Eilen saimme siis olla 90-vuotispäivillä. Entistä nuorekkaammat täyttävät nykyään tämän korkean iän, niin tämänkertainenkin syntymäpäiväsankari Mauno Santikko, jolle yhdistyksemme pitkäaikaiselle johtokunnan jäsenelle saimme Kankaanpään Rintamaveteraanien edustajina ojentaa liiton 45-vuotisjuhlamitalin. Vieraita olikin saapunut runsaasti sukulaisia, naapureita ja muita ystäviä. Pojat Raimo ja Tarmo ottivat vieraat vastaan.
Itselleni syntymäpäiväsankari on varsin läheinen erityisesti pitkäaikaisena naapurina Hemiänkylässä, jossa hän on tehnyt suuren osan elämäntyöstään maanviljelijänä jopa niin, että Santikoiden Majajärven rantapelto rajoittuu meidän mökkitontin rajaan ja niin 50-luvulta lähtien olemme olleet sulassa sovussa rajanaapureita. Myöhemmin Santikot ostivat toisen tilan Karvianjoen rannalta Hirvikankaankylästä, mutta viljelevät edelleen myös Hemiänkylän maita, jonne vanhempi poika Raimo on myös rakentanut talviasuttavan huvilan.
Vaikka Hemiänkylä on varsinkin nykyisin melko pieni, on sieltä tänä päivänä elossa neljä 90-vuotiasta Maunon lisäksi Mauno Kukkumäki, Tyyne Mäki ja pian vuotensa täyttävä Oiva Jaakkola. Tämä näinkin monen pienen kylän kasvatin 90-vuoden iän saavuttaminen on melkoinen ihme ja sitä pohdiskelimme yhdessä. Yhtenä syynä lienee kylän hyvä yhteishenki ja tietysti nuoresta pitäen kovan työn karaisema hyvä ruumiillinen kunto. Niinpä yhdessäolosta muodostui lämminhenkinen kiitosjuhla.
Veisasimme Maunon toivomia virsiä, joille on yhteistä ja vähän yllättävästikin, että ne olivat kaikki osastosta kuolema ja iankaikkisuus. Näin saamme iloitessamme korkeasta iästä myös muistaa, että meillä on toivo vielä edessä olevasta paremmastakin. Aivan kuten ensimmäiseksi veisatussa Lapuan taisteluvirressäkin sanotaan: Minä vaivainen mato, matkamies maan...sinne kiirehdin, missä on toivoni maa, lepo iäinen missä mun kätkee.
Tässä yhteydessä en malta olla mainitsematta, että meillä Kankaanpäässä on vähintään 90-vuotta täyttäneitä sotiemme veteraaneja 18, joista kaksi naispuolista ja lisäksi myös kaksi näin iäkästä naisveteraania on juuri tämän vuoden puolella saanut kutsun viimeiseen iltahuutoon. Vanhin veteraani täyttääkin tänä vuonna tasan sata vuotta ja seuraava vuoden vähemmän eli 99 vuotta, 97 vuotta täyttäviä onkin sitten jo kolme ja niin edelleen. Kyllä korkea ikä on meille annettu suuri siunaus. Ja todella saamme iloita, että keskuudessamme on vielä näitä korkean iän saavuttaneita kunniakansalaisiamme.
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
Sotilasvala
Kankaanpään tori sijaitsee erinomaisen hyvällä paikalla keskellä kaupunkia ja siinä on riittävästi tilaa. Se nähtiin jälleen eilen, kun torilla järjestettiin juhlallinen 900 Niinisalon varuskunnan alokkaan valatilaisuus. Harvemmin on torin kansaoittajjina nähty sellaista väkimäärään. Varusmiesten omaisia ja ystäviä oli paikalle kerääntynyt nelisentuhatta torin reunoille. Varusmiehet olivat ryhmittyneet joukko-osostoittain torin jokaiselle neljälle sivustalle.
Juhlallisessa tilaisuudessa pidettiin aluksi kenttähartaus, sitten oli Kauko Juhantalon lukema vala talvisodan veteraanin Kauko Nikulan todistaessa vieressä. Tykistöprikaatin komentaja Niinisalon Korvaluomalta kotoisin oleva Markku Myllykangas piti vaikuttavan puheen, jossa hän muisti ja kiitti myös sotiemme veteraaneja, jotka olivat juhlan kunniavieraita.
Valan jälkeen oli mahtava ohimarssi motorisoituna ja näytti kuin ajoneuvoista ei olisi tullut loppua lainkaan. Monien autojen perässä oli pitkiä tykkejä ja sitten pienempiä Itä-Saksan hajoammistilanteessa edullisesti ostettuja tosin venäläisvalmisteisia. Mutta varmasti nekin ovat tehtävänsä täyttäviä eli niin kuin ennen Leppäsen Mikko veljesten urheiluliikkeessä vastasi myydessään venäläistä kivääriä ostajan kysymykseen: Osuuko sillä, että mene katsomaan sankarihautoja.
Näin jälleen me kaikki paikalla olleet tulimme vakuuttuneiksi armeijamme tehokkuudesta, yleisen asevelvollisuuden tärkeydestä, jota myös eversti puheessaan tähdensi, ja meidän kansalaisten keskuudessa vallitsevasta vahvasta maanpuolustushengestä. "Ollos huoleton, poikas valveil on!"
Itse sain olla hankkimassa kunniavieraaksi talvisodan veteraania, joita meillä on vielä kymmenkunta, mutta kovin harva enää pystyi lupautumaan tulemaan paikalle. Vanhin veteraanimme täyttää tänä vuonna 100 vuotta ja seuraavaksi vanhin 99 vuotta ja nuorimmatkin talvisodan veteraanit täyttävät tänä vuonna vähintäin 91 vuotta, onhan talvisodan 105 kunnian päivästä juuri nyt kulunut 70 vuotta. Kolme veteraania on juuri täyttänyt pyöreän 90 vuotta ja he eivät enää ole ikänsä puolesta joutuneet talvisotaan. Huomenna voisinkin kerta juuri tänään pidetystä yhden veteraanin 90-vuotisjuhlista.
Juhlallisessa tilaisuudessa pidettiin aluksi kenttähartaus, sitten oli Kauko Juhantalon lukema vala talvisodan veteraanin Kauko Nikulan todistaessa vieressä. Tykistöprikaatin komentaja Niinisalon Korvaluomalta kotoisin oleva Markku Myllykangas piti vaikuttavan puheen, jossa hän muisti ja kiitti myös sotiemme veteraaneja, jotka olivat juhlan kunniavieraita.
Valan jälkeen oli mahtava ohimarssi motorisoituna ja näytti kuin ajoneuvoista ei olisi tullut loppua lainkaan. Monien autojen perässä oli pitkiä tykkejä ja sitten pienempiä Itä-Saksan hajoammistilanteessa edullisesti ostettuja tosin venäläisvalmisteisia. Mutta varmasti nekin ovat tehtävänsä täyttäviä eli niin kuin ennen Leppäsen Mikko veljesten urheiluliikkeessä vastasi myydessään venäläistä kivääriä ostajan kysymykseen: Osuuko sillä, että mene katsomaan sankarihautoja.
Näin jälleen me kaikki paikalla olleet tulimme vakuuttuneiksi armeijamme tehokkuudesta, yleisen asevelvollisuuden tärkeydestä, jota myös eversti puheessaan tähdensi, ja meidän kansalaisten keskuudessa vallitsevasta vahvasta maanpuolustushengestä. "Ollos huoleton, poikas valveil on!"
Itse sain olla hankkimassa kunniavieraaksi talvisodan veteraania, joita meillä on vielä kymmenkunta, mutta kovin harva enää pystyi lupautumaan tulemaan paikalle. Vanhin veteraanimme täyttää tänä vuonna 100 vuotta ja seuraavaksi vanhin 99 vuotta ja nuorimmatkin talvisodan veteraanit täyttävät tänä vuonna vähintäin 91 vuotta, onhan talvisodan 105 kunnian päivästä juuri nyt kulunut 70 vuotta. Kolme veteraania on juuri täyttänyt pyöreän 90 vuotta ja he eivät enää ole ikänsä puolesta joutuneet talvisotaan. Huomenna voisinkin kerta juuri tänään pidetystä yhden veteraanin 90-vuotisjuhlista.
perjantai 26. helmikuuta 2010
Vancouverista sittenkin mitaleita
Suomen kannalta Vancouverin talviolympialaiset ovat sujuneet täysin alakanttiin. Vasta tänään kaksiviikkkoisten kisojen neljänneksi viimeisenä päivänä näytti onni lopultakin kääntyvän kahdella mitalilla, jotka olivat himmeimmät eli pronssiset, mutta silti tyydyttävät, mitali on aina mitali.
Naishiihtäjiemme kvartetti otti kuin ottikin odotetun mitalin, mutta kovan takana se oli, ajoittain se näytti jopa mahdottomalta. Eka osuuden hiihtäjänä tulessa ollut Pirjo Muranen ei vieläkään onnistunut, kun henki ei kulkenut ja niin oli jäätävä jälkijoukkoon 45 sekuntia johtajalle jääneenä.. Toisella perinteisen osuudella Virpi Kuitunen ei saanut kärkeä kiinni kuin kolmisen sekuntia, mutta kärki ei ollut niin vaarallinen, kun se oli Puolan ihmehiihtäjän Justyna Kowalczykin hallussa, muut kärjessä olevat tulivat jo lähemmäksi.
Kolmantena vapaan osuudella mitalimahdollisuuden käsien ulottuville toi Riitta-Liisa Roponen tuoden viestin vaihtoon kolmantena. Norja ja Italia tosin olivat karussa, mutta Saksan ja Ruotsin kanssa oltiin tiukasti taistelemassa mitalitilasta. Aino-Kaisa Saarinen teki ankkuri valtavasti töitä vetäen kolmen hiihtäjän letkaa, josta ruotsitar putosi. Kun kärjessä samanaikaisesti norjattaren vauhti oli oli liikaa italianolle tulikin italialainen saavutetuksi ja lopputaistelussa hänen oli jäätävä neljänneksi. Lopputaistelussa Aino-Kaisankin oli anatudutta hopea napanneelle saksalaiselle Claudia Nystadille. Mutta Suomen tytöiltä hieno hiihto ja todellinen taisteluvoitto pronssimitalikin.
Samaa esimakua saatiin tosin jo päivää aiemmin miesten viestissä, jossa lähes maan rakoon vaipuneet maamiehemme näyttivät, että kyllä se suksi kulkee suomalaisten mieshiihtäjienkin voimin. Sami Jauhojärven tuotua avausosuudelta viestin kärjessä eivät muutkaan hiihtäjät kehdanneet hiihtää huonosti ja niin tuloksena oli kunniakas viides tila vain 25 sekuntia viestiä hallinneelle Ruotsille hävinneenä. Hopeaan olikin sitten matkaa vain vajaa kymmenen sekuntia. Kuudes jäi jo taas 20 sekuntia.
Toisen pronssimitalin ottivat päivän naisten jääkiekon pronssiottelussa Suomen naiset voittamalla Ruotsin. Ruotsin miesjoukkue putosi kokonaan mitalipeleistä hävittyään Slovakialle, joka tullee pronssiottelussa Suomea vastaan Suomen selvittyä mitaliotteluihin pudottamalla Tsekin, luulisi myös miesten tässä tilanteessa yltävän mitalikantaan. Myös naisten ja miesten pisimmällä hiihtomatkalla toiveet ovat korkealla nimenomaan Aino-Kaisa Saarisen ja Sami Jauhojärven ansiosta.
Naishiihtäjiemme kvartetti otti kuin ottikin odotetun mitalin, mutta kovan takana se oli, ajoittain se näytti jopa mahdottomalta. Eka osuuden hiihtäjänä tulessa ollut Pirjo Muranen ei vieläkään onnistunut, kun henki ei kulkenut ja niin oli jäätävä jälkijoukkoon 45 sekuntia johtajalle jääneenä.. Toisella perinteisen osuudella Virpi Kuitunen ei saanut kärkeä kiinni kuin kolmisen sekuntia, mutta kärki ei ollut niin vaarallinen, kun se oli Puolan ihmehiihtäjän Justyna Kowalczykin hallussa, muut kärjessä olevat tulivat jo lähemmäksi.
Kolmantena vapaan osuudella mitalimahdollisuuden käsien ulottuville toi Riitta-Liisa Roponen tuoden viestin vaihtoon kolmantena. Norja ja Italia tosin olivat karussa, mutta Saksan ja Ruotsin kanssa oltiin tiukasti taistelemassa mitalitilasta. Aino-Kaisa Saarinen teki ankkuri valtavasti töitä vetäen kolmen hiihtäjän letkaa, josta ruotsitar putosi. Kun kärjessä samanaikaisesti norjattaren vauhti oli oli liikaa italianolle tulikin italialainen saavutetuksi ja lopputaistelussa hänen oli jäätävä neljänneksi. Lopputaistelussa Aino-Kaisankin oli anatudutta hopea napanneelle saksalaiselle Claudia Nystadille. Mutta Suomen tytöiltä hieno hiihto ja todellinen taisteluvoitto pronssimitalikin.
Samaa esimakua saatiin tosin jo päivää aiemmin miesten viestissä, jossa lähes maan rakoon vaipuneet maamiehemme näyttivät, että kyllä se suksi kulkee suomalaisten mieshiihtäjienkin voimin. Sami Jauhojärven tuotua avausosuudelta viestin kärjessä eivät muutkaan hiihtäjät kehdanneet hiihtää huonosti ja niin tuloksena oli kunniakas viides tila vain 25 sekuntia viestiä hallinneelle Ruotsille hävinneenä. Hopeaan olikin sitten matkaa vain vajaa kymmenen sekuntia. Kuudes jäi jo taas 20 sekuntia.
Toisen pronssimitalin ottivat päivän naisten jääkiekon pronssiottelussa Suomen naiset voittamalla Ruotsin. Ruotsin miesjoukkue putosi kokonaan mitalipeleistä hävittyään Slovakialle, joka tullee pronssiottelussa Suomea vastaan Suomen selvittyä mitaliotteluihin pudottamalla Tsekin, luulisi myös miesten tässä tilanteessa yltävän mitalikantaan. Myös naisten ja miesten pisimmällä hiihtomatkalla toiveet ovat korkealla nimenomaan Aino-Kaisa Saarisen ja Sami Jauhojärven ansiosta.
keskiviikko 24. helmikuuta 2010
Tori polttopisteessä
Kankaanpään tori puhuttaa jatkuvasti ja aina siellä tapahtuukin, jopa talvellakin, kesästä puhumattakaan, kesätorihan on parasta, mitä Kankaanpäästä löytyy.
Tänään aamulla palasin torin kautta vesijuoksusta klo 9 jälkeen, kun olin vasta klo 8 alkaen altaassa valvottuani vähän turhankin tähden olympialaisten yhdistetyn joukkuehiihtoa seuraten, kun sekä Tallus että Koivuranta jäivät kumpikin osuudellaan minuutin kärjelle ja Suomen mahdollisuudet menivät siihen, vaikka ensimmäisenä lähtemään päässyt Janne Ryynänen hyvin hiihtikin ja Hannu Manninen teki ankkurina mitä tehtävissä oli, niin en oikein jaksanut lähteä jo klo 7 alkaen vesijuoksuun. Altaassa muuten oli aikamoista vipinään, kun 60 Kyynärjärven koulun oppilasta vetivät allasta päästä päähän. Hyvää se vaan on, että hallilla on käyttöä.
Mutta torilla näin yli 20 asteen pakkasesta huolimatta kummia. Ensinnäkin oli yksi huoltaryhmä lämmittämässä yhden kivitolpan jalustaa ja pystyttämässä kumoon ajettua tolppaa. Mikähän kiire oli heti nostaa pystyyn kaadettu kivi. Keskemmällä toria oli sitten Vatajankosken Sähkön miehiä nostamassa pystyyn kaatunutta lyhtypylvästä. Sanottuani, että myös kivitolppa on kaatunut, tokaisi korjausmies: Joko taas. Näin nämä paljon arvostelua saaneet kivitolpat näyttävät todella olevan hankalia auramiehille ja monet autoilijatkin ovat niihin autojaan kolhineet.
Toriremonttia on paljon arvosteltu. On sanottu, että hyvä tori on pilattu. Torin ympäristön liikkeet arvostelevat sitä, ettei enää päästä niin helposti liikkeisiin kuin aikaisemmin. Me PerusSuomalaiset olemme täysin syyttömiä koko remonttiin, koska meitä ei ollut toriremontista päätettäessä ainuttakaan valtuustossa, nythän meitä on sinne valittu viisi.
Olemme pitäneet ääntä myös Leppäsen korttelin rakentamisesta ja teimme aloitteenkin kansanäänestyksestä, mitä korttelille olisi tehtävä. Nyt kun tontille rakennetaan liiketaloa, olemme koko ajan johdonmukaisesti vastustaneet kaupungin mukaanmenoa vuokralaiseksi, koska yksinkertaisesti ei ole mitään kaupunkia sitovia voimassa olevia sitoumuksia, kaupungilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia eikä myöskään mitään tilatarpeita.
Muistan hyvin yli kymmenen vuoden takaa, miten arvostelua herätti silloinen ratkaisu torikadun sulkemisesta liikenteeltä, juoppojen valloittamien pömpelien pystyttäminen syntyneelle kävelykadulla ja miten yhden yön aikana nopealla yksimielisellä kaupunginhallituksen päätöksellä kadun sulkeneet kivet poistettiin ja katu avattiin liikenteelle kaikkien suureksi tyydytykseksi. Nyt toriremontissa sama katu on reunustettu näillä hankaliksi osoittautuneilla kivitolpilla. Liekö tämä kehitystä.
Mutta joka tapauksessa rakkaasta lapsesta kannetaan huolta ja siksi tori puhuttaa jatkuvasti. Ei haluttaisi hyvän keskeisen torimme tulevan vähemmän houkuttelevaksi.
Tänään aamulla palasin torin kautta vesijuoksusta klo 9 jälkeen, kun olin vasta klo 8 alkaen altaassa valvottuani vähän turhankin tähden olympialaisten yhdistetyn joukkuehiihtoa seuraten, kun sekä Tallus että Koivuranta jäivät kumpikin osuudellaan minuutin kärjelle ja Suomen mahdollisuudet menivät siihen, vaikka ensimmäisenä lähtemään päässyt Janne Ryynänen hyvin hiihtikin ja Hannu Manninen teki ankkurina mitä tehtävissä oli, niin en oikein jaksanut lähteä jo klo 7 alkaen vesijuoksuun. Altaassa muuten oli aikamoista vipinään, kun 60 Kyynärjärven koulun oppilasta vetivät allasta päästä päähän. Hyvää se vaan on, että hallilla on käyttöä.
