lauantai 31. maaliskuuta 2018
Lankalauantaina
Pääsiäiskokolla Vihteljärven koululla oli satamäärin ihmisiä, lapsille oli poniratsastusta, moottorikelkalla ajelua, laskettelua, kasvojen maalausta, arpoja kaikille ja lettuja ym. Järjestäjänä Vihteljärven kyläyhdistys puheenjohtajanaan Teuvo Roskala joka Taina vaimonsa kanssa pitää myös Vihteljärven kyläkauppaa.
perjantai 30. maaliskuuta 2018
Mihin on Eurooppa menossa
Pitkäperjantain mietteiksi sopii hyvin Kotimaa-lehden toimittajan Jussi Rytkösen jutusta, miten kristinusko on brittiläisen lehden mukaan katoamassa monien Euroopan maiden nuorten mielestä.
16-29-vuotiasta itsensä uskonnottomiksi arvioi Tsekissä 91%, Virossa 81% ja Ruotsissakin 75%. Suomi sijoittuu maavertailussa keskivaiheille. Suurinta nuorten uskonnollisuus on jälkikommunistisessa katolisessa Puolassa 83% ja lähellä toinen vastaava maa Liettua. Näin katolinen kirkko on kestänyt kommunistista diktatuuria, vaikka on ollut sen uhri.
Pitkäperjantaina meidän syntiemme sovitukseksi ristinpuulla kuollutta Jeesusta Kristusta me kaikki joka tapauksessa tarvitsemme pelastajaksemme.
torstai 29. maaliskuuta 2018
Auttamiseen on aina tarvetta
Täytin osuuteni yhteisvastuukerääjänä tänään kiirastorstai-iltapäivällä K-Supermarketin edustalla, muutamaan vuoteen ei enää ole päästy sisälle edes eteisaulaan, joten ulkona sitten annetaan halukkaille mahdollisuus osallistua tänä vuonna kotimaassa vähävaraisten auttamiseen ja ulkomailla katasrofeista kärsineiden takaisin normaaliin arkielämään.
Kokoontumaan
II pääsiäispäivän Kankaanpään kirkossa klo 10 messu, sen jälkeen Nuorisoseuran tilassa kalakeitto ja siioninvirsi-hetki. Tervetuloa!
maanantai 26. maaliskuuta 2018
Miten ymmärrämme?
Kyösti Elo eläkkeellä Kuortaneen kirkkoherran virasta kertoi pyhänä Porin Herättäjän päivässä muisteluksiaan aloitettuaan pappisuransa Keski-Porin seurakunnassa 1970-luvun puolivälissä. Ollessaan jossain kodissa tilaisuudessa perheen isä kysyi: Oletko sukua Mikko Elolle. Kyösti vastasi olevansa, koska Mikko on hänen isänsä. Asiasta ei sen enempää puhuttu.
Mutta varmaan talon isäntä jäi ihmettelemään, kun Porin Mikko Elo on vain viisi vuotta vanhempi Kyösti Eloa, joka puolestaan ei tuntenut Porin Mikkoa, joka silloin oli vasta nouseva politiikko, eduskunnan ovet aukenivat hänelle samana vuonna kuin minullekin eli vuonna 1979. Niinpä Kyösti Elo kysyikin lopuksi aiheellisesti: Miten on sanojen ymmärtämisen laita. Tarvittaisiinko perusteellisempää selitystäkin - ainakin joskus? Muuten asiasta kolmanteen, Kyösti Elo on nykyisen kansanedustaja Simon Elon setä eli Simonin pappisisän veli!
sunnuntai 25. maaliskuuta 2018
Kaisa Mäkäräinen
Tulihan se sieltä sittenkin. Onneksi olkoon Kaisa Mäkäräinen! Kolmas kerta toden sanoi: kolmas ampumahiihdon maailmancupin voitto!
lauantai 24. maaliskuuta 2018
Äideistä parhain
Tänään sain toimia pappina 82-vuotiaan perheenäidin, mummun ja isomummun siunaustilaisuudessa. Seitsemänlapsisen perheen nuorimpana lapsena myös hänellä itsellään oli seitsemän lasta, joita nyt kaikkine perheineen on kuutisenkymmentä. Suuri oli kaipaus ja kiitollisuus vain viikon sairaalassa olon jälkeen poisnukkuneelle kaikkensa perheensä hyväksi tehneelle äidille.
