Terhakka taloustieteilijä

Sain postia kustantajalta ja pyynnön, haluaisinko lukea Heikki Urmaksen kirjan "Voi maatamme" ja antaa siitä kommentteja. Suostuin ilomielin, koska ennestään hyllyssä oli luettuna Urmaksen edellinen, hänen värikkään elämänsä kokemuksia välittävä teos "Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät".

"Voi maatamme" on kirjoitettu valmiiksi keväällä 2012 ja kirja jäi tekijänsä viimeiseksi hänen kuoltuaan rajuun sairauteen heinäkuun 17. päivänä 2013. Heikki Urmas oli väitellyt kauppatieteiden tohtori. Yhden elämäntyön lentokapteenina tehtyään hän toimi Helsingin kauppakorkeakoulun Mikkelin yksikön perustajana ja johtajana. Hänen johtamansa BBA-ohjelma on noussut Aalto-yliopiston lippulaivaksi.

Nykysuomen sanakirjassa löytyy sanalle urmakka merkitys: rohkea, reipas, terhakka. Tällainen henkilö Heikki Urmas varmasti on ollut, niin omaperäisia ja usein maamme valtaapitäviä ravistelevia kannanottoja hän tuo teoksissaan esiin.

Jo väitöskirjaa 1970-luvulla tehdessään Urmas pääsi perehtymään ammattiyhdistyspolitiikkaan ja kulissien takaiseen työehtosopimusten maailmaan. Hän haastatteli mm. Päiviö Hetemäkeä, Keijo Liinamaata ja SAJ:n pääsihteeri Olavi Järvelää, jolta hän jopa sai salaisia papereita SAJ:n noususta ja tuhosta.

Urmas onkin tullut tunnetuksi demari-toverien harjoittaman politiikan ankarana arvostelijana. Hän ei ole hyväksynyt velalla elvyttämistä, jonka hän katsoo demarien politiikan aiheuttamaksi. Samoin hän on ehdoton EU-politiikan arvostelija eikä voi ymmärtää, ettei eurosta neuvoteltaessa edes ajateltu sen mahdollista hajoamista eli mitään vaihtoehtoa ei ole olemassakaan. Mielenkiintoinen tieto on sekin, että Englannista varoitettiin korkealta taholta Pohjoismaita euroon liittymisen vaaroista, Ruotsissa ja Tanskassa ottettiin onkeen, Suomessa ei.

Heikki Urmas kertoo myös maamme median yksisilmäisyydestä suhteessa sekä oman maamme politiikkaan että koko EU:sta tiedottamiseen. Itse hän on toisinajettelijana kokenut valtavirran ja valtaapitävien  vaientaneen hänen mielipiteensä. Poliittisesti sitoutumattomana hän pyrki presidenttiehdokkaaksikin, mutta ei ihan onnistunut saamaan vaadittuja 20.000:ta kannattajaa ehdokkaaksi päästäkseen.

EU-kriisimaiden kehityksestä kirjoittaessaan hän toteaa, ettei Soinia enää pidetty populistina ja puheet Suomen roolista Euroopan pelastajana alkoivat hiipua. Samoin hän toteaa: "Mielestäni ei ole oikein pilkata perussuomalaisia populisteiksi, kun Soini on ottanut EU:n valuviat keskusteluun."

Lopuksi tekijä kysyy, ovatko kaikki euroalueen johtajat kuin hämäläisisännät. Naapurin isäntä tuli kylään ja istui hiljakseen. Puolen tunnin kuluttua talon isäntä kysyi tulijalta, mitenkä menee. Vieras vastasi verkkaisesti: "Muuten menee hyvin, mutta sauna on tulessa."

Huojuuko tasavalta

Demarina tunnettu vaikuttaja Seppo Lindblom julkaisi vuosi sitten maamme ja EU:n kriisimaiden aiheuttamaa tilannetta syvästi pohdiskelevan kirjan Huojuva tasavalta.

