NE vai ME

Ei ennakkoluuloisesti, mutta varauksellisesti perussuomalaisuuteen suhtautunut Suomen Kuvalehden politiikkatoimittaja Leena Sharma päätti tutustua vuoden virkavapaallaan, mitä on perussuomalaisten jytkyn takana. Tuloksena on Otavan kustantama 240-sivuinen kirja: "Ne, kohtaamisia perus-Suomessa". Tuloksena oli myös käsityskantojen muuttuminen; perussuomalaiset eivät olekaan pelkästään noita kummallisia, vaan aivan meitä tavallisia suomalaisia.



Vuoden perehtymisajan mahdollisti kuuden eri laitoksen antama tutkimusapuraha. Leena Sharman kävi tutustumassa meppi Sampo Terhon työskentelyyn pimeyden ytimessä Brysselissä sekä perussuomalaisiin täällä koti-Suomessa niin Lieksassa, Oulussa, Kotkassa kuin Helsingin Kontulassakin. Joensuun puoluekokouksen jännittynyt ilmapiiri ja sen laukeaminen Timo Soinin ilmoitukseen Suomeen jäämisestään on kirjassa kuvattu käsin kosketeltavasti.



Leena Sharman on keskustellut parinkymmenen perussuomalaisen kansanedustajan kanssa ja tutustunut lukemattomiin muihin puolueen kannattajiin. Näin hän on oppinut näkemään hyväksyttävänä jopa aiemmin ihmettelemänsä konservatiivisen maailmankuvan ja oppinut muutenkin lisää isänmaallisuudesta. Kaiken kaikkiaan hän sanoo kuluneen vuoden olleen yhden elämänsä parhaista. Niinpä hän antaa oppimisestaan neuvon: "Astukaa rakkaat ihmiset oman leikkikehänne ulkopuolelle, katsokaa toisia! Valitkaa puolenne, jos sydän sanoo niin, mutta kuunnelkaa Niitä toisia. Voitte yllättyä näkemästänne ja kuulemastanne."



Todella suositeltavaa lukemista ja sen kautta puolueettoman tarkkailijan silmin perehtymistä perussuomalaiseen sielunmaisemaan. Emme ole sittenkään niin pelottavia emmekä välttämättä pahojakaan.



Kirja: Leena Sharma: Ne - kohtaamisia perus-Suomessa, 240 sivua, Kustannusosakeyhtiö Otava 2014.

Elämäni hyppy - Puukirkon pappi

Kirjoitin oheisen syntymäpäiväonnittelun 68 vuotta täyttäneelle merkittävälle urheilumiehelle:

"Monia vuosia, armorikkaita vuosia, monia armorikkaita vuosia!

Elämäni hyppy vuodelta 1981 löytyy hyllystäni, onnittelut siis vuoden 1969 EM-hopeamitalistille. Myöhemminkin Alajärveltä on löytynyt onnistujia, Raimo Vistbacka, puoluetoverini istui eduskunnassa yhtä mittaa 24 vuotta eli juuri sen ajan, jonka olin poissa eduskunnasta. Olen muuten voittanut Paalijärven ympärijuoksun ja saanut sieltä hienon puukiulun. Vaimoni on naapurikylästä Lapuan Kauhajärveltä, ja joskus joulua vietettäessä juoksin sieltä jouluaattona maratonin käyden kääntymässä Alajärven kirkolla.

Elämäni hyppy on tosin kirjoitettu aivan muusta kuin kilpakentiltä. Kirjan on kustantanut Karas-Sana, Kansan Raamattuseuran kustannusliike, joten siitä voi päätellä Elämäni hypyn laatua! Olen tainnut saada hypätä samantapaisia hyppyjä minäkin ja moni muukin meistä, vaikkemme korkeushyppääjiä ole olleetkaan. Oma ennätykseni on tainnut olla poikasena 135 cm."

Kirjoitin edelläolevaa syntymäpäiväonnittelua Reijo Vähälälle, korkean luokan korkeushyppääjälle!



Puukirkon pappi

Viikolla oli Helsingin Sanomissa kuolinilmoitus 88-vuotiaasta Matti Hakkaraisesta, Huopalahden kirkkoherrana toimineesta, näkyvästä kirkonmiehestä. Hänen elämäkertakirjansa "Puukirkon pappi muistelee" löytyy kirjahyllystäni. Lisäksi hän on kirjoittanut yli kymmenen pääasiassa pakinatyylistä kirjaa ja oppaat kaikista kirkollisista toimituksista. TV:n alkuajoilta hänet muistetaan myös TV-pappina yli kymmenen vuoden ajalta. Hän sai suorittaa mittavan työn kirkon palvelijana.

Terhakka taloustieteilijä

Sain postia kustantajalta ja pyynnön, haluaisinko lukea Heikki Urmaksen kirjan "Voi maatamme" ja antaa siitä kommentteja. Suostuin ilomielin, koska ennestään hyllyssä oli luettuna Urmaksen edellinen, hänen värikkään elämänsä kokemuksia välittävä teos "Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät".

"Voi maatamme" on kirjoitettu valmiiksi keväällä 2012 ja kirja jäi tekijänsä viimeiseksi hänen kuoltuaan rajuun sairauteen heinäkuun 17. päivänä 2013. Heikki Urmas oli väitellyt kauppatieteiden tohtori. Yhden elämäntyön lentokapteenina tehtyään hän toimi Helsingin kauppakorkeakoulun Mikkelin yksikön perustajana ja johtajana. Hänen johtamansa BBA-ohjelma on noussut Aalto-yliopiston lippulaivaksi.

Nykysuomen sanakirjassa löytyy sanalle urmakka merkitys: rohkea, reipas, terhakka. Tällainen henkilö Heikki Urmas varmasti on ollut, niin omaperäisia ja usein maamme valtaapitäviä ravistelevia kannanottoja hän tuo teoksissaan esiin.

Jo väitöskirjaa 1970-luvulla tehdessään Urmas pääsi perehtymään ammattiyhdistyspolitiikkaan ja kulissien takaiseen työehtosopimusten maailmaan. Hän haastatteli mm. Päiviö Hetemäkeä, Keijo Liinamaata ja SAJ:n pääsihteeri Olavi Järvelää, jolta hän jopa sai salaisia papereita SAJ:n noususta ja tuhosta.

Urmas onkin tullut tunnetuksi demari-toverien harjoittaman politiikan ankarana arvostelijana. Hän ei ole hyväksynyt velalla elvyttämistä, jonka hän katsoo demarien politiikan aiheuttamaksi. Samoin hän on ehdoton EU-politiikan arvostelija eikä voi ymmärtää, ettei eurosta neuvoteltaessa edes ajateltu sen mahdollista hajoamista eli mitään vaihtoehtoa ei ole olemassakaan. Mielenkiintoinen tieto on sekin, että Englannista varoitettiin korkealta taholta Pohjoismaita euroon liittymisen vaaroista, Ruotsissa ja Tanskassa ottettiin onkeen, Suomessa ei.