Hänellekin sopivat mitä parhaiten Lauri Viidan omalle äidilleen Alfhildille kirjoittama: Äidit vain, nuo toivossa väkevät,/ Jumalan näkevät. Heille on annettu voima ja valta/ kohota unessa pilvien alta/ ja katsella korkeammalta.
torstai 22. maaliskuuta 2018
Lumitöitä riittää
Ei vieläkään päivän lumityöt ollut viimeinen, lisää tulee taas viikonlopulla. Kyllä toisaalta kolaaminen on hauskaakin, kun näkee kättensä jäljen, mutta liika on kuitenkin liikaa, ja tätä liikaa on tänä talvena riittänyt!
keskiviikko 21. maaliskuuta 2018
Trump - Kim
Suomi taas maailmapolitiikan keskiöön: Trumpin ja Kim Jong-unin kohtaaminen tänne. Suomella meriittiä: ETYK vuonna1975.
tiistai 20. maaliskuuta 2018
Seitsemäs kolmestatoista
Tänään sai lehdestä lukea, että seitsemäs meistä kolmestatoista Satakunnasta v. 1979 valitusta kansanedustajasta on nukkunut pois, hän on 1.3. 1943 syntynyt Matti Pelttari. Kuusi muuta jo kuollutta ovat ikäjärjestyksessä Matti Järvenpää (synt. 1923), Einari Nieminen (synt. 1925), Aulis Juvela (synt. 1927), Pirkko Valtonen (synt. 1931), Aila Jokinen (synt.1933) ja Anneli Kivitie (synt. 1934)
Me elossa olevat kuusi vanhimmasta nuorimpaan: Irma Rosnell (synt.1927), Toivo T. Pohjala (synt. 1931), Pirkko Työläjärvi synt. !938), Kauko Juhantalo synt. 1942), Mikko Elo (synt. 26.4.1943, nuorimpana allekirjoittanut (synt. 17.9.1943).
Silloin vielä Satakunnasta valittiin siis 13 kansanedustajaa, nykyisin enää vain kahdeksan. Näin on kato käynyt perinteisen Satakunnan maakunnan osalta.
maanantai 19. maaliskuuta 2018
Ihmisoikeustuomioistuin
Brysselissäkin on jotain paremmin kuin Suomessa: Ihmisoikeustuomioistuin!
Näin siksi, että meillä Suomessa olisi kipeää tarvetta ihmisoikeustuomarille, niin paljon yksityisillä ihmisillä olisi tarvetta saada oikeutta moniin eri asioihin, joihin epäoikeudenmukaisuuksiin ei mistään saa apua ja korjausta!
Näin siksi, että meillä Suomessa olisi kipeää tarvetta ihmisoikeustuomarille, niin paljon yksityisillä ihmisillä olisi tarvetta saada oikeutta moniin eri asioihin, joihin epäoikeudenmukaisuuksiin ei mistään saa apua ja korjausta!
lauantai 17. maaliskuuta 2018
Elämä on ollut siunauksellista - kaikesta huolimatta
Tänään siunattiin viimeiseen iltahuutoon kutsuttu Viipurin maalaiskunnassa syntynyt pikkulottana Ihantalassa ankarissa taisteluissa kaatuneiden ruumiskuormia toteamaan joutunut Kankaanpään Sotaveraanien jäljellä ollut 27. veteraanijäsen.
Saimme kuulla niin papin kuin tyttärenkin kertomana hänen elämäntarinaansa, joka kytkeytyy lujasti maamme ankaraankin sotien värittämään historiaan. Ja tänään - osaksi juuri näitten sotiemme sankarien ansiosta - saamme elää maailman onnellisimpana kansana (kansainvälisten mittausten mukaisesti).
perjantai 16. maaliskuuta 2018
Rukousaamiaisella rakentumassa
Torstaiaamun Suomen neljännessä rukousaamiaisessa lasten Jippii-kuoro toi oman panoksensa mitä onnistuneimpaan tapahtumaan Helsingin Royal hotellissa. Sain olla yhtenä rukoilijana Suomen puolesta. Lääketieteen edustajan tervehdyksen esittii professori Sakari Orava, jonka kanssa istumme samassa pöydässä ja sain myös lupauksen päästä hänen tutkittavakseen kantapää-ongelmistani, joiden takia olen joutunut keskeyttämään viimeiset maratonit. Sakari Oravahan on ehkä maamme tunnetuin ortopedi, tehnyt yli 20.000 leikkausta 48 eri maan kansalaiselle, joukossa kuuluisia urheilijoitakin.
keskiviikko 14. maaliskuuta 2018
Rukousaamiaisella
Torstaiaamuna klo 7.30 Suomen kansallisella rukousaamiaisella
rukoilemme koko maan puolesta! Eri kirkkokuntien edustajia, vieraita Venäjältä, vanhimmalta lähetyskentältämme Namibiasta, myös valtiovallan edustajia ministeristä ja kansanedustajista lähtien.