Poliittisen päättäjän asema ei ole helppo. Lindblom mainitseekin Presidentti Mauno Koiviston kysymyksen, tuleeko päättäjän joskus pettää kansalaisten odotukset, jottei joutuisi pettämään heidän luottamustaan. Harvalta poliitikolta tähän kuitenkaan riittää rohkeutta. Parhaaseen tulokseen pääsemiseksi joskus pitäisi toimia niin kuin parhaaksi nähdään, ajattelematta gallup-kannatuslukemia. Muistan Veikko Vennamon hyvän opetuksen siitä, että toimimme tietysti niin kuin kansalaisista parhaalta näyttää, mutta jos on kyseessä koko Suomelle ensiarvoisen tärkeä asia, silloin  on noudatettava vain maan etua, välittämättä mielipiteistä.

Presidentti Koivistokin on tullut tunnonvaivoihin, kun hänen aloittamansa presidentin valtaoikeuksien riisumisen on edennyt liian pitkälle. Presidentin vallan vähentämiseen ryhdyttiin seesteisessä tilanteessa, kun vielä uskottiin EU:nkin takaavan turvallisuuden ja vakaan taloudellisen kasvun. Edellisen presidentin liiallinen vallan ja Neuvostoliitto-kortin käyttö vaikuttivat tietysti myös.

Tilanteet kuitenkin muuttuvat. Presidentillä ei esimerkiksi ole enää sanan sijaa hallitusta muodostettaessa. Lindblomin kirjassa pohditaankin edellisten hallitusneuvotteluiden ongelmallisuutta. Kansa saattaa äänestää - ja myös äänesti, tällä kertaa meitä perussuomalaisia - uusia vaihtoehtoja eikä näin ollen enää voida edetä vanhoilla malleilla hallitusta synnytettäessä. Samoin  EU:n kriisimaiden auttamiseen liittyvissä vaikeissa ratkaisuissa pitäisi presidentilläkin olla sananvaltaa. EU-valtahan on siirretty kokonaan pääministerille ja sitä tietä hallitukselle. Nimenomaan heikkojen hallitusten aikana - joita Seppo Lindblom ennustaa näissä epävakaissa poliittisissa tilanteissa syntyvän helpostikin - presidentin  ohjausta voitaisiin hyvinkin tarvita. Täytyy muistaa myös, että presidentin valinta tapahtuu suoralla kansanvaalilla ja jopa innokkaammalla äänestysosallistumisella kuin muissa vaaleissa. Niinpä hänenkin valtansa on kansanvaltaa, samoin kuin parlamentaarisuus, jota nyt korostetaan. Me perussuomalaiset emme muuten ole hyväksyneet presidentin valtaoikeuksien riisumista!

Seppo Lindblomin kirjan nimi, Huojuva tasavalta johtuu paitsi presidentin aseman tarkastelusta myös EU:n kriisimaiden aiheuttamasta ongelmatilanteesta, johon ei näytä löytyvän ratkaisua. Toiveikkaasti tekijä kuitenkin vertaa oman maamme tilannetta Pariisin vaakunan keskellä olevaan vaappuvaan purjealukseen ja sen tekstiin, "huojuu muttei huku". Näin kirjailijakin tarkastelee kansakuntamme tulevaisuutta asiaan kuuluvalla vakavuudella, mutta samalla ihan perustellulla toiveikuudella.

Kuitenkin täytyy tämäkin kirjoitus lopettaa Presidentti Koiviston lentävällä lauseella: "Jotain tarttis tehdä." Koska hyvältä ei tilanne EU-kriisien keskellä näytä.

SMP:n hallitusratkaisuja

SMP:n historia ei näytä kovin monia kiinnostavan. Kun laitoin facebook-sivulleni Pekka Vennamon haastattelun eduskunnan "Kansanedustajana politiikan käännekohdissa" -sarjasta, siihen ei tullut kuin kolme tykkäystä eikä yhtäkään kommenttia. Minä kuitenkin näkisin olevan monipuolisen
historiakuvankin kannalta hyvin tarpeellista, että myös SMP:n historia saataisiin kirjoitettua. Siitähän on kyllä hyvä alku Suomen Uutisten päätoimittajan, Reijo Enävaaran kirjoitettua "Unohdetun kansan puolesta - SMP 20 vuotta". Vajaalla sadalla sivulla Reijo käsittelee puolueen historiaa vuosina 1959 - 1979. SMP:n uusi nousu tapahtui juuri vuonna 1979, mutta siitä ei enää ole mitään tässä Enävaaran historiikissa, joka päättyy juuri ennen noita tapahtumia. Pekan haastattelussa tallettui nyt ainakin seikkaperäisemmin SMP:n hallituksessa olon ajat.