Heikki Urmas kertoo myös maamme median yksisilmäisyydestä suhteessa sekä oman maamme politiikkaan että koko EU:sta tiedottamiseen. Itse hän on toisinajettelijana kokenut valtavirran ja valtaapitävien  vaientaneen hänen mielipiteensä. Poliittisesti sitoutumattomana hän pyrki presidenttiehdokkaaksikin, mutta ei ihan onnistunut saamaan vaadittuja 20.000:ta kannattajaa ehdokkaaksi päästäkseen.

EU-kriisimaiden kehityksestä kirjoittaessaan hän toteaa, ettei Soinia enää pidetty populistina ja puheet Suomen roolista Euroopan pelastajana alkoivat hiipua. Samoin hän toteaa: "Mielestäni ei ole oikein pilkata perussuomalaisia populisteiksi, kun Soini on ottanut EU:n valuviat keskusteluun."

Lopuksi tekijä kysyy, ovatko kaikki euroalueen johtajat kuin hämäläisisännät. Naapurin isäntä tuli kylään ja istui hiljakseen. Puolen tunnin kuluttua talon isäntä kysyi tulijalta, mitenkä menee. Vieras vastasi verkkaisesti: "Muuten menee hyvin, mutta sauna on tulessa."

Huojuuko tasavalta

Demarina tunnettu vaikuttaja Seppo Lindblom julkaisi vuosi sitten maamme ja EU:n kriisimaiden aiheuttamaa tilannetta syvästi pohdiskelevan kirjan Huojuva tasavalta.

Poliittisen päättäjän asema ei ole helppo. Lindblom mainitseekin Presidentti Mauno Koiviston kysymyksen, tuleeko päättäjän joskus pettää kansalaisten odotukset, jottei joutuisi pettämään heidän luottamustaan. Harvalta poliitikolta tähän kuitenkaan riittää rohkeutta. Parhaaseen tulokseen pääsemiseksi joskus pitäisi toimia niin kuin parhaaksi nähdään, ajattelematta gallup-kannatuslukemia. Muistan Veikko Vennamon hyvän opetuksen siitä, että toimimme tietysti niin kuin kansalaisista parhaalta näyttää, mutta jos on kyseessä koko Suomelle ensiarvoisen tärkeä asia, silloin  on noudatettava vain maan etua, välittämättä mielipiteistä.

Presidentti Koivistokin on tullut tunnonvaivoihin, kun hänen aloittamansa presidentin valtaoikeuksien riisumisen on edennyt liian pitkälle. Presidentin vallan vähentämiseen ryhdyttiin seesteisessä tilanteessa, kun vielä uskottiin EU:nkin takaavan turvallisuuden ja vakaan taloudellisen kasvun. Edellisen presidentin liiallinen vallan ja Neuvostoliitto-kortin käyttö vaikuttivat tietysti myös.

Tilanteet kuitenkin muuttuvat. Presidentillä ei esimerkiksi ole enää sanan sijaa hallitusta muodostettaessa. Lindblomin kirjassa pohditaankin edellisten hallitusneuvotteluiden ongelmallisuutta. Kansa saattaa äänestää - ja myös äänesti, tällä kertaa meitä perussuomalaisia - uusia vaihtoehtoja eikä näin ollen enää voida edetä vanhoilla malleilla hallitusta synnytettäessä. Samoin  EU:n kriisimaiden auttamiseen liittyvissä vaikeissa ratkaisuissa pitäisi presidentilläkin olla sananvaltaa. EU-valtahan on siirretty kokonaan pääministerille ja sitä tietä hallitukselle. Nimenomaan heikkojen hallitusten aikana - joita Seppo Lindblom ennustaa näissä epävakaissa poliittisissa tilanteissa syntyvän helpostikin - presidentin  ohjausta voitaisiin hyvinkin tarvita. Täytyy muistaa myös, että presidentin valinta tapahtuu suoralla kansanvaalilla ja jopa innokkaammalla äänestysosallistumisella kuin muissa vaaleissa. Niinpä hänenkin valtansa on kansanvaltaa, samoin kuin parlamentaarisuus, jota nyt korostetaan. Me perussuomalaiset emme muuten ole hyväksyneet presidentin valtaoikeuksien riisumista!

Seppo Lindblomin kirjan nimi, Huojuva tasavalta johtuu paitsi presidentin aseman tarkastelusta myös EU:n kriisimaiden aiheuttamasta ongelmatilanteesta, johon ei näytä löytyvän ratkaisua. Toiveikkaasti tekijä kuitenkin vertaa oman maamme tilannetta Pariisin vaakunan keskellä olevaan vaappuvaan purjealukseen ja sen tekstiin, "huojuu muttei huku". Näin kirjailijakin tarkastelee kansakuntamme tulevaisuutta asiaan kuuluvalla vakavuudella, mutta samalla ihan perustellulla toiveikuudella.

Kuitenkin täytyy tämäkin kirjoitus lopettaa Presidentti Koiviston lentävällä lauseella: "Jotain tarttis tehdä." Koska hyvältä ei tilanne EU-kriisien keskellä näytä.

Länsimaiden perikatoko

"Kansakunta rähmällään" -kirjan kirjoittajan, Timo Vihavaisen kirjaa "Länsimaiden perikato" onkin nyt jopa kaksittain. Kun se ilmestyi pokkarina, hankin sen ja vähän päästä löysin myös alkuperäisen kovakantisen teoksen jostakin kirjakasasta alimaisena. Ja olin jopa lukenut sitä lähes loppuun. Nyt luin sen uudelleen.

Mikä jäi vaikutelmaksi? Pitäisikö sanoa: vähän sekava. Kirjassa kosketellaan vähän kaikkea taivaan ja maan väliltä. Luetellaan monia perikadon ennusmerkkejä, mutta vedetään vähän takaisin päinkin.

Liiallinen maahanmuutto, meidän kristillisen uskontomme aseman romahtaminen ja islamin vyörynomainen lisääntyminen ovat tuhon uhkia.

Mutta esimerkiksi Euroopasta puhuttaessa tekijä puuttuu vain juomakulttuuriin ja ruokatapoihin. EU ja sen merkitys jää kokonaan syrjään. Muutenkin otetta leimaa historian tapahtumien pohdinta, joka sinällään on tärkeää - ilman menneisyttä ei ole tulevaa - mutta kyllä nykyisyydenkin kautta pitäisi tulevaisuutta pohtia.

Niinpä kirjan nimi Länsimaiden perikato lupaa ehkä liian paljon. Ehkä kirjan esittämillä avuilla se ei vielä olekaan tapahtumassa. Kuka elää, se näkee!

Nythän Vihavaiselta on taas ilmestynyt uusi kirja, "Ryssäviha". Arvosteluiden mukaan hän päätyy tulokseen, ettei maassamme enää löydy kyseenlaista mielialaa. Mutta kyllä sitä on - monin paikoin. Päätyykö kirjailija taas väärään tulokseen - sinisilmäisenäkö?