Mutta torilla näin yli 20 asteen pakkasesta huolimatta kummia. Ensinnäkin oli yksi huoltaryhmä lämmittämässä yhden kivitolpan jalustaa ja pystyttämässä kumoon ajettua tolppaa. Mikähän kiire oli heti nostaa pystyyn kaadettu kivi. Keskemmällä toria oli sitten Vatajankosken Sähkön miehiä nostamassa pystyyn kaatunutta lyhtypylvästä. Sanottuani, että myös kivitolppa on kaatunut, tokaisi korjausmies: Joko taas. Näin nämä paljon arvostelua saaneet kivitolpat näyttävät todella olevan hankalia auramiehille ja monet autoilijatkin ovat niihin autojaan kolhineet.
Toriremonttia on paljon arvosteltu. On sanottu, että hyvä tori on pilattu. Torin ympäristön liikkeet arvostelevat sitä, ettei enää päästä niin helposti liikkeisiin kuin aikaisemmin. Me PerusSuomalaiset olemme täysin syyttömiä koko remonttiin, koska meitä ei ollut toriremontista päätettäessä ainuttakaan valtuustossa, nythän meitä on sinne valittu viisi.
Olemme pitäneet ääntä myös Leppäsen korttelin rakentamisesta ja teimme aloitteenkin kansanäänestyksestä, mitä korttelille olisi tehtävä. Nyt kun tontille rakennetaan liiketaloa, olemme koko ajan johdonmukaisesti vastustaneet kaupungin mukaanmenoa vuokralaiseksi, koska yksinkertaisesti ei ole mitään kaupunkia sitovia voimassa olevia sitoumuksia, kaupungilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia eikä myöskään mitään tilatarpeita.
Muistan hyvin yli kymmenen vuoden takaa, miten arvostelua herätti silloinen ratkaisu torikadun sulkemisesta liikenteeltä, juoppojen valloittamien pömpelien pystyttäminen syntyneelle kävelykadulla ja miten yhden yön aikana nopealla yksimielisellä kaupunginhallituksen päätöksellä kadun sulkeneet kivet poistettiin ja katu avattiin liikenteelle kaikkien suureksi tyydytykseksi. Nyt toriremontissa sama katu on reunustettu näillä hankaliksi osoittautuneilla kivitolpilla. Liekö tämä kehitystä.
Mutta joka tapauksessa rakkaasta lapsesta kannetaan huolta ja siksi tori puhuttaa jatkuvasti. Ei haluttaisi hyvän keskeisen torimme tulevan vähemmän houkuttelevaksi.
tiistai 23. helmikuuta 2010
Eksyksissä niin EU kuin Suomikin
Timo Soinin blogeja kannattaa seurata. Siellä on myös hänen puheitaan EU-parlamentissa. Hänhän on ainoana suomalaismeppinä ollut läsnä jokaisessa istunnossa ja saanut suomalaismepeistä ylivoimaisesti eniten huomiota ja puheenvuoroja, sillä hänellä on sanottavaa. Niinpä hän käytti kaksiminuuttisen komissaareja valittaessa sanoen, etteivät komissaarit ole saaneet ainoatakaan ääntä vaaleissa, kun esim. hän Timo sai 130.000 ääntä. Missä heidät siis on valittu ja miten heidät voi erottaa, ei mitenkään. EU on byrokratia, ei demokratia. Suomen 105 kunnian päivästä eli talvisodasta on kulunut tasan 70 vuotta. Suomi osoitti haluavansa olla itsenäinen kansakunta eikä sitä tule nytkään alistaa EU:n hallintaan.
Timon blogeissa on myös selvä kannanmäärittely EU:ssa äänestettyyn aborttikysymykseen, josta Hesarin kolumnisti yrittää tehdä skandaalia otsakkeella EU ja naisen ruumis. Timon kuten kolmen muunkin suomalaismepin kanta (olisi ollut viideskin, mutta isä Mitro oli poissa) oli aborttia vastustava. Se ei todellakaan ole mikään ehkäisykeino. Timo sanoo sen suoraan todetessaan puolustavansa aina elämää. Ei ole niin kuin kolumnisti yrittää kääntää kysymys naisen ruumiista vaan elämästä, jonka mekin jokainen olemme kerran saaneet äidiltämme.
Mutta ei yksin EU ole eksyksissä. Jopa maan valtalehti Helsingin Sanomat toteaa saman oman maamme valtaapitävistä instituutioista ja niiden kärkinimistä. Presidentti, pääministeri ja puhemies ovat kaikki enemmän kuin vähän tuuliajolla.
Presidentti on koko kautensa joutunut taistelemaan oman asemansa puolesta hallituksen pyrkiessä jatkuvasti heikentämään hänen ennestäänkin jo vähennettyä valtaansa. Viimeksihän ehdotuksia teki Taxellin komitea, joskin se joutui jättämään mietinnössään ulkopolitiikan johtamisen vielä presidentille.
Pääministerin ajautumista yhä pahempaan umpikujaan olemme seuranneen vuosien saatossa niin, että hän juuri joulun alla joutui ilmoittamaan luopuvansa päähallituspuolueen puheenjohtajuudesta ja samalla mitä todennäköisimmin myös pääministeriydestä. Eikä kukaan usko hänen syyksi ilmoittamaansa jalkaleikkausta todelliseksi luopumisen aiheeksi.
Ja sitten eduskunnassa vuoden allussa valtiopäivien aluksi tapahtunut puhemiesäänestys, jossa vähemmistön eli 89 edustajan äänen turvin joutui Sauli Niinistö nöyrtymään ja ottamaan puhemiehen pestin vastaan. Kansanedustajat näyttivät mieltensä ja tekivät lähinnä itsensä naurunalaisiksi. Ei saa mikään kolmesta johtavasta valtainstituutistamme mairittelevia arvosanoja. Muutosta tarvitaan. Niinpä Timo Soini sanoo tulevansa ensi vuonna tuomaan uutta toivoa ja jämäkkyyttä maamme asioiden hoitoon entistä suuremman PerusSuomalaisten eduskuntaryhmän avulla kansan tuella!
Timon blogeissa on myös selvä kannanmäärittely EU:ssa äänestettyyn aborttikysymykseen, josta Hesarin kolumnisti yrittää tehdä skandaalia otsakkeella EU ja naisen ruumis. Timon kuten kolmen muunkin suomalaismepin kanta (olisi ollut viideskin, mutta isä Mitro oli poissa) oli aborttia vastustava. Se ei todellakaan ole mikään ehkäisykeino. Timo sanoo sen suoraan todetessaan puolustavansa aina elämää. Ei ole niin kuin kolumnisti yrittää kääntää kysymys naisen ruumiista vaan elämästä, jonka mekin jokainen olemme kerran saaneet äidiltämme.
Mutta ei yksin EU ole eksyksissä. Jopa maan valtalehti Helsingin Sanomat toteaa saman oman maamme valtaapitävistä instituutioista ja niiden kärkinimistä. Presidentti, pääministeri ja puhemies ovat kaikki enemmän kuin vähän tuuliajolla.
Presidentti on koko kautensa joutunut taistelemaan oman asemansa puolesta hallituksen pyrkiessä jatkuvasti heikentämään hänen ennestäänkin jo vähennettyä valtaansa. Viimeksihän ehdotuksia teki Taxellin komitea, joskin se joutui jättämään mietinnössään ulkopolitiikan johtamisen vielä presidentille.
Pääministerin ajautumista yhä pahempaan umpikujaan olemme seuranneen vuosien saatossa niin, että hän juuri joulun alla joutui ilmoittamaan luopuvansa päähallituspuolueen puheenjohtajuudesta ja samalla mitä todennäköisimmin myös pääministeriydestä. Eikä kukaan usko hänen syyksi ilmoittamaansa jalkaleikkausta todelliseksi luopumisen aiheeksi.
Ja sitten eduskunnassa vuoden allussa valtiopäivien aluksi tapahtunut puhemiesäänestys, jossa vähemmistön eli 89 edustajan äänen turvin joutui Sauli Niinistö nöyrtymään ja ottamaan puhemiehen pestin vastaan. Kansanedustajat näyttivät mieltensä ja tekivät lähinnä itsensä naurunalaisiksi. Ei saa mikään kolmesta johtavasta valtainstituutistamme mairittelevia arvosanoja. Muutosta tarvitaan. Niinpä Timo Soini sanoo tulevansa ensi vuonna tuomaan uutta toivoa ja jämäkkyyttä maamme asioiden hoitoon entistä suuremman PerusSuomalaisten eduskuntaryhmän avulla kansan tuella!
maanantai 22. helmikuuta 2010
Mikä johtaa maailmaa
General Motors patentoi aikoinaan sähköauton ja piti sen poissa markkinoilta. Amerikkalaisen asiantuntijan mukaan kaikki uuden energia-ajan vaatima tekniikka on jo kehitetty, mutta monet niistä ovat päätyneet suurten öljy-, kaasu- ja rahoitusyhtiöiden haltuun ja patentoimalla keksinnöt ne voidaan pitää poissa markkinoilta.
Yhdysvaltojen ja Euroopan politiikot ovat liian lähellä tätä suurta rahaa muuttaakseen
käytäntöjä. Meidän tavallisten äänestäjienhän pitäisi ohjata päättäjiä, mutta näyttää olevan toisin. Niinhän täällä Suomessakin vaalirahoitussotkujen ansiosta vain pieni osa kansalaisista sanoo äänestävänsä eri ehdokasta kuin edelliskerralla, mutta ei välttämättä edes eri puoluetta. Mitä muutosta siten tulee. Äänestäjien nimenomaan tulee antaa tuomionsa likaisen rahan kytköksiin antautuneille politiikoille.
Niinpä yhdysvaltalainen tulevaisuudentutkija väittääkin, että voisimme siirtyä puhtaan energian tuottamiseen, sillä se ei ole kiinni rahasta eikä tekniikasta vaan poliittisesta tahdosta. Niinpä hän asettaa toivon yksityiseen rahoitukseen, jota onkin sijoitettu biljoona Yhdysvaltain dollaria vuodesta 2007 lähtien aurinko-, tuuli-, maalämpö-, vesi- ja aaltoenergiaan, energiatehokkaaseen rakentamiseen ja akkuihin, energian varastointiin, älysähköverkkoihin sekä kaupunkien uudelleensuunnitteluun.
Siirtyminen fossiilisten polttoaineiden aikakaudesta tähän vihreään energia-aikaan olisi siis mahdollista. Varoja vapautuisi, jos todella fossiilisia polttoaineita ja ydinvoimaa hyödyntäviin aloihin käytettäviä tukiaisia muutettaisiin tämän uuden energiatalouden edistämiseen. Mutta meillä Suomessakin esim. kokoomus puhuu häikäilemättömästi kolmen uuden ydinenergialaitoksen rakentamisesta. Omalta edustajakaudeltani muistan myös, miten kaikki energiantutkimusvarat budjetissa ohjattiin nimenomaan ydinvoiman tutkimisen edistämiseen.
Meistä tavallisista kansalaisista siis loppujen lopuksi riippuu, mihin suuntaan niin Suomessa kuin koko maailmassa kehitystä suunnataan. Paineita pitään vain ohjata päättäjille, ja suureen rahaan kytköksissä oleville politiikoille on yksinkertaisesti vain annettava kenkää.
Yhdysvaltojen ja Euroopan politiikot ovat liian lähellä tätä suurta rahaa muuttaakseen
käytäntöjä. Meidän tavallisten äänestäjienhän pitäisi ohjata päättäjiä, mutta näyttää olevan toisin. Niinhän täällä Suomessakin vaalirahoitussotkujen ansiosta vain pieni osa kansalaisista sanoo äänestävänsä eri ehdokasta kuin edelliskerralla, mutta ei välttämättä edes eri puoluetta. Mitä muutosta siten tulee. Äänestäjien nimenomaan tulee antaa tuomionsa likaisen rahan kytköksiin antautuneille politiikoille.
Niinpä yhdysvaltalainen tulevaisuudentutkija väittääkin, että voisimme siirtyä puhtaan energian tuottamiseen, sillä se ei ole kiinni rahasta eikä tekniikasta vaan poliittisesta tahdosta. Niinpä hän asettaa toivon yksityiseen rahoitukseen, jota onkin sijoitettu biljoona Yhdysvaltain dollaria vuodesta 2007 lähtien aurinko-, tuuli-, maalämpö-, vesi- ja aaltoenergiaan, energiatehokkaaseen rakentamiseen ja akkuihin, energian varastointiin, älysähköverkkoihin sekä kaupunkien uudelleensuunnitteluun.
Siirtyminen fossiilisten polttoaineiden aikakaudesta tähän vihreään energia-aikaan olisi siis mahdollista. Varoja vapautuisi, jos todella fossiilisia polttoaineita ja ydinvoimaa hyödyntäviin aloihin käytettäviä tukiaisia muutettaisiin tämän uuden energiatalouden edistämiseen. Mutta meillä Suomessakin esim. kokoomus puhuu häikäilemättömästi kolmen uuden ydinenergialaitoksen rakentamisesta. Omalta edustajakaudeltani muistan myös, miten kaikki energiantutkimusvarat budjetissa ohjattiin nimenomaan ydinvoiman tutkimisen edistämiseen.
Meistä tavallisista kansalaisista siis loppujen lopuksi riippuu, mihin suuntaan niin Suomessa kuin koko maailmassa kehitystä suunnataan. Paineita pitään vain ohjata päättäjille, ja suureen rahaan kytköksissä oleville politiikoille on yksinkertaisesti vain annettava kenkää.
sunnuntai 21. helmikuuta 2010
Ystäväni Terho
Omistamieni kirjojen kansanedustajakirjailijoista on jäljellä vasemmistoliiton edustajan, nykyisin vihreisiin lukeutuvan Terho Pursiaisen kahdeksan kirjaa, joissa on myös tekijän omistuskirjoitukset.
Muistan kuopiolaisen Terhon jo kristillisen teinityön opintokurssilta Punkaharjun Teiniharjulta 1960-luvun alusta. Sittemmin olimme yht`aikaa kansanedustajina ja senkin jälkeen olemme tavanneet usein körttikansan kokoontumisissa, joskaan ei herättäjäjuhlilla, jonne Terho ei vaimonsa Kaisa Saarikorven mukaan tule siksi, ettei muista ihmisten nimiä, jotka puolestaan tuntevat hänet ja tulevat juttelemaan.
Terho muistetaan värikkäänä esiintyjänä ja kirkon ravistelijana TV:stä 1960-luvun lopusta lähtien. Samaan aikaan hän kirjoitti kuuluisaksi tulleen pamflettinsa Uusin testamentti, jossa hän tuo esiin tieteellisen raamattututkimuksen tuloksia. Politiikan saralta Terho muistetaan ennen kaikkea äärikommunisti Taisto Sinisalon tiputtajana eduskunnasta saman Kymen vaalipiirin ehdokkaana molempien saadessa suuret äänimäärät, kun äänet eivät kuitenkaan juuri ja juuri riittäneet kahteen paikkaan.
Terho tunnetaan perin tuotteliaana kirjoittajana, jolta on tullut kirja vuodessa, parhaana kaksikin. Pappisvirasta hän oli erossa kymmenisen vuotta ja kirjoitti paluutaan selvitellen v.1994 Syvyys syvyydelle, jossa hän sanoo, ettei Jumala ole hänelle kuollut, vaan päinvastoin hyvin elävä ja ettei kirja ole henkilökohtainen paljastuskirja, henkilökohtainen kylläkin.
Terho tarkastelee kirjoissaan yhteskuntaamme ja sen oikeudenmukaisuutta. Hän sanoo meidän tarvitsevan liberaalin ajattelutavan ja yhteisöajattelun muodostamaa kokonaisuutta, jolta pohjalta voimme puhua hyvinvointiyhteiskunnasta. Aineellisten arvojen ohi on noustava kysymyksen elämän sisällöstä. Näitä kysymyksiä hän tarkastelee kirjoissaan Oma pää ja pääoma 1980, Välittämisen tauti 1990, Tulevaisuus kriisissä 1993 ja Omantunnon aika, nousukauden etiikka ja vastuullinen yhteiskunta 1995 ja Kymmenen (uutta) käskyä nykyajalle 1998.
Vihreään puolueeseen liityttyään hän on kirjoittanut Vihreä oikeudenmukaisuus. Omaa suhdettaan liikkeeseen hän kuvaa, että se on sitoutumista avoimeen prosessiin ja siksi sitoutuminen ei voi olla totaalista. Varsinkaan kristitty ei voi sitoutua totaalisesti mihinkään, mikä on vähemmän kuin koko olemassaolon perusta ja syvyys.
Kerran julistaja, aina julistaja! Näin Terhokin on jatkuvasti kristilliseltä pohjalta ponnistava oikeudenmukaisuuden vaatija yhteisten asioittemme hoitamisessa. Hänen ääntää soisi päättäjien kuuntelevan.
Muistan kuopiolaisen Terhon jo kristillisen teinityön opintokurssilta Punkaharjun Teiniharjulta 1960-luvun alusta. Sittemmin olimme yht`aikaa kansanedustajina ja senkin jälkeen olemme tavanneet usein körttikansan kokoontumisissa, joskaan ei herättäjäjuhlilla, jonne Terho ei vaimonsa Kaisa Saarikorven mukaan tule siksi, ettei muista ihmisten nimiä, jotka puolestaan tuntevat hänet ja tulevat juttelemaan.
Terho muistetaan värikkäänä esiintyjänä ja kirkon ravistelijana TV:stä 1960-luvun lopusta lähtien. Samaan aikaan hän kirjoitti kuuluisaksi tulleen pamflettinsa Uusin testamentti, jossa hän tuo esiin tieteellisen raamattututkimuksen tuloksia. Politiikan saralta Terho muistetaan ennen kaikkea äärikommunisti Taisto Sinisalon tiputtajana eduskunnasta saman Kymen vaalipiirin ehdokkaana molempien saadessa suuret äänimäärät, kun äänet eivät kuitenkaan juuri ja juuri riittäneet kahteen paikkaan.
Terho tunnetaan perin tuotteliaana kirjoittajana, jolta on tullut kirja vuodessa, parhaana kaksikin. Pappisvirasta hän oli erossa kymmenisen vuotta ja kirjoitti paluutaan selvitellen v.1994 Syvyys syvyydelle, jossa hän sanoo, ettei Jumala ole hänelle kuollut, vaan päinvastoin hyvin elävä ja ettei kirja ole henkilökohtainen paljastuskirja, henkilökohtainen kylläkin.