Vuoden 1983 voitollisten vaalien jälkeen Pekka Vennamo otti yhteyttä Kalevi Sorsaan, Erkki Liikaseen ja Paavo Väyryseen kertoen SMP:n vakavan tahdon olevan päästä hallitukseen. Varsinkin kun suurin este hallitukseen pääsylle oli poistunut: presidentiksi oli valittu Urho Kekkosen tilalle Mauno Koivisto. Aluksi Väyrynen oli vaatinut  enemmistöä hallitukseen, koska ei-sosialistisilla puolueilla oli eduskuntaenemmistö. Silloin Liikanen soitti Pekalle ja pyysi häntä olemaan puhelimen äärellä. Pian Sorsa soittikin ilmoittaakseen, että SMP oli hyväksytty hallitukseen. Väyrynenkin soitti pyytäen tapaamista vielä samana yönä. Tapaamisessa hän kysyi, mitä olette sopineet ja vaati tekemään sopimusta, että hallituksessa toimitaan yhtenä rintamana. Koska kuitenkin juuri Väyrynen oli romuttanut jo neuvotellun SMP:n ja kristillisen puolueen tekemän valtakunnallisen vaaliliiton solmimalla itse vaaliyhteistyön SKL:n kanssa, niin Pekka vastasi samalla mitalla toteamalla, ettei hän tee mitään sopimusta. Tosin hallituksen muodostuttua sitten kerrottiin muutenkin tiedossa ollut tosiasia, että hallituksessa on ei-sosialistinen enemmistö. SMP oli vaa´ankielenä, ja usein oikeistopuolen kanssa löytyi enemmistö, mutta esim. nimitysasioissa SMP:n ministerit olivat aina esittelevän ministerin kannalla, oli hän sitten joko demari tai keskustalainen.

Hallituksen muodostaminen vuonna 1987 oli taas oma lukunssa. Suomisen, Väyrysen ja Taxellin jo ennen vaaleja tekemä kassakaappisopimus suututti presidentti Koiviston ja niinpä hän antoi hallituksen kokoamistehtävän Harri Holkerille. Kokoomus hyväksyi sinipunan peläten tämän olevan ainoan mahdollisuutensa päästä hallitukseen, koska Väyryseen ei tässäkään luotettu. Enemmistön saamiseksi tarvittiin taas SMP:tä mukaan kokoomuksen, demarien ja ruotsalaisten kanssa, tosin vain yhdellä ministerillä. Liikenne- ja viestintäministerin salkkua vahvistettiin merenkululla ja näin ensi kertaa kaikki fyysinen ja tietoliikenne oli samassa ministeriössä. Myös maaherran paikka annettiin J. Juhani  Kortesalmelle.  Työskentely alkoi innostuneessa ilmapiirissä, joskin matkan varrella tuli vaikeuksia varsinkin Holkeri-Koiviston neuvoteltua kahdestaan toimeenpannun devalvaation, joka koitui lukemattomien halpaa ulkomaan lainaa ottaneiden pienyritysten surmaksi. Suuryritykset, ihme ja kumma, osasivat ennakoida tilanteen. Pekka Vennamohan siirtyi sitten Posti-Telen pääjohtajaksi. Uuden ministerin, Raimo Vistbackan aikana, ennen hallituskauden loppua SMP siirtyi oppositioon kansaeläkeuudistuksen kolmannen vaiheen vesityttyä.

Nyt perussuomalaisilla olisi jopa rahaa historian kirjoituttamiseksi, ja samalla voisi kirjata myös Perussuomalaisten historian kivikkoiset alkuvaiheet tähän päivään eli JYTKYYN asti. Eduskuntavaalit 1995 ääniä 36.185, v. 1999 ääniä 26.440, v. 2003 ääniä 43.816, v. 2007 ääniä 112.256, mutta viimeksi vuonna 2011 ääniä peräti 560.075. Kansaedustajien lukumäärän kasvu samoina vuosia 1-1-3-5-39.

