Rautaisannosta tarvitsemme

Olen joskus todennut puheessa vihkiessäni sellaista avioparia, josta mies on armeijan palveluksessa, miten jokainen alokas kantaa repussaan marsalkan sauvaa ja miten vihittävillä on omassa avioliitossaan tähän samaan onnistumiseen täydet mahdollisuudet. Mutta kuten alokkaan repussa on paljon muutakin, rautaisannos sisältäen kaikkea tarvittavaa, samoin avioliitossa tarvitaan oppimista Vapahtajaltaltamme, joka on hiljainen ja nöyrä sydämeltään.

Rautaisannoksena tarvitaan hätätilan varalta 1-3 päivän määrän ravintorikasta ja säilyvää muonaa ja sotilas tarvitsee tietysti myös patruunoita. Mutta tarvitsemme myös päivittäisessä elämässämme rautaisannoksen vaeltaessamme Jeesuksen opetuslapsitietä, nytkin kun elämme parhaillaan paaston aikaa ja valmistaudumme vastaanottamaan Jeesuksen kärsimysajan, pitkänperjantain ristinkuoleman ja pääsiäisen riemullisen ylösnousemuksen ja eläessämme kaiken tämän taas kerran todeksi.

Ensi sunnuntain otsakkeksi on annettu Rukous ja usko, aiemmin ehkä vielä kuvaavampana pyhän nimenä oli Hellittämätön usko. Evankeliumissa kerrotaan isästä, joka toi riivaajan vaivaaman poikansa Jeesuksen luo ja pyysi tätä parantamaan poikansa sanoen: "Jos sinä voit". Jeesus joutui silloin tekemään vastakysymyksen: "Jos voit! Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo." Ja tähän hädissään oleva isä lausui meitä kaikki heikkouskoisia lohduttavat sanansa: "Minä uskon! Auta minun epäuskoani." Ja Jeesus paransi pojan.

Omaa rautaisannostamme ylläpitääksemme meillä kristikunnan keskellä eläessämme on monia erinomaisia päivittäisravintomme tankkauspaikkoja. On radion aamu- ja iltahartaudet, ennen niitä tulevat hartaat sävelet ja sunnuntain jumalanpalvelukset. On myös paljon päivittäiseen hartaushetkeen johdattavia hartaus- ja rukouskirjoja.

Tänä vuonna seuraan Olavi Kareksen toimittamaa Isien perintö -kotihartauskirjaa, johon on koottu heränneiden isien kirjoituksia pääasiassa 1800-luvulta. Hyvin terveellistä luettavaa vielä meidänkin päivinämme, vaikka olemmekin jo 2000-luvulla. Samaa voi sanoa myös Paavo Virkkusen toimittamasta Rukouskirjasta, jossa on osoitettu rukous joka päivälle. Nytkin juuri mitä ajankohtaisin rauhan rukous Suomen kirkon rukouskirjasta: "Anna laupias Jumala rauhan vallita kansojen kesken, rauhan ja yksimielisyyden vallita kodeissa, rauhan päästä kaikkien sydämiin. Siunaa kaikkia niitä, jotka työskentelevät saadakseen aikaan rauhan ja sopua ihmisten kesken."

Ja toinen rukous Isien perinnöstä lähes 200 vuoden takaa Antti Björkqvistin postillasta Uskon harjoitus autuuteen: "Oi, sinä Pyhä Jeesus, joka olet meidän tähtemme kyyneleitä vuodattanut, tule Henkesi kautta lähelle meitä musertaaksesi ja sulattaaksesi kylmenneet sydämemme, jotta meissä syntyisi sinun armosi ikävä ja alkaisimme niin omilla kyyneleillämme pyyhkiä pois sinun kyyneleitäsi. - Herra kuule meitä!"

Niin, pysyimmepä tällaisella pienellä paikalla suren Herramme edessä!

Armon kerjäläisiä me olemme

Hyvinvointiyhteiskunnassamme olemme joutuneet hätkyhdyttävään tilanteeseen: yhä useampi joutuu tuntemaan olevansa syrjäytynyt, ns. B-luokan kansalainen. Työttömyyden tai muun ylivelkaantumisen tähden rahat eivät yksinkertaisesti riitä jokapäiväiseen toimeentuloon. Kuitenkin jokaisesta pitäisi huolehtia kehittyneen sosiaaliturvamme avulla, mutta aukkoja näyttää löytyvän, ja jopa hyväntekeväisyysjärjestöjen ruokajonoihin riittää apua tarvitsevia.