Terho tarkastelee kirjoissaan yhteskuntaamme ja sen oikeudenmukaisuutta. Hän sanoo meidän tarvitsevan liberaalin ajattelutavan ja yhteisöajattelun muodostamaa kokonaisuutta, jolta pohjalta voimme puhua hyvinvointiyhteiskunnasta. Aineellisten arvojen ohi on noustava kysymyksen elämän sisällöstä. Näitä kysymyksiä hän tarkastelee kirjoissaan Oma pää ja pääoma 1980, Välittämisen tauti 1990, Tulevaisuus kriisissä 1993 ja Omantunnon aika, nousukauden etiikka ja vastuullinen yhteiskunta 1995 ja Kymmenen (uutta) käskyä nykyajalle 1998.
Vihreään puolueeseen liityttyään hän on kirjoittanut Vihreä oikeudenmukaisuus. Omaa suhdettaan liikkeeseen hän kuvaa, että se on sitoutumista avoimeen prosessiin ja siksi sitoutuminen ei voi olla totaalista. Varsinkaan kristitty ei voi sitoutua totaalisesti mihinkään, mikä on vähemmän kuin koko olemassaolon perusta ja syvyys.
Kerran julistaja, aina julistaja! Näin Terhokin on jatkuvasti kristilliseltä pohjalta ponnistava oikeudenmukaisuuden vaatija yhteisten asioittemme hoitamisessa. Hänen ääntää soisi päättäjien kuuntelevan.
lauantai 20. helmikuuta 2010
On pakkasia pidellyt
Talvi jatkuu ankarana, yli 20 asteen pakkasia riittää. Yöllä on mitattu talven uusi pakkasennätys yli 40 astetta Kuusamossa. Päivän kylmyyttä lisäsi viiltävä viima, jota saimme maistaa Lassilan kirkkomaalla saattaessamme 85-vuotiaan sotiemme veteraanin kotikirkkonsa pyhitettyyn maaahan. Tietysti kukkien laskun ja varsinaisen siunaamisen suoritimme kyläkirkossa sisällä.
Lumiakin on ennätysmäärä, Ruotsissa on ollut ongelmia lumen kanssa ja Helsingissäkin hiihtoloman alkaessa junat ovat myöhästelleet tuntitolkulla. Ensi yönä on meillekin luvattu lisää lunta eli yli 10 senttimetrin lumipyryä. Aamulla pitäisi kuitenkin päästä pitämään messua Noormarkun kirkkoon.
Lunta satoi tupaan myös olympialaisissa suoraan mäkimonttuun. Eka kierroksen jälkeen Matti Hautamäki oli kolmantena, toinen hyppy ei lentänyt mihinkään, sijoitus pitkälti yli 20. Viimeisenä 30. miehenä toiselle kierrokselle päässyt Harri Olli paransi sijoituksensa alle 20 eli oli paras suomalainen, kun eka kierroksella 15. ollut Janne Ahonen ei pystynyt hyppäämään toista hyppyä harjoituskierroksella kaatumisessa kipeytyneen polvensa takia. Neljäs mies Janne Happonen hyppäsi hyvän eka hypyn, mutta diskattiin liian suuren puvun takia, niin kuin pikkumäessä kävi Harri Ollille. Ovat muuten ainoat, jotka kisoissa on hylätty puvun vuoksi.
Niin jotta kun viimeinen viikko alkaa talvikisissa on Suomella koossa kokonaista yksi mitali hopeinen vähemmän arvostetussa lumilautailussa. Joten on se pakkasia pidellyt. Paistaakohon se päivä enää risukasaan? Ja kuitenkin me olemme talviurheilukansa jos kukaan. Pakkasia on ainakin ollut yhtäjaksoisesti joulukuusta asti ja luntakin on jo yllin kyllin enemmän kuin omiksi tarpeiksi.
Lumiakin on ennätysmäärä, Ruotsissa on ollut ongelmia lumen kanssa ja Helsingissäkin hiihtoloman alkaessa junat ovat myöhästelleet tuntitolkulla. Ensi yönä on meillekin luvattu lisää lunta eli yli 10 senttimetrin lumipyryä. Aamulla pitäisi kuitenkin päästä pitämään messua Noormarkun kirkkoon.
Lunta satoi tupaan myös olympialaisissa suoraan mäkimonttuun. Eka kierroksen jälkeen Matti Hautamäki oli kolmantena, toinen hyppy ei lentänyt mihinkään, sijoitus pitkälti yli 20. Viimeisenä 30. miehenä toiselle kierrokselle päässyt Harri Olli paransi sijoituksensa alle 20 eli oli paras suomalainen, kun eka kierroksella 15. ollut Janne Ahonen ei pystynyt hyppäämään toista hyppyä harjoituskierroksella kaatumisessa kipeytyneen polvensa takia. Neljäs mies Janne Happonen hyppäsi hyvän eka hypyn, mutta diskattiin liian suuren puvun takia, niin kuin pikkumäessä kävi Harri Ollille. Ovat muuten ainoat, jotka kisoissa on hylätty puvun vuoksi.
Niin jotta kun viimeinen viikko alkaa talvikisissa on Suomella koossa kokonaista yksi mitali hopeinen vähemmän arvostetussa lumilautailussa. Joten on se pakkasia pidellyt. Paistaakohon se päivä enää risukasaan? Ja kuitenkin me olemme talviurheilukansa jos kukaan. Pakkasia on ainakin ollut yhtäjaksoisesti joulukuusta asti ja luntakin on jo yllin kyllin enemmän kuin omiksi tarpeiksi.
perjantai 19. helmikuuta 2010
Pohjois-Satakunnan kuntaliitos
Viisi kuntaa ja eilisen Kankaanpää-Lavia neuvottelun jälkeen myös Lavia kuudentena ovat ilmaisseet tahtotilansa yhteisen kuntaliitosselvityksen tekemisestä. Kunnanvaltuustojen päätöksen jälkeen pyydetään ministeriötä asettamaan kuntajakoselvitysmiestä valmistelemaan jatkotoimenpiteitä.
Mukana ovat alunperinkin Jämijärven esittämään kutsuun myönteisesti vastanneet Kankaanpää, Parkano, Honkajoki ja Karvia Jämijärven itsensä lisäksi ja nyt sitten myös alkuperäiseen kutsuun kielteisesti suhtautunut Lavia, joka tuli mukaan kankaanpääläisten tehtyä selväksi, ettei Kankaanpää voi samanaikaisesti käydä kaksia eri kuntaneuvotteluita, erikseen Lavian kanssa ja sitten taas erikseen viiden kunnan neuvotteluita. Jos ja kun asiassa edetään, on mukaan otettavissa niin Siikainen, Ikaalinen ja Kihniö ja miksei Pomarkkukin ja pieni Kiikoinen, joka ei itsekään näytä tietävän, mihin päin suuntautuisi.
Kuntajohtajamme ovat tehneet ansiokkaan kahdeksansivuisen muistion monikuntaliitoksesta, jonka pohjalta sitten valtuustot päättävät kutsua selvitysmiehen, jonka kustannuksista puolestaan vastaa valtiovalta. Otan esiin keskeisimpiä kuntajohtajien esityksiä.
Selvitystyössä mukanan olevat kunnat lakkaavat ja ne yhdistetään perustamalla uusi kunta, jonka nimi ja vaakuna ratkaistaan uuden kunnan perustamisen varmistuttua. Uusi nimi ei kuitenkaan voi olla mikään lakkaavan kunnan nimistä. Tavoite uuden kunnan perustamisajankohdasta on vuoden 2013 alku. Erkki Liljalla muuten on jo nimiehdotuskin: Pohjankangas. Nimiehdotuksia saa vapaasti tehdä.
Uuden kunnan keskushallinto sijoitetaan Kankaanpäähän. Osastojen ylin hallinto sijoitetaan puolestaan tasapuolisesti Parkanon ja Kankaanpään kaupungintaloihin. Palvelupisteet säilyvät nykyisissä kuntakeskuksissa. Jokaiseen nykyiseen kuntaa perustetaan ns. kaupunginosalauta-kunta, jolla on itsenäistä päätösvaltaa omaa aluettaan koskevissa asioissa.
Tervetullut uudistus ja varmasti myös parannus olisi nykyisen Posan lakkaaminen, kun kaikki Posan nykyiset kunnat Siikaista lukuunottamatta olisivatkin samaa kuntaa, jolloin sosiaali- ja terveyspalvelut saataisiinkin oman kunnan organisaatiolta ja Siikaisten jäsenyys voitaisiin hoitaa sopimusteitse. Erikoissairaanhoito hankittaisiin niin Satakunnan kuin Pirkanmaankin sairaanhoitopiireistä jopa kilpailutusperiaatteella. Terveydenhoitoalueella lainsäädäntö on koko ajan käymistilassa, joten uusia vapaampia liikkumismahdollisuuksia on koko ajan kehitteillä.
Hyvin kiperä kysymys ja paljon melua aiheuttava on kädenvääntö uuden kunnan maakuntaliitosta. Nämä liitothan toimivat lakisääteisinä aluekehitysviranomaisina ja maakuntakaavoitusviranomaisina. Parkanon reunaehto on alusta lähtien ollut kuuluminen Pirkanmaan maakuntaliittoon ja niinpä alueen ja sen tulevan kehityksen kannalta olennainen kysymys on: olisiko alueen syytä aktiivisesti pyrkiä kehittyvän Tampereen ja Pirkanmaan vaikutusalueeseen ja vastauksena ehdotetaan uuden kunnan hakevan Pirkanmaan liiton jäsenyyttä. Niinpä jo tänään Satakunnan Kansan etusivun ykkösuutisena oli viiden kunnan hakeutuminen Pirkanmaan suuntaan. Mutta on toinenkin ratkaisu. Satakunta on jo aiemmin menettänyt 10 kuntaa Pirkanmaalle, miksei yhdistetä kumpaakin maakuntaliittoa ja anneta molemmille pääkaupungeille tasapuolisesti tehtäviä kuten uudessa suunniteltavassa kunnassakin päätehtävät jaetaan Parkanon ja Kankaanpään kesken. Silloin myös Satakunnan kansalla olisi entinen voimansa ja jopa 25 kansanedustajaa nykyisen 10 sijaan.
Yksi mieleeni noussut vielä huomioimaton positiivinen asia liittyy maatalouspolitiikkaan. Osa uuden kunnan nykyisistä kunnista kuuluu Kankaanpäätä, Laviaa ja Jämijärveä huomattavasti edullisempaan pohjoiseen tukialueeseen, uuden kunnan on syytä neuvotella pääsystä juuri tähän samaan parempien tukien alueeseen!
Uudella kunnalla pystyisimme paremmin selviytymään nykyisessä kovassa kilpailussa ja pudotuspelissä ja voisimme luoda huomioonotettavan kuntakeskuksen, yli 25.000 asukkaan kaupungin, suurten keskusten Porin ja Tampereen väliin. Suuriin kaupunkikuntiin liityttäessä aina pienempi hukkuu, mutta samankokoisten liittymässä kaikki huomioidaan tasapuolisesti.
Mukana ovat alunperinkin Jämijärven esittämään kutsuun myönteisesti vastanneet Kankaanpää, Parkano, Honkajoki ja Karvia Jämijärven itsensä lisäksi ja nyt sitten myös alkuperäiseen kutsuun kielteisesti suhtautunut Lavia, joka tuli mukaan kankaanpääläisten tehtyä selväksi, ettei Kankaanpää voi samanaikaisesti käydä kaksia eri kuntaneuvotteluita, erikseen Lavian kanssa ja sitten taas erikseen viiden kunnan neuvotteluita. Jos ja kun asiassa edetään, on mukaan otettavissa niin Siikainen, Ikaalinen ja Kihniö ja miksei Pomarkkukin ja pieni Kiikoinen, joka ei itsekään näytä tietävän, mihin päin suuntautuisi.
Kuntajohtajamme ovat tehneet ansiokkaan kahdeksansivuisen muistion monikuntaliitoksesta, jonka pohjalta sitten valtuustot päättävät kutsua selvitysmiehen, jonka kustannuksista puolestaan vastaa valtiovalta. Otan esiin keskeisimpiä kuntajohtajien esityksiä.
Selvitystyössä mukanan olevat kunnat lakkaavat ja ne yhdistetään perustamalla uusi kunta, jonka nimi ja vaakuna ratkaistaan uuden kunnan perustamisen varmistuttua. Uusi nimi ei kuitenkaan voi olla mikään lakkaavan kunnan nimistä. Tavoite uuden kunnan perustamisajankohdasta on vuoden 2013 alku. Erkki Liljalla muuten on jo nimiehdotuskin: Pohjankangas. Nimiehdotuksia saa vapaasti tehdä.
Uuden kunnan keskushallinto sijoitetaan Kankaanpäähän. Osastojen ylin hallinto sijoitetaan puolestaan tasapuolisesti Parkanon ja Kankaanpään kaupungintaloihin. Palvelupisteet säilyvät nykyisissä kuntakeskuksissa. Jokaiseen nykyiseen kuntaa perustetaan ns. kaupunginosalauta-kunta, jolla on itsenäistä päätösvaltaa omaa aluettaan koskevissa asioissa.
Tervetullut uudistus ja varmasti myös parannus olisi nykyisen Posan lakkaaminen, kun kaikki Posan nykyiset kunnat Siikaista lukuunottamatta olisivatkin samaa kuntaa, jolloin sosiaali- ja terveyspalvelut saataisiinkin oman kunnan organisaatiolta ja Siikaisten jäsenyys voitaisiin hoitaa sopimusteitse. Erikoissairaanhoito hankittaisiin niin Satakunnan kuin Pirkanmaankin sairaanhoitopiireistä jopa kilpailutusperiaatteella. Terveydenhoitoalueella lainsäädäntö on koko ajan käymistilassa, joten uusia vapaampia liikkumismahdollisuuksia on koko ajan kehitteillä.
Hyvin kiperä kysymys ja paljon melua aiheuttava on kädenvääntö uuden kunnan maakuntaliitosta. Nämä liitothan toimivat lakisääteisinä aluekehitysviranomaisina ja maakuntakaavoitusviranomaisina. Parkanon reunaehto on alusta lähtien ollut kuuluminen Pirkanmaan maakuntaliittoon ja niinpä alueen ja sen tulevan kehityksen kannalta olennainen kysymys on: olisiko alueen syytä aktiivisesti pyrkiä kehittyvän Tampereen ja Pirkanmaan vaikutusalueeseen ja vastauksena ehdotetaan uuden kunnan hakevan Pirkanmaan liiton jäsenyyttä. Niinpä jo tänään Satakunnan Kansan etusivun ykkösuutisena oli viiden kunnan hakeutuminen Pirkanmaan suuntaan. Mutta on toinenkin ratkaisu. Satakunta on jo aiemmin menettänyt 10 kuntaa Pirkanmaalle, miksei yhdistetä kumpaakin maakuntaliittoa ja anneta molemmille pääkaupungeille tasapuolisesti tehtäviä kuten uudessa suunniteltavassa kunnassakin päätehtävät jaetaan Parkanon ja Kankaanpään kesken. Silloin myös Satakunnan kansalla olisi entinen voimansa ja jopa 25 kansanedustajaa nykyisen 10 sijaan.
Yksi mieleeni noussut vielä huomioimaton positiivinen asia liittyy maatalouspolitiikkaan. Osa uuden kunnan nykyisistä kunnista kuuluu Kankaanpäätä, Laviaa ja Jämijärveä huomattavasti edullisempaan pohjoiseen tukialueeseen, uuden kunnan on syytä neuvotella pääsystä juuri tähän samaan parempien tukien alueeseen!
Uudella kunnalla pystyisimme paremmin selviytymään nykyisessä kovassa kilpailussa ja pudotuspelissä ja voisimme luoda huomioonotettavan kuntakeskuksen, yli 25.000 asukkaan kaupungin, suurten keskusten Porin ja Tampereen väliin. Suuriin kaupunkikuntiin liityttäessä aina pienempi hukkuu, mutta samankokoisten liittymässä kaikki huomioidaan tasapuolisesti.
torstai 18. helmikuuta 2010
Neuvostoliittolainen äänestys
Tänään äänestettiin arkkipiispan vaalin ensimmäinen kierros. Äänet annattiin rovastikunnittain. Porin rovastikunnassa oli yli 100 äänioikeutettua, äänestysprosentti tosi korkea, vain pari kolme jätti oikeutensa käyttämättä. Ilmankos koko vaalin äänestysvilkkaus nousi yli 95% eli lähelle entisen Neuvostoliiton lukemia.
Vaalien suurimman äänimäärän sai odotetusti porilaista syntyperää oleva piispa Kari Mäkinen, mutta yllättävän paljon muutkin saivat ääniä jopa Porin rovastikunnassa. Niinpä Mäkisen saama kokonaisäänimäärä 393 on vähemmän kuin kahden seuraavan Miikka Ruokasen 285 ja Seppo Häkkisen 263 saama äänimäärä yhteensä.
Toisella kierroksella ovat siis vastakain Kari Mäkinen ja Miikka Ruokanen. Ratkaisevaa on, kuinka toiselta kierrokselta pudonneiden äänestäjät käyttäytyvät, etenkin juuri Häkkisen kannattajat. Näin Kari Mäkisen valinta ei vielä ole kirkossa kuulutettu.
Edelleen arkkipiispan valitsijoiden valtaosa on arkkihiippakunnan alueelta, noin 900 ääntä, kun muista hiippakunnista on vain kolmisensataa, joten oman hiippakunnan äänioikeutetut tosiasiassa ratkaisevat vaalin. Toinen kierros järjestetään 11.3. Silloin taas kokoonnutaan Porin seurakuntakeskuksessa niin kuin tänäänkin, jossa vielä illalla olin mukana joka toinen viikko pidettävissä siioninvirsiseuroissa. Välillä kävin kotona Kankaanpäässä.
Aamulla jo olimme Kankaanpään neuvottelijoiden kanssa Laviassa kuntaliitospalaverissa, jossa olimme hyvin yksimielisiä Mauno Koiviston tavoin, että jotain tarttis tehdä. Lavian tappiolliset tilinpäätökset - sakkaa on kertynyt 4 milj. euroa - vain peloittavat. Asiasta huomenna lisää kuten viiden kunnan kuntaliitosneuvotteluistakin!
Vaalien suurimman äänimäärän sai odotetusti porilaista syntyperää oleva piispa Kari Mäkinen, mutta yllättävän paljon muutkin saivat ääniä jopa Porin rovastikunnassa. Niinpä Mäkisen saama kokonaisäänimäärä 393 on vähemmän kuin kahden seuraavan Miikka Ruokasen 285 ja Seppo Häkkisen 263 saama äänimäärä yhteensä.
Toisella kierroksella ovat siis vastakain Kari Mäkinen ja Miikka Ruokanen. Ratkaisevaa on, kuinka toiselta kierrokselta pudonneiden äänestäjät käyttäytyvät, etenkin juuri Häkkisen kannattajat. Näin Kari Mäkisen valinta ei vielä ole kirkossa kuulutettu.
