arto Teronen ja Jouko Vuolle tekivät Radio Ykköselle 40 jakson sarjan Kiveen hakatut-ohjelmasarjan kuolleidenm mestariurheilijoiden haudoilla. He ovat koonneet laajennettuina ja täydennettyinä kaksikymmentä sankaritarinaa kirjaksi Kiveen hakatut - Urheilusankaruuden jäljillä. Vaikuttavia ja osin traagisiakin elämäntarinoita. Samaa tragiikkaa on runsaasti Mauno Saaren Haavikko-niminen mies-kirjassa.

Talvisodan 70-vuotismuiston merkeissä on julkaistu monia teoksi, jotka selvittävät niin oman maamme sotia kuin maailmansotiakin. Vaikkapa Henrik Meinanderin Suomi 1944, joka kertoo sodasta, yhteiskunnasta ja tunnemaisemasta, olisi varmasti mielenkiintoinen. Kuitenkin kirjahyllyssä ennestään on lukemattomia sodista kertovia kirjoja, nekin olisi ensin tutkittava.

Jokavuotinen kirja on Mitä Missä Milloin nyt siis 2010, joka on sarjan 60. vuosikerta. Omassa hyllyssä on koko kirjasarja, osittain kaksin kappalein, koska meillä kotona oli käytäntönä ostaa jokaiselle lapselle jouluksi ainakin MMM-kirja. Aika ajoin siitä julkaistaan yhteinen hakemistokirja, joten kirjoja pystyy käyttämään hyvänä ajankohtaisena hakemistona. Nykyään taitaa vaan nettisivustot täyttää samaa tehtävää. Mutta kirja on kuitenkin jotain pysyvämpää.

Kun kävin Kirjapajan kirjaesittelyssä, hankin myös joitakin uskonnollisia kirjoja, mutta niistä kerron sitten toisella kerralla.

Ei ihan turhan takia

Pari vuotta olen kärsinyt vasemman jalan akillesjänteen kipeydestä. Olen kuitenkin yrittänyt juostakin pehmeällä Kuninkaanlähteen sammalikossa. Kantapää ei kuitenkaan ole tullut paremmaksi, vaikka vähän voimisteluliikkeitäkin olen tehnyt. Parin kuukauden juoksemattomuudenkaan jälkeen ei paljoakaan parannusta ole tuntunut. Niinpä kolmannella Tapio Aholan vastaanotolla päädyimme kaikkein perusteellisimpaan tutkimukseen: mangneettikuvaukseen.

Unilabs Mediscan suoritti puolentunnin kuvauksen tänään Helsingin Eteläisellä Rautatiekadulla. Ja kyllähän ihmisen heikosta kohdasta akilleenkantapäästä löytyi vikoja, joita maallikon on vaikea tulkita: Akillesjänteen insertio kantaluussa on poikkeavan leveä. Akillesjänne on kiinnittynyt reunoistaan jopa kantaluun mediaali- ja lateraalireunaan. Itse insertiossa kantaluussa on subcortikaalista ödemaa, joka jatkuu akillesjänteen sisään. Kantaluun takayläosa on prominentti ja painaa jännettä. Akillesjänne on tavanomaista paksumpi ad 13mm. Se jatkuu ohenevana, mutta paksuuntuneena pitkälle cafaalisuuntaan.

Lausunnon loppuosa onkin sitten täysin lohdullista: Muut jänteet ovat normaalin paksuiset eikä tulehdusmuutoksia ole. Tc-nivelen ligamentit ovat säännölliset ja ehjät. Nivelissä ei ole nestelisää. Luun signaali on säännöllinen. Fs painotteisissa kuvissa plantaarifascian kohdalla artefaktaa, mikä ei merkitse tulehdusta.

Löydös on siis prominentti kantaluun ylätakaosa ja siihen liittyvän akillesjänteen akuutti(ödema) ja kr.tendiniitti (paksuuntuma). Näin lausuu radiologian erikoislääkäri Pertti Männistö. Tapio Aholan kanssa on nyt sitten pohdittava, mitä tälle akilleenkantapäälle on tehtävissä. Juoksemaan pitäisi päästä, onhan 14.8.2010 juhlamaraton eli 30. Helsinki City-Marathon ja meitä joka kerta loppuun juosseita on se kaksi tusinaa jäljellä.

Yrittänyttä ei laiteta

Kuntalehti ilmestyy melko tiheään 18 kertaa vuodessa. Lehdestä saa kunnallisalan ajankohtaisia ja tärkeitä tietoja. Niinpä esim. ennätysmäärä eli 181 kuntaa korottaa kunnallisveroprosenttia ensi vuodeksi, näin siitäkin huolimatta, että kuntien lukumäärä on vähentynyt ja 1990-luvun lamavuosina esim. v.1994 korottajia oli 125. Tämä jos mikä kertoo kuntien kriisistä, johon valitettavasti ei hallitusvallan taholta ole tulossa helpotusta ja kuntien keinot tilanteen hallintaan ovat melko vaatimattomat: mistä yleensäkään voit säästää palveluiden heikentymättä.

Mutta tällä kertaa piti puhua nuoresta yrittäjästä Tino Nurmesta, josta kertova artikkeli on viimeisessä Kuntalehdessä. Tinon vanhemmat ovat Tarja ja Taisto, joiden kanssa asuimme samassa kerrostalossa ennen meidän molempien perheiden muuttoa muualle, he vaihtoivat asuntoa pienempään kerrostaloasuntoon ja me muutimme vanhemmiltani vapautuneeseen omakotitaloon.

No niin, mutta siis lopultakin Tinoon. Hän perusti Kankaanpäässä v.2001 rakennusfirman nimeltä Casatino Oy. Seuraavana vuonna yritys rakennutti kolme omakotitaloa. Sitten hän suunnitteli oman talomallinsa niinikään kankaanpääläiselle talopaketteja valmistavalle Markku Hietasen johtamalle Hietakulma Oy:lle. Seuraavaksi alkoi yhtiön tuotanto pyöriä omalla Kankaanpään tehtaalla. Vuonna 2004 Tino keksi idean palvelurakentamiseen siirtymisestä. Uusi tehdas otettiin käyttöön 2006. Ja nyt tehtaalla valmistetaan pelkästään päivä- ja hoivakoteja sekä muita erityisryhmien asuntoja. Alihankkijat mukaanlukien toimeentulonsa saa Casatino Oy:stä 80-90 henkeä, ennen taantumaa 20-30 enemmän.