Pekka Vennamo itse asiasta kuultuna

Tämän viikon eduskunnan kansalaisinfossa oli entisten puoluejohtajien sarjassa itse asiasta kuultuna Pekka Vennamo. Valitettavasti eduskunatyöstä on meneillään juuri vapaa viikko, mutta onneksi satuin kuulemaan jutustelun radiosta. Mukana olleellekin oli paljon uutta ja avartavaa kuultavaa. Varsinkin SMP:n hallituksiin menemisistä!

Nykypäivään ja Perussuomalaisten  JYTKYYN ei paljon ehditty puuttua historian kertauksen ohella. Sen verran Pekka sanoi, kun oli tarkkailijana viime kesän perussuomalaisten puoluekokouksessa, että siellä oli hänen mielestään jopa enemmistö entisiä smp:läisiä. Hän ei kuitenkaan halua myöntää, että Perussuomalaiset jatkaa entisen SMP:n toimintalinjaa. Joskin hän on näkevinään siinä paljon samaakin, niin paljon myös muunlaista. Pekka kyllä myönsi, että ajatkin ovat nyt toisenlaiset.

Mutta niistä hallitusratkaisuista.

Veikko Vennamo 100 v

Veikko Vennamon 100-vuotisjuhlan pääjärjestäjän, kansanedustaja Kimmo Kivelän kommentti juhlasta:

 

"Nyt mikään ei voi vähentää onnellisuuden tilaani! Huippuhieno Veikko Vennamon syntymän 100-vuotiskansalaisjuhla. Hieno esitelmä (dos. Silvo Hietanen), mainiot puhujat Meri Vennamo, varapuhemies Anssi Joutsenlahti sekä kansanedustajat Osmo Kokko ja Juha Väätäinen. Jorma Koposen upea lauluesitys jne. Ja väkeä oli ja tunnelma katossa! Veikko Vennamo kuuluu itsenäisyytemme ajan suuriin merkkimiehiin. Sauna odottaa ja huomisesta alkava tiivis viikko!"

 

Vastasin Kimmon kirjoitukseen:

 

Sainhan olla siellä minäkin, todella hienot tilaisuudet säänkin suosiessa. Aluksi laskimme Meri Vennamon kanssa seppeleen Veikko Vennamon muistomerkille. Dosentti Silvo Hietasen juhlapuhe Veikko Vennamon suuresta elämäntyöstä oli uusia näköaloja ja ajattelemisen aihetta antava. Kimmon eduskunta-avustaja Markku Tomperi lausui jykevästi Risto Kormilaisen kirjoittaman runon Veikko Vennamon elämäntyöstä. Kaikelle antoi hienon lisävärinsä käynti Veikko Vennamon muistomerkin läheisyydessä olevassa Suomen Asutusmuseossa, joka on SMP:n luottamusmiehenä toimineen Yrjö Mureen ja hänen sisarensa Annin kotitila alkuperäisessä asussaan olevine rakennuksineen.

Ohjelmaan kuului myös Kuopion kansanedustajamme Kimmo Kivelän alkupuhe ja juonto sekä lopuksi myös kahvitarjoilu. Näimme myös kansanedustajamme Arja Juvosen Siilinjärvellä asuvat vanhemmat ja paljon muita tuttuja savolaisia aina suonenjokisesta entisestä SMP:n varapuheenjohtajasta Jouko Krögeristä lähtien.

Alkuosaa juhlapuheesta

Juhlan päätöspuheevuoroni alkusanoja Lapinlahdella sunnuntaina 9.6. kahta päivää ennen Veikko Vennamon 100-vuotissyntymäpäivää. Hänen kuolinpäivänsä oli seuraava eli 12.6. vuonna 1997 tasan kymmenen vuotta hänen eduskunnasta pois jättäytymisestään.