 

Aikamme laajalle levinnyttä henkistä ilmapiiriä, piittamattomuutta ja pelkästään oman edun ajamista on kuvattu osuvasti:

-Eivätkö meidän nykyinen lamamme ja siihen johtaneet tapahtumat ole selkeä todistus vääristä ihanteista, rahan ja mammonan vallasta ihmismielen yli, oikeuden polkemisesta maahan rahanhimossa, kuvitelmasta, ettei rikastumiseen tarvita työtä, kunhan osaa keinotella tarpeeksi hyvin?

-Kun ihminen on päässyt elämässään korkealle, hän tavallisesti on noussut, kuten sanotaan, pätemättömyytensä tasolle. Se merkitsee, ettei hän enää hallitse niitä asioita, jotka hänen pitäisi hoitaa. Tämä kaikki johtaa lopulta romahdukseen. Mutta siitä huolimatta me yhä ihailemme vahvuutta, suuria saavutuksia, rikkautta. Paha on meissä sisällä. Siksi taistelu on niin vaikeaa, useimmille ylivoimaista.

Jumalan valtakunnassa arvot ovatkin päinvastaisesti: "Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta." Siksi meidän tulee aina muistaa, ettei taivasosuutta ansaita eikä saada oman erinomaisuuden tähden, vaan yksin lahjana Kristuksen ansion kautta sulasta armosta. Niinpä Kallis hunajanpisara -kirjasessakin todetaan, että annapa luonnon tehdä evankeliumi, niin se on tuleva täysin vastaiseksi Kristukselle. Se tulisi olemaan vanhurskaita, viattomia, pyhiä ja muita sellaisia varten. Kristus sen sijaan on tehnyt evankeliumin juuri sinua varten, so. puutteenalaisia syntisiä, jumalattomia, epävanhurskaita ja kirottuja varten.

Saamme sydämemme pohjasta rukoillen veisata: "On Jeesuksen rakkaus ihmeellinen: ei hukkaan hän syntistä heitä. Hän etsii ja löytää ja taivaallisen suo rauhan hän seurata meitä. Jeesus vaivaiset syntiset korjaa."

Ja näin voimme yhtyä Jakko Haavion runoon:

Ken Isän lapsi on, hän riemuitsee,

kun iäisyyden portti aukenee.

Alati seurattuaan Karitsaa

nyt armon kerjäläinen kodin saa.

Ja näkymätön on jo näkyvää,

muu katoaa, vaan taivaan autuus jää.

 

Fariseus vai kirjanoppinut?

Kiitos kysymästä, en kumpikaan, vaan suuri syntinen.

Itävalta-Unkarin viimeisen keisarin Frans Josef II:n kuoltua ruumissaatossa noudatettiin vanhaa ruhtinassuvun perinnettä. Arkkua vetävä valjakko pysähtyi hautausmaan portille ja keisarin palvelijan kolkuttaessa porttia kysyttiin sisältä: Kuka on tulossa.

Palvelija vastasi: Täällä on Hänen Majestettinsa, Itävallan keisari ja Unkarin kuningas, Frans Josef II. Porttia ei avattu.

Palvelijan kolkutettua  toisen kerran kysyttiin taas kuka on tulossa. Nyt vastattiin: Täällä on Hänen Ylhäisyytensä, Dalmatian ruhtinas Frans Josef. Portii pysyi suljettuna.

Kolmanteen kysymykseen palvelija vastasi: Täällä on köyhä syntinen Frans Josef Habsburgilainen.  Portti avattiin.

Tämä on vastaus saamaani tämänpäiväiseen  kysymykseen, olenko fariseus vai kirjanoppinut tai jotain siltä väliltä.                                                                                                                              

Ylösnousemususko

Pääsiäisyönä teologisen tiedekunnan kurssikaverini ja hyvä ystäväni  metropoliitta Ambrosius toimitti radiostakin kuullun ortodoksikirkon riemullisen  liturgia, jossa lauletaan myös omaan virsikirjaamme otettu virsi: "Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi." Tämä on pääsiäisemme koko maailmanhistorian kulkua muuttanut suuri ilosanoma, joka koskettaa jokaista meitäkin tänään 2. pääsiäispäivänä tänne Kankaanpään kirkkoon tulleita aivan samoin kuin ensimmäisenä pääsiäispäivän tekstimme kahta Emmauksen tiellä vaeltanutta Jeesuksen opetuslasta. He jotka kulkivat "murhemielin, kyynelöiden, mestariaan ikävöiden, Jeesusta ei enää näy", josta saamme veisatakin seuraavan kolehtivirren aikana. Mutta heidän silmänsä olivat vielä kuin sokaistut, joten he eivät tunteneet seuraansa tullutta Jeesusta. Mutta hän oli jo vahvistamassa heitä selittäen kirjoituksia, joissa ennustettiin  kaikki nämä pitkäperjantain ja pääsiäisajan tapahtumat. Esim. päivän Joonan kirjan lukukappaleessa kerrotaan Joonan olleen 3 päivää ja 3 yötä kalan sisuksissa ja Jeesus nousi kolmantena päivä kuolleista.