Runsauden pulaa

Yli sata herännäispappia on kirjoittajina Herättäjä-Yhdistyksen vuonna 1960 julkaisemassa kotien hartauskirjassa "Määräosa ajallansa", jota rakennuksekseni olen tämän vuoden seurannut. Lähes kaikki papit olen tuntenut ja samoin melkein kaikki ovat jo autuaasti poisnukkuneita. Sana silti ravitsee.

Edellisvuonna seurasin päivittäin arkkipiispan Martti Simojoen "Päivän sanaa", josta on otettu kymmeniä painoksia ja se onkin todella levinnyt Suomen koteihin. Kirja on Kirjapajan painama. Käyttämäni kirja oli vasta 7. painos vuodelta 1963, mutta kirjakin oli ilmestynyt ensi kerran vuonna 1961, joten nopeasti oli nämä ensimmäisetkin painokset otettu.

Kirjahyllyyni on kertynyt todella runsaasti, laskujeni mukaan 22 eri päivittäistä hartauskirjaa, joten pähkäilemistä riittää, minkä niistä valitsen alkavalle vuodelle. Joukossa on tietysti monia  jo aiemmin seurattuja, mutta joitakin vielä läpikäymättömiäkin.

Oman herätysliikkeeni Herättäjä-Yhdistyksen kirjoja on eniten. Jo mainitun "Määräosa ajallansa" lisäksi aikajärjestyksessä vanhin on vuonna 1933 Olavi Kareksen kokoama herännäisisien kirjoituskoelma "Isien Perintö". Seuraavan polven herännäispappien kirjoituksista kokosi Lauri Lehmuskoski "Vesiojille" vuonna 1962. Määräosaan ajallansa oli sitten koottu silloin eläneiden pappien kirjoituksia, joten näin tallennettiin monen sukupolven kirjoittamaa sanaa. Nuorille tehtyjä kokoomakirjoja ovat "Pikottaen" vuodelta 1977 ja "Joka päivä, joka hetki" vuodelta 1988. Kangasalan kirkkoherran Emil Ponsimaan kirjoituksista on koottu "Kantaja ei väsy" vuonna 1966, Viljo Pitkänen kokosi "Tänään" vuonna 1974 ja Toimi Kauppisen "Päivä kerrallaan" ilmestyi vuonna 1987.

Martti Simojoki on koonnut kirjoituksiaan Vanhan Testamentin tekstien pohjalta kirjaan "Uusi päivä, uusi armo" vuonna 1982, kustantajana Kirjapaja. Jaakko Haavion "Hän on kanssamme" ilmestyi vuonna 1986 uusittuna laitoksena kaksi vuotta hänen kuolemansa jälkeen Kirjaneliön kustantamana. Kirjapajalta on myös Lapuan piispan Jorma Laulajan "Tämän päivän matka" vuodelta 2002 ja Lari Junkkarin kokoama "365 sanaa miehelle" vuodelta 1999.

Uskonpuhdistajaltamme Martti Lutherilta on ilmestynyt "Sana ja armo" sekä "Mannaa Jumalan lapsille", jälkimmäinen on levinnyt myös kymmeninä painoksina Sisälähetysseuran julkaisemana.

Vielä on vuonna 1944  Kristillisen palvelukeskuksen julkaisema "Taluta tielläs", joka sisältää eri pappien kirjoituksista. Samalta vuodelta E.W. Pakkalan, koko Suomen kappalaisen "Iankaikkinen elämä", WSOY. Samalta kustantajalta on Urho Siron toimittama  nuorten hartauskirja "Taatut tienviitat" vuodelta 1965, jonka olen saanut Säkylän sotilaspapilta Enok Reimaalta ollessani siellä varusmiehenä. Heimer Virkkusen vuonna 1938 kokoama "Poikien hartauskirja", hyllyssäni on 4. painos vuodelta 1953.

Vielä kolme kirjaa: Gummerukselta Viljo Pitkäsen  ja Eino Sepon toimittama "Askele askeleelta" vuodelta 1960, Karas-Sanan "Hyvä sana joka päiväksi" vuodelta 1979 ja  yli 100-vuotiaaksi eläneen Hilja Aaltosen 2-osainen "Päivähartauskirja" Päivän kustantamana vuodelta 1986.

Viimeksi pitää vielä mainita Paavo Virkkusen vuonna 1940 kokoama, Otavan kustantama "Rukouskirja" yli 80 rukoilijalta kautta koko kirkon historian ajalta. Melkoinen rukousaarre!

MMM 2014

Mitä Missä Milloin -vuosikirjan toimitus lupaa ensi jouluksi jo 65:nnen vuosikirjan. Kirjakauppiaan poikana olen siinä onnellisessa asemassa, että omistan kaikki nämä tähänastiset 64 kirjaa, osan jopa kaksin kappalein siltä ajalta, kun asuin muualla, ennen palaamista takaisin tähän lapsuudenkodin taloon.

Tämänkertainen kirja kertoo tapahtumista syyskuusta 2012 elokuuhun 2013. Monet artikkelit ovat todella mielenkiintoisia ja koko vuoden uutiskatsauksessa on talletettu päivä päivältä paljon muistamisen arvoisia tapahtumia. Euroopan unionin ja Suomen eduskunnan vuoden aikana tekemät päätökset ovat saaneet omat artikkelinsa. Kolmannen kerran valituista puhemiehistä on jopa pieni kuva.

Timo Soinista on kirjassa sivun kokoinen kuva, kun hän johti puolueen taas vaalivoittoon kunnallisvaaleissa. Kannatus nousi edellisvaalien 5,4 prosentista 12,3 prosenttiin. Muut puolueet tulkitsivat lievät tappionsa "torjuntavoitoiksi". Kirjasta löytyy myös kuntakohtaiset vaalitulokset. Äänestysprosentti vaan ikävä kyllä laski edelliskerran 61,3 prosentista 58,3 prosenttiin.

Monipuolisista ja todella lukemisen arvoisista artikkeleista voisi mainita Hurtigruten-matkan pitkin Norjan jylhää rannikkoa. "Juutalaisuuden jäljillä" kertoo, ketkä ovat juutalaisia. Helsinki, 200-vuotias pääkaupunki, on saanut lyhyehkön historiikin. Tarpeellista on myös tietää, että uni hoitaa aivoja. Ensimmäinen maailmansota pitkittyi pahasti aiotun lyhyen salamasodan sijaan. Keisari Augustus taitavana vallankäyttäjänä oli melkoinen narkissos.

Joka vuosi MMM-tietokilpailun 10 kysymykseen vastanneena iloinen yllätys oli, että pääsin yhdentoista armoitetun kirjalahjapalkinnon voittajaksi, joiden nimet myös mainitaan kirjassa.
Näin sain valita kirjalahjoja, tosin tuli tilattua yksi kolmen kirjan sarja, joka olikin jo entuudestaan. Kirjoja kun on aivan lukematon määrä ja joukossa jopa lukemattomiakin (jopa suurin osa -valitettavasti). Mutta eikö ole niinkin, että joka tietoa lisää, hän tuskaa lisää!