"Arvoisa Veikko Vennamon syntymän 100-vuotismuistojuhlan juhlavieraat, arvoisat sotiemme veteraanit, hyvät VV:n omaiset, hyvät naiset ja Herrat

Minulla eduskunnan puhemiehistön edustajana on suuri ilo ja kunnia tuoda tähän arvokkaaseen juhlaamme maamme korkeimman päättävän elimen, eduskunnan korkeimman johdon mitä arvostavin tervehdys. Itse teen tämän mitä suurimmalla mielihyvällä, sainhan olla mukana Veikko Vennamon johtamassa eduskuntaryhmässä legendaaristen 7 veljeksen,  Veikko ja Pekka Vennamon, Eino Poutiaisen, Urpo Leppäsen, J.Juhani Kortesalmen ja Urho Pohdon kanssa vuodesta 1979. Olemme tästä ryhmästä elossa enää kolmestaan Pekka Vennamon ja J.Juhani Kortesalmen kanssa. Ja tällä ryhmällä olimme ahkeralla eduskuntatyöllämme valmistamassa puolueemme SMP:n toista nousua vuoden 1983 vaaleissa 17 edustajan ryhmäksi ja samalla ensimmäistä kertaa hallituspuolueeksi, kun Kekkoskauden harvainvalta oli päättynyt ja meidänkin tukemamme Mauno Koivisto käytti presidentin hallituksen nimeämisvaltaansa kansan vaaleissa osoittaman tahdon mukaisesti."

Jatkuu henkilökohtaisilla muisteloilla

SMP hallitukseen 30 vuotta sitten

Tämän päivän Suomen Kuvalehdessä on mielenkiintoinen kansikuva 30 vuoden takaa vuodelta 1983. Kuvassa on uuden hallituksen ministereitä, mm. Urpo Leppänen ja myöhemmin piispanakin toiminut Gustav Björkstrand. Kuvatekstinä on: "Ollaanko me nyt varmaan ministereitä..." Lehden uutisen otsakkeena lukee: "Vaalivoitto vei SMP:n hallitukseen". Urpo ja Pekka Vennamo muodostivat hallituskaksikkomme. Vielä seuraavassakin Harri Holkerin hallituksessa SMP oli mukana Pekka Vennamon ollessa liikenneministerinä. Hänen siirryttyään Posti-Telen pääjohtajaksi Raimo Vistbacka tuli hänen tilalleen vuosiksi 1989-90. Olin molempien poliittisena sihteerinä liikenneministeriössä. Lähdimme kesken kaiken pois, koska luvattua  kansaneläkeuudistuksen kolmatta vaihetta ei toteutettukaan.

Me nousimme silloin vuoden 1979 seitsemän veljeksen ryhmästä 17 hengen ryhmäksi. Me seitsemän veljestä olimme: molemmat vennamot Veikko ja Pekka, Eino Poutiainen, joka kuoli syyskesällä ja tilalle tuli Reino Jyrkilä, Urpo Leppänen, J.Juhani Kortesalmi, Urho Pohto ja allekirjoittanut. Edelliskerralla eduskuntaryhmän muodostivat kahdestaan vain Veikko ja J.Juhani.

Nyt vuonna 2011 kasvoimme viiden hengen ryhmästä 39 hengen suurryhmäksi eivätkä siltikään hallitusovet avautuneet. Minkälainen JYTKY oikein tarvitaankaan, jotta saadaan sellainen hallitusohjelma, jota toteuttamaan mekin voimme mennä. Nykyinen ohjelma EU-kriisimaiden tukineen ei suinkaan ole sellainen. Ei näytä liioin SoTe-uudistuskaan ainakaan lisäävän kansanvaltaa eikä pitävän pieniä kuntia hengissä. Onneksi uudistuksille on monen vuoden toteuttamisaika, joten seuraavat eduskuntavaalit voivat jopa tuoda muutoksen, ja vaalit varmasti käydäänkin ainakin osaksi SoTe- ja kuntauudistuskysymysten merkeissä nykyhallituksen suunnitelmia vastaan.

Nykyisin Satakunnasta valitaan 9 kansanedustajaa, vuonna 1979 oli vielä 13 valittua, joista muuten jo viisi on kuollut. Myös vuoden 1983 vaaleissa satakunnasta tuli 13 kansanedustajaa ja SMP sai kaksi, kun seurakseni tuli Lea Mäkipää Kihniöltä.