Edelleen arkkipiispan valitsijoiden valtaosa on arkkihiippakunnan alueelta, noin 900 ääntä, kun muista hiippakunnista on vain kolmisensataa, joten oman hiippakunnan äänioikeutetut tosiasiassa ratkaisevat vaalin. Toinen kierros järjestetään 11.3. Silloin taas kokoonnutaan Porin seurakuntakeskuksessa niin kuin tänäänkin, jossa vielä illalla olin mukana joka toinen viikko pidettävissä siioninvirsiseuroissa. Välillä kävin kotona Kankaanpäässä.
Aamulla jo olimme Kankaanpään neuvottelijoiden kanssa Laviassa kuntaliitospalaverissa, jossa olimme hyvin yksimielisiä Mauno Koiviston tavoin, että jotain tarttis tehdä. Lavian tappiolliset tilinpäätökset - sakkaa on kertynyt 4 milj. euroa - vain peloittavat. Asiasta huomenna lisää kuten viiden kunnan kuntaliitosneuvotteluistakin!
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Tuhkakeskiviikko
Tänään tuhkakeskiviikkona on paastoon laskeutuminen ja paasto kestää 40 vuorokautta pääsiäiseen asti. Viime sunnuntaihan oli laskiaissunnutai ja eilen vietettiin laskiaistiistaita, jolloin pidetään karnevaaleja eli jätetään hyvästit lihan syönnille paastonajaksi. Meillä erityisruokanan on laskiaispulla, joita on kyllä ollut tarjolla vielä tänäänkin mm. illan lähetyspiirissä. Ja karnevaalien sijasta meillä on laskiaisajeluita ja mäenlaskua talviseen maisemaamme soveltaen.
Tänä paastonaikana voisimme ryhtyä tositoimiin liikakilojemme kanssa, sillä jokaisesta lähteneestä kilosta saadaan 15 euroa yhden maailman köyhimmän maan Nepalin lukutaitokamppanjaan aina 10 milj. euroon asti tuntemattoman lahjoittajan ansiosta. Näin tulee kaksi hyvää kärpästä yhdellä iskulla, läskit vähenevät ja maailman köyhimmät saavat apua.
Eri seurakuntien diakoniaväki suorittaa alkupunnituksen ja toukokuun lopussa sitten mitataan saavutettu tulos.
Lutherhan sanoo paastosta sen olevan hyvä ulkonainen tapa, mutta todella mahdollinen ja kelvollinen on se, joka uskoo. Niinpä paastoaminen ei saisi jäädä vain ulkonaiseksi tavaksi, vaan sen rinnalla tulisi tähdentää myös oikean mielialan tärkeyttä: lähimmäisen auttamista.
Jesajan kirjan luvussa 58 annetaan meille oikeasta paastoamisesta selvät ohjeet:
Tällainenko on se paasto, johon minä mielistyn, se päivä, jona ihminen kurittaa itseänsä? Jos kallistaa päänsä kuin kaisla ja makaa säkissä ja tuhassa, sitäkö sinä sanot paastoksi ja päiväksi, joka on Herralle otollinen? Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irrotatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet? Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi?
Ja samassa Jesajan luvussa seuraava lupaus onkin melkoinen: Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niin kuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen; sinuun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi. Mitäpä muuta parempaa voisimme edes toivoa!
Tänä paastonaikana voisimme ryhtyä tositoimiin liikakilojemme kanssa, sillä jokaisesta lähteneestä kilosta saadaan 15 euroa yhden maailman köyhimmän maan Nepalin lukutaitokamppanjaan aina 10 milj. euroon asti tuntemattoman lahjoittajan ansiosta. Näin tulee kaksi hyvää kärpästä yhdellä iskulla, läskit vähenevät ja maailman köyhimmät saavat apua.
Eri seurakuntien diakoniaväki suorittaa alkupunnituksen ja toukokuun lopussa sitten mitataan saavutettu tulos.
Lutherhan sanoo paastosta sen olevan hyvä ulkonainen tapa, mutta todella mahdollinen ja kelvollinen on se, joka uskoo. Niinpä paastoaminen ei saisi jäädä vain ulkonaiseksi tavaksi, vaan sen rinnalla tulisi tähdentää myös oikean mielialan tärkeyttä: lähimmäisen auttamista.
Jesajan kirjan luvussa 58 annetaan meille oikeasta paastoamisesta selvät ohjeet:
Tällainenko on se paasto, johon minä mielistyn, se päivä, jona ihminen kurittaa itseänsä? Jos kallistaa päänsä kuin kaisla ja makaa säkissä ja tuhassa, sitäkö sinä sanot paastoksi ja päiväksi, joka on Herralle otollinen? Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irrotatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet? Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi?
Ja samassa Jesajan luvussa seuraava lupaus onkin melkoinen: Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niin kuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen; sinuun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi. Mitäpä muuta parempaa voisimme edes toivoa!
tiistai 16. helmikuuta 2010
Vesivoimaa
Pääministeri Matti Vanhanen on tehnyt hyvän avauksen keskusteluun vesivoimasta Uuden Suomen nettilehdessä vaatiessaan vesivoimaratkaisuissa laajempaa ympäristötekijöiden tarkastelua, kuin pelkkä alueen mahdollinen muuttuminen rakennettavan padon eli altaan johdosta. Eihän se mielestäni luontoa mihinkään tuhoa, muuttaa vain sen sisältöä. Meidän ihmistenhän tehtävänä on viljellä ja varjella luontoa. Rakennammehan me luontoon muutakin, teitä, taloja, jopa kokonaisia kaupunkeja.
Niinpä en koskaan ole ymmärtänyt viherpiipertäjiemme ehdotonta vastustusta vesivoiman kahlitsemisessa, vaikka hekin käyttävät energiaa, mutta mistään sitä ei saisi hankkia. Ei siis edes täysin puhtaasta, vuosittain uusiutuvasta ja melko vähin kustannuksin rakennettavasta vesivoimasta. Vanhanen aivan oikein vaatii vesivoimakysymyksessä pelkän ympäristön huomioimisen lisäksi myös vesivoiman saasteettomuuden vertaamista esim. fossiilisiin polttoaineisiin.
Tietysti yksi enrgiakysymykseen vaikuttava tekijä on myös tarve. Nythän esim. energiasyöppö puunjalostusteollisuus on huomattavasti vähenemässä maastamme. Onkin pöyristyttävää puhua kolmen uuden ydinvoimalaitoksen tarpeesta. Ei ole edes mikään uskon asia, ettemme suuressa viisaudessamme ole kuitenkaan pystyneet ratkaisemaan ydinvoiman säteilyvaaroja ja turvallisen jäätteen aikaansaamista. Miten meillä voi olla moraalisesti oikeus jättää säteilevää jätettä tuhansiksi vuosiksi jälkipolvillemme. Ja miten voimaloiden turvallisuus on sotatilanteissa tai niiden loppuunajamisen purkaminen. Ja mikä lopultakin on koko ydinvoiman kustannus aina ketjun alusta uranin kaivamisesta, joka sekin on ihmishengelle vaaralista, valtavien voimaloiden kokonaiskustannuksista, jätteiden käsittelystä ja lopulta voimaloiden alasajammisesta. On koko ydinvoimavouhotus yksi ihmiskuntamme tyhmyyden ylistys. Täytyykö meidän tuhota itse itsemme.
Tämän rinnalla vesi, tuuli, uudet energialähteet aina auringonenergiasta lähtien ovat aivan muuta, täysin vaarattomia ihmisjärjenkin kesyttämiä ja hallitsemia. Siis enemmän vesivoimaa, jopa pienemmissä joissa olisi voimaa saatavissa, kuten aina olen maininnut Karvianjoessa olevan jo valmiin padonkin, jota ei lainkaan hyödynnetä vesivoiman tuottamisessa. Ei ole vielä Vatajankosken Sähkökään lämmennyt ajatukselle, niin kuin ei aikanaan tuulivoimallekaan, vaikka esim. meidän taloutemme ostaa nimenomaan tuulivoimaa yhtiöltä.
Niinpä en koskaan ole ymmärtänyt viherpiipertäjiemme ehdotonta vastustusta vesivoiman kahlitsemisessa, vaikka hekin käyttävät energiaa, mutta mistään sitä ei saisi hankkia. Ei siis edes täysin puhtaasta, vuosittain uusiutuvasta ja melko vähin kustannuksin rakennettavasta vesivoimasta. Vanhanen aivan oikein vaatii vesivoimakysymyksessä pelkän ympäristön huomioimisen lisäksi myös vesivoiman saasteettomuuden vertaamista esim. fossiilisiin polttoaineisiin.
Tietysti yksi enrgiakysymykseen vaikuttava tekijä on myös tarve. Nythän esim. energiasyöppö puunjalostusteollisuus on huomattavasti vähenemässä maastamme. Onkin pöyristyttävää puhua kolmen uuden ydinvoimalaitoksen tarpeesta. Ei ole edes mikään uskon asia, ettemme suuressa viisaudessamme ole kuitenkaan pystyneet ratkaisemaan ydinvoiman säteilyvaaroja ja turvallisen jäätteen aikaansaamista. Miten meillä voi olla moraalisesti oikeus jättää säteilevää jätettä tuhansiksi vuosiksi jälkipolvillemme. Ja miten voimaloiden turvallisuus on sotatilanteissa tai niiden loppuunajamisen purkaminen. Ja mikä lopultakin on koko ydinvoiman kustannus aina ketjun alusta uranin kaivamisesta, joka sekin on ihmishengelle vaaralista, valtavien voimaloiden kokonaiskustannuksista, jätteiden käsittelystä ja lopulta voimaloiden alasajammisesta. On koko ydinvoimavouhotus yksi ihmiskuntamme tyhmyyden ylistys. Täytyykö meidän tuhota itse itsemme.
Tämän rinnalla vesi, tuuli, uudet energialähteet aina auringonenergiasta lähtien ovat aivan muuta, täysin vaarattomia ihmisjärjenkin kesyttämiä ja hallitsemia. Siis enemmän vesivoimaa, jopa pienemmissä joissa olisi voimaa saatavissa, kuten aina olen maininnut Karvianjoessa olevan jo valmiin padonkin, jota ei lainkaan hyödynnetä vesivoiman tuottamisessa. Ei ole vielä Vatajankosken Sähkökään lämmennyt ajatukselle, niin kuin ei aikanaan tuulivoimallekaan, vaikka esim. meidän taloutemme ostaa nimenomaan tuulivoimaa yhtiöltä.
maanantai 15. helmikuuta 2010
Monipuolista kaupunginhallituksessa
Kaupunginhallituksen tämänpäiväinen kokous oli peräti poikkeava monessakin suhteessa. Meillä näyttää olevan oikein tekemisen meininki. Varsinaiset kokousasiat eivät suuriakaan aiheuttaneet, oli taas Erkki Liljan eriävä vastine kannattaen Pauli Lanteen hallinto-oikeusvalitusta, oli lautakuntaan lähettämistä varten meidän PerusSuomalaisten aloite Valoa kanssalle, mutta oli vähän poikkeavaakin.
Ennen kokousta meitä perehdytettiin sähköisen kokouskäytännön saloihin. Peräti mielenkiintoista, mutta tuntui näin aluksi sen vievän paljon enemmän aikaa kuin pelkän paperisen esityslistan selaaminen, mutta kyllähän sähköinen muoto antaa monia uusia mahdollisuuksia kunhan vain opimme niitä käyttämään. Sisäänajoa tarvitaan.
Kävimme myös tutustumassa kahteen rakennushankkeeseen. Neljän ryhmän päiväkotia pystytetään kankaanpääläisvoimin koulukeskuksen viereiselle tontille ja valmista tulee huhtikuun loppuun mennessä. Casatino on erikoistunut päiväkotien ja muiden kunnallisten rakennusten tekemiseen, alkuelementit tehdään tehtaalla ja pystytetään paikanpäällä ja tehdään sitten tarvittavat sisustustyöt. Näin rakentaminen sujuu joustavasti.
Toinen korjausrakentaminen valmistuu elokuuhun mennessä Kangasmetsän koulun melkoinen uudistaminen kosteus- ja homevaurioiden vuoksi. Olisi voinut uuden rakentaminen olla viisaampaa, mutta valtiovalta antaa 50% korjausrakentamisavustusta ja niin on jouduttu päätymään vain korjaamiseen, jota riittää: välikaton purkaminen, lattioiden hiominen, ikkunoiden ja seinien korjaaminen jne. Pitää vain ihmetellä, miten moista sutta on voitu rakentaa, vaikka rakennusliikkeenä ei edes ole olleet jämijärveläisrakentajaveljekset, joiden mainoslauseena oli sutta ja sekundaa.
Jatkossa viikolla on myös monenlaista, tiistaina iltakoulussa puhutaan kaupungin eri sektoreista, keskiviikkona on viiskuntaneuvottelu Karviassa, johon kuntajohtajat ovat laatineet hyvän pohjapaperin ja torstaiaamuna kuntaneuvonpito 4 milj. euron vajauksen tehneen Lavian kanssa. Valtiovalta ei lupaa tulla vastaan vajauksen maksamiseen, mikä lie näin ollen Lavian tulevaisuudennäkymä.
Ennen kokousta meitä perehdytettiin sähköisen kokouskäytännön saloihin. Peräti mielenkiintoista, mutta tuntui näin aluksi sen vievän paljon enemmän aikaa kuin pelkän paperisen esityslistan selaaminen, mutta kyllähän sähköinen muoto antaa monia uusia mahdollisuuksia kunhan vain opimme niitä käyttämään. Sisäänajoa tarvitaan.
Kävimme myös tutustumassa kahteen rakennushankkeeseen. Neljän ryhmän päiväkotia pystytetään kankaanpääläisvoimin koulukeskuksen viereiselle tontille ja valmista tulee huhtikuun loppuun mennessä. Casatino on erikoistunut päiväkotien ja muiden kunnallisten rakennusten tekemiseen, alkuelementit tehdään tehtaalla ja pystytetään paikanpäällä ja tehdään sitten tarvittavat sisustustyöt. Näin rakentaminen sujuu joustavasti.
Toinen korjausrakentaminen valmistuu elokuuhun mennessä Kangasmetsän koulun melkoinen uudistaminen kosteus- ja homevaurioiden vuoksi. Olisi voinut uuden rakentaminen olla viisaampaa, mutta valtiovalta antaa 50% korjausrakentamisavustusta ja niin on jouduttu päätymään vain korjaamiseen, jota riittää: välikaton purkaminen, lattioiden hiominen, ikkunoiden ja seinien korjaaminen jne. Pitää vain ihmetellä, miten moista sutta on voitu rakentaa, vaikka rakennusliikkeenä ei edes ole olleet jämijärveläisrakentajaveljekset, joiden mainoslauseena oli sutta ja sekundaa.
Jatkossa viikolla on myös monenlaista, tiistaina iltakoulussa puhutaan kaupungin eri sektoreista, keskiviikkona on viiskuntaneuvottelu Karviassa, johon kuntajohtajat ovat laatineet hyvän pohjapaperin ja torstaiaamuna kuntaneuvonpito 4 milj. euron vajauksen tehneen Lavian kanssa. Valtiovalta ei lupaa tulla vastaan vajauksen maksamiseen, mikä lie näin ollen Lavian tulevaisuudennäkymä.
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
Mikko Juva arkkipiispana
Ei ole helppoa arkkipiispanakaan. Torstaina valitaan uusi arkkipiispa, sääliksi käy valittua, on pesti niin vaikea eikä virassa voi tyydyttää kaikkia. Mikko Juva joutui sen itse karvaasti toteamaan oltuaan arkkipiispana vv. 1978-1982 Martti Simojoen seuraajana ja ennen John Vikströmiä.
Mikko Juvan kirjoja on hallussani viisi, hän kuuluu myös sarjaan kirjailevat kansanedustajat. Hän toimi liberaalisen kansanpuolueen edustajana vv. 1964-66. Sain olla suuresti arvostamani Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian professorin luennoilla juuri keväällä 1966 ja muistan hyvin hänen mainintansa palattuaan eduskunnasta, että nyt hänellä on paremmin aikaa omistautua opetustyöhönsä. Sainkin olla hänen johtamassaan seminaarissa syksyn 1966 ja kevään 1967 ja hän on ainoa professori, joka on merkinnyt opintokirjaani jopa kahdesti: ahkeruudella. Ilmeisesti hän teki saman merkinnän kaikille seminaarilaisille! Joka tapauksessa sain häneltä myös laudaturtyöni aiheen: Kankaanpään seurakunnan jäsenten arvomaailman muutos ehtoolliselle osallistumisen valossa vuosina 1902 - 1952.
Muistelmakirjassaan Seurasin nuoruuteni näkyä Juva kertoo arkkipiispan viran hoitamisesta ristipaineiden alaisena. Lopullisesti hän totesi jääneensä yksin virkakysymyksestä järjestetyssä seminaarissa, jossa sekä molempien eri rintamien edustajat niin sekä kirkon mielipidevaikuttajat että naispappeuden vastustajat korostivat viran merkitystä lähes sakramentin veroiseksi, kun hän itse arkkipiispa perinteisen matalakirkollisen suomalaisen käsityksen mukaan piti niin piispaa kuin pappejakin samanarvoisina sanan palvelijoina, jotka erotti maallikoista pelkästään heidän tehtävänsä, ei mikään erityinen hengellinen valta! Olen prikulleen samaa mieltä luterilaisen yleisen pappeuden käsityksen mukaisesti. Ei ihme, ettei Mikko Juva jaksanut kauempaa arkkipiispana täytettyään eläkeiän 63 vuotta. Hänen muisteluksensa on peräti tutustumisen arvoinen avaten laajoja näköaloja koko kirkkomme kehitykseen.
Kirkkohistorioitsijana Juva perehtyi uskonnollisen tilanteemme kehitykseen 1850 luvulta 1900-luvun alkuun. Kolmiosaisesta teossarjasta omistan ja tenttikirjoina olen tenttinytkin Suomen sivistyneistö uskonnollisen vapaamielisyyden murroksessa 1848-1869 ja Valtonkirkosta kansankirkoksi, joka on kirkon vastaus 1880-luvun haasteisiin, jota hänen kolmas kirjansan Rajuilman alla käsittelee.
Arkkipiispakautensa jälkeen Juva julkaisi tutkisteluja uskon vaikutuksesta meidän ihmisten välityksellä näkyvään todellisuuteemme nimellä Aika ajatella, aika uskoa. Vielä kirjojen joukosta löytyy Juvan tekemä elämäkerta Oulun piispa L.P.Tapanisesta: Mies etsi vapautta. Mielenkiintoinen kirja siksikin, että Tapaninen toimi Isänmaallisen kansanliikkeen kansanedustajana 1933-1935.