Kankaanpään kaupungin päivähoitopaikoissa on jatkuvasti ollut vajausta. Niinpä nyt on päätetty rakentaa päiväkoti neljälle ryhmälle, jolloin uuteen keskitettyyn kotiin siirtyisi kolme ryhmää muualta ja näin neljäs ryhmä olisi uusi. Hankeen toteuttaa Kankaanpään Yrityspalvelu ja vuokraa tilat kaupungille. Ja rakentamisen suorittaa - kukapas muu - Casatino Oy.

Tino on toteuttanut käytännössä paljon puhuttua verkostoitumista. Hallitilat hänelle rakennutti Kankaanpään Yrityspalvelu Oy, alihankintaverkostojen luomisessa on auttanut TE-keskus, kolme yhteishankintakoulutusta on järjestänyt Pohjois-Satakunnan Aikuiskoulutuskeskus niin, että käytännössä kaikki uudet työntekijät tulevat sen kautta. Tino on ollut mukana laatimassa Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy:n elinkeinostrategiaa, jossa yhdeksi painopistealueeksi on nostettu juuri puutoimiala. Puurakentaminen onkin junnannut paikoillaan jo neljännevuosisadan, joten kehitystä on saatava aikaan.

Niinpä Tino antaa täyden tunnustuksen alueella toimiville monille rahoituslähteille: Leader, Alma-maaseutuohjelma, Satakunnan TE-keskus. Nämä kehittämisorganisaatiot ovat mahdollistaneen Casatino Oy:n kaltaisten yritysten toiminnan positiivisilla päätöksillä niin kehitys-, investointi- kuin rakentamiseenkin liittyvissä hankkeissa.

On hienoa, että maaseudultakin löytyy innokkaita idearikkaita ajan hermolla olevia uusia yrittäjiä, joista Tino Nurmi on malliesimerkki, vaikka hän asuukin juuri nyt Tampereella. Hänenkaltaisiaan ei koskaa ole liikaa!

Iloinen itsenäisyys

YK:n pääsihteeri Dag Hammarskjöld on sanonut: "Jokainen, joka on saanut syntyä vapaassa Pohjolassa, on kuin olisi saanut päävoiton arpajaisissa." Tähän voimme me suomalaiset yhtyä täysin rinnoin saadessamme nyt viettää 92 vuotta kestäneen vapautemme itsenäisyyspäivää monin juhlallisin menoin.

Osaamme antaa täyden arvon kunniakansalaisillemme sotiemme veteraaneille ja invalideille, kotirintamalla raskaan päivätyön tehneille ja ennen kaikkea sankarivainajillemme. Noormarkun kirkossa saarnanneena sain olla seurakunnan edustajana juhlallisessa seppeleenlaskutilaisuudessa jumalanpalveluksen jälkeen sankarihaudoilla, jossa puheen piti kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tapio Huhtanen, mieskuoro lauloi ja myös yhteisesti veisattiin virsi. Aamulla ennen kirkonmenoja sain samoin olla seurakunnan edustajana Lassilan kirkon sankarihaudalla seppeleenlaskussa. Sielläkin puhui Tapio Huhtanen. Kaunis ja suhteellisen lämmin nollakeli suosi näitä ulkoilmatilaisuuksia.

Saarnassani palautin mieliin talvisodan aikaisen päämisterin Risto Rytin ajatuksia juuri 70 vuotta sitten hänen valmistelleessaan radiopuhetta Suomen kansalle. Ulkovallat olivat jo julistaneet Suomen asian menetetyksi. Mutta Risto Ryti tiesi toisin, mutta mitä oli odotettavissa? Korkein sen yksin tiesi. Niinpä Ryti puhui: "Suomen kansa on tällä hetkellä täysin yhtenäinen, yksimielinen ja luja kuin teräkseen valettu. Se on valmis suurimpiin uhrauksiin itsenäisyytensä ja olemassaolonsa puolesta. Jos meidät siihen pakotetaan, me tulemme taistelemaan loppuun asti, vieläpä lopun jälkeenkin- - --." Ja näin talvisodasta muodostui 105 kunnian päivää ja syntyi kuuluisa talvisodan henki.

Lainasin myös kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven kirjoittamaa kotomaamme koko kuvaa Seitsemän veljeksen nuorimman Eeron aatoksina: "Vaan tiesipä hän missä löytyi se maa, se kallis maailman kulma, jossa Suomen kansa asuu, rakentelee ja taistelee ja jonka povessa lepäsivät isiemme luut. Hän tiesi sen rajat, sen meret, sen salaisesti hymyävät järvet ja nuo risu-aitoina juoksevat hongistolaiset harjanteet. Kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot olivat ainiaaksi painuneet hänen sydämensä syvyyteen. Ja tästä kaikesta syntyi hänen tahtonsa haluta ja pyrkiä kohden maamme onnea ja parasta."

Niinpä saamme ennen kaikkea kiittää ja ylistää Taivaallista Isäämme, Kansojen Kaitsijaa hyvästä maastamme ja vapaudestamme, sillä todelliseen vapauteen henkisessä ja hengellisessä mielessä meidät vapautti Vapahtajamme Jeesus Kristus. Niinpä meitä kehoitetaankin pysymään lujina, ettemme taas antaisi sitoa itseämme uudestaan orjuuden ikeeseen. Näin saamme iloita itsenäisyydestämme ja muistaa myös vähäosoisempia lähimmäisiämme niin kaukana kuin lähellä. Olkoon itsenäisyytemme meille iloinen yhdistävä asia!

Mitä kylvämme, sitä niitämme

En tahdo ajatuksissa päästä irti eilisestä viiskymppisestä miehestä, jolla kaikesta päättäen menee todella huonosti. Mitä hän on tehnyt, että hänelle on käynyt näin ja onko mitään tehtävissä, että elämä voisi kääntyä paremmaksi.

Väkisin tulee mieleen katekismuksesta, mitä Jumala kaikista näistä käskyistä sanoo: Minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat. Näin siksikin, kun tuntee tämänkin miehen sukujuuria. Mutta on se niinkin kuin Jumala jatkaa: Mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni. Emme sittenkään ole minkään sokean kohtalon tai sattuman armoilla.