Kumpujen yöstä

Tänään tuli mieleen kirjahyllystäni löytyvä Aarno Karimon kolmiosainen Suomen historiaa käsittelevä, värimaalauksin varustettu loistokas teos Kumpujen yöstä, kun sain olla taas kerran  sotainvalidin ja -veteraanin 90-vuotispäivillä. Myöhemmin kummitytön synttäreiltä, Ikaalisista Kyrösjärven rannalta kotiin ajellessa muistelin toisella puolen Höytylän lahtea Röyhiössä asuneita Aleksi Välimäkeä ja hänen sisarentytärtään Anna-Liisa Alasta, SMP:n veteraaneja.

Metsätyönjohtaja Aleksi oli pitkään puolueen tilintarkastajana. Korkeassa iässä poisnukkuneen Anna-Liisan sain olla siunaamassa Ikaalisten kirkossa. Tapasin häntä myös sitä ennen Jyllin vanhainkodissa, jossa viimeksi Pentti Lohikosken kanssa kävimme tervehtimässä Pentti Talvitietä, myös jo pari vuotta sitten viimeiseen iltahuutoon kutsuttua yli 90-vuotiasta veteraania ja kovaa urheilumiestä. Hänen puolisonsa Varma Rädyn poika, luokkakaverini Erkki Rätykin kohtasi kuoleman tänä kevättalvena.

Kilvakkalan ohi Jämijärvelle päin ajellessani ohitin Innalan tienharan ja muistan sielläkin joskus käyneeni entisen Satakunnan piirin ensimmäisen puheenjohtajan kodissa. Hän oli silloin jo itse kuollut, lapsia asui siellä vielä. Historian kirjoihin olisi saatavissa paljon tietoutta myös SMP:n alkuajoilta Satakunnan piirinkin historiasta. Itsekin muistan sitä pitkältä ajalta. Kaasmarkusta oli ennen kansanedustajamme Martti Mölsä isän Johanneksen piirisihteerikautta samassa tehtävässä Viljo Laamanen, joka oli 33 Veikko Vennamon valitsijamiehen joukossa 1968. Velimies Jouko puolestaan toimi samassa tehtävässä vuonna 1978.

Veikko Huovinen ja vennamolaisuus sekä perussuomalaisuus

Lupasin facebookissa Kimmo Kivelälle ja muillekin, että kirjoitan tänään Panu Rajalan teoksesta "Hirmuinen humoristi" (Veikko Huovisen satiirit ja savotat) ne poiminnat, joissa viitataan Veikko Huovisen ajattelun ja tämän päivän perussuomalaisuuden yhtymäkohtiin! Niitä löytyy Huovisen kirjoista useampiakin. Onpa hän sanonut kerran äänestäneensä (vuonna 1978) Veikko Vennamoakin, koska hänellä oli sen verran vastarintaa.

Vuonna 1973 ilmestyneessä kirjassaan "Rasvamaksa" Huovinen kertoo ammattimaisesta puoluehaukkujasta, joka kävi haukkumassa aina sen puolueen, jota hän tiesi talon isännän erityisesti vihaavan. Johannes Virolainen antoi moitteita siitä, että tuollainen juttu lisää populismia aikana, jolloin Kekkonen oli ryhtynyt voimakeinoin hajottamaan vanhan kilpailijansa Veikko Vennamon johtamaa Suomen Maaseudun puoluetta.

"Lentsu" ilmestyi 1978. Lama-Suomen synkkä todellisuus tulee väkevästi esiin: "tallettajia huijataan pankeissa , yrittäjiä kuritetaan, verot kansan verta juovat, poliisit ovat voimattomia rikollisuuden edessä, sotien veteraanit on jätetty heitteille." Niinpä Panu Rajalasta tuntuu Huovisen juuri tässä kirjassa, tarjottaavan kasvupohjaa vennamolaiselle vastarinnalle, ja hän jatkaa: "aivan hyvin kertojan käsi voisi ojentua yli kolmen vuosikymmenen päähän tuleville perussuomalaisille." Ja mikä ihmeellisintä, olen saanut olla molemmissa aalloissa mukana, kun tulin kansanedustajaksi vuonna 1979 ja taas vuonna 2011.