Emmauksen tien opetuslapsilta oli mennyt usko ja luottamus. Elämän pohja oli poissa. Maailma oli sortunut ja tuhoutunut pirstaleiksi. He olivat eläneet siinä toivossa, että Jeesus olisi ollut hän, joka lunastaa Israelin. Myös meidän aikanamme on paljon kärsiviä ihmisiä, joilta usko ja luottamus Jumalaan on kadonnut. Mutta ihme onkin siinä, että Herra lähestyy juuri niitä, joilla on murheellinen henki, ahdistettua ja särjettyä sydäntä hän ei hylkää. Samoin kuin hän tuli Emmauksen tien kahden opetuslapsensa luo, hän tulee meidänkin luoksemme tuoden armon ja iankaikkisen elämän sanat ja on kanssamme vaikeimpinakin hetkinä. Me saamme vain olla vastaanottajina, saamme uuden voiman ja uuden pohjan elämällemme.

Voimme käyttää vertauksena pimeää käytävää. Nykyajan ihminen voi helposti kokea elämän kuin kulkemiseksi pimeässä käytävässä, jossa ei valoa näy. Mutta juuri pääsiäisen ylösnousemussanoma on kuin käytävän päässä loistava valo, siellä seisoo itse Jeesus Kristus. Hän on kulkenut pimeän käytävän läpi, mutta hän on voittanut kuoleman ja aloittanut aivan uuden aikakauden, toivon ja rakkauden, armon ja anteeksiantamuksen ajan.

Niinpä kuuluisan venäläisen kirjailijan Dostojevskin kirjoittaman Karamazovin veljesten lopussa päähenkilö huudahtaa: "Sanooko uskonto totta siinä, että me kaikki nousemme kuolleista ja heräämme uuteen elämään ja näemme toinen toisemme." Hän  saa vastauksena: "Ehdottomasti me nousemme kuolleista, ehdottomasti näemme toisemme ja kerromme iloisina ja riemuiten toisillemme kaikki mitä on tapahtunut." Näin nämä kaksi Emmauksen tien opetuslastakin, joista toinen oli Kleopas, sanoivat myöhemmin: "Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?"

Emmauksen kylä on 11 km päässä Jerusalemista, josta opetuslapset olivat lähteneet matkaan. Heitä voidaan pitää uranuurtajina pääsiäiskilvoituksen tiellä, jota koko uskonelämämme onkin. Opetuslapsille syntyi ylösnousemususko eli uskoa siihen, että historian Jeesus Nasaretilainen on uskon Kristus, elävä Vapahtaja, minun Herrani.

Evankeliumitekstimme lopussa on huippukohtana opetuslasten kutsuessa vielä heille tuntemattoman henkilön luokseen ja Jeesuksen suostuessa pyyntöön. Aterialla oltaessa Jeesus otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi se opetuslapsille. Silloin heidän silmänsä avautuivat ja he tunsivat Jeesuksen. Tuntemisen hetki oli lyhyt välähdys vain, koska Jeesus poistui välittömästi. Mutta epätoivoisten ja murheellisten sydämissä oli herännyt usko. Tänäänkin saamme nauttia tämän saman Emmaus-aterian yhdessä Jeesuksen ja hänen ystäviensä kanssa. Herran pöydässä Jeesus on isäntänä. Hän varsinaisesti siunaa leivän ja murtaa sen meille. Hän jakaa siunatun maljan. Isän rakkauden ja Pyhän Hengen työn välityksellä voimme Emmauksen opetuslasten tavoin kokea , miten silmämme aukenevat ja tunnemme Kristuksen omaksi Vapahtajaksemme. Kun hän on ylösnoussut ja elää, mekin saamme elää täysipainoista elämää. Siksi Jeesus sanoo: Minä olen tullut, että teillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys, sekä tämä ajallinen elämä että iankaikkinen elämä.