Raamattu on viisas kirja. Niinpä sieltä löytyy viisaus: Mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää, kukin saa tekojensa mukaan. Eikö tämä esillä ollut ressukka mies ole ymmärtänyt kylvää. Tämä vastakohtaisuus tuli tänään esiin mitä käsin kosketeltavimmin, kun sain olla vanhan äidin, mummun ja isomummun siunaustilaisuudessa.

Tämä 83-vuotias poisnukkunut oli saanut armon kylvää hyvää siementä. Hän oli menettänyt kaksivuotiaana oman äitinsä ja ehkä juuri sen tähden hän oli niin kuin tytär sanoi miljoonakertaa äiti. Vielä kuolinvuoteellakin vähän ennen lähtöään hän kantoi huolta läheisistään, kuinka lapset voivat, kuinka vaari (puoliso) voi. Kaikki kuusi lasta saivat käydä äidin sairasvuoteen äärellä. Lastenlapsia on 16 ja lastenlastenlapsia 10. Tyttären tytär soitti sellolla Järnefeltin kehtolaulun. Kukkameresta siunauksen aluksi kiitollisuuden osoituksena ei tahtonut tulla loppua. Koko kirkon kuori oli muutenkin hyvin kaunis kynttilöineen ja molemmin puolin seisovine joulukuusineen.

Vaikka suru ja kaipaus oli käsinkosketeltavaa, niin sittenkin päällimmäisenä oli tunto siitä, että nyt hyvä äiti on päässyt vaivoista vapautettuna perille parempiin asuntoihin, moniakin eri sairauksia hänellä oli ollut jo pitkään. Jo hänen kastepappinsa Yrjö Simojoki oli iloinnut kastelapsen nimestä, joka toi mieleen Eino Leinon helkavirret ja sama turvallinen elämänkulku seurasi nyt perille päässyttä rakasta vainajaa koko elämän ajan. Hän jätti kauniin, valoisan muiston, joka varmasti on kannustamassa myös jälkeenjääneitä muistamaan äidin uhrautuvaa rakkautta, josta Jeesuskin sanoo: Joka tahtoo tulla teidän keskuudessanne suureksi, hän olkoon kaikkien palvelija. Ja Jeesus jatkaa, ettei hänkään tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä. Ja tämän Jeesuksen ristinkuoleman kautta mekin saamme voimaa elää toisiamme palvellen, jonka voiman nyt siunattu vainaja oli saanut laittaa käytäntöön todella autaumuksella.

Näin erilaiset voivat ihmiskohtalot olla: rakkauden teoilla itsensä alttiiksi antava äiti, toisaalta vain itselleen elävä harhapoluille eksynyt miesparka. Olisiko meille opiksi otettavaa varsinkin näin joulun, hyvän tahdon juhlan alla!

Kaikkea sattuu

Tänään illalla kello 22.30 maissa muista riennoista vapaana olin jakelemassa KankU:n lehteä Larumonkadulla. Siellä oli mies joutunut ulos ilman kenkiä ja hänen oma asuntonsa on Hinriikankadulla vastaavassa kunnan rivitalossa kuin missä oltiin Larumonkadullakin. Hänen avaimensakin oli jäänyt asuntoon, josta hänet ajattiin ulos. Yrityksistäni huolimatta eivät avanneet ovea, ikkunan raosta näin asunnonhaltijan olleen ilmeisesti sammuneena. Ei tämä ulkonakaan ollut viisikymppinen mies ihan vesiselvä ollut. Hän keksi, että pitäisi soittaa Talotoimeen, niin sieltä tulisi avaaja. Ongelmaksi muodostui puhelin, olin itse lähtenyt KankU:n urheilukoulun ikäkausiurheilijoiden harjoituskilpailuihin enkä ajatellut tarvitsevani puhelinta.

Niinpä ajoimme ulosjoutuneen miehen veljen luo Justeeriin, joka saatiin kello 23 aikaan hereille. Hän soittikin Talotoimeen, josta luvattiinkin tulla aukaisemaan ovi. Niinpä sitten ajoimme Hinriikankadun rivitalon äärimmäisen asunnon eteen ja tovin odoteltuamme itse Talotoimen johtaja Juha saapui avaamaan oven eikä hän edes vaatinut vaivanpalkkaa, jota kundilla ei olisi ollutkaan. Työttömyyskorvaus jotain 400€ ei ole kaksinen eikä siitä varmaan paljoakaan
riitä muuhun kuin siihen yhteen: viina on aina hintansa väärtti. Siinä odotellessamme vähän vertailtiin ikäämme, olen 16 vuotta vanhempi mutten ilmeisestikään huonompikuntoinen. Kyllä valitettavasti elintavatkin paljon vaikuttavat, hänkin on niitä surullisia tapauksia, ero on tullut, perheessä on ollut kolme lasta, jotka ovat maailmalla, miesparka on sitten ajautunut tälle kaiken maailman tielle kaltevalle pinnalle. Eikä hän ole ainoa, mistä voisimme löytää hänen kaltaisilleen avun, ei ole kadehdittava kohtalo.

Tänään Kankaanpään Yhteislyseolla järjestetyssä perinteisessä itsenäisyyspäivän juhlassa kunniavieraina olivat veteraanit, joiden rivit aina vain vuosi vuodelta ovat harvenemaan päin. Veteraanikuorossa oli kuitenkin toistakymmentä laulajaa. Kankaanpään seudun Sotainvalidien puheenjohtajana sain olla vastaanottamassa oppilaskunnan lahjana osan taksvärkkipäivän tuotosta. Juhlassa lakitettiin myös syksyn kaksi uutta ylioppilasta. Oikein oli ruokailut ja kahvitkin.

Iltapäivällä sain pitää hartauspuheen seurakunnan kesäkodin Hakoniemen leirikirkossa Kankaanpään seudun Hengitysyhdistyksen pikkujoulussa Kanniston Matin säestässsä haitarilla monia laulettuja virsiä ja joululauluja, joita laulettiin Hakoniemen emännän Tarja Klimoffin loihtiman maittavan pitoruuan nauttimisen jälkeen. Tuttua väkeä Jämijärveltä ja Kankaanpäästä oli paikalla ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.

Päivään siis mahtui monenmoista, hienoja juhlia ja vähemmän mukavan ihmiskohtalon näkemistä. Tätä 50-vuotiasta miestä ajatellessa ei voi muuta sanoa kuin että mikä meitä ihmisiä vaivaa elikä riivaa!