Lukemisia

Sanotaan, ettei paljojen kirjojen kirjoittamisella ole loppua, ja muutenkin nykyaikana on liiankin paljon lukemista, päivittäiset lehdet nyt ainakin. Olen juuri lueskellut viimeistä Kanava-lehden numeroa, jossa on paljon hyvää luettavaa, Seppo Lindblomin ja Raimo Sailaksen kirjoitukset etunenässä.

Esitellään myös 10 tietokirjaa, jotka kilpailevat Kanava-lehden ja kustannusosakeyhtiö Otavan jakamasta vuoden tietokirja-palkinnosta. Palkinto on eri kuin vuoden Tieto-Finlandia-kirjan valinta. On se vaan ihmiselämä ja aika niin kovin rajallista.

Kirjamessuilla

Aamupäivällä melkein pyörryttävä kokemus: Helsingin Kirjamessut. Kirjoja ja kustantajia riitti vaikka millä mitalla. Myös ankvariaattiliikkeiden kirjamäärillä ei ollut loppua. Väkeäkin messukeskuksessa oli tungokseen asti. Ohjelmassa oli tietysti myös kirjailijaesittäytymisiä. Aikaa olisi saanut kulumaan enemmänkin, mutta silti kassiin tarttui kolme tai oikeastaan jopa neljä kirjaa. Totta on tosiaan vanha viisaus, ettei paljojen kirjojen tekemisellä ole loppua! (Itsekin julkaisin juuri kuukausi sitten syntymäpäiväkseni blogeistani kootun kirjan "Anssi Joutsenlahti - Matka takaisin Arkadianmäelle".)

Haapää-teosten kokoelmaani sain lisäyksenä hänestä tehdyn uuden elämäkerran, Matti Salmisen kokoama "Pentti Haanpään tarina". Paavo Suuren, Paavo Nurmen itsensä kirjoittamista teksteistä on tunnettu urheilukirjoittaja Erkki Vettenniemi koonnut teoksen "Paavo Nurmi: Täpärin voittoni ja muita kirjoituksia".

Monipuolisen uran pankkimaailmassa ja politiikassa tehnyt valtiotieteiden tohtori Seppo Lindblom tarkastelee tämänvuotisessa uutuudessaan maamme poliittista ja taloudellista tilaa lisääntyvän EU:n byrokratian kahleissa teoksessa "Huojuva tasavalta".

Tämän Otavan kustantaman kirjan kaupanpäällisiksi annettiin vielä Anna-Leena Härkösen pienoiskokoon sidottu kirja "Ei Kiitos", joka kansitekstin mukaan käsittelee avioliitto-ongelmia, eli ei kovin kiinnostavaa ole tällaiset intiimit asiat. Eiväkö ne ole henkilökohtaisia ja kahdenkeskisiä. Ihmettelenkin esim. iltapäivälehtien jatkuvaa kirjoittelua sivukaupalla ihmisten eroista, naimisiin menemisistä ja ties mistä henkilökohtaisuuksista, ei voisi vähempää kiinnostaa. Ja mukamas juuri tämäntasoisten juttujen takia lehtiä ostetaan ja luetaan.

Nykyään kirjojen lukeminen on jäänyt valitettavasti vähemmälle, kaikki muu tahtoo viedä ajan. Ja kuitenkin, mikä olisi parempaa tekemistä kuin oikein vaikuttavan kirjan lukeminen. Yritetään repiä aikaa kirjoillekin.

Isä Obeliski

Tänään aamupäivällä sain olla kuulemassa mielenkiintoista esitelmää Suomen Kirkkohistoriallisen seuran seminaarissa. Pyörätuolissa istuen kirkkohistorian emeritusprofessori Juha Seppo (synt. 1939) piti alkuluennon  Martti Simojoesta - uskonnon ja kirkon miehestä. Hänen tekemänään samasta aiheesta on juuri ilmestynyt WSOY:n kustantama "Kirkonmies ja muuttuva maailma - Martti Simojoki 1.". Kirja kattaa kaksiosaiseksi tarkoitetusta elämäkerrasta vuodet 1908-64.

Aihe oli tietysti monella tapaa mielenkiintoinen, eikä ihme, että yliopiston päärakennuksen luentosali 12 oli lähes ahdinkoon asti täynnä. Henkilökohtaista kiinnostustani asiaa kohtaan lisää esim. se, että Simojoki toimi Helsingin pohjoisen seurakunnan pappina vuosina 1935-43 ollen innokas nuorisopappi. Äitini oli silloin 17-vuotiaana (v. 1935) Helsingissä parhaassa nuoruusiässä. Kankaanpäähän hän tuli tosin aika pian, koska vanhin veljeni syntyi täällä 1940. Toinen kiinnekohta on sitten Simojoen arkkipiispakausi, jolloin hän piti Kankaanpäässä piispantarkastukset vuosina 1965 ja 1969. Silloin olen henkilökohtaisesti nähnyt arkkipiispan, kuten tietysti myös monilla Herättäjä-juhlillakin. Valokuvakansiossanikin on hänestä juhlilla ottamani valokuva, olihan Simojoki körttipappi.

Juha Seppo kertoi Martti Simojen elämästä vain arkkipiispuuteen asti, josta eteenpäin hänellä on aikomus kirjoittaa elämäkertateoksen toisessa osassa. Isä Obeliskin nimen Simojoki sai jo nuorena pappina, koska hän kulki mustassa lierihatussa ja oli pitkä, komea mies. Obeliski tarkoittaa korkeaa, kapeaa patsasta. Jatko-osaakin on jo valmiiksi kirjoitettuna ja jännityksellä odotamme sen ilmestymistä päivänvaloon!

Kirjastostani löytyy monia Simojokeem liittyviä kirjoja. Hänen elämäkertansa on jo ehtinyt kirjoittaa ilman historiallista otetta Sakari Virkkunen. Martti Simojoen Aili-sisar on tehnyt kirjan "Veljeni Martti". Kirkon Tiililä-kiistojen aikaan Simojoki itse julkaisi yhdessä Mikko Juvan kanssa "Tästä on kysymys" sekä Helmut Thielicken ja Aimo T. Nikolaisen kanssa "Kristilliset normit ja nykyaika".

Martti Simojoen  omia kirjoja hyllystäni löytyy yhtä vaille kymmenen. Suomen koteihin on levinnyt kymmeninä painoksina "Päivän Sana", joka sisältää kirjoituksen vuoden jokaiselle päivälle. Muita Simojoen teoksia ovat: "Kirkko ja Maailma" (1958), "Uskonto vai Jumala" sekä "Sinun pelastuksesi tulee" (molemmat 1964), "Kantaa ottavaa puhetta" (1973), "Luterilaisen uskon tienviittoja" (1980),  "Uusi päivä, uusi armo", kirjoitus kirkkovuoden psalmitekstien pohjalta vuoden jokaiselle päivälle (1982), "Sinun edestäsi" (1983) ja viimeisenä "Antakaa lasten tulla" (1985).