Kajaanissa vuonna 1993 esitetyssä ja TV2:n tallentamassa näytelmässä "Suuri paneelikeskustelu" pääosan esittäjä Ilkka Moikipää on perussuomalaisten terhakka edeltäjä vastustaen käynnissä olleita EU-neuvotteluita aidon populistisesti. Moikipään suulla saatiin kuulla, mitä mieltä kansa on EU-direktiiveistä, työttömyydestä, pakolaisista, ydinvoimasta, puukaupoista, pankkimiljardeista... Rajala jatkaakin, ettei voi välttyä rinnastukselta Timo Soinin myöhempään retoriikkaan. Oliskohan Timo lukenut Huovisensa? Oman aikansa jälkivennamolaiselle Einari Urposelle jäi vain joo-miehen rooli, koska puolue ei ollut enää eikä vielä voimissaan.

"Kukuskat" ilmestyi samoin vuonna1993. Siinä kirjalija esittää 16 kohdan poliittisen ohjelmansa, osittain leikillisesti, mutta osaksi aivan vakavissaan, EU-epäilijänä, vastustaen silloisia liittymisaikeita. Nuorille ja lapsiperheille hän rakentaisi halpoja asuntoja ja kaukokatseisesti suoraan perussuomalaisten puolueohjelmaan sopivasti: "Taiteita ja henkisiä harrastuksia tukisin voimakkaasti." Tosin anaalinen musiikki, absurdi teatteri ja abstrakti taide jäisivät ilman valtion apua. Tukeutukoot sponsoreihin.

Vuonna 2009 kotipaikallaan Sotkamossa 83-vuotiaana kuolleella, legendaarisen Havukka-ahon Ajattelijan Kosta Pylkkäsen luoneella Veikko Huovisella on paljon opiksi otettavaa myös nykypäivän suomalaiselle yhteiskunnalle. Ja varsinkin juuri meille perussuomalaisille!

Matkalukemista junassa

Tulin Helsingistä junalla Parkanoon, jossa vaimo oli asemalla vastassa. Monia muitakin kansanedustajia näkyi kello 14.06 lähteneessä junassa olevan, istuntommehan on perjantaisin vain puoli tuntia klo 13 - 13.30. Matkalukemisina oli vuodesta 1975 asti pitkän rupeaman kansanedustajana toimineen Esko-Juhani Tennilän vastikään WSOY:llä julkaisema "Torppari Arkadianmäellä". Esko-Juhanihan luopui viime vaaleissa jo ehdokkuudesta. Sain luettua junamatkan aikana kirjan 150 sivua.

En malta olla lainaamatta yhtä juttua, koska Tennilä kuvaa siinä Veikko Vennamoa.
"Ei ajan hermoon iskevien vaalilauseiden keksiminen helppoa ole. Ei ollut helppoa alan mestarille Veikko Vennamollekaan. Aistittuaan vaalien lähetessä SMP:nsä kannalta lupaavasti kuumentuvat tunnelmat vaalikentällä hänestä tuli itseensä sulkeutunut. Ei tullut kahvilassa enää pöytäämme herjaa heittämään vaan käveli tauoilla valtiosalia ympäri kuumeisesti jotain miettien. Kuten runoilijat joilla on aihe ja aavistus mitä siitä pitäisi sanoa, mutta ei vielä sanoja siihen.

Sirkka-vaimonsa lopulta keksittyä puuttuvat sanat (Rötösherrat kuriin!) Vennamo oli onnessaan kuin olympiavoittaja. Tarjotessaan kahvilassa Kuopan Mikolle ja minullekin munkkikahvit. Paljastamatta tietenkään, pahimmille kilpailijoilleen, voitokkaita sanoja ennen aikojaan."

Yhtä meheviä tuokiokuvia lyhyessä runon muodossa kirja on pullollaan. Näin raottuu Lapin eduskunnassa kaikkein äärimmäisenä vasemmalla istuneen parlamentaarikon kokemuksia pala palalta kuin tilkkutäkissä! Mielenkiintoista tutustua!