KankU joulukuu 2009

Yleisurheilu, hiihto, telinevoimistelu ja paini ovat näyttävästi esillä tänään ilmestyneessä Kankaanpään Urheilijoiden Kankaanpään alueelle joka kotiin talkoovoimin jaettavassa seuralehdessä Joulukuu 2009. Lehteä on tehty jo parinkymmenen vuoden aikana jopa kaksi kertaa vuodessa, vasta parina viime vuotena vain kerran vuodessa johtuen siitä, että Kankaanpään Puhelimen fuusioiduttua ja päätösvallan etäännyttyä emme enää ole saaneet jakaa keväisin päivänvalon näkevää palveluhakemistoa, vaan joku helsinkiläinen nuori ekonomi kylmästi päättää koko maan osalta palveluhakemistot postin jaettaviksi. Voiko olla väärempää asiaa, kun urheiluseura huolehtisi saman asian eikä varmasti ainakaan kalliimmalla. Mihin tällaisesta asiasta voisi ottaa yhteyttä ja saada asiaan korjausta. Pienelle urheiluseuralle jokainen rahanansaitsemiskeino on tärkeä, sitä ei Helsingin ekonomi norsunluutornistaan edes ymmärrä!

Seurallemme ja etenkin lehdestä vastaavalle yleisurheilujaostolle lehti on elintärkeä. Nytkin nuorten urheilutoiminnan ylläpitämiseen käytettäviä tuki-ilmoituksia on sadaltakymmeneltä yritykseltä. Kaikki ovat Kankaanpäässä tai lähiseudulla toimivia liikelaitoksia. Paikkakunnallamme on lukuisia muitakin yrityksiä, koko maata käsittävien ketjujen myymälöitä, joilla ei näytä olevan paikkakunnalla muuta roolia kuin kiskoa rahat pois lurjuksilta, missään alueen seurojen julkaisuissa ei näy yhden yhtäkään näiden yritysten ilmoitusta, onko rahat menneet pimeään vaalitukeen. Tekisikin mieli tähdentää ihmisille, että harkitsisivat aina ostoksia tehdessään, miten ko. yritys tukee paikkakunnan toimintoja aivan samoin kuin tulisi pyrkiä käyttämään nimenomaan oman alueen yritysten palveluita ja muistettava, ettei pidä lähteä merta edemmäs kalaan.

Tämän aiheellisen vuodatuksen jälkeen voi todella kehoittaa tutustumaan lehteen - tietysti laittamaan merkille kaikki ilmoittajamme - mutta lukemalla myös juttuja ja katsomalla runsaslukuisia värikuvia, joita on etenkin nuorista urheilijalupauksista. Yleisurheilujaoston puheenjohtajan Jorma Hietamäen kynästä on lähtenyt kirjoitus otsakkeella Hienoja nuoria ihmisiä paikkakunnalla. Itse olen saanut välittää Jouluevankeliumista rauhan sanomaa. Omista järjestämistämme ikäihmisten SM-maantiejuoksuista ja oman seuran juoksijoiden hyvästä menestyksesta ko. kisoissa on juttu, kuten myös veteraanien hyvistä sijoituksista kesän muissa SM-kisoissa ja Lahden MM-kilpailuissa. Samoin kerrotaan sisulisäurheilijoittemme tuloksellisesta kesäkaudesta ja erikseen Nuorten SM-kisakuulumista, joihin kuului mm. kulta- ja hopeamitalit!

Edellistalvi oli myös nuorille hiihtäjillemme varsin hyviä tuloksia tuottanut. Hiihdolla kulkee hyvin ja KankU:n hiihtokoulu syksyllä 2009 ovat koko aukeaman kattavien hiihtokirjoitusten aiheena. Painista kerrotaan Painimolskin äärella ja telivoimistelusta on koko sivu Telinevoimistelusalilla tapahtuu. Vielä on luettavissa seuran johtokunta ja kaikkien kuuden eri jaoston kokoonpanot. Onpa nuorimman urheilijaperheeseemme kuuluvan Aapo Olavinkin terhakka kuva nähtävissä.

.

Muistot eivät saa unohtua

Kummisetäni Veikko Jokelan monikymmenvuotinen haave toteutui eilen Jämijärven seurakuntakodissa juhlallisessa tilaisuudessa 432 sivuisen kirjan julkistamistilaisuudessa sopivasti näin talvisodan alkamisen 70-vuotismuiston merkeissä.

Veikko Jokela on ollut pitkäaikainen Jämijärven sotaveteraanien puheenjohtaja. Hänen aloitteestaan saatiin seurakunnan tiloihin maassamme ensimmäisten joukossa sankavainajien kultaisin kirjaimin kirjoitettu kunniataulu, jonka paljastamisen yhteydessä puhui Iki-Kiannon poika Otso Kianto, sotaveteraanien hengellisen työn pitkäaikainen johtaja.

Ja nyt siis näki päivän valon Veikon toinen aikaansaannos jämijärveläisten sotiemme aikaisista kokemuksista kertova komea kirja: Jämijärveläisten sotavuodet 1939-1945. Tarinoita poteron pohjalta ja kotipellon pientareelta. Taitavaksi kirjoittajaksi tunnettu ja monien muiden historiankirjojen kirjoittajana kokemusta hankkinut eversti (evp), syntyperäinen jämijärveläinen Jouko Kivimäki oli onnistuttu saamaan kirjan kirjoittajaksi ja kokoajaksi. Apuna oli toimikunta, joka koostui eri veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen edustajista. Koviin kansiin sidotun runsaasti kuvitetun kirjan painatuksen mahdollistivat lukuisat hanketta tukeneet laitokset, yhteisöt ja yksityiset henkilöt.

Oman pitäjän sotavuosien tapahtumista kertovan kirjan puuttuminen oli painanut vuosikymmenet Veikko Jokelan mieltä, sillä hänestä monen muun aikalaisen tavoin heidän kokemuksensa olisivat säilyttämisen arvoisia jälkipolville. Niinpä lopulta keväällä 2006 pidettiin kokouksia, kirjoittaja saatiin ja niin ryhdyttiin mittavaan kolme vuotta kestäneeseen työhön. Heti aloitettiin haastattelut ja muistemakirjoitusten kokoaminen, sillä aikaa ei ollut enää yhtään liikaa hukattavaksi. Tietoja saatiin vielä seitsemältä kymmeneltä haastateltavalta, joista nyt kirjan ilmestyessä on jo poistunut parisenkymmentä veteraania. Oltiin siis aivan viimeisillä hetkillä liikkeellä. Aivan kuten Niinisalon talvisodan alkamisen 70-vuotismuistotilaisuus oli viimeisiä yhteenkokoontumisia, johon saatiin vielä paikalle satakunta veteraania.

