tiistai 31. maaliskuuta 2015

Suomen Perusta ahkerana

Kansankodin kuolinvuoteella, ruotsalainen hyvinvointivaltio ja maahanmuutto!
Liberaalinen dilemma, monikulttuurisuus ja vapaa yhteiskunta! Nämä kaksi Perussuomalaisten ajatushautomon Suomen Perustan kirjasta ovat nähneet juuri päivänvalon ja antavat paljon ajattelemisen aihetta. Edellisen kirjoittajana on tuleva kansanedustaja nouseva nuori kyky Simon Elo ja jälkimmäisen fil. maisteri Joona Räsänen.


Räsänen toteaa liberalismin perusarvoihin kuuluvan sananvapauden, sukupuolten yhdenvertaisuuden ja ihmisten tasa-arvon. Mutta mitä seuraa, jos maahanmuuton ja monikulttuurisuuden lisääntymisen myötä yhä useampi yhteiskunnan jäsen ei enää jaa näitä arvoja? Voiko samanaikaisesti kannattaa sekä liberaaleja länsimaisia arvoja että vapaamielistä maahanmuuttopolitiikkaa? Miten maahanmuuttajien erilainen arvomaailma vaikuttaa koko yhteiskuntaan? Näitä olisi liberaalina itseään pitävienkin hyvä pohtia!


Simon Elo puolestaan pohtii monikulttuurisen Ruotsin vaiettuja varjopuolia ja mitä maahanmuutto maksaa ruotsalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsissa on jo yli kaksi miljoonaa ulkomaalaistaustaista eli 20,7% asukkaista. Esim. vuosina 2000-2013 näiden luku kasvoi 713 000 ihmisellä, kun samaan aikaa kantaruotsalaisten määrä on noussut vain 49 000:lla. Aika hälyttävää kehitystä.

Maanantaita

Maanantaita mentiin kolmen viikon päästä olevaa vaalia valmistellen. Ennakkoäänestyksen alkuun ei ole kuin runsas viikko huhtikuun 8. päiväänä. Karvian, Jämijärven ja Siikaisten väki haki julisteet ja lehdet ja brosyyrit omilla paikkakunnillaan levitettäviksi. Honkajoki ja Pomarkku on saanut materiaalin jo aikaisemmin ja Lavia nykyään Poriin kuuluvana on hakenut tavaransa piiritoimistolta Porista. Puhelin on pärissyt koko päivän. Iskujoukko oli liikkeellä tievarsimainoksia pystyttämässä. Vaalikuume lisääntyy ja tunnelma tiivistyy, mutta meitillä näyttää kaikin puolin olevan pullat hyvin uunissa. JYTKYä valmistellen ja odotellen!


Porin Puuvillassakin on Perussuomalaisia kolmena päivän peräkkäin. Huomenna tiistaina on itse äänikuningatar Ritva Kike Elomaa uhrautunut käymään Satakunnassa, torstaina on koko päivän Satakunnan perussuomalaisten ehdokkaiden päivystyspäivä Puuvillassa ja keskiviikkona olen perussuomalaisten edustajana Puuvillassa Satakunnan Kansan ja Yle Porin vaalinavauksessa.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

PUSU SATAVIISIVUOTIAALTA



Mieltä ylentäviä ja lämmittäviä tilaisuuksia on ollut oikein peräkkäisinä päivinä Eilen illalla Keski-Porin kirkossa valtakunnallisen herännäiskuoron konsertti. Tänään Suoma Toikan 105-vuotissyntymäpäivä Huittisissa.
Koko rukoushuoneen salin täyteinen vierasjoukko olimme kaikki ensi kertaa 105-vuotissynttäreillä. Aika harvinaista herkkua siis. Semminkin kun päivänsankari on täysin hyvillä niin kuulo- kuin näköaistillakin varustettu ja ennen kaikkea terävä äly leikkaa paremmin kuin monella meistä nuoremmista. Ja huumorinkukka on aina Suoman tunnusmerkki. Niinpä hän sanoikin olevansa radikaali vastatessaan kysymykseen ikänsä salaisuudesta.
Kun myös sain pitää onnittelupuheen sain puheen päätyttyä sankarilta suukon poskelleni, ensi kertaa todella näin vanhalta. PerusSimo eli Simo Riuttamäki on Suoman lähin huolehtija ja on hankkinut hänelle omaan kotiin avustajat koko vuorokauden ajaksi. Terveyskeskuksessakin Suoma on monia viikkoja, aina välissä sitten viikon omakotitalossa Loimijoen rannalla.
Kirkkoherra Rauno Herranen piti alkupuheenvuoron, Huittisten kylämiehet lauloivat montakin laulua, kaikkien meidän sydämiimme meni Yksi ruusu on kasvanut laaksossa ja lauluna aikana laulumiehet jopa ojensivat Suomalle ruusun, joita Suoma saikin kaiken kaikkiaan ison joukon vieraiden tuomina.
Kun toin eduskunnan puhemiehistön kunnioittavan tervehdyksen koko itsenäisyytemme ajan ja vähän suuriruhtinaskuntana oloakin nähneelle juhlasankarille, hän sanoi, että teidän täytyy lyödä nyrkkiä pöytään. Kun vastasin, ettemme lyö nyrkkiä vaan nuijaa pöytään, hän sanoi, että täytyy lyödä lujempaa.
Iloinen, mutta samalla kiitollinen ja