Mikko Juvan kirjoja on hallussani viisi, hän kuuluu myös sarjaan kirjailevat kansanedustajat. Hän toimi liberaalisen kansanpuolueen edustajana vv. 1964-66. Sain olla suuresti arvostamani Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian professorin luennoilla juuri keväällä 1966 ja muistan hyvin hänen mainintansa palattuaan eduskunnasta, että nyt hänellä on paremmin aikaa omistautua opetustyöhönsä. Sainkin olla hänen johtamassaan seminaarissa syksyn 1966 ja kevään 1967 ja hän on ainoa professori, joka on merkinnyt opintokirjaani jopa kahdesti: ahkeruudella. Ilmeisesti hän teki saman merkinnän kaikille seminaarilaisille! Joka tapauksessa sain häneltä myös laudaturtyöni aiheen: Kankaanpään seurakunnan jäsenten arvomaailman muutos ehtoolliselle osallistumisen valossa vuosina 1902 - 1952.
Muistelmakirjassaan Seurasin nuoruuteni näkyä Juva kertoo arkkipiispan viran hoitamisesta ristipaineiden alaisena. Lopullisesti hän totesi jääneensä yksin virkakysymyksestä järjestetyssä seminaarissa, jossa sekä molempien eri rintamien edustajat niin sekä kirkon mielipidevaikuttajat että naispappeuden vastustajat korostivat viran merkitystä lähes sakramentin veroiseksi, kun hän itse arkkipiispa perinteisen matalakirkollisen suomalaisen käsityksen mukaan piti niin piispaa kuin pappejakin samanarvoisina sanan palvelijoina, jotka erotti maallikoista pelkästään heidän tehtävänsä, ei mikään erityinen hengellinen valta! Olen prikulleen samaa mieltä luterilaisen yleisen pappeuden käsityksen mukaisesti. Ei ihme, ettei Mikko Juva jaksanut kauempaa arkkipiispana täytettyään eläkeiän 63 vuotta. Hänen muisteluksensa on peräti tutustumisen arvoinen avaten laajoja näköaloja koko kirkkomme kehitykseen.
Kirkkohistorioitsijana Juva perehtyi uskonnollisen tilanteemme kehitykseen 1850 luvulta 1900-luvun alkuun. Kolmiosaisesta teossarjasta omistan ja tenttikirjoina olen tenttinytkin Suomen sivistyneistö uskonnollisen vapaamielisyyden murroksessa 1848-1869 ja Valtonkirkosta kansankirkoksi, joka on kirkon vastaus 1880-luvun haasteisiin, jota hänen kolmas kirjansan Rajuilman alla käsittelee.
Arkkipiispakautensa jälkeen Juva julkaisi tutkisteluja uskon vaikutuksesta meidän ihmisten välityksellä näkyvään todellisuuteemme nimellä Aika ajatella, aika uskoa. Vielä kirjojen joukosta löytyy Juvan tekemä elämäkerta Oulun piispa L.P.Tapanisesta: Mies etsi vapautta. Mielenkiintoinen kirja siksikin, että Tapaninen toimi Isänmaallisen kansanliikkeen kansanedustajana 1933-1935.
lauantai 13. helmikuuta 2010
Ajan virrassa
On se vaan Janne Ahonen ihmemies ja suurkilpailujen armoitettu taistelija. Talven kisoissa ei juuri ole menestynyt muuta kuin tärkeimmissä paikoissa, mäkiviikolla kokonaiskilvassa toinen ja nyt sitten - kolmannen kerran - neljäs olympiamäessä. Todella hienoa! Mitään ei voi sille, että jälleen oli kolme parempaa, mutta Jannea on silti syytä onnitella. Talviolympialaiset alkoivat näin Suomen kannalta hienosti ja jatkoa on syytä odottaa heti huomenna yhdistetyn miehiltämme Hannu Manniselta ja Anssi Koivurannalta.
Kansanedustajakirjailijoista skriivatessani on tapahtunut muutakin ajankohtaista kuten Taxellin perustuslakikomitean mietinnön valmistuminen, jolle olisi parasta jättää se omaan arvoonsa ja tehdä niin kuin lukemattomille muillekin komiteamietinnöille: antaa pölyttyä rauhassa hyllyllä.
Timo Soini otti heti mietinnön alkukappaleen EU-maininnasta meloonin nenäänsä ja on saanut laajaa tukea. Viimeksi perustuslakiasiantuntija (punavärinen) Antero Jyränki on asettunut samalle kannalle. Uuden Suomen kyselyssä 65% on myös sitä samaa mieltä,ettei Suomen perustuslaissa tarvitse eikä saa mainita mitään EU:sta. Me olemme täysin itsenäinen maa, itsenäisyytemme on vieläpä kalliisti hankittu.
Eipä Taxellin komiteamietunnölle tule pisteitä presidentiltäkään, kun jo muutenkin olematonta presidentin valtaa ollaan edelleen typistämässä. Samaa mieltä on kansalaisten valtaosa. Mitä todella teemme kansanvaalilla valitulla presidentillä, jos hän on ilman valtaa. Syystä mainitaan nettikeskusteluissa, kun muka ollaan presidentin vallanryöstöä perustelemassa parlamentarismin korostammisella, että presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla, mutta pääministeriksi voi tulla lähes kuka tahansa, esimerkiksi tässä tilanteessa, kun vaaleissa suurimmaksi puolueeksi tulleen kepun johtaja on siirtymässä sivuun ja todella hänen tilalleen voikin tulla kuka muu kepulainen tahansa.
On ollut taas tietoja Nuorisosäätiön vaalirahasotkujen poliisitutkinnoistakin. Kanki Kaikkonen on saanut vaalirahojen lisäksi 42.000 euron luokkaa olevia vuosittaisia kokouspalkkioita ja sanoo jotain, ettei oikein ole tiennytkään niitä kertyneen niinkin paljon. On se ihmellistä kepulaisten pelaaminen. Ja tutkimuksissa on todettu vain 15% vaihtavan vaaleissa ei suinkaan puoluetta vaan vain ehdokasta. Mitä se vaihtaminen puolueen sisällä vaikuttaa, sama meno saa edelleen jatkua, jos ei puolueiden voimasuhteita muuteta.
Sain facebookiin terveiset lujaa ajamisesta Siikaisten tiellä. Tilannenopeutta on noudatettava, olin Kankaanpäässä koskettavissa suurissa hautajaisissa, joka väkisinkin runsaiden sisällä tapahtuneen kukkien laskemisen kanssa kesti yli tunnin ja toinen hautaus odotti Siikaisten kirkossa 42 kilometrin päässä. Hautausten väliä oli vain kaksi tuntia pienistä tahattomista yhteensattumistakin johtuen. Hyvällä tahdolla aina selvitään. Niin sitten lopulta tänäänkin kaikkien osapuolten parhaaksi.
Kansanedustajakirjailijoista skriivatessani on tapahtunut muutakin ajankohtaista kuten Taxellin perustuslakikomitean mietinnön valmistuminen, jolle olisi parasta jättää se omaan arvoonsa ja tehdä niin kuin lukemattomille muillekin komiteamietinnöille: antaa pölyttyä rauhassa hyllyllä.
Timo Soini otti heti mietinnön alkukappaleen EU-maininnasta meloonin nenäänsä ja on saanut laajaa tukea. Viimeksi perustuslakiasiantuntija (punavärinen) Antero Jyränki on asettunut samalle kannalle. Uuden Suomen kyselyssä 65% on myös sitä samaa mieltä,ettei Suomen perustuslaissa tarvitse eikä saa mainita mitään EU:sta. Me olemme täysin itsenäinen maa, itsenäisyytemme on vieläpä kalliisti hankittu.
Eipä Taxellin komiteamietunnölle tule pisteitä presidentiltäkään, kun jo muutenkin olematonta presidentin valtaa ollaan edelleen typistämässä. Samaa mieltä on kansalaisten valtaosa. Mitä todella teemme kansanvaalilla valitulla presidentillä, jos hän on ilman valtaa. Syystä mainitaan nettikeskusteluissa, kun muka ollaan presidentin vallanryöstöä perustelemassa parlamentarismin korostammisella, että presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla, mutta pääministeriksi voi tulla lähes kuka tahansa, esimerkiksi tässä tilanteessa, kun vaaleissa suurimmaksi puolueeksi tulleen kepun johtaja on siirtymässä sivuun ja todella hänen tilalleen voikin tulla kuka muu kepulainen tahansa.
On ollut taas tietoja Nuorisosäätiön vaalirahasotkujen poliisitutkinnoistakin. Kanki Kaikkonen on saanut vaalirahojen lisäksi 42.000 euron luokkaa olevia vuosittaisia kokouspalkkioita ja sanoo jotain, ettei oikein ole tiennytkään niitä kertyneen niinkin paljon. On se ihmellistä kepulaisten pelaaminen. Ja tutkimuksissa on todettu vain 15% vaihtavan vaaleissa ei suinkaan puoluetta vaan vain ehdokasta. Mitä se vaihtaminen puolueen sisällä vaikuttaa, sama meno saa edelleen jatkua, jos ei puolueiden voimasuhteita muuteta.
Sain facebookiin terveiset lujaa ajamisesta Siikaisten tiellä. Tilannenopeutta on noudatettava, olin Kankaanpäässä koskettavissa suurissa hautajaisissa, joka väkisinkin runsaiden sisällä tapahtuneen kukkien laskemisen kanssa kesti yli tunnin ja toinen hautaus odotti Siikaisten kirkossa 42 kilometrin päässä. Hautausten väliä oli vain kaksi tuntia pienistä tahattomista yhteensattumistakin johtuen. Hyvällä tahdolla aina selvitään. Niin sitten lopulta tänäänkin kaikkien osapuolten parhaaksi.
perjantai 12. helmikuuta 2010
Vielä kuuden puolueen kirjoja
Vaikka Suomen puolueoloja luonnehditaan vakaiksi ja vaikka olen kertonut jo neljän puolueen kansanedustajien kirjoista, on jäljellä vielä kuuden puolueen edustajien luomuksia. Esillä ovat olleet SMP-PerusSuomalaiset, sosialidemokraatit, kokoomus ja keskustapuolue. Jäljellä ovat ruotsalainen kansanpuolue, kristillisdemokraatit, vihreät, vasemmistoliitto, liberaalit ja kahdella kasanedustajalla yhden kauden eduskunnassa ollut nuorsuomalaiset.
Liberaaleista on silloisen puolueen puheenjohtajan ja yliopisto-opettajani paikalta eduskuntaan äänestetyn suuresti kunnioittamani Mikko Juvan neljä jopa lukemaani kirjaa, jotka mieluusti esittelen aivan erillisessä blogisssa.
Samoin on vasemmistoliiton edustajana olleen hyvän ystäväni Terho Pursiaisen seitsemänkin erinomaista opusta, jotka myös ansaitsevat oman bloginsa. Puoluetoverinsa tosin täysin puolueen toiselta vastakkaiselta puolelta eli kommunistisiipeen kuuluvalta Arvo Kemppaiselta on huumorikirja eli vitseistä kokoonpantu Vitsitkö vähissä. Siinä on pilapiirtäjä Terhon kuvitus ja kirjaan on tekijä raapustanut omistuskirjoituksensa.
Ruotsalaisen kansanpuolueen suuren kosmopoliitin Jörn Donnerin laajassa kirjavalikoimassa on tämän tarkastelussarjani kimmokkeen antaneessa Helsingin Sanomien kirjoituksessa mainittu olevan enemmän kirjoja kuin kenelläkään toisella kansanedustajalla eli peräti 57 kappaletta. Näistä yksi on syystä tai toisesta eksynyt omaankin kirjavalikoimaani nimeltään Uusi maamme kirja, jonka ensimmäinen painos ilmesstyi 1967 ja uudistettu 4. painos 1969, joka on kirjastossani. Hän pyrkii antamaan kokonaiskuvan maastamme Topeliuksen Maammekirjan pohjalta, mutta täysin toiselta pohjalta. Donnerin kirja sopii muiden kirjojen joukooon siksikin, että siellä entuudestaan on kaksikin erilaista laitosta Topeliuksen Maammekirjasta, toinen vanha äitini koulukirja ja toinen 1980 julkaistu suuri suomalaisten mestarien maalauksin kuvitettu juhlallinen 60. painos.
Vihreiden kirjoista on myös vain yksi kokelmissani eli v.1981 ilmestynyt Eero Paloheimon Suomi-mahdollinen maa. Silloin olivat ensimmäiset vihreät eduskunnassa Ville Komsi ja Kalle Könkkölä edustajatovereinani ja Paloheimo tuli edustajaksi myöhemmin vv.1987-94. Silloinen tuusulalainen tekniikan tohtori laati mielikuvituksensa silmin kuvauksen tulevaisuuden Suomesta. Hän visioi tekniikan avun turvin luotavan yhteiskunnan, jossa vain kolmena päivänä viikossa tehdään työtä ja loppuaika vietetään kotielämää harrastusten parissa.
Erittäin hyvä ystäväni kirjankustantajanakin minulle kirjoja lahjoittanut kristillisen liiton Väinö Rautiainen antoi myös oman elämänkertateoksensa Tilitys, menestyksen hinta ja menetyksen siunaus, jossa hän kertoo menestyvän liikemiehen elämästään ja myös luopumisesta, joka meille ihmisille on vaikeaa, mutta Jumalaan turvaten kaikki kuitenkin on meille mahdollista ja myös meidän parhaaksemme.
Yhden eduskuntakauden jälkeen nuorsuomalainen kaksikko putosi pois ja niin Jukka Tarkka palasi kirjallisten töittensä pariin kirjoittaen Uhan alta unioniin v.2002 eikä ihme, että nuorsuomalaisten tie oli niin lyhyt, siksi kritiikittömästi Tarkka kirjassaan suhtautuu pimeyden ytimeen EU:hun.
Liberaaleista on silloisen puolueen puheenjohtajan ja yliopisto-opettajani paikalta eduskuntaan äänestetyn suuresti kunnioittamani Mikko Juvan neljä jopa lukemaani kirjaa, jotka mieluusti esittelen aivan erillisessä blogisssa.
Samoin on vasemmistoliiton edustajana olleen hyvän ystäväni Terho Pursiaisen seitsemänkin erinomaista opusta, jotka myös ansaitsevat oman bloginsa. Puoluetoverinsa tosin täysin puolueen toiselta vastakkaiselta puolelta eli kommunistisiipeen kuuluvalta Arvo Kemppaiselta on huumorikirja eli vitseistä kokoonpantu Vitsitkö vähissä. Siinä on pilapiirtäjä Terhon kuvitus ja kirjaan on tekijä raapustanut omistuskirjoituksensa.
Ruotsalaisen kansanpuolueen suuren kosmopoliitin Jörn Donnerin laajassa kirjavalikoimassa on tämän tarkastelussarjani kimmokkeen antaneessa Helsingin Sanomien kirjoituksessa mainittu olevan enemmän kirjoja kuin kenelläkään toisella kansanedustajalla eli peräti 57 kappaletta. Näistä yksi on syystä tai toisesta eksynyt omaankin kirjavalikoimaani nimeltään Uusi maamme kirja, jonka ensimmäinen painos ilmesstyi 1967 ja uudistettu 4. painos 1969, joka on kirjastossani. Hän pyrkii antamaan kokonaiskuvan maastamme Topeliuksen Maammekirjan pohjalta, mutta täysin toiselta pohjalta. Donnerin kirja sopii muiden kirjojen joukooon siksikin, että siellä entuudestaan on kaksikin erilaista laitosta Topeliuksen Maammekirjasta, toinen vanha äitini koulukirja ja toinen 1980 julkaistu suuri suomalaisten mestarien maalauksin kuvitettu juhlallinen 60. painos.
Vihreiden kirjoista on myös vain yksi kokelmissani eli v.1981 ilmestynyt Eero Paloheimon Suomi-mahdollinen maa. Silloin olivat ensimmäiset vihreät eduskunnassa Ville Komsi ja Kalle Könkkölä edustajatovereinani ja Paloheimo tuli edustajaksi myöhemmin vv.1987-94. Silloinen tuusulalainen tekniikan tohtori laati mielikuvituksensa silmin kuvauksen tulevaisuuden Suomesta. Hän visioi tekniikan avun turvin luotavan yhteiskunnan, jossa vain kolmena päivänä viikossa tehdään työtä ja loppuaika vietetään kotielämää harrastusten parissa.
Erittäin hyvä ystäväni kirjankustantajanakin minulle kirjoja lahjoittanut kristillisen liiton Väinö Rautiainen antoi myös oman elämänkertateoksensa Tilitys, menestyksen hinta ja menetyksen siunaus, jossa hän kertoo menestyvän liikemiehen elämästään ja myös luopumisesta, joka meille ihmisille on vaikeaa, mutta Jumalaan turvaten kaikki kuitenkin on meille mahdollista ja myös meidän parhaaksemme.
Yhden eduskuntakauden jälkeen nuorsuomalainen kaksikko putosi pois ja niin Jukka Tarkka palasi kirjallisten töittensä pariin kirjoittaen Uhan alta unioniin v.2002 eikä ihme, että nuorsuomalaisten tie oli niin lyhyt, siksi kritiikittömästi Tarkka kirjassaan suhtautuu pimeyden ytimeen EU:hun.
torstai 11. helmikuuta 2010
Keskustan kirjailijoita
Muutama kirja on kertynyt keskustalaisiltakin kirjantekijäkansanedustajilta, vaikken niitä erityisemmin ole haalinutkaan. Kahdesta keskustapuolueen presidentistäkin on kirjoja, ei tosin heidän itsensä kirjoittamia.
Valtioneuvoston kanslian lahjana on saatu Ilkan päätoimittajan tekemä järkelemäinen kaksiosainen teos Kyösti Kallio I-II. Kekkosesta on Jaakko Okkerin kirjoittama pohdiskelu ennen vuoden 1978 presidentinvaaleja Urho Kekkonen vai paras kakkonen viitaten 1920-luvulla Kajaanissa juostuun 100 metrin loppukilpailuun, johon ratojen vähyyden vuoksi pääsi vain neljä juoksijaa, erien voittajat ja paras kakkonen, kuuluttaja ilmoitti loppukilpailun osanottajat: Kekkonen, Kukkonen, Kokkonen ja paras kakkonen. Kekkosen vähemmän kunniakkaista loppuvaiheista presidenttinä kertoo Pentti Sainion reportaasi Mitä tapahtui Urho Kekkoselle, viimeiset vaiheet presidenttinä. Kansikuvan mukaisesti itsekin olen nähnyt lenkilläni Seurasaaressa Kekkosen kävelyllä kahden turvamiehen taluttamana. Samalta vuodelta 1982 kuin Sainionkin kirja on Kekkospuolueen kujanjuoksu tekijänään myöhemmin kansanedustajaksi valittu Markku Laukkanen.