Rakas lurjus

Tiistai-iltana kävimme sotainvalidileiriltä kesäteatterissa. Porin Isojoenrannassa, Sunnunniemen Pajutilalla näyteltiin Mika Waltarin ehkä puhdaspiirteisin farssikomedia "Rakas lurjus" vuodelta 1953. Näyttelijöitä oli vain kolme, mutta he osasivat työnsä ja saivat katselijoiden mielenkiinnon säilymään koko kaksituntisen ajan.

Huoneenvuokralain aikaan kahden poikamiehen tilavaan asuntoon oli asutettava myös lisähenkilö. Setä ja veljenpoika vihasivat ja pelkäsivät naisia, mutta ottivat tutun asessorin kepposmielessä suositteleman, pojan hahmoon pukeutuneen naisen. Tyttö uskottelee itsellään olevan kaksoispuolikkaan, joka on tyttö. Niinpä hän esiintyy vuoron perään sekä poikana että tyttönä miesten huomaamatta, että kyseessä onkin sama henkilö. Kun lopulta paljastuukin, että hän on yksi ja sama henkilö, molemmat miehet ovat korviaan myöten rakastuneet häneen, jota he ovat luulleet vuokralaisensa kaksoissisareksi. Lopputuloksena on avioliitto rakkaan lurjuksen eli vuokralaisen ja veljenpojan välillä.        

 Waltari on kirjoittanut 30 näytelmää, elokuvia hänen tekstiensä pohjalta on tehty 33. Ei turhaan häntä pidetä Suomen tuotteliaimpana ja myös kansainvälisesti menestyneimpänä  kirjailijana. Kirjahyllystäni löytyy kaksi Ritva Haavikon toimittamaa Mika Waltaria käsittelevää   kirjaa: "Kirjailijan muistelmia" ja "Mika Waltari - mielikuvituksen jättiläinen". Waltarin kirjoista ei löydy kuin "Sinuhe egyptiläinen", "Valtakunnan viholliset" ja "postuumi Nuori Johannes".  Perikunnan kirjoista muut Waltarin tiiliskiviromaanit ovat kelvanneet muillekin.

Monena mies eläissään - kirjailijaksiko?

Kävin kirjapainossa, koska tarkoitus on julkaista omakustanteena yli 300-sivuinen kirja 70-vuotissyntymäpäiväksi. Olen kirjoitellut bolgitekstejä lähes 1.500 kappaletta keväästä 2009 lähtien lähes päivittäin.

Olin parinkymmen vuoden tauon jälkeen Timo Soinin pyynnöstä eduskuntavaaliehdokkaana vuoden 2007 vaaleissa niin hyvällä menestyksellä, että eduskuntapaikka jäi vain 300-600 äänen päähän, laskutavasta riippuen. Myös  Lea Mäkipää, Pentti Kettunen, molemmat entiset SMP:n kansaedustajat, jotka olivat Timon pyynnöstä ehdolla, jäivät rannalle. Tänään me kaikki kolme sen sijaan kulutamme Arkadianmäen jakarandatuoleja, vieläpä melkoisen ahkerastikin.

Vuonna 2007 en vielä ymmmärtänyt mitään somen päälle. Tänään tiedän sen merkitsevän sosiaalista mediaa ja se on aivan välttämätöntä politiikassa mukana oleville. Itsekin kirjoitan päivittäin paitsi blogiin myös facebookiin kaverien kirjoitusten kommentteja ja tykkäämisiä, kavereitakin on jo lähes 3000 henkeä. Some kuuluu siis melkein jokapäiväiseen leipään, vaikkei Martti Luther aikanaan sitä vielä osannutkaan luetella näihin jokapäiväisiin tarpeisiimme kuuluvaksi.

Nyt syntymäpäivän lähetessä on herännyt ajatus, että näitä blogikirjoituksia voisi kerätä oikein kovienkin kansien väliin, ja ensimmäiseksi on koottu Timo Soinin EU-ehdokkuuden innoittamana keväästä 2009 lähtien aloittamiani politiikkaan liittyviä kirjoituksia, aina vuoden 2011 eduskuntaan valintaani asti. Niistäkin jo kertyi edellä mainitut yli 300 sivua. Paljon jää siis vielä tulevienkin omakustanteiden aineistoksi, varsinkin kun uusia kirjoituksia syntyy - kuten näkyy - melkein päivittäin.

Näin tulee kartoitetuksi Suomen poliittisen historian kulkua perussuomalaisesta vinkkelistä noina parina vuotena, mikä osaltaan selvittänee historiamme suurimman eduskuntavaalikannatuksen muutoksen ja kasvun syntyvaiheita ja syitä. Läheltä elettyä ja koettua, matka pienpuolueesta neljän suuren joukkoon. Historiassamme voi siis vieläkin tapahtua suuria muutoksia, kansa tietää ja ratkaisee!

Päivän mittaan

Päivän mittaan paistoi aurinko ja satoi, kun sain olla Satakunnan Tykistörykmentin 95-vuotisperinnepäivän juhlallisuuksissa, juosta pienessä sateessa vanhojen kavereiden Martti Kiilholman ja Tapani Jänskankaan kanssa viidentienristeyksen latupohjaa ja uida Valkiajärvessä sekä juoda kaakaot lenkin päälle sotkussa vanhoja aikoja muistellen.

Vaikka Tykistörykmentin perinnepäivässä oltiinkin toivorikkaita varuskunnan jatkumisesta ja siten uusien perinnepäivien tulevasta ketjusta, oltiin myös vähän haikealla mielellä, kun sotilassoittokunta tällä tietoa oli kajauttelemassa reippaita säveliään viimeistä kertaa. Parikymmenvuotinen Tykistöprikaatikin eli esikuntaväki siirtyy myös Säkylän Huovinrinteelle. Ensi kertaa sain tutustua keväällä Markku Myllykankaan tilalle tykistörykmentin komentajaksi siirtyneeseen everstiluutnantti Paavo Keskiruusiin. Samoin saimme tutustua ruokalarakennuksessa pidetyn juhlan jälkeen uusitun lamellikasarmin ykköspatteriston tiloihin rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa.

Aarno Loka Laitisen kaikki tuntevat, minullakin on kolme hänen kirjaansa. Käteen osui vuoden 1983 pamfletti "Kremlin kellokkaat", jossa irvaillaan Kekkosen jälkeisen vallanvaihdon aikoja. Kaikkien yllätykseksi tuli silloin SMP:kin hallituspuolueeksi vaalivoiton ansiosta toisin kuin nyt viimeisen JYTKY:n jälkeen vuonna 2011. Teoksessa on muuten ihan oma lukunsa SMP:stä, tosin loka-laitismaisen raflaavasti otsikolla "Rötösherrojen siipiveikot".