Lämminhenkisessä julkistammistilaisuudessa kiitettiin syystä hankkeen alkuunpanijaa Veikko Jokelaa ja kirjan kirjoittajaa useissa eri puheenvuoroissa. Myös Jämijärven veteraanikuoro juhlisti yhdessäoloa, ja juotiin kuinkas muuten myös makoisat kahvit Pitokauha Merja Lahdensivun tarjoamana. Sydämelliset kiitokset kirjasta ja mieliinpainuvasta juhlahetkestä.

Ensimmäiset joululaulut

Joulukuun eka päivä ja samalla ensimmäiset joululaulut laulettiin tällä kertaa Rudanmaan entisellä koululla. Vuodesta 1973 alkaen Suomen Lähetysseura on julkaissut Kauneimmat joululaulut-vihkosta, joten suosittuja joululauluja on nyt laulettu 36 vuotta erinomaisella menestyksellä, niinpä Noormarkussakin järjestetään lähes kymmenkunta tapahtumaa eri kylillä, laitoksissa ja ennen kaikkea kirkoissa, Noormarkussa sunnuntaina 13.12. ja perjantaina 18.12. sekä Lassilan kyläkirkossa keskiviikkona 16.12.

Rudanmaalla meillä oli laulattajana Noormarkun eläkkeellä oleva kanttori Heikki Lipasti, joka on melkoinen voimavara seurakunnalle jäätyään asumaan vielä eläkkeelläkin ollessaan Noormarkkuun. Auliisti hän on käytettävissä aina silloin kun vakikanttori Markku Lahti ei ehdi. Heikki on monessa mukana, paitsi sijaiskanttorina hän laulaa kirkkokuorossa ja mieskuorossa, on mukana veteraanitoiminnassa ja tuurailee myös muissakin seurakunnissa. Hän on aina yhtä altis tarvittaessa lähtemään ja palvelemaan musikaallisilla lahjoillaan. Rudanmaallakin hän esitteli pari erikoista soitinta, joilla hän soitti tutun Joulu, joulu tullut on. Perusta oli tuotu paimenhuilu ja toisena hän esitteli soivan savikukon tapaisen soittimen, joka oli muovailta saksalaisesta erikoissavesta.

Tämänvuotisessa joululauluvihkossa on runsaasti lauluja eli 29 kappaletta, kun vuosi sitten oli viisi vähemmän. Mukana ovat kaikki suositummat laulumme Sibeliuksen En etsi valtaa, loistoa ja Karl Collanin Sylvian joululaulusta lähtien, joihin molempiin on sanat tehnyt Sakari Topelius, jonka sanoittama Varpunen jouluaamuna on myös mukana. Itselleni rakkain Hausjärveltä kotoisin olevan Mauno Isolan Me käymme joulun viettohon niin maisin miettehin on heti vihkosen ensimmäisenä lauluna. Jaakko Löytyltä on mukaan päässyt kaksi laulua tunnetumpana Ilouutinen: Nyt taivaat avautuu, laulaa kuoro enkelten. Maan ääriin kantautuu suuri ilouutinen. Tulkaa kaikki nyt laulamaan, on Poika syntynyt maailmaan. Tulkaa laulamaan, aa-aa-aa. Tietysti mukana ovat maailman kaunein joululaulu Jouluyö, juhlayö ja toivioretkeläisen laulu Maa on niin kaunis.

Jälleen tänä adventtiaikana on odotettavissa koolle vähintään puolimiljoonaa innokasta joululaulajaa. Myös varoja Jeesuksen lähetyskutsun toteuttamiseksi saadaan v.73 alun 40.000 mk sijaan 3,7 miljoonaa mummonmarkkaa, sen verran tuli viimeksi v. 2007, joka on viimeinen tiedossani olevan luku. Kaikki siis joukolla laulamaan ja saamaan oikeaa joulumieltä!

Marraskuun 30. päivä

Tämä päivä marraskuun 30. säilyy aina maamme historiassa yhtenä kaikkein raskaimpana. Sateisen harmaaana päivänä saimme tänään muistella 70-vuoden takaista ankaraa iskua Neuvostoliiton hyökättyä mitään ilmoittamatta monella rintamalla maamme rajojen yli ja pommittaessa useita kaupunkeja. Mutta vaikka sateenkin keskellä muistelimme maamme vaikeaa historiaa sittenkin valoisalla ja turvallisella mielellä. Tähän asti on Herra auttanut ja niin Hän tekee vastakin, siksi paljon vaivaan Hän on nähnyt pienen kansamme edestä.

Pitkään valmisteltu talvisodan alkamisen muistotilaisuus onnistui kaikin puolin erinomaisesti, vaikka aluksi sotaan lähdön muistomerkin hartaustilaisuus ja seppeleen lasku jouduttuunkin pitämään sateessa. Todella kiitettävästi olivat sotiemme veteraanit ja muu maanpuolustusväki noudattaneet kutsua kuuden kunnan alueelta, joista yhteiskuljetukset toivat jokaisesta kunnasta 10-20 henkeä. Joukossa oli vielä puoli tusinaa talvisodan veteraania, Kankaanpäästä 15 jäljellä olevan talvisodan veteraanin joukosta mukaan oli jaksanut kaksi, talvisodan hengen syntymisestä kertonut 96-vuotias Vihtori Siivo ja 94-vuotias Väinö Kivelä, jonka vanhempi veli on 99-vuotias Kaarlo, joka sokeana ja huonokuuloisena ei tullut paikalle, mukana oli kyllä hänen poikansa Seppo, Väinöllä oli saattajana sisarenpoika Pentti Korvala.

Juhlapuheen piti eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja, jonka isän veli lähti sotaan Kankaanpäästä omistettuaan Karhusaaren kylän Liljasaaren tilan, joka on äitiniäitini Taimin kotitilan Liljan naapuritalo, jossa nykyisin emännöi äitini serkku Hilkka Karvanen os. Lilja. Tervehdyssanat lausuneen Tykistöprikaatin komentaja eversti Markku Myllykosken lapsuudenkoti puolestaan on Karhusaaren naapurikylässä Korvaluomalla. Kankaanpään kultakurkuksi kutsuttu Jori Lilja lauloi kolmeen otteeseen mm. Hurttiukon sotilassoittokunnan säestyksellä. Juhlan päätteeksi ennen Maamme laulua kuullun Veteraanin iltahuudon esittivät yhteiset veteraanikuorot, Jori Lilja ja sotilassoittokunta.