Kekkosen seuraajaehdokkaana pidetty ja siinä väsähtänyt Ahti Karjalainen on yhdessä Jukka Tarkan kanssa saanut kirjoitetuksi muistelmansa Presidentin ministeri, Ahti Karjalaisen ura Urho Kekkosen Suomessa. Vähemmän kunniakas oli hänenkin taipaleensa loppuosa. Täytyy tässä yhteydessä sitten myös mainita valtakunnanoikeudessa tuomitusta Kauko Juhantalosta Mauno Saaren kirjoittama Juhantalon paperit.
Kunniakkaampaa keskustapuoluelaisuutta edustaa arvostetun presidentti Kallion tyttären kansanedustaja Kettu Saalastin Anna hänelle nöyrä mieli, joka kertoo hänen vanhempiensa Kaisa ja Kyösti Kallion elämäntiestä. Kallion suku on minullekin tullut tutuksi körttikodin kämppäkaverini Nivalasta teologiaa opiskelemaan tulleen Juha-Heikki Myllylän kautta. Kävimme mm. Kaisan kodissa Saalastin tyttären kanssa ja Ylivieskan kirkkoherranakin toiminut Juha-Heikki on naimisissa jo opiskeluaikana tuntemamme toisen Kallioiden kansanedustajatyttären Katri Kaarlosen tyttären kanssa. Veteraanikansanedustajien kokouksissa sain tutustua myös jo nyt poisnukkuneeseen Katri Kaarloseen. Kallion suvussa on aina vallinnut vakaa herännäishenki, joka hyvin tuli näkyviin myös presidenttiaikana.
Kristillisen vakaumuksen pohjalta toimi myös pappiskoulutuksen saanut ministerinäkin istunut Juho Tenhiälä, jolta on kaksiosaiseksi romaaniksi muodostuneet kirjat Köyhiä ja rikkaita sekä Punaisia ja valkoisia, jotka kertovat torpanpojan elämänvaikeuksista ja pohjautuvat myös omakohtaisiin kokemuksiin. Juhon poika Hannu oli omana aikanani kansanedustajana ja toinen poika Ilkka toimi eduskunnan täysistuntosihteerinä. Vielä löytyy kirjastostani Johannes Virolaisen Pääministerinä Suomessa, jossa kerrotaa 1960-luvun polittisista tapahtumista.
Valtioneuvoston kanslian lahjana on saatu Ilkan päätoimittajan tekemä järkelemäinen kaksiosainen teos Kyösti Kallio I-II. Kekkosesta on Jaakko Okkerin kirjoittama pohdiskelu ennen vuoden 1978 presidentinvaaleja Urho Kekkonen vai paras kakkonen viitaten 1920-luvulla Kajaanissa juostuun 100 metrin loppukilpailuun, johon ratojen vähyyden vuoksi pääsi vain neljä juoksijaa, erien voittajat ja paras kakkonen, kuuluttaja ilmoitti loppukilpailun osanottajat: Kekkonen, Kukkonen, Kokkonen ja paras kakkonen. Kekkosen vähemmän kunniakkaista loppuvaiheista presidenttinä kertoo Pentti Sainion reportaasi Mitä tapahtui Urho Kekkoselle, viimeiset vaiheet presidenttinä. Kansikuvan mukaisesti itsekin olen nähnyt lenkilläni Seurasaaressa Kekkosen kävelyllä kahden turvamiehen taluttamana. Samalta vuodelta 1982 kuin Sainionkin kirja on Kekkospuolueen kujanjuoksu tekijänään myöhemmin kansanedustajaksi valittu Markku Laukkanen.
Kekkosen seuraajaehdokkaana pidetty ja siinä väsähtänyt Ahti Karjalainen on yhdessä Jukka Tarkan kanssa saanut kirjoitetuksi muistelmansa Presidentin ministeri, Ahti Karjalaisen ura Urho Kekkosen Suomessa. Vähemmän kunniakas oli hänenkin taipaleensa loppuosa. Täytyy tässä yhteydessä sitten myös mainita valtakunnanoikeudessa tuomitusta Kauko Juhantalosta Mauno Saaren kirjoittama Juhantalon paperit.
Kunniakkaampaa keskustapuoluelaisuutta edustaa arvostetun presidentti Kallion tyttären kansanedustaja Kettu Saalastin Anna hänelle nöyrä mieli, joka kertoo hänen vanhempiensa Kaisa ja Kyösti Kallion elämäntiestä. Kallion suku on minullekin tullut tutuksi körttikodin kämppäkaverini Nivalasta teologiaa opiskelemaan tulleen Juha-Heikki Myllylän kautta. Kävimme mm. Kaisan kodissa Saalastin tyttären kanssa ja Ylivieskan kirkkoherranakin toiminut Juha-Heikki on naimisissa jo opiskeluaikana tuntemamme toisen Kallioiden kansanedustajatyttären Katri Kaarlosen tyttären kanssa. Veteraanikansanedustajien kokouksissa sain tutustua myös jo nyt poisnukkuneeseen Katri Kaarloseen. Kallion suvussa on aina vallinnut vakaa herännäishenki, joka hyvin tuli näkyviin myös presidenttiaikana.
Kristillisen vakaumuksen pohjalta toimi myös pappiskoulutuksen saanut ministerinäkin istunut Juho Tenhiälä, jolta on kaksiosaiseksi romaaniksi muodostuneet kirjat Köyhiä ja rikkaita sekä Punaisia ja valkoisia, jotka kertovat torpanpojan elämänvaikeuksista ja pohjautuvat myös omakohtaisiin kokemuksiin. Juhon poika Hannu oli omana aikanani kansanedustajana ja toinen poika Ilkka toimi eduskunnan täysistuntosihteerinä. Vielä löytyy kirjastostani Johannes Virolaisen Pääministerinä Suomessa, jossa kerrotaa 1960-luvun polittisista tapahtumista.
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
Kokoomuslaisia kirjailijoina
Kokoomuslaisten kansanedustajien kirjojakin löydän toistakymmentä, vaikken huomioisikaan pappisedustajien Väinö ja Wilhelmi Malmivaarojen uskonnollisia teoksia, joita niitäkin hyllyssä on useampia. Kansanedustajapappien kirjoja on myös muiden puolueiden edustajilla kuten Terho Pursiainen SKDL ja arkkipiispa Mikko Juva liberaalit.
Kokoomuslaisista Tuure Junnilalta Satakunnasta valitulta Satakunnassa syntyneeltä mutta Helsingissä asuneelta filosofian tohtorilta olen saanut nimikirjoituksenkin kaikkiin neljään hänen kirjoittamaansa kirjaan. Junnilahan oli Vennamon kanssa voimakkaimpia suomettumisen vastustajia ja piti aina huolitellut puheensa ilman papereita. Kirjoja on ilmestynyt vuosien 1964 ja 1982 välissä ja nimet kertovat osuvasti Junnilan mielenkiinnon kohteet isänmaan puolustajana ja pankkimaailman edustajana. Suomen taistelu turvallisuudesta ja puolueettomuudestaan, Devalvaatiosta devalvaatioon, Suomen itsenäisyydestä on kysymys, Toisinajatteleva Kekkosen tasavallassa ja Utopia luokattomasta yhteiskunnasta Itä-Euroopan sosialistisissa maissa.
Keski-Suomalainen kansanedustaja Pentti Sillantaus kirjoitti v.1969 Kaventuva kansanvalta kansanrintamakauden puntarissa ja v. 1983 jäädessään pois eduskunnasta testamenttinaan Kansanedustajan arvo ja valta. Helsinkiläinen pitkän linjan sitkeänä taistelijana tunnettu Margit Borg-Sundman kuvasi muistelmiaan nimellä Yhden naisen sota v. 1977.
Myös eteläpohjalaisilta kolleegoiltani Pentti Mäki-Hakolalta ja Eeva Kaupilta olen saanut omistuskirjoitukset. Mäki-Hakola oli yksi tunnettuista Kekkosen vastustajista ja kirjansa nimenä onkin Hiivistelemättä. Ylilääkäri Eeva Kaupin vieressä istuin sosiaalivaliokunnassa, hänestä kirjoitti elämäkerran Ilkan päätoimittaja nimellä Mielenterveys-yhteinen voimavaramme. Vaasalaisen Eevan kirjan hankin hänen olleessaan pyynnöstäni juhlapuhujana Jurvan seurakunnassa.
Sosiaalipsykologian professori Kullervo Rainiolta on kirjastossani hänen oman alansa näkökulmasta kirjoitettu Valta ja vallan käyttö. Rainiokin tunnettiin kokoomuksen oikeistosiiven edustajana.
Sotavuosina raskasta pääministerin salkkua kantanut Edwin Linkomies kirjoitti muistelmansa Vaikea aika sotasyyllisyysvankeutensa aikana 1946-47. Julkaiseminen tapahtui v.1970. Syyttömänä vankeudessa olleen sijaiskärsijän teksti on tutustumisen arvoista. Hänen tyttärensä Sinikka Karhuvaara oli edustajakolleegani.
Juuri ennen kuolemaansa 50-luvun alussa eduskunnan puhemiehenä monesti ollut pappismies Paavo Virkkunen sai valmiiksi kolmiosaisen muistelmasarjansa: Kahden sataluvun vaiheilta, Itsenäisen Suomen alkuvuosikymmeniltä, Etsimääni ja löytämääni. Kirjoista saa hyvän kuvan itsenäisyytemme syntyvaiheista ja ensimmäisistä vuosikymmenistä.
Uusimpana muttei heikoimpana on sitten nykyisen eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön kirja Hiljaisten historia, joka on jo toinen hänen kirjoittamansa ja jonka innostamana luin myös ensimmäisenkin tosin vain lainastosta.
Kokoomuslaisista Tuure Junnilalta Satakunnasta valitulta Satakunnassa syntyneeltä mutta Helsingissä asuneelta filosofian tohtorilta olen saanut nimikirjoituksenkin kaikkiin neljään hänen kirjoittamaansa kirjaan. Junnilahan oli Vennamon kanssa voimakkaimpia suomettumisen vastustajia ja piti aina huolitellut puheensa ilman papereita. Kirjoja on ilmestynyt vuosien 1964 ja 1982 välissä ja nimet kertovat osuvasti Junnilan mielenkiinnon kohteet isänmaan puolustajana ja pankkimaailman edustajana. Suomen taistelu turvallisuudesta ja puolueettomuudestaan, Devalvaatiosta devalvaatioon, Suomen itsenäisyydestä on kysymys, Toisinajatteleva Kekkosen tasavallassa ja Utopia luokattomasta yhteiskunnasta Itä-Euroopan sosialistisissa maissa.
Keski-Suomalainen kansanedustaja Pentti Sillantaus kirjoitti v.1969 Kaventuva kansanvalta kansanrintamakauden puntarissa ja v. 1983 jäädessään pois eduskunnasta testamenttinaan Kansanedustajan arvo ja valta. Helsinkiläinen pitkän linjan sitkeänä taistelijana tunnettu Margit Borg-Sundman kuvasi muistelmiaan nimellä Yhden naisen sota v. 1977.
Myös eteläpohjalaisilta kolleegoiltani Pentti Mäki-Hakolalta ja Eeva Kaupilta olen saanut omistuskirjoitukset. Mäki-Hakola oli yksi tunnettuista Kekkosen vastustajista ja kirjansa nimenä onkin Hiivistelemättä. Ylilääkäri Eeva Kaupin vieressä istuin sosiaalivaliokunnassa, hänestä kirjoitti elämäkerran Ilkan päätoimittaja nimellä Mielenterveys-yhteinen voimavaramme. Vaasalaisen Eevan kirjan hankin hänen olleessaan pyynnöstäni juhlapuhujana Jurvan seurakunnassa.
Sosiaalipsykologian professori Kullervo Rainiolta on kirjastossani hänen oman alansa näkökulmasta kirjoitettu Valta ja vallan käyttö. Rainiokin tunnettiin kokoomuksen oikeistosiiven edustajana.
Sotavuosina raskasta pääministerin salkkua kantanut Edwin Linkomies kirjoitti muistelmansa Vaikea aika sotasyyllisyysvankeutensa aikana 1946-47. Julkaiseminen tapahtui v.1970. Syyttömänä vankeudessa olleen sijaiskärsijän teksti on tutustumisen arvoista. Hänen tyttärensä Sinikka Karhuvaara oli edustajakolleegani.
Juuri ennen kuolemaansa 50-luvun alussa eduskunnan puhemiehenä monesti ollut pappismies Paavo Virkkunen sai valmiiksi kolmiosaisen muistelmasarjansa: Kahden sataluvun vaiheilta, Itsenäisen Suomen alkuvuosikymmeniltä, Etsimääni ja löytämääni. Kirjoista saa hyvän kuvan itsenäisyytemme syntyvaiheista ja ensimmäisistä vuosikymmenistä.
Uusimpana muttei heikoimpana on sitten nykyisen eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön kirja Hiljaisten historia, joka on jo toinen hänen kirjoittamansa ja jonka innostamana luin myös ensimmäisenkin tosin vain lainastosta.
tiistai 9. helmikuuta 2010
Demariedustajat kirjantekijöinä
Sosialidemokraattisista kansanedustajista ylivoimaisesti tuotteliain on Lasse Lehtinen, jonka opuksia kirjastostostani löytyy tasan kymmenen ja yhtä monta on muiden demariedustajien kirjoja hyllyssäni. Kolmessa Lehtisen kirjassa on omistuskirjoitus, kahdessa myös kirjan päähenkilön nimikirjoitus eli Virolainen - tasavallan isäntärenki ja Työläjärvi tasavallan tahtonainen. Kolmas nimikirjoitus on Fagerholm - Kekkosen tasavallan kakkonen, sattuneesta syystä ei nimihenkilöltä ole nimikirjoitusta. Fagerholmista löytyy toinekin kirja hänen itsensä kirjoittama Puhemiehen ääni.
Kolmeen muuhunkin kirjaan olen saanut kirjan arvoa nostavan nimikirjoituksen. Puuseppä Suomen eduskunnasta on Veikko Helteen kirjoittama ja omaan kappaleeseeni hän on kirjoittanut: Työtoverilleni AJ:lle ystävällisin terveisin Veikko Helle. Valtopäiväneuvos Sakari Knuuttila puolestaan kirjoitti kirjansa Sanasta tekoihin, ratkaisumalli työnsaannin perusoikeuden toteuttamiseksi Suomessa nimilehdelle AJ:lle työtoveruudella eduskunnassa 18.11.1982 Sakari Knuuttila. Veteraanikansanedustajiemme sihteeri valtiopäiväneuvos Markus Aaltonen riipusti sen sijaa nimilehdelle pelkän nimensä, josta ei saisi selvää, ellei tietäisi, kenen nimestä on kyse. Kirja on kyllä komea: Näkyyhän se varmasti, Alvar Aalto ja Seinäjoki.
Monessa mukana ollut Lasse Lehtinen on todella sujuvakynäinen kirjoittaja, jonka teksti on helppolukuista. Arto Paasilinna-maisia humoristisia opuksia ovat Valkoinen ihmissyöjä, Uskottu mies ja Punainen vuorineuvos. Omakohtaisia kokemuksia on kirjoissa Minä ja Thatcher sekä Luotettavat muistelmat II. Muuten vain politiikasta kertovat Kekkosen lastenlapset ja Siivetönnä en voi lentää, joka on myös jälleenrakennuskauden nousukasperheen kuvaus.
Joukossa on myös kahdeksantena painoksena ilmestynyt ehkä kautta aikojen arvostetuimman sosialidemokraatin Väinö Tannerin Olin ulkominnisterinä talvisodan aikana. Ja toiselta arvostetulta pääministerinä kahdesti toimineelta Kalevi Sorsalta on Muistikuvia, mielikuvia sekä Paikallisjunalla Eurooppaan. Myös jahkaileva Rafael Paasio oli kahdesti pääministerinä, hänestä Heikki Kymäläinen on laatinut elämäkerran Rafael Paasio Kun aika on kypsä.
Vielä löytyy kirjastosta Lyyli Aallon Sano Lyyli vaan ja Paasilinnan kirjailijaveljessarjan Reino Paasilinnan Miellyttävää väkivaltaa, näinkö Suomi menettää itsenäisyytensä. Paasilinna kysyy jo vuonna 1986: Meidän on herättävä näkemään oma tilanteemme: tietotekniikkaa on ryhdyttävä hallitsemaan tai joudumme itse hallituiksi. Se on totta tänäkin päivänä, esim. huomenaamulla Noormarkun seurakunnassa saamme oppia it-asioissa. Kankaanpään kaupunginhallitusta opetetaan maanantaina sähköiseen kokouskäytäntöön siirtymisessä. Nykytekniikka painaa päälle lujalla voimalla.
Kolmeen muuhunkin kirjaan olen saanut kirjan arvoa nostavan nimikirjoituksen. Puuseppä Suomen eduskunnasta on Veikko Helteen kirjoittama ja omaan kappaleeseeni hän on kirjoittanut: Työtoverilleni AJ:lle ystävällisin terveisin Veikko Helle. Valtopäiväneuvos Sakari Knuuttila puolestaan kirjoitti kirjansa Sanasta tekoihin, ratkaisumalli työnsaannin perusoikeuden toteuttamiseksi Suomessa nimilehdelle AJ:lle työtoveruudella eduskunnassa 18.11.1982 Sakari Knuuttila. Veteraanikansanedustajiemme sihteeri valtiopäiväneuvos Markus Aaltonen riipusti sen sijaa nimilehdelle pelkän nimensä, josta ei saisi selvää, ellei tietäisi, kenen nimestä on kyse. Kirja on kyllä komea: Näkyyhän se varmasti, Alvar Aalto ja Seinäjoki.
Monessa mukana ollut Lasse Lehtinen on todella sujuvakynäinen kirjoittaja, jonka teksti on helppolukuista. Arto Paasilinna-maisia humoristisia opuksia ovat Valkoinen ihmissyöjä, Uskottu mies ja Punainen vuorineuvos. Omakohtaisia kokemuksia on kirjoissa Minä ja Thatcher sekä Luotettavat muistelmat II. Muuten vain politiikasta kertovat Kekkosen lastenlapset ja Siivetönnä en voi lentää, joka on myös jälleenrakennuskauden nousukasperheen kuvaus.
Joukossa on myös kahdeksantena painoksena ilmestynyt ehkä kautta aikojen arvostetuimman sosialidemokraatin Väinö Tannerin Olin ulkominnisterinä talvisodan aikana. Ja toiselta arvostetulta pääministerinä kahdesti toimineelta Kalevi Sorsalta on Muistikuvia, mielikuvia sekä Paikallisjunalla Eurooppaan. Myös jahkaileva Rafael Paasio oli kahdesti pääministerinä, hänestä Heikki Kymäläinen on laatinut elämäkerran Rafael Paasio Kun aika on kypsä.