Monessa kohdassa kirjoituksille saa nauraa makeasti. En voi olla lainaamatta kohtaa, kun Koivisto on siirtynyt demarien vaalitappion jälkeen kaksivuotisen pääministerikautensa jälkeen Suomen Pankin pääjohtajaksi. Hänen oli huvilallaan Tähtelässä rantakiviä vääntämässä. Mökin ohi johti kapea tie Rakennuskunta Hakan edustushuvilalle, jonne SAK:n johto oli viemässä tshekkosloviakalaista ammattiyhdistysvaltuuskuntaa savusaunaan ja päivälliselle. SAK:n miehet osoittivat auton ikkunasta jäntevää miestä, joka betoniraudasta väännetyillä suurilla pihdeillä heitteli kivenjärkäleitä sivuun rantavedestä saadakseen siistin uimarannan. "Siinä on Suomen entinen pääministeri", kerrottiin tshekkoslovakialaisille vieraille. - "Niin, mekään emme enää teloita entisiä pääministereitämme", sanoi valtuuskunnan johtaja, jonka mielestä Koivisto muistutti paremminkin rangaistusvankia.

Haanpäästä elämäkerta

Suomalaisista kirjailijoista vain harvojen tuotanto on minun makuuni, nykykirjailijoihin en ole edes ole yrittänyt tutustua. Aleksis Kivi on eittämättä ykkönen ja hän on ansainnut patsaansa Helsingin Rautatietorille Kansallisteatterin eteen. Pentti Haanpäätä on sanottu lähes Aleksis Kiven vertaiseksi. Vinha perä tässäkin ajattelussa.

Itse olen jo nuorena hankkinut Pentti Haanpään koottujen teosten 10-osaisen sarjan. Sen jälkeisiä hankintoja ovat Pentti Haanpään "Muistiinmerkintöjä sekä muita teoksia" (v. 1989), Pentti Haanpään "Kirjeet" (v. 2005) sekä Vesa Karosen Haanpään teosten synnystä kirjoittama tutkielma "Haanpään elämä" (v. 1985). Vanhempieni kirjoista hyllyyn ovat jääneet "Korpisotaa" (v.1940) ja "Heta Rahko korkeassa iässä" (v.1947).

Ainoa Pentti Haanpäästä kirjoitettu elämäkerta on tähän asti ollut Eino Kauppisen käsialaa: "Pentti Haanpää 1. Nuori Pentti Haanpää 1905-1930". Toista osaa myöhemmistä elämänvaiheista ei sitten ilmestynytkään, Haanpään elämähän päättyi 50-vuotiaana hukkumisonnettomuuteen hänelle rakkaalla kalastusmatkalla Iso-Lamujärvellä vuonna 1955.

Matti Salminen on saanut valmiiksi kolmen vuoden urakan jälkeen kattavan  elämäkerran Pentti Haanpäästä, Piippolan suuresta pojasta. Jo hänen isoisänsä Juho Haanpää toimi valtiopäivämiehenä ennen Suomen itsenäistymistä ja hänen isänsä Mikko oli puolestaan kunnallislautakunnan esimiehenä. Toinen Suomen maantieteellisen keskipisteen, Piippolan suuri poika istuu parast´aikaa eduskunnassa. Juha Väätäinen on vakavissaan pyrkimässä ensi toukokuussa mepiksi EU:hun.

Jännityksellä odotamme Pentti Haanpään elämäkerran ilmestymistä ja miksei myös EU-vaalien tulosta  myös Juha Väätäisen osalta.

Lepokammioita katsellessa

Hautausmaa, hautuumaa, kirkkomaa, kirkkotarha, kalmisto, lepokammio, viimeinen leposija. Vainajien leposijaksi erotetulla ja pyhitetyllä alueella on monta nimeä, voisiko sanoa rakkaalla lapsella niin olevan. Rakkaittemme hautapaikat ovat meille pyhiä hiljentymisen paikkoja ja yhä paremmin niistä on nykyaikana ruvettu pitämään huoltakin.

Kesä kukkineen on koittanut täydellä terällä, ja haudatkin ovat kevään kunnostusten ja kukkaistutusten jälkeen kesäkunnossa. Siksi eri paikkakuntien hautausmailla kulkiessaan voi tehdä vertailuja hautuumaiden kunnosta. Täydellä syyllä voi kuitenkin sanoa, että kaikkialla huolehditaan haudoista kiitettävällä tavalla.

Juhannuksena kävimme kolmellakin hautausmaaalla. Niistä ainostaan vaimon kotikylän Lapuan Kauhajärven hautausmaata voi kutsua kirkkomaaksi, koska samassa yhteydessä on myös kyläkirkkorakennus. Siellä haudat ovat hiekkakumpuisia. Meillä Kankaanpäässä, kuten varmaan ylivoimaisesti enemmistössä kunnista haudat ovat helpompihoitoisia, yhtenäisen nurmipeiton alla.

Kauhajärvellä ovat vaimon vanhempien, isän vanhempien ja tätien haudat ja tietysti kaikkien muidenkin kyläläisten. Kauhavan hautausmaalla kävimme viemässä kukkakimpun seurakunna. hoidossa olevalle Hellin-tädin ja hänen miehensä haudalle. Hautausmaa on kyllä vanha, mutta sijaitsee kilometrien päässä keskustasta ja kirkolta. Tälläkin hautausmaalla oli muuten vain hiekkakumpuja.

Lauri Pohjanpää on pukenut sanoiksi hautausmaalla kulkijan tuntoja runossaan: "Käy kirkkomaata illoin vanhat mummot ja myssyn alta välkkyyy - he tulee toivottamaan hyvää yötä: kas täällä nukkuu lapset, lastenlapset. On kaikki mhyvin, hekin kohta lähtee, jo nukkuu lapset, lastenlapset. Käy hiljaa päätä nyökkäin vanhat mummot ja myssyn alta välkkyy valkohapset."

Kustavi Lounasheimo puolestaan kirjoitti runossa Lankesi arpa ajanlasten vaivaan: "Pois pääsit, päätit kaaren kaunihisti./ Rannalla rauhan ei nyt paina risti./ Siellä ei varjot lapsen tielle lankee,/ ei aika ankee." Ja Helvi Juvonen puolestaan: "On hyvä tietää,/ että he kaikki/ voivat nyt hyvin./ Olen tuuli ja hopeapaju/ heidän haudoillaan./ Me soitamme silloin,/ kun lankeaa Jumalan varjo."

Tutuin hautausmaa on tietysti Kankaanpään hyvin hoidettu ns. vanha hautausmaa. Uusi hautausmaa on tehty kirkon viereen, mutta edelleen valtaosa haudattavista mahtuu iät ja ajat käytössä olleelle perinteiselle hautausmaallemme vanhoihin suvun hautoihin. Unohdettuja hautoja ollaan myös parhaillaan palauttamassa seurakunnalle uutta käyttöä varten.

Myös monet sukulaisteni haudoista ovat seurakunnan hoidossa ja komeita kukkia näkyikin olevan kivien edustalla. Isän kuolemasta tuli tässä kuussa tasan 70 vuotta ja niinpä hänen haudallaan on myös hyvin viikkoja säilynyt kukkapuska. Vanhempani. heidän vanhempansa ja isovanhempansakin ovat suurelta osin samalla hautausmaalla, samoin monien muiden sukulaisten ja lukemattomien tuttujen, kuten havaitsee hautakivien nimiä tavaillessa. Monia lepokammioissaan olevia olen saanut olla pappina siunaamassakin.

Kimmeltää kesäinen aamu

"Maa kunnasten ja laaksojen,/ mi on tuo kaunoinen?/ Tuo hohtees kesäpäivien,/ tuo loistees pohjan tuulien,/ tää talven, suven ihana,/ mi ompi soma maa?"

Ja se maa on Suomenmaa ja Aleksis Kiven kynästä!

"Siel tuhansissa järvissä/ yön tähdet kimmeltää/ ja kanteleitten pauhina/ siel kaikuu ympär kallioi/ ja kultanummen hongat soi:/ Se onpi Suomenmaa."

Aivan samoin: "Jo valkenee kaukainen ranta/ ja koillisest´ aurinko nousee/ ja auteret kiirehtii pois,/ kosk´ Pohjolan palkeet käyvät,/ Kosk´mennyt on yö,/ Kosk´ kimmeltää kesänen aamu/ ja linnut ne laulelee."

Eipä voi kesän ja juhannuksen ihanuuttamme hienovaraisemmin kuvata, korkeintaan vain toinen runoilijamestarimme Eino Leino Nocturnessaan:

"Ruislinnun laulu korvissani,/ tähkäpäiden päällä täysi kuu;/ kesä-yön on onni omanani;/ kaskisavuun laaksot verhouu./ En ma iloitse, en sure, huokaa;/ mutta metsän tummuus mulle tuokaa,/ puunto pilven, johon päivä hukkuu,/ siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,/ tuoksut vanamon ja varjot veen;/ niistä sydämeni laulun teen."

Onpa Eino Leino näinkin riimitellyt: "Pyhät on pihlajat pihalla,/ pyhä on kukka pihlajassa,/ marjaset sitäi pyhemmät./ Pyhä on kuusikon käkönen,/ pyhä on suvinen ilta,/ PYHEMPI JUHANNUSJUHLA."

Kadotettua Karjalaa muistellen voimme kaihoisasti näin juhannuksenakin laulaa: "Jo Karjalan kunnailla lehtii puu,/ jo Karjalan koivikot tuuhettuu;/ käki kukkuu siellä ja kevät on-/ vie sinne mun kaihoni ponneton./ Ma tunnen vaaras ja vuoristovyös/ ja kaskies sauhut ja uinuvat yös/ ja synkkäin metsies aarniopuut/ ja siintävät salmes ja vuonojes suut."

SMP:n ajasta löytyy kirjallisuutta

Veikko Vennamo ehti kirjoittaa kolme kirjaa jäätyään pois aktiivisesta politiikasta eli eduskunnasta vuonna 1987. Eduskunnassa hän olikin vuodesta 1945 alkaen yhtä kautta lukuunottamatta eli yhteensä 38 vuotta. Veikko kirjoitti kirjat "Kulissien takaa, elettyä Mannerheimin, Paasikiven, Kekkosen ja Koiviston aikaa", "Kekkosdiktatuurin vankina" ja yhdessä P.O. Väisäsen kanssa "Jälleenrakennuksen ihme".

SMP:n 20-vuotishistoriikin 1959-1979 laati Suomen Uutisten päätoimittaja Reijo Enävaara. Vuoden 1970 voitollisten vaalien jälkeen, kun Veikko Vennamon yhden miehen eduskuntaryhmä kasvoi 18 kansanedustajan joukoksi, laadittiin kirja "Asialinjalla", jossa selvitettiin SMP:n poliittisia ohjelmia ja kantoja.Otava julkaisi samana vuonna kokoomateoksen "Unohdetun kansan siivellä". Seteliselkärankaisten perustettua oman joukkonsa laativat Enävaara ja Urpo Leppänen 34-sivuisen "Kansanvallan haudankaivajat" vuonna 1975.

Kaunokirjalliseen asuun vennamolaisuuden nousua  puki Eero Tuomaala Tammen kustantamassa kirjassa "Unohdettu kansa". Gummerukselta puolestaan ilmestyi  Ossi Maalammen pilkallisessa mielessä  kirjoittama "Kun alkoi asialinja". Eino Poutiaisesta kertova "Melkoisen kovaa leikkiä" näki päivänvalon vuonna 1972, jolloin Eino putosi Kekkosen hajoitusvaaleissa eduskunnasta. Vuonna 1979 Eino palasi eduskuntaan, mutta nukkui pois jo heti syksyllä. Reijo Urpilainen julkaisi" Einon elämää sanoin ja kuvin" samana syksynä.

Myöhemmin Urpo Leppäsen elämästä kertovan "Urpon urakat" kirjoittivat Matti Hyttinen ja Markku Leppänen. Pentti Skönin kynästä lähti "Vallan kahdet kasvot". Viimeksi on Meri Vennamo kirjoittanut isästään kirjan "Veikko Vennamo lähikuvassa". Timo Soini puolestaan kertoo itse elämästään "Maisterisjätkässä".

Paljon on siis kirjoittamatta, SMP:n loppuaika ja SMP:n raunioille syntyneen Perussuomalaisten koko historia pienestä alusta nykyiseksi suureksi puolueeksi. Tehtävät odottavat toteuttajaansa.

Taidelaulajan elämästä

Luin kaksi kirjaa, joissa kummassakin maamme taiteen kentillä eturiviin nousseet miehet ovat kokeneet samalaisen kohtalon oman poikansa elämän tuhoutumisen johdosta. Liekö kuuluisien isien paineet ja ehkä riittämätön kotielämä ollut vaikuttamassa. Nämä miehet ovat Veikko Huovinen ja Jorma Hynninen.

Pekka Hakon tekemässä kirjassa Sielun maisema Jorma Hynninen kertoo avoimesti elämästään ja laulajan urastaan, minkä hyväksi jouduttiin järjestämään myös koko perheen, vaimon ja kolmen lapsen elämää. Hynninen pohtiikin kirjassa maailman oopperalavoja kiertäessään monasti tuskallisesti, onko ura ollut sen arvoista, että perhe-elämän ehdot ovat jääneet vähemmälle, vaikka perhe on ollut myös mukana matkoilla.

Nyt 72-vuotiaana näkö on mennyt toisesta silmästä, ja osittaisen kuulon menetyksen takia Hynnisen  komea laulajan ura on takana. On koittanut vapauden aika kotiseudulla Leppävirran Kohmansalon korven rauhassa, vaikka Helsingin keskustassa on myös kaupunkiasunto.