Tyypillisillä sotilasantimilla, hernekeitolla ja pannarilla sekä kahvilla ja sokerimunkilla ravittuina saimme poistua rikassisältöisestä tilaisuudesta kiitollisina siitä, että olimme saaneet yhteen vielä satakunta kunniakansalaistamme eli sotiemme veteraaneja ja toisen saman verran muuta maanpuolustushenkistä väkeä.

Illalla Karvian Kantin sotaan lähdön muistomerkillä sateen jo tauottua kerääntyi 150 henkeä muistelemaan talvisodan alkamista. Täälläkin saatiin sotilaskodin tarjoamat kahvit ja munkit.
Karvian karjalaseura ja reserviläiset olivat järjestäjinä. Naapurikylän eli siis Korvaluoman poika Tykistörykmentin komentaja Markku Myllykoski oli pääpuhujana.

Itse oli vastaavassa paikassa ja tilanteessa puhumassa kolme vuotta sitten, nyt pidin hartauden
muistuttaen vapauden ensiarvoisesta merkityksestä. Sitä puolustamaan lähtivät miehet talvisotaan. Jeesus puolestaan sanoo itsestään: Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaat. Kerroin myös talvisodan aikaisen presidentin Risto Rytin raskaista mietteistä valmistautuessan joulukuun radiopuheeseensa. Loppuun hän kirjoitti: Suomen kansa on tällä hetkellä täysin yhtenäinen, yksimielinen ja luja kuin teräkseen valettu. Se on valmis suurimpiin uhrauksiin itsenäisyytensä ja olemassaolonsa puolesta. Jos meidät siihen pakotetaan, me tulemme taistelemaan loppuun asti, vielä lopun jälkeenkin - - -. Tällainen oli ja on paljon mainostettu Talvisodan henki. Ja jälleen tässäkin on oppaanamme Vapahtajamme sanat itsestään: Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi , vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.

Niin se vaan taas alkoi - adventti

Vuoden aikana 70-vuotta täyttäneet, rippikoululaiset, päiväkerholaiset ja muut kerholaiset olivat erikoisvieraina ensimmäisen adventtisunnuntain messussa Noormarkussa tänään. Ja kuten voi arvata, kirkko oli ääriään myöten täynnä ihmisiä, oli ääntä ja elämää.
Onhan Hoosianna-kirkko muutenkin jouluaaton jälkeen ehkäpä suosituin kirkossakäyntipäivä. Ja täyttyyhän kirkot myös kauneimmissa joululauluissa, joten adventtiaika on kirkon kulta-aikaa. Ja siitä tulisi sen mukaisesti myös kantaa huolta ja vastuuta. Noormarkussa tämä toteutettin taiteen kaikkien sääntöjen mukaisesti.

Heti aluksi kaikki päiväkerholaiset värikkäitä liinojaan heilutellen kerättiin kulkueena kirkon kuoriin ja siellä he lauloivat monia lauluja ja saipa yksi poika sytyttään 1.adventtisunnuntain kynttilänkin. Näin lapset saivat toimintaa, liikettä ja perheet saivat seurata heidän esiintymistään. Ja tietysti myös kaikki yhdessä saimme laulaa Hoosianna-hymnin, jonka kansanjoukot lauloivat Jeesukselle tämän ratsastaessa Jerusalemin pääsiäisjuhlille.

Nöyryyden esikuvana Jeesus ei todellakaan ratsastanut korskealla ratsulla kuten ylpeät sotapäälliköt vaan yksinkertaisesti vain aasilla. Näin toteutuivat vuosisatoja aiemmin lausutut profetioiden sanat: Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Näin alkaneena joulunodotusaikana Jeesus jälleen lähestyy meitä, ei vaativana ja suuriäänisenä, vaan nöyränä ja hiljaisena kuten kerran ratsastaessaan Jerusalemiin. Niinpä yhtyessämme kansan kohottamaan riemuhuutoon Hoosianna me samalla myös nöyrästi rukoilemme: oi auta, oi pelasta. Juuri se, että riemuhuuto on myös nöyrä avunpyyntö kuvastaa aivan erikoisella tavalla adventtiajan luonnetta. Me heikot ja vajavaiset ihmiset saamme avun Vapahtajaltamme, hän vastaa pyyntöihimme.

Noormarkussa kahvitettiin sitten messun päätyttyä 70-vuotiaat ja laulettiin muutama virsi. Illalla adventtisunnuntain merkeissä oltiin koolla metsäkirkossa Lassilan pappilan pihamaalla nuotion äärellä pienimuotoisessa hartaushetkessä ja kuinkas muuten, juotiin lopuksi kahvit pappilassa ja Lassilan kirkkokuoro lauloi.

Niinpä nyt alkaneena adventtiaikana - kaiken kiireen ja jouluvalmistelujen keskelläkin - olisi meillä varmaan syytä vetäytyä joulutohinasta ja melusta hetkeksi hiljaisuuteen sanomaan aasin selässä ratsastavalle Herrallemme: "Hoosianna! Herra, auta minua! Auta minua avaamaan sydämeni ja kotini portit sinua ja syntymäjuhlaasi varten."

Nobel-Taatan marssilaulu

"Kenen vuoro on taata Sillanpäätä" soittelivat ja kyselivät Hämeenkyrön pankinjohtajat toisiltaan, kun Frans Emil jälleen kerran rahapulassaan oli pyytämässä lainaa. Tästä kerrotaan Taata-lempinimen syntyneen. Ehkei totuus kuitenkaan ole ihan tällainen. Mutta nobelinsa hän on ansainnut ja pystyi sillä varmaan maksamaan velkojaankin. Taatan kyvyistä saimme taas tänään oivan esimerkin, kun Jämi-Areenalla esitettiin kansanooppera Sillanpään marssilaulu.

Frans Emil Sillanpää ei ollut runoilija vaan kaunokirjailija kuvaten kansanihmisten elämää ja tuntoja. Taitaakin isänmaallisia tuntojamme herkästi koskettava Marssilaulu olla hänen ainoita runojaan. Sen hän kirjoitti sodan uhkan jo ollessa ilmassa ylimääräisissä kertausharjoituksissa olleelle pojalleen juuri ennen Nobel-palkinnon saamistaa ja talvisodan syttymistä. Palkitsemisensakin Sillanpää osoitti koko Suomen kansalle annetuksi tunnustuspalkinnoksi.
Marssilaulusta järjestettiin hetimiten vain viikon kestävä sävellyskilpailu ja voittajaksi selvisi tuntematon Aimo Mustonen.