Vielä löytyy kirjastosta Lyyli Aallon Sano Lyyli vaan ja Paasilinnan kirjailijaveljessarjan Reino Paasilinnan Miellyttävää väkivaltaa, näinkö Suomi menettää itsenäisyytensä. Paasilinna kysyy jo vuonna 1986: Meidän on herättävä näkemään oma tilanteemme: tietotekniikkaa on ryhdyttävä hallitsemaan tai joudumme itse hallituiksi. Se on totta tänäkin päivänä, esim. huomenaamulla Noormarkun seurakunnassa saamme oppia it-asioissa. Kankaanpään kaupunginhallitusta opetetaan maanantaina sähköiseen kokouskäytäntöön siirtymisessä. Nykytekniikka painaa päälle lujalla voimalla.
maanantai 8. helmikuuta 2010
SMP:n kansanedustajien kirjoja
Sunnuntain Hesarissa tarkasteltiin kansanedustajien kirjallista tuotantoa, jota on koottu omaksi osastokseen eduskunnan kirjastoon. Omassakin kirjastossani on useammankin edustajan kirjoja. Kerron tällä kerralla SMP:n kansanedustajien kirjoista ja myös muiden puolueesta kirjoittaneiden aikaansaannoksista.
Itse isä Veikko ehti kirjoittaa kolme muistelmakirjaa, jotka eivät olleetkaan niin kauhean järisyttäviä ja salaisuuksia paljastavia kuin olisi odottanut. Oli kuitenkin hyvä, että hänen elämäntyötään saatiin näin kansien väliin. Ensimmmäisenä ilmestyi 1987 Kulissien takaa, elettyä Mannerheimin, Paasikiven, Kekkosen ja Koiviston aikaa. Toisena oli seuraavana vuonna yhdessä P-O.Väisäsen kanssa kirjoitettu Jälleenrakennuksen ihme ja kolmantena jälleen seuraavana vuonna Kekkosdiktatuurin vankina. Joka tapauksessa kirjoista saa hyvän kuvan Vennamon ainutlaatuisesta taistelusta demokratian ja pienen ihmisen puolesta ja hänen suorittamastaan jälleenrakennustyöstä. Viime vuonnahan tytär Meri kirjoitti jo aiemmin esittelemäni Lähikuvassa Veikko Vennamo.
Poika Pekkakin on selvitellyt joutumistaan eroamaan Postin pääjohtajan paikalta kirjassaan Pekka, posti ja Sonera. Ministeri Matti Aurahan menetti hermonsa Pekan osakekaupoista ja näin edessä oli ministerin ja myös Pekan erot täysin turhan takia. Pekkahan ei olisi ostanut tyhjää ilmaa Saksanmaalta, niin kuin hänen seuraajansa teki.
Veikko Vennamon adjutantti puoluesihteerinä toiminut koko kansan rakastama Eino Poutiainen sai kirjan pudottuaan eka kertaa yllättäen eduskunnasta hajotusvaaleissa 1972: Melkoisen kovaa leikkiä. Keväällä 1979 Eino palasi eduskuntaan ja sain tutustua lähemmin tähän aitoon lämminhenkiseen kansanmieheen, josta saman syksynä hänen äkillisen poismenonsa jälkeen teki Reijo Urpilainen kuvateoksen Eino Poutiaisen elämää sanoin ja kuvin.
Puolueen nousun alkuvaiheista kertoo kaksikin romaania. Toinen on Eero Tuomaalan Unohdettu kansa 1973 ja toinen Ossi Maalampin Kun alkoi asialinja 1971. Varsinkin jälkimmäinen pyrkii laittamaan niin Vennamoa kuin koko puoluettakin alta lipan siinä tietenkään onnistumatta. Samoilta ajoilta on Otavan kustantama eri tekijöiden kokoama pamfletti Unohdetun kansan siivellä v.1970 SMP:n suuren vaalivoiton ja 18 kansanedustajan saamisen jälkeen. Kirjan sisällön tietää jo nimen perusteella. Uuden eduskunnan smp-läiset kansanedustajat kokosivat samana vuonna parisataasivuisen teoksen Asialinjalla kooten yhteen SMP:n näkemyksiä.
Työllisyysministerinä toiminut Urpo Leppänen tilastotieteilijä ja valtiotieteen maisteri sekä puoluesihteerikin on saanut kaksikin elämäntyötänsä käsittelevää kirjasta, toinen 1985 Urpon urakat ja toinen Urpo Leppänen, hullu vai nero 1987, molemmat pehmytselkäisiä enkä ole kumpaakaan lukenut, lienenkö menettänyt mitään.
Eduskunnnassakin lyhyen aikaa ennen yllättävää poismenoansa vaikuttanut Suomen Uutisten päätoimittaja Reijo Enävaara on tehnyt toistaiseksi ainoan puolueen historian Unohdetun kansan puolesta SMP 20 vuotta vuonna 1979. V.1975 Enävaara yhdessä Urpo Leppäsen kanssa laati 35-sivuisen kirjasen Kansanvallan haudankaivajat. Samaa luokkaa on kirjanen Sosialisoidaanko Suomi.
Pieksämäeltä kansanedustajaksi tullut Pentti Skön oli armoitettu kansalaisten asioiden ajaja ja on saanut läpi lukemattomia eläkehakemuksia. Hän kirjoitti eduskunnasta pudottuaan Vallan kahdet kasvot 1988 luonnehtien suoraviivaisesti monia edustajatovereitaan, mm. minua. Jokaisen on paras lukea kuvaukset itse kirjasta.
Viimeisenä eli uusimpana joskaan ei heikoimpana on aiemmin esitelemäni Timo Soinin Maisterisjätkä, joka kestää myös kriittisenkin lukijan arvostelun.
Itse isä Veikko ehti kirjoittaa kolme muistelmakirjaa, jotka eivät olleetkaan niin kauhean järisyttäviä ja salaisuuksia paljastavia kuin olisi odottanut. Oli kuitenkin hyvä, että hänen elämäntyötään saatiin näin kansien väliin. Ensimmmäisenä ilmestyi 1987 Kulissien takaa, elettyä Mannerheimin, Paasikiven, Kekkosen ja Koiviston aikaa. Toisena oli seuraavana vuonna yhdessä P-O.Väisäsen kanssa kirjoitettu Jälleenrakennuksen ihme ja kolmantena jälleen seuraavana vuonna Kekkosdiktatuurin vankina. Joka tapauksessa kirjoista saa hyvän kuvan Vennamon ainutlaatuisesta taistelusta demokratian ja pienen ihmisen puolesta ja hänen suorittamastaan jälleenrakennustyöstä. Viime vuonnahan tytär Meri kirjoitti jo aiemmin esittelemäni Lähikuvassa Veikko Vennamo.
Poika Pekkakin on selvitellyt joutumistaan eroamaan Postin pääjohtajan paikalta kirjassaan Pekka, posti ja Sonera. Ministeri Matti Aurahan menetti hermonsa Pekan osakekaupoista ja näin edessä oli ministerin ja myös Pekan erot täysin turhan takia. Pekkahan ei olisi ostanut tyhjää ilmaa Saksanmaalta, niin kuin hänen seuraajansa teki.
Veikko Vennamon adjutantti puoluesihteerinä toiminut koko kansan rakastama Eino Poutiainen sai kirjan pudottuaan eka kertaa yllättäen eduskunnasta hajotusvaaleissa 1972: Melkoisen kovaa leikkiä. Keväällä 1979 Eino palasi eduskuntaan ja sain tutustua lähemmin tähän aitoon lämminhenkiseen kansanmieheen, josta saman syksynä hänen äkillisen poismenonsa jälkeen teki Reijo Urpilainen kuvateoksen Eino Poutiaisen elämää sanoin ja kuvin.
Puolueen nousun alkuvaiheista kertoo kaksikin romaania. Toinen on Eero Tuomaalan Unohdettu kansa 1973 ja toinen Ossi Maalampin Kun alkoi asialinja 1971. Varsinkin jälkimmäinen pyrkii laittamaan niin Vennamoa kuin koko puoluettakin alta lipan siinä tietenkään onnistumatta. Samoilta ajoilta on Otavan kustantama eri tekijöiden kokoama pamfletti Unohdetun kansan siivellä v.1970 SMP:n suuren vaalivoiton ja 18 kansanedustajan saamisen jälkeen. Kirjan sisällön tietää jo nimen perusteella. Uuden eduskunnan smp-läiset kansanedustajat kokosivat samana vuonna parisataasivuisen teoksen Asialinjalla kooten yhteen SMP:n näkemyksiä.
Työllisyysministerinä toiminut Urpo Leppänen tilastotieteilijä ja valtiotieteen maisteri sekä puoluesihteerikin on saanut kaksikin elämäntyötänsä käsittelevää kirjasta, toinen 1985 Urpon urakat ja toinen Urpo Leppänen, hullu vai nero 1987, molemmat pehmytselkäisiä enkä ole kumpaakaan lukenut, lienenkö menettänyt mitään.
Eduskunnnassakin lyhyen aikaa ennen yllättävää poismenoansa vaikuttanut Suomen Uutisten päätoimittaja Reijo Enävaara on tehnyt toistaiseksi ainoan puolueen historian Unohdetun kansan puolesta SMP 20 vuotta vuonna 1979. V.1975 Enävaara yhdessä Urpo Leppäsen kanssa laati 35-sivuisen kirjasen Kansanvallan haudankaivajat. Samaa luokkaa on kirjanen Sosialisoidaanko Suomi.
Pieksämäeltä kansanedustajaksi tullut Pentti Skön oli armoitettu kansalaisten asioiden ajaja ja on saanut läpi lukemattomia eläkehakemuksia. Hän kirjoitti eduskunnasta pudottuaan Vallan kahdet kasvot 1988 luonnehtien suoraviivaisesti monia edustajatovereitaan, mm. minua. Jokaisen on paras lukea kuvaukset itse kirjasta.
Viimeisenä eli uusimpana joskaan ei heikoimpana on aiemmin esitelemäni Timo Soinin Maisterisjätkä, joka kestää myös kriittisenkin lukijan arvostelun.
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Riman alitus
Istuvan eduskunnan viimeiset valtiopäivät alkoivat viikolla ala-arvoisella näytelmällä, jonka kansan valitsemat edustajat aivan tieten tahtoen järjestivät puhemiehen vaalissa. Ei ihme, että eduskuntalaitoksen arvostus kansan silmissä on pohjalukemissa, kun edustajat itse tekeytyvät naurunalaisiksi pelleiksi.
Ei ole mistään kotoisin, että puhemies valitaan 89 äänellä 200 mahdollisesta, kun paikka kaikkien sopimuksen mukaan kuuluu kokoomukselle ja puolueen ehdokkaana on Sauli Niinistö. Jos äänestys olisi julkinen, ääniä olisi varmasti tullut lähelle täyttä määrää, nyt lippuäänestyksessä uskallettiin näyttää mieltä, kun Niinistö on päättävästi karsinut kansanedustajien etuisuuksia esim. pienentämällä ulkomaanmatkadelegaatioiden kokoja, rajoittamalla lentomatkat turistiluokkaan ja nipistämällä eri harrastekerhojen määrärahoja. Tiedän sen henkilökohtaisesti veteraanikansanedustajien hallituksen jäsenenä, kun hallintopäällikkö aina kertoo, ettei uusia rahoja ole saatavissa puhemiehen tiukan linjan ansiosta. Ja se on hyvä, kun kansan on kiristettävä suolivyötä, on edustajien näytettävä myös esimerkkiä.
On todella lapsellista osoittaa tiukasta taloudenpidosta mieltänsä.Koskaan ei tulla tietämään, miten kukin edustaja äänesti, sillä luulisi mieltään osoittaneiden paljastuttua olevan todella vaalien jälkeen entisiä edustajia, kun omien etujen takia näytellään tällaista näytelmää. Timo Soini sanoi tässäkin oikean sanansa, että hän on äänestänyt Niinistöä, nyt ei saanut äänestää. Timo lisäsi, ettei 89 äänellä, joka on sotien jälkeen pienin äänimäärä, pidä ruveta puhemieheksi.
Niinistöhän vähän empi, mutta ryhmyreiden kanssa neuvoteltuaan kuitenkin otti pestin vastaan, kun kaikki vakuuttivat, ettei millään ryhmällä ollut boikotointipäätöstä. Edustajat vain oma-aloitteisesti pelasivat omaa arvostelukyvytöntä peliään.
Lehtien kommentit ovat samansuuntaisia: tyylitön protesti, eduskunta menetti uskottavuutensa (jos sillä sitä muutenkaan on enää ollut), farssiksi mennyt vaali. Mutta tämä episodi vain lisäsi Sauli Niinistön kannatusta kansan silmissa. Ei suotta häntä verrata Mauno Koivistoon, kummallakin on ollut hämmästyttävän suuri kansansuosio, niinpä Sauli halutessaan on seuraava presidentti. Se on sitten täysin eri asia, haluaako hän sitä ja tietääkö hän edes itsekään sitä vielä.
Ei ole mistään kotoisin, että puhemies valitaan 89 äänellä 200 mahdollisesta, kun paikka kaikkien sopimuksen mukaan kuuluu kokoomukselle ja puolueen ehdokkaana on Sauli Niinistö. Jos äänestys olisi julkinen, ääniä olisi varmasti tullut lähelle täyttä määrää, nyt lippuäänestyksessä uskallettiin näyttää mieltä, kun Niinistö on päättävästi karsinut kansanedustajien etuisuuksia esim. pienentämällä ulkomaanmatkadelegaatioiden kokoja, rajoittamalla lentomatkat turistiluokkaan ja nipistämällä eri harrastekerhojen määrärahoja. Tiedän sen henkilökohtaisesti veteraanikansanedustajien hallituksen jäsenenä, kun hallintopäällikkö aina kertoo, ettei uusia rahoja ole saatavissa puhemiehen tiukan linjan ansiosta. Ja se on hyvä, kun kansan on kiristettävä suolivyötä, on edustajien näytettävä myös esimerkkiä.
On todella lapsellista osoittaa tiukasta taloudenpidosta mieltänsä.Koskaan ei tulla tietämään, miten kukin edustaja äänesti, sillä luulisi mieltään osoittaneiden paljastuttua olevan todella vaalien jälkeen entisiä edustajia, kun omien etujen takia näytellään tällaista näytelmää. Timo Soini sanoi tässäkin oikean sanansa, että hän on äänestänyt Niinistöä, nyt ei saanut äänestää. Timo lisäsi, ettei 89 äänellä, joka on sotien jälkeen pienin äänimäärä, pidä ruveta puhemieheksi.
Niinistöhän vähän empi, mutta ryhmyreiden kanssa neuvoteltuaan kuitenkin otti pestin vastaan, kun kaikki vakuuttivat, ettei millään ryhmällä ollut boikotointipäätöstä. Edustajat vain oma-aloitteisesti pelasivat omaa arvostelukyvytöntä peliään.
Lehtien kommentit ovat samansuuntaisia: tyylitön protesti, eduskunta menetti uskottavuutensa (jos sillä sitä muutenkaan on enää ollut), farssiksi mennyt vaali. Mutta tämä episodi vain lisäsi Sauli Niinistön kannatusta kansan silmissa. Ei suotta häntä verrata Mauno Koivistoon, kummallakin on ollut hämmästyttävän suuri kansansuosio, niinpä Sauli halutessaan on seuraava presidentti. Se on sitten täysin eri asia, haluaako hän sitä ja tietääkö hän edes itsekään sitä vielä.
lauantai 6. helmikuuta 2010
Päällekkäisyyksiä
Jari Koskelan kanssa pähkäillään usein, miksi eri toimituksiin pyytävät kääntyvät meidän puoleen vasta sitten, kun kaikki muu on jo sovittu ajankohtaa myöten. Vain harva lähteen liikkeelle niin viisaasti kuin Pekka Gullans iäkkään, melkein 99-vuotiaan äitinsä siunaustilaisuudesta sopiessaan, että hän kysyi ensin kanttoria Anna-Mari Yrjänään ja minua papaiksi ennen kuin lopullisesti sopi kappelin varaamisesta ja sitten pitopalvelusta ja muistotilaisuuspaikasta. Näin menetellen varmasti saa haluamansa toimijat, muuten voi tulla aikataulullisia esteitä. Aina joskus näin käy, vaikka mielellään haluaisi ollakin mahdollisimman usein käytettävissä. Niinpä yksin Kankaanpäässä tänä vuonna helmikuun 13. päivään mennessä olen yhdeksän vainajan siunaustilaisuudessa ja vain yksi on täysin poikkeuksellisesti sellainen, jossa en pääse muistotilaisuuteen juuri kalenterin vajavaisen merkinnän aiheuttaman päällekkäisyyyden vuoksi. Mutta sielläkin on omasta takaa laulaja ja omasta perhepiiristä jopa teologisen loppututkinnon suorittanut henkilö.
Muutenkin kalenterisulkeisissa aina joskun tulee ikäviä päällekkäisyyksiä, kun pitäisi yht´aikaa olla useammassa paikassa. Näin asianlaita alkavilla viikoilla on useanakin iltana. Tiistai-iltana on samalla kellonlyömällä Noormarkun seurakunnan diakoniatyön ja kasvatusasiain johtokuntien kokoukset. Keskiviikkona puolen tunnin välein on ensin vihkiminen Noormarkussa ja sitten PerusSuomalaisten piiritoimikunta Porissa, joten sieltä ei paljoakaan myöhästy. Alunperin olisi ollut Kairilan lähetysilta, mutta se peruutettiin jo aiemmin muiden yhteensattumien vuoksi. Vielä perjantainakin samalla kellonlyömällä alkaa Vatajankosken Sähkön kuntayhtymän hallitus ja Pohjois-Satakunnan JHL-yhdistyksen juhlatilaisuus, johon jo ehdin ilmottautuakin, mutta ilmeisesti se on peruutettava.
Lauantaina on ensin Kankaanpäässä siunaus klo10, jossa siis joudun jäämään pois muistotilaisuudesta kun jo klo 12 olin sopinut siunauksen Siikaisiin. Klo 15 on sitten vielä vihkiminen Noormarkussa.
Seuraavalla viikolla päällekkäisyyksiä on kuntaliitosneuvotteluiden ansiosta. Kuuden kunnan neuvottelu Karviassa on keskiviikkoiltana 17.2.klo 18 ja samaan aikaan on lähetysilta Noormarkussa Pirkko Innola-Aallolla. Erkki Lilja saa mennä neuvotteluihin. Edellisiltana olisi rovastikunnan lähetystoimikunta Siikaisissa ja kaupungin johtoryhmän iltakoulu, joten arpaa on heitettävä, kummassa olen mukana, molemmissa olisi hyvä olla läsnä, kun Porissa on ensi vuonna Suomen Lähetysseuran Lähetysjuhlat. Kyllä vähän limittäin menee torstainkin 18. päivän kello 9 alkava kuntaneuvottelu Lavian kanssa Laviassa ja kello 13 pidettävä arkkipiispan vaali Porissa.