Ura on antanut paljon hienoja kokemuksia niin  maailman oopperalavoilla  kuin myös Suomen musiikkielämän monissa johtajan tehtävissä. Syvästi kristittynä Hynninen on äänittänyt virsiä, jotka soivat edelleen niin radiossa kuin kodeissakin. Myös rakkaan Herättäjä-Yhdistykseni kustantamana on ilmestynyt hänen levyjään.

Jorma Hynninen on tuonut maatamme tunnetuksi ja vaikuttanut voimakkaasti musiikkielämäämme. Siksi hän täydellä syyllä voi todeta nähneensä ammattinsa kautta niin elämän karuuden kuin kauneudenkin, joita kokemuksia hän nyt saa sulatella rauhassa ja voi viettää vireää henkistä elämää eläkepäivinäänkin. Hän sanookin voivansa lähteä aikanaan elämästä paljon kokeneena ja kylläisenä.

Lukemisen arvoinen tämä Jorma Hynnisen elämää ja hänen tuntojaan ja ajatteluaan valottava, parisataasivuinen elämäkertakirja.

Äideistä parhain

Ennen äänenmurrosta Jari Huhtasalo lauloi kirkkaalla pojan äänellään paljon radiossakin soitetun laulun: Äideistä parhain sä oot. Sain olla keskikoulussa jopa Jarin opettajana, hän oli silloin jo kuuluisuus ja hyvissä varoissa. Nykyisin hän toimii seurakunnan diakonina ja hänen vaimonsa on kirkkoherrana.

Kevät on toiveiden ja monien tärkeiden juhlien aikaa. Muistetaan veteraaneja, koulunsa päättäviä ja jaetaan valkolakkeja. Äitienpäivä on aina toukokuun toisena sunnuntaina, jolloin täydellä syyllä saamme muistaa kultaisia äitejämme, ovat he sitten vielä elossa tai jo perille päässeitä taivaan kotiin.

"Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevä", kuvaa Lauri Viita äitiemme hellittämätöntä uskoa ja toivoa myös lastensa parhaasta menestymisestä. "Äiti on hyvin kiltti sana - paras sana", kirjoittaa toinen runoilija Uuno Kailas. Ainoan Nobel-kirjailijamme Frans Emil Sillanpään kynästä on puolestaan syntynyt herkkä kuvaus: "Äidit, ihmiskunnan Äidit." Sen lausumista ei tarvitse arkailla. Se kestää; se on komeimpia käsitteitä, mitä voimme ajatella. Äitien sarja, maapallon ensimmäisestä Äidistä sen viimeiseen - eikö kaikki, mikä meitä liikuttaa, jollakin tavoin liity tuohon mielikuvaan?"

Mikää ei olekaan liian kauniisti sanottu äideistämme. Siksi myös runoilijamme ovat siivittäneet kynänsä parhaimpaansa äitiään ajatellessaan. Liian harvoin vain muistamme kiittää äitiä, siksi äitienpäivä on hyvä keksintö: edes silloin on kiitoksen aika. Ja vaikka äitienpäivänä on yleinen tapa muistaa äitiä tai käydä hänen haudallaan, niin se ei ole pelkästään tapa, vaan kaikessa on myös sydän mukana.

Jeesuksen oma äiti Maria on hyvä esimerkki perusäidistä köyhänä ja vaatimattomana. Enkelin ilmoituksen jälkeen hän oli heti nöyrästi valmis Vapahtajamme äidiksi. Jouluvirren "Enkeli taivaan lausui näin" sävelellä saammekin virsikirjan mukaan laulaa myös Marian ylistystä: "Minulle Herra voimallansa on tehnyt ihmetekojaan, kun alhaista hän armahti ja tehtäväänsä valitsi."

Kirkon historiassa kerrotaan hurskaasta äiti Monicasta, joka joutui suremaan poikansa joutumista huonoille teille. Häntä kuitenkin lohdutettiin, ettei niin monien kyynelten ja rukousten lapsi voi mennä hukkaan. Ja niin äiti saikin vielä ennen kuolemaansa iloita poikansa paluusta. Ja pojasta Augustinuksesta tuli yksi tunnetuimmista kirkkoisistä, joka kokemuksestaan tajusi syvästi kristinuskon salaisuuden sanoessaan, että ihmissydän on levoton, kunnes se löytää levon Jumalassa.

Näin jälleen äitienpäivänäkin - tietysti aina muulloinkin - saamme kiittää äitiä kaikesta siitä, mitä hän on hyväksemme uhrannut. Saamme rukoilla Väinö Malmivaaran virren tavoin: "Nyt kädet yhteen liitämme ja äidistämme kiitämme. Lahjoita, Jeesus, laupias, äidille ilo autuas". Ja kaikki yhdessä saamme kiittää Jumalaa ja Vapahtajaamme siitä, että he kuljettavat meitä lankeavia lapsiaan opetuslapsijoukossaan antaen vielä tehtävänkin niin valtaisan: Rakastakaa toisianne.

Kumpujen yöstä

Tänään tuli mieleen kirjahyllystäni löytyvä Aarno Karimon kolmiosainen Suomen historiaa käsittelevä, värimaalauksin varustettu loistokas teos Kumpujen yöstä, kun sain olla taas kerran  sotainvalidin ja -veteraanin 90-vuotispäivillä. Myöhemmin kummitytön synttäreiltä, Ikaalisista Kyrösjärven rannalta kotiin ajellessa muistelin toisella puolen Höytylän lahtea Röyhiössä asuneita Aleksi Välimäkeä ja hänen sisarentytärtään Anna-Liisa Alasta, SMP:n veteraaneja.

Metsätyönjohtaja Aleksi oli pitkään puolueen tilintarkastajana. Korkeassa iässä poisnukkuneen Anna-Liisan sain olla siunaamassa Ikaalisten kirkossa. Tapasin häntä myös sitä ennen Jyllin vanhainkodissa, jossa viimeksi Pentti Lohikosken kanssa kävimme tervehtimässä Pentti Talvitietä, myös jo pari vuotta sitten viimeiseen iltahuutoon kutsuttua yli 90-vuotiasta veteraania ja kovaa urheilumiestä. Hänen puolisonsa Varma Rädyn poika, luokkakaverini Erkki Rätykin kohtasi kuoleman tänä kevättalvena.

Kilvakkalan ohi Jämijärvelle päin ajellessani ohitin Innalan tienharan ja muistan sielläkin joskus käyneeni entisen Satakunnan piirin ensimmäisen puheenjohtajan kodissa. Hän oli silloin jo itse kuollut, lapsia asui siellä vielä. Historian kirjoihin olisi saatavissa paljon tietoutta myös SMP:n alkuajoilta Satakunnan piirinkin historiasta. Itsekin muistan sitä pitkältä ajalta. Kaasmarkusta oli ennen kansanedustajamme Martti Mölsä isän Johanneksen piirisihteerikautta samassa tehtävässä Viljo Laamanen, joka oli 33 Veikko Vennamon valitsijamiehen joukossa 1968. Velimies Jouko puolestaan toimi samassa tehtävässä vuonna 1978.