Kankaanpään veteraanikuoronkin ohjelmistoon kuuluu tämä Marssilaulu:
Kotikontujen tienoilta tervehtien
tämä laulumme kaikukoon
yli peltojen, vetten ja tunturien
aina Hangosta Petsamoon!
Sama kaiku on askelten -
kyllä vaistomme tuntee sen,
kuinka kumpujen kätköistä, mullasta maan
isät katsovat poikiaan.
---
Sinä, tiedäthän, veikko mun vierelläin,
mikä retkemme tänne toi:
ilomielin me riensimme sinne päin,
mistä yhteinen kutsu soi. -
Tapa tuttu jo taattojen
nyt on hoidossa poikasten:
kun on vaaralle alttiina syntymämaa,
kotiaskaret jäädä saa.
---
Mitä lieneekin aarteita Suomessa,
toki kallehin on vapaus.
Tääll´ on suorana seistä ja kaatua
joka miehellä oikeus.
Siis te lapset ja vanhukset,
ja te äidit ja morsiamet:
niin kauan teillä on suojattu lies,
kuin on pystyssä ykskin mies.

150 laulajan voimin esitetty kansanooppera talvisodan tunnelmista Sillanpään Marssilaulu päättyi tähän kaikkien yhdessä laulamaan Marssilauluun. Sodan alkamisen tunnot tulivat esiin paitsi lauluissa, myös äänitehosteina, valoina ja jopa aidon savupommin haisteluna. Libreton on tehnyt toinen Hämeenkyrön kirjailija Panu Rajala, kuoroja on Parkanosta, Hämeenkyröstä ja Nokialta, miesten lisäksi laulajina ja esiintyjinä oli myös naisia sekä poikia ja tyttöjä. Taataa esitti baritoni Taisto Polvi. Esityksiä on kaiken kaikiaan kolmetoista, viimeiset 30.11. ja 1.12. Tampere-talossa.

Kansanoopperan esitys mahtavinne kuorolauluineen oli kerrassaan vaikuttava , jopa järkyyttävä papin tuomine kuolinsanomineen ja erinomainen johdattaja talvisodan päättymisen 70-vuotismuisteloille.

Kyllä meidän 300-400 katsojan mieliin iskostui taas entistä lujemmin: toki kallehin on vapaus!

Muuten, Taata oli kyllä sanan varsinaisessa merkityksessä PERSOONA. Istuin esityksessä hänen naapurinaan poikasena asuneen Jämijärven nykyisen kirkkoherran Osmo Tahvanaisen vieressä ja hän kertoi nähneensä Taatan liikkuvan tiellä ja olleensa tämän hautajaisissa täpötäydessä kirkossa.

Soiniko hävinnyt

Ei todellakaan, ei Timo Soini ole mihinkään kadonnut. On nyt vain entistä merkittävimmillä paikoilla Suomi-kuvaa kirkastamassa ollen ainoa suomalainen meppi, joka johtaa oman ryhmänsä yhdeksästä eri maasta koostuvan Vapaan ja demokraattisen Eurooppa-ryhmän työvaliokuntaa. Ja kun ryhmään ollaan saamassa työhön perussuomalainen Timoa vuosikaudet hyvällä menestyksellä avustanut Jusula 8.000€ kuukausipalkalla, pidetään Timoa kovilla televisiota myöten, että miten voidaan tehtävän kelpoisuusvaatimukset muokata juuri tietyn ehdokkaan mukaisiksi. Timo säilytti pokkansa ja totesi rehellisesti juuri niin olevan asianlaidan. Juusula on varmasti mies paikallaan. Timo myös onnittelee Rehniä tulevasta painavasta salkusta lisäten, että hyvä kerto myös Rehnin palkkapussin suuruus.

Timon plokit ovat valaisevia. Niinpä hän kertoo likaisen pelin, jolla EU:n presidentin ja ulkoministerin salkut täytettiin Herman "kuka" Van Rompuy:lla ja tuntemattomalla Catherine Ashtonilla. Saksa ja Ranska halusivat säilyttää suurina EU-maina vaikutusvaltansa.



Suomen maahanmuuttopolitiikka on taas paljastunut täysin kestämättömäksi tarjoten turvapaikanhakijoille merkittävästi paremmat edut kuin muut maat. PerusSuomalaisia on moititti pakolaispolitiikkamme arvostelusta ja Halla-Aho on jopa saanut täysin aiheettomasti tuomionkin, joka korkeammassa oikeusportaassa joudutaan perumaan. Timo sanoo suorapuheisuuden palkaksi saadun leimakirveestä otsaan. Totta on puhuttu ja Suomen kansan enemmistön tuki on takana. Nyt on hallituksenkin pakko muuttaa Euroopan anteliainta turvapaikkapolitiikkaa.

Yli 130.000 äänestäjän lähettämänä ääniharavana Timo on nyt vaikuttamassa Euroopan ympyröissä enemmän kuin kukaan muu meppi, joista muista suomalaisista ei paljoa kuulu. Timohan on valittu myös parhaaksi puoluejohtajaksi ja presidenttigallupissakin tuli kolmas sija. Ja kyllä Timo kiertää maatammekin minkä ehtii ja kirjoittaa minkä ehtii. Tästä kaikesta hän kertoo esimerkiksi tämänviikkoisessa Apu-lehden haastattelussa.

Niin että kyllä Timo edelleen on keskuudessa voimakkaasti vaikuttamassa suoraselkäisimpänä ja selväsanaisimpana johtavista politiikoistamme. Ja lupautuihan hän AamuMT3 haastattelussa voitollisten vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen myös seuraavien presidenttivaalien ehdokkaaksi, koska edelliset presidenttivaalit olivat hänelle erittäin myönteinen kokemus. Lähtihän koko PerusSuomalainen puolue silloin aivan uuteen nousukiitoon. Seurataan vaan hänen valaisevia plokejaan, niin pysymme ajan tasalla

Uutisantia

Nykymedialla on todella valtaa ja uutistarjonta on valtaisaa. Tästä vuolaasta uutisvirrasta sitten ammennamme tarvitsemamme ja omaksumamme tiedonjyväset.