Parhaalla tahdollaankaan ei aina voi olla joka paikassa, jonne on pyydetty ja jonne mielellään menisi. Joskus vaan on valittava kahden eri tilaisuuden välillä. Lienee tätä eläkevuosien kuuluisaa kiirettä!
Muutenkin kalenterisulkeisissa aina joskun tulee ikäviä päällekkäisyyksiä, kun pitäisi yht´aikaa olla useammassa paikassa. Näin asianlaita alkavilla viikoilla on useanakin iltana. Tiistai-iltana on samalla kellonlyömällä Noormarkun seurakunnan diakoniatyön ja kasvatusasiain johtokuntien kokoukset. Keskiviikkona puolen tunnin välein on ensin vihkiminen Noormarkussa ja sitten PerusSuomalaisten piiritoimikunta Porissa, joten sieltä ei paljoakaan myöhästy. Alunperin olisi ollut Kairilan lähetysilta, mutta se peruutettiin jo aiemmin muiden yhteensattumien vuoksi. Vielä perjantainakin samalla kellonlyömällä alkaa Vatajankosken Sähkön kuntayhtymän hallitus ja Pohjois-Satakunnan JHL-yhdistyksen juhlatilaisuus, johon jo ehdin ilmottautuakin, mutta ilmeisesti se on peruutettava.
Lauantaina on ensin Kankaanpäässä siunaus klo10, jossa siis joudun jäämään pois muistotilaisuudesta kun jo klo 12 olin sopinut siunauksen Siikaisiin. Klo 15 on sitten vielä vihkiminen Noormarkussa.
Seuraavalla viikolla päällekkäisyyksiä on kuntaliitosneuvotteluiden ansiosta. Kuuden kunnan neuvottelu Karviassa on keskiviikkoiltana 17.2.klo 18 ja samaan aikaan on lähetysilta Noormarkussa Pirkko Innola-Aallolla. Erkki Lilja saa mennä neuvotteluihin. Edellisiltana olisi rovastikunnan lähetystoimikunta Siikaisissa ja kaupungin johtoryhmän iltakoulu, joten arpaa on heitettävä, kummassa olen mukana, molemmissa olisi hyvä olla läsnä, kun Porissa on ensi vuonna Suomen Lähetysseuran Lähetysjuhlat. Kyllä vähän limittäin menee torstainkin 18. päivän kello 9 alkava kuntaneuvottelu Lavian kanssa Laviassa ja kello 13 pidettävä arkkipiispan vaali Porissa.
Parhaalla tahdollaankaan ei aina voi olla joka paikassa, jonne on pyydetty ja jonne mielellään menisi. Joskus vaan on valittava kahden eri tilaisuuden välillä. Lienee tätä eläkevuosien kuuluisaa kiirettä!
perjantai 5. helmikuuta 2010
Runebergin torttu
Tänään kansallisrunoilijamme Runebergin päivänä on yleinen liputuspäivä. Vain paksun lumipeitteen vuoksi ei meidän kadullakaan kukaan ollut kahlannut lipputangolle asti, vaikka pakkanen ei hellitettyään olisikkaan haitannut lipun nostamista ja niin liput eivät liehuneet kuin julkisissa rakennuksissa. Talvisajan liputuspäivät onkin syytä pitää minimissä.
Johan Ludvig Runeberg on kirjoittanut runonsa ruotsinkielellä, josta ne on sitten suomennettu. Kirjastostani löytyy kaksikin koko Runebergin tuotannon käännöstä, ensimmäisen suomennoksen on tehnyt Otto Manninen 1948 ja jälkimmäinen Tarmo Maneliuksen käsialaa on vuodelta 1989, josta tosin on vain Runoja II-III, I-osa siis puuttuu. Vänrikki Stoolin tarinat on todella kulunut kansan käsissä, erillinen painos löytyy vuodelta 1969 ja on 53. painos. Sen ensimmäisenä runonahan on Maammelaulu yksinetoista säkeistöineen, joka lauletaan nimenomaan Paavo Cajanderin kääntämänä. TV-uutissa tuli pätkä alkuperäisenä ruotsinkielisenä versiona Ruotsalaisen mieskuoron laulamana sen kunniaksi, että rahakkaat ruotsinkieliset säätiöt rupeavat aukomaan rahahanojaan myös suomenkielisille tutkijoille ja kirjoittajille.
Runebergin tuotato nykypolvelle elää varsinkin virsissä, joita nykyisessä virsikirjassamme on viisitoista. Hyvin tuttuja ovat lastenvirsi Mä silmät luon ylös taivaaseen ja isänmaanvirsi Sun kätes Herra voimakkaan. Tänä iltana emerituskanttori Heikki Lipastin kodin lähetysillassa veisasimme neljääkin Runebergin virttä. Tuttuja ovat myös alkuvirtenä ollut On meillä aarre verraton ja loppuvirreksi otettu Käy köyhään sydämeeni. Muut veisatut olivat Ken on mun lähimmäiseni ja Nyt kuinka kiittäisimme, jossa sävel on Noormarkusta.
Eipä turhaan tänään syöty vaimon kaupasta tuomia Runebergin torttuja. Tosi hyviä, voisi niitä olla tarjolla useamminkin kuin vain kerran vuodessa. Näinkin suuri runoilijamestari pysyy syystä muistissamme.
Johan Ludvig Runeberg on kirjoittanut runonsa ruotsinkielellä, josta ne on sitten suomennettu. Kirjastostani löytyy kaksikin koko Runebergin tuotannon käännöstä, ensimmäisen suomennoksen on tehnyt Otto Manninen 1948 ja jälkimmäinen Tarmo Maneliuksen käsialaa on vuodelta 1989, josta tosin on vain Runoja II-III, I-osa siis puuttuu. Vänrikki Stoolin tarinat on todella kulunut kansan käsissä, erillinen painos löytyy vuodelta 1969 ja on 53. painos. Sen ensimmäisenä runonahan on Maammelaulu yksinetoista säkeistöineen, joka lauletaan nimenomaan Paavo Cajanderin kääntämänä. TV-uutissa tuli pätkä alkuperäisenä ruotsinkielisenä versiona Ruotsalaisen mieskuoron laulamana sen kunniaksi, että rahakkaat ruotsinkieliset säätiöt rupeavat aukomaan rahahanojaan myös suomenkielisille tutkijoille ja kirjoittajille.
Runebergin tuotato nykypolvelle elää varsinkin virsissä, joita nykyisessä virsikirjassamme on viisitoista. Hyvin tuttuja ovat lastenvirsi Mä silmät luon ylös taivaaseen ja isänmaanvirsi Sun kätes Herra voimakkaan. Tänä iltana emerituskanttori Heikki Lipastin kodin lähetysillassa veisasimme neljääkin Runebergin virttä. Tuttuja ovat myös alkuvirtenä ollut On meillä aarre verraton ja loppuvirreksi otettu Käy köyhään sydämeeni. Muut veisatut olivat Ken on mun lähimmäiseni ja Nyt kuinka kiittäisimme, jossa sävel on Noormarkusta.
Eipä turhaan tänään syöty vaimon kaupasta tuomia Runebergin torttuja. Tosi hyviä, voisi niitä olla tarjolla useamminkin kuin vain kerran vuodessa. Näinkin suuri runoilijamestari pysyy syystä muistissamme.
torstai 4. helmikuuta 2010
Pimeyden ytimessä
Vapaan ja demokraattisen Euroopparyhmän työvaliokunnan puheenjohtaja EU-parlamentissä Timo Soini on jo lyhyessä ajassa noussut eturivin suomalaiseksi mepiksi, jonka kaikki tuntevat. Hän on saanut suomalaisista eniten puheaikaa täysi-istunnoissa, omaa merkittävän kulttuuri- ja koulutusvaliokunna varapuheenjohtajuuden ja pyrkii täysin rinnoin oman 32 mepin muodostaman ryhmänsä avulla saamaan jotain järkeä koko EU:n toimintaan.
Vain mitä on sanottava, että vaikka Brysseli on EU:n pääpaikka ja siellä on monumenttaaliset rakennukset ja 10.000 virkailijaa, niin koko komeus pitkällä rekka-autorivistöllä rahdataan 12 kertaa vuodessa Strasbourgiin Ranskanmaalle täysi-istuntoihin, kun Brysselissä on 6 istuntoa. Siirtohommat nielevät vuodessa 200 miljoonaa euroa. Tosin puolet virkailijoista ovat kielenkääntäjiä, kun EU:ssa on 23 virallista kieltä. Kymmenentuhannen virkailijan lisäksi kaksituhatta byrokraattia istuu Luxemburgissa virkailijoiden paperisotaa hoitamassa. Timon avustaja Jukka Jusula kertoi pöyristyttäviä esimerkkejä byrokratian kukkasesta omakohtaisesta ilmottautumisestaan EU-virkamieheksi Timon sihteerinä.
Keväällä valittu EU:n parlamentti on ollut koolla syksystä asti, mutta vasta ehkä 9.2. saadaan valituksi koko komissio, joka sitten voi ruveta työstämään kuuluisia ehdotuksiaan direktiiveiksi meppien päätettäviksi, jotk ensin työstetään valiokunnissa Tyhjäkäynti on siis ollut melkoista. Samaan aikaan on tullut voimaan satoja direktiivejä, eikä kukaan tiedä, kuka niistä on päättänyt.
EU-kriittistä näkemystä Brysselissä todella tarvitaan. Timo on mies paikallaan sitä esittämään. Turhaan hän ei sano EU:ta pimeyden ytimeksi. Onhan Suomi 500 miljoonan euron nettomaksaja vuodessa. Tähän massiiviseen meitä hallinnoivaan Euroopan Unioniin saimme tuntuman ollessamme Timon vieraina ottamassa takaisin omaan osuuttamme Suomen maksamista jäsenmaksuista.
Vain mitä on sanottava, että vaikka Brysseli on EU:n pääpaikka ja siellä on monumenttaaliset rakennukset ja 10.000 virkailijaa, niin koko komeus pitkällä rekka-autorivistöllä rahdataan 12 kertaa vuodessa Strasbourgiin Ranskanmaalle täysi-istuntoihin, kun Brysselissä on 6 istuntoa. Siirtohommat nielevät vuodessa 200 miljoonaa euroa. Tosin puolet virkailijoista ovat kielenkääntäjiä, kun EU:ssa on 23 virallista kieltä. Kymmenentuhannen virkailijan lisäksi kaksituhatta byrokraattia istuu Luxemburgissa virkailijoiden paperisotaa hoitamassa. Timon avustaja Jukka Jusula kertoi pöyristyttäviä esimerkkejä byrokratian kukkasesta omakohtaisesta ilmottautumisestaan EU-virkamieheksi Timon sihteerinä.
Keväällä valittu EU:n parlamentti on ollut koolla syksystä asti, mutta vasta ehkä 9.2. saadaan valituksi koko komissio, joka sitten voi ruveta työstämään kuuluisia ehdotuksiaan direktiiveiksi meppien päätettäviksi, jotk ensin työstetään valiokunnissa Tyhjäkäynti on siis ollut melkoista. Samaan aikaan on tullut voimaan satoja direktiivejä, eikä kukaan tiedä, kuka niistä on päättänyt.
EU-kriittistä näkemystä Brysselissä todella tarvitaan. Timo on mies paikallaan sitä esittämään. Turhaan hän ei sano EU:ta pimeyden ytimeksi. Onhan Suomi 500 miljoonan euron nettomaksaja vuodessa. Tähän massiiviseen meitä hallinnoivaan Euroopan Unioniin saimme tuntuman ollessamme Timon vieraina ottamassa takaisin omaan osuuttamme Suomen maksamista jäsenmaksuista.
maanantai 1. helmikuuta 2010
Lippu korkealla
Eilen kirjoitin 300. blogin. Huomenna olemme kolmen päivän matkalla Brysselissä, joten blogit jäävät niiltä päiviltä. Tänään istuimme niin kaupunginhallituksessa kuin -valtuustossakin.
Tietoiskun saimme taiteen teemoista. Kaupungin arkkitehti Maija Anttila esitteli tohtorinväitöskirjaansa, jonka olen aiemmin hankkinut nimikirjoituksella varustettuna. Yli 200 Kankaanpäästä otetutta kuvalla varustetussa kirjassa esitellään kaupungin kehitystä taidekaupunkina ja 2000-luvulla rakennetun yli 100 taideteosta käsittävän taidekehän tarina.
Satakunnan Ammattikorkeakoulun eli SAMK:n Kankaanpään yksikön eli taidekoulun näkymistä kertoivat koulutusohjelmavastaava Matti Velhonoja ja koulutusjohtaja Kimmo Kallama. Ammattikorkeakouluiluilla on menossa kova pudotuspeli. Paria koulua ja tuhansia oppilaspaikkoja uhkaa lopettaminen. Siksi Kankaanpään Taidekoulunkin säilyttämiseksi on tehtävä lujasti töitä korkean tason ylläpitämiseksi. Perinteisten grafiikan, kuvanveiston ja maalaustaiteen opetuksen rinnalle on kehitetty Kalligrafian ja Kuvataideterapian linjastot. Ideoita on paljon, esim. varmasti oppilaita keräävän senioriopiston aikaansaaminen onhan eläkeläistemme määrä jatkuvassa kasvussa.
Museonjohtaja Eeva-Kaisa Haikonen valotti Niinisalossa toimivan kaupunginmuseon näkymiä, jotka museon korkeatasoisuudesta huolimatta eivät ole kovin valoisat, kun vuosikävijämääräkin on vain 700. Paikka koetaan syrjäiseksi ja vanha joskin tilava koulurakennuskin vähemmän edustavaksi. Pihamaakin on perin ankea, Liljan Erkki sanoikin, että kaupunginpuutarhuri asialle.
Saimme myös taidekeskushanketta valmistelleen ohjausryhmän laajan esiselvittelyn. On vain niin, että kaupugilla riittää rahareikiä, vanhusten palveluasuntojen saamisesta lienee kuitenkin kipein tarve. Ja muutenkin tiedämme kuntatalouden ahdingon koko maatakin käsittäen. Sorry!
Valtuustoaloitteena me PerusSuomalaiset jätimme Valoa kansalle, jossa esitimme valojen saamista Verttuun ja Santaskylän kylille. Koska Lohikkoon on jo päätetty jatkaa valoja Kyynärjärven koululta vanhaa tietä Pohjanmaantien Ala-honkajoen puoleiseen risteykseen ja myös Pohjanmaantien ja Hirvikankaantien risteykseen yhdessä tiehallinnon kanssa puuhataan valoja, niin esitimme valoja jatkettavaksi edelleen uuden kevyenliikenteen väylän pituudelta Pohjanmaantielle. Lisäksi esitimme valoja Hapuan valoista valtatietä 23 pitkin Pohjanmaantien risteykseen eli valopylväsliikenneympyrään asti. Kankaanpäässä ei mitenkään ainakaan pääteillä ole liikaa valoja, vertaapa sitä vaikka Pori seudulle, jossa valaistusta riittää esim. Noormarkkuun asti puhumattakaan Etelä-Pohjanmaasta, jossa vasta valoja onkin.
Yhden valtuustotoverin kanssa päätimme, että lippu korkealla, vaikka hän onkin menossa suonitukosten vuoksi leikkaukseen.
Tietoiskun saimme taiteen teemoista. Kaupungin arkkitehti Maija Anttila esitteli tohtorinväitöskirjaansa, jonka olen aiemmin hankkinut nimikirjoituksella varustettuna. Yli 200 Kankaanpäästä otetutta kuvalla varustetussa kirjassa esitellään kaupungin kehitystä taidekaupunkina ja 2000-luvulla rakennetun yli 100 taideteosta käsittävän taidekehän tarina.
Satakunnan Ammattikorkeakoulun eli SAMK:n Kankaanpään yksikön eli taidekoulun näkymistä kertoivat koulutusohjelmavastaava Matti Velhonoja ja koulutusjohtaja Kimmo Kallama. Ammattikorkeakouluiluilla on menossa kova pudotuspeli. Paria koulua ja tuhansia oppilaspaikkoja uhkaa lopettaminen. Siksi Kankaanpään Taidekoulunkin säilyttämiseksi on tehtävä lujasti töitä korkean tason ylläpitämiseksi. Perinteisten grafiikan, kuvanveiston ja maalaustaiteen opetuksen rinnalle on kehitetty Kalligrafian ja Kuvataideterapian linjastot. Ideoita on paljon, esim. varmasti oppilaita keräävän senioriopiston aikaansaaminen onhan eläkeläistemme määrä jatkuvassa kasvussa.
Museonjohtaja Eeva-Kaisa Haikonen valotti Niinisalossa toimivan kaupunginmuseon näkymiä, jotka museon korkeatasoisuudesta huolimatta eivät ole kovin valoisat, kun vuosikävijämääräkin on vain 700. Paikka koetaan syrjäiseksi ja vanha joskin tilava koulurakennuskin vähemmän edustavaksi. Pihamaakin on perin ankea, Liljan Erkki sanoikin, että kaupunginpuutarhuri asialle.
Saimme myös taidekeskushanketta valmistelleen ohjausryhmän laajan esiselvittelyn. On vain niin, että kaupugilla riittää rahareikiä, vanhusten palveluasuntojen saamisesta lienee kuitenkin kipein tarve. Ja muutenkin tiedämme kuntatalouden ahdingon koko maatakin käsittäen. Sorry!
Valtuustoaloitteena me PerusSuomalaiset jätimme Valoa kansalle, jossa esitimme valojen saamista Verttuun ja Santaskylän kylille. Koska Lohikkoon on jo päätetty jatkaa valoja Kyynärjärven koululta vanhaa tietä Pohjanmaantien Ala-honkajoen puoleiseen risteykseen ja myös Pohjanmaantien ja Hirvikankaantien risteykseen yhdessä tiehallinnon kanssa puuhataan valoja, niin esitimme valoja jatkettavaksi edelleen uuden kevyenliikenteen väylän pituudelta Pohjanmaantielle. Lisäksi esitimme valoja Hapuan valoista valtatietä 23 pitkin Pohjanmaantien risteykseen eli valopylväsliikenneympyrään asti. Kankaanpäässä ei mitenkään ainakaan pääteillä ole liikaa valoja, vertaapa sitä vaikka Pori seudulle, jossa valaistusta riittää esim. Noormarkkuun asti puhumattakaan Etelä-Pohjanmaasta, jossa vasta valoja onkin.
Yhden valtuustotoverin kanssa päätimme, että lippu korkealla, vaikka hän onkin menossa suonitukosten vuoksi leikkaukseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)