rukoilemme koko maan puolesta! Eri kirkkokuntien edustajia, vieraita Venäjältä, vanhimmalta lähetyskentältämme Namibiasta, myös valtiovallan edustajia ministeristä ja kansanedustajista lähtien.
tiistai 13. maaliskuuta 2018
Israel-työ etenee
Ei ole 110 vuotta toimineen Israelin Ystävien työ mennyt hukkaan: 165.668€ avustuksina Israelin työkohteisiin viime vuonnakin. Tämä käy ilmi v.2017 toimintakertomuksesta, jonka hyväksyimme tänään liitohallituksessa liiton toimistossa Tampereella. Suurin yksittäinen kohde on messiaaniset juutalaiset ja arabikristityt.
maanantai 12. maaliskuuta 2018
Marskin rahasto
Lumitöitä taas riitti väsyksiin saakka. Kolme sotainvalidijäsentä palkittiin, yksi jopa Marskin rahaston muistamisella vuosikokouksessamme!
sunnuntai 11. maaliskuuta 2018
Kaisa jaksaa
Kaisalla kaikki mahdollisuudet kolmanteen maailmancupin voittoon. Teki Kontiolahdellakin lisäeroa kovimpiin kanssakilpailijoihinsa. Tämä on balsamia, kun ei vieläkään tullut sitä kaivattua olympiamitalia!
lauantai 10. maaliskuuta 2018
Täydet viikot
Viikko takana, uusi edessä. Joka päivälle riitti kokoustamista: maanantaina Kankaanpään rintama-asian neuvottelukunta, tiistaina Sotainvalidien piirihallitus Porissa, keskiviikkona eläkepapit Porissa, torstaina Kankaanpään Sotaveteraanien vuosikokous, perjantaina puoluehallitus Helsinki.
Alkavalla viikolla maanantaina Kankaanpään seudun Sotainvalidien vuosikokous, tiistaina Israelin Ystävien hallitus Tampereella, keskiviikko lähtö Helsinkiin, jossa torstaina klo 7.30 rukousaamiaisessa rukous ja perjantaihin asti valtion takauskeskuksen seminaaria, lauantaina sitten sotiemme veteraanien erilaisia juhlahetkiä.
perjantai 9. maaliskuuta 2018
Sote
Sote-uudistusta tarvitaan takaamaan samanarvoiset hyvät palvelut kaikille tarvitseville, mutta nyt lähdetään väärästä päästä, kun valinnanvapaus on tullut pää-asiaksi. Yksityisten pienten kotimaisten yrittäjien kilpailukyky pitäisi voida säilyttää. MUTTA miten monikansalliset veroparatiiseihin voittonsa kätkevät yritykset Attendo, Terveystalo jne voitaisiin suitsia. Joka sen pystyisi toteuttamaan ansaitsisi kaiken kunnioituksen. Puoluehallituksessa käytiin sotesta pitkä keskustelu ja oheinen julkilausuma hyväksyttiin:
torstai 8. maaliskuuta 2018
Kukkia
Menin muille asioille kukkakauppaan ja ihmettelin miesten suurta lukumäärää: selitys löytyi: Naistenpäivä. Oli itsekin ostettava!
keskiviikko 7. maaliskuuta 2018
Aamuhartaus
Kummia kuuluu: Yksi radion kuunnelluimpia lähetyksiä kello 7.50 aamuhartaus siirretään ensi viikon alusta lähetettäväksi kello 7.15. Tällä toimenpiteellä saadaan ykkösaamulle nykyisen tunnin lisäksi puolituntia lisä-aikaa. Herättää kyllä kapinamielen. Asiasta puhuttiin tänään eläkepappien kokoontumisessa Porissa, jossa oli alustajana Kotimaan päätoimittaja Mari Teinilä. Hänkin lupasi Kotimaan kommentoivan tätä yllättävää siirtoa tämän viikon lehdessä. Ilmoitin asiasta myös radion hallintoneuvostoa johtavalle rovastille.
Eikä tämä suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun tätä kokonaisuutta on huononnettu. Nythän aamuhartauden edellä tulee vain 5 minuuttia hartaita säveliä, aiemmin niitä tuli sentään 15 minuuttia. Lyhennystä perusteltiin sillä, että niitä lähetetään myös kello 6 jälkeen ennen varhaisaamun hartautta. Kello 7.50 hartaus on sitten sama uusintana.
Tuskin tätä Aamuhartauden siirtoa on kyselty radionkuuntelijoilta. Halutaanko näin saada kuulijoiden lukumäärä pienemmäksi ja sitten siihen vedoten voitaisiin lopettaa koko pidetty ohjelma.
Eikä tämä suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun tätä kokonaisuutta on huononnettu. Nythän aamuhartauden edellä tulee vain 5 minuuttia hartaita säveliä, aiemmin niitä tuli sentään 15 minuuttia. Lyhennystä perusteltiin sillä, että niitä lähetetään myös kello 6 jälkeen ennen varhaisaamun hartautta. Kello 7.50 hartaus on sitten sama uusintana.
Tuskin tätä Aamuhartauden siirtoa on kyselty radionkuuntelijoilta. Halutaanko näin saada kuulijoiden lukumäärä pienemmäksi ja sitten siihen vedoten voitaisiin lopettaa koko pidetty ohjelma.
tiistai 6. maaliskuuta 2018
V. 1918
Luin Antti Tuurin Tammikuu 18 (2017) Ylistaron suojeluskunnan tammikuusta 1918. Aina sitä viisastuu, kun kirjoja lukee. Ei niin huonoa kirjaa olekaan, ettei siitä jotain oppisi! Vuosi 1918 on nyt 100-vuotismuiston johdosta esillä. Viimeisestä Kanava-lehdessä Seikko Eskola kirjoittaa artikkelissa Turha kapina: "Kun kapinaa oli lähdetty, sisällissota oli välttämätön. Itsenäisyydelle valkoisten voitto oli välttämätön, vaikka kuinka kiistellään nimityksestä vapaussota" ja jatkaa: "Venäjän arkistoista löytyneistä lähteistä on käynyt ilmi, että Suomen vallankumoushallitus ei olisi kyennyt pitämään maata erillään Leninin valtakunnasta."
maanantai 5. maaliskuuta 2018
Vaikuttavia persoonia
Oliko ennen kaikki paremmin. Näin tulee väkisin mieleen kun päivittäin luen hartauskirjoituksen Määräosa ajallansa ( ilmestyi 1960) kirjasta. Esim. eilen oli Taito Lumme ja tänään Olavi Tarvainen kirjoittajina. Vaikkapa juuri Lapuan kappalaisena toimineesta Taito Lumpeesta on lämpimiä muistoja.
Jatkuvasti nämä eri kirjoittajat tuovat mielikuvan jämeristä ja esikuvallisista herännäisyyden vaikuttajista, joita kirjassa on satakunta. Elossa heistä enää on vain muutama. Onko meillä enää tällaisia persoonia, vai olenko jo liian vanha arvostamaan nykyaikaa!
sunnuntai 4. maaliskuuta 2018
Suomalaismenestystä Salapausselällä
Salpausselän kisoissa tutut Suomen valttikortit: Krista, Iivo, yhdistetyn miehet, Ristomatti, Kerttu. Kerttu Niskanen jäi vain 0,3 sekuntia kaikkien aikojen hiihtokuningattaresta Norjan Margit Björgenistä ja oli neljäs, Ristomatti viides sprintissä, yhdistetyn joukkuekilpailussa Eero Hirvonen ja Ilkka Herola kolmansia, henkilökohtaisesti Eero neljäs. Menestyksekkään kilpailu-uransa taisivat päättää Aino-Kaisa Saarinen ja Hannu Manninen ja sama taitaa olla lähellä Janne Ahosellakin.
perjantai 2. maaliskuuta 2018
Löytöretkeläisenä
Lähetystyössä ikänsä toiminut Erkki Helminen on julkaissut lukemisen arvoisen kirjan: Löytöretkeläisenä (Suomen Lähetysseura 2017).
Lainaan hänen lähetysnäkemystään köyhimpien maiden ihmisten auttamisessa:
"On mahdotonta laskea, kuinka paljon kirkot köyhimmissä maissa huolehtivat terveydenhuollosta. Kun siihen lisätään diakoniatyö köyhien parissa, laskelmissa päästään korkeintaan likiarvoihin.
Vielä vaikeampaa on laskea, mikä on köyhien maiden kirkkojen, seurakunnallisten työntekijöiden ja vapaaehtoisten vaikutus ihmisten henkiseen ja hengelliseen hyvinvointiin. Riittänee, kun sanoo, että se on suunnaton. Siihen sopii hyvin lisätä vielä ihmisten keskinäisen jakamisen vaikutus."
Kaikki kunnia läheteillemme ja me jokainen voimme olla tukemassa lähetystyötä monin eri tavoin. Rakkaus on kekseliäs.
Ruotsin islamilaisuus
Viimeisessä Shalom-lehdessä päätoimittaja Juhani Aitomaa lainaa Malmön imaamin sanoja: Ruotsi on paras islamilainen valtio: Siksi että Ruotsin maahanmuuttopolitiikka kuuluu maailman sallivimpiin. Ja tulokset on kyllä näkyvissä, siitä Aitomaa kertoo artikkelissaan varoittaen, ettei omassa maassamme jouduttaisi samalle loputtomalle väkivaltaisuuden kierteelle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)