Tänään 70 vuotta sitten ampuivat neuvostoliittolaiset kuuluisat Mainilan laukaukset pellolle lähelle Suomen rajaa ja tämän tekosyyn varjolla aloittivat mukamas puolustussodan hyökkäämällä ja pommittamalla Viipuria ja Helsinkiä. Tämä totuus tunnustetaan nykyään Venäjälläkin. Mutta onneksemme Suomen kohtalo ei ollutkaan sama kuin Balttian maissa!

H1N1 viruksen etenemisestä on näytetty uutisia kyllästymiseen asti, olisi hauska tietää kuinka monta kertaa olkapään piikityskuvaa on vilauteltu kuvaruudussa. Todellista mielikuvituksen puutetta uutisten tekijöiltä, eikö muutakin mieluummin katseltavaa kuvattavaa löytyisi.

Patentti- ja rekisterihallitus on antanut huomautuksia säätiöiden antamista vaalirahoituksista, jotka eivät todellakaan ole kuuluneet säätiöiden toimialaan. Joulukuulle lykkäytyivät Asuntosäätiön ja Maaseudun kukkasrahastosäätiön tutkimukset, on varmaan niin kovin vaikeaa lausua totuutta johtavaa hallituspuoluetta lähellä olevien säätiöiden päivänvalon saaneesta kestämättömästä vaalirahasotkusta. Pitääkö pidenetyllä ajalla etsiä ulospääsytietä kiusallisesta umpikujasta.

Kommentteja uusista EU:n lopultakin hyväksytyn perustuslain tuomista johtopaikkojen, presidentin ja pääministerin valinnoista on kuultu monelta taholta eikä missään ole oltu kovin ihastuneita paitsi tietysti Suomen kannan esittäneet pääministeri ja ulkoministeri, jotka vanhan suomettuneen tavan mukaan ovat nöyrän alamaisia tällekin suurimpien EU-valtioiden sanelemalle ratkaisulle. Valittuja henkilöitä ei juuri kukaan ole entuudestaan tuntenut. Tällainenko menettely sopii EU:n pirtaan ja nostaako se EU:n arvo- ja vaikutusvaltaa. Olli Rehnille povataan jälleen erittäin painavaa salkkua, on se sitten mikä tahansa salkku, aina voidaan sanoa sen olevan painavan, ja näin ollaan jälleen Suomessa erittäin tyytyväisiä.

Päivän Apu-lehdessä on myös Yrjö Rautio matkustanut ytimeen Brysseliin ja tehnyt haastattelun Timo Soinista. Timolla on viime päivinä ollut muutenkin painavia puheenvuoroja. Timon tämänhetkisistä näkemyksistä huomisessa blogissa.

Median mahti

Vuoden alussa Kaleva-lehden seitsemänvuotisen päätoimittajakauden jälkeen eläkkeelle jäänyt Risto Uimonen nosti Oulussa ilmestyvän Kalevan seuratuksi uutislehdeksi terävien kannanottojensa ansiosta. Hänet oli saatu veteraanikansanedustajien syyskokouksen mielenkiintoiseksi alustajaksi. Kommenttipuheenvuorojen käyttäjiksi oli pyydetty Arja Alho, Raimo Ilaskivi ja Kalevi Kivistö.

Uimonen on julkaissut äskettäin tiedotusvälineiden kasvaneesta vaikutusvallasta kertovan kirjan Median mahti, jonka kanteen ovat saaneet kuvansa neljä tämän mahdin vaikutuksesta irtisanoutunutta: Ilkka Kanerva, Arja Alho, Anneli Jäättenmäki, Ilkka Kantola. Uimosen alustusta seurattiin melkkein henkeä pidättäen ja hiiskumatta. Hän kertoi pääasiassa kirjaansa keräämistään asioista.

Jo Englannista 1700-luvulta lähtien periytyy sanonta tiedotusvälineistä neljäntenä valtiomahtina. Meillä Suomessa tiedotusvälineiden valta on muuttunut sitten Kekkos-tasavallan, jolloin media oli sylikoira, nyt se on vahtikoira ja voi jopa sanoa sen olevan valtansa huipulla, vaikka edelleen on joitakin tabuja, niinpä Nokian voi sanoa olevan tämän ajan Kekkonen.Liioin ei median vaikutus ole ulottunut kaikkeen kuten ei johtajien valtaviin optioihin.

Media taistelee usein jopa verisesti markkinaosuuksista ja sen myötä pyrkii voittamaan suuren yleisön kiinnostuksen. Median megafoniefekti syntyy, kun iso pyörä laitetaan pyörimään, vedotaa tunteeseen suhteuttamatta asian merkitystä muuhun uutisantiin. Näitä iltapäivälehtimäisiä piirteitä on tullut kilpailun pakottamana myös ns. laatujournalismin viestimiin. Niinpä tällaisen mediakohun uhriksi joutuneella ei juuri ole muuta ulospääsyä kuin ero.

Tämä trendi ei ole kovin vanha, ensimmäinen eroamaan joutunut on vuodelta 1991 Jaakko Lassila, seuraavana vuonna erosi sitten Kauko Juhantalo, v.1993 Ulf Sundqvist jne viimeisimpinä tänä vuonna Mikael Lilius, Markku Kauppinen ja Jukka Vihriälä. Mahtavimmatkaan eivät kestä loputtomiin ikävää pyöritystä julkisuudessa. Media ei tosin erota ketään, mutta luo paineen ja kohuilmapiirin. Tietysti asiassa on myös huolestuttavia piirteitä, mutta Uimosen mukaan kuitenkin pääsääntöisesti on tapahtunut tervehdyttävää kehitystä politiikan, talouden ja muun yhteiskuntaelämän moraalikäsityksissä.

Alustajan mukaan valtamedia säilyttää vaikuttavan asemansa vielä 10-15 vuotta ja on nyt vaikutusvaltansa huipulla. Tulevaisuudessa tämä asema väkisinkin heikkenee, koska tiedonvälitys pirstaloituu yhä enemmän netin ansiosta eikä mikään tiedotusväline tavoita yht´aikaa suuria yleisömääriä.

Kaiken lopuksi Risto Uimonen heitti nähtäville yhden ainoan sanan: V A L E, onneksi se ei ollut suomea, suomennettuna se merkitsee VOIKAA HYVIN! Kaikesta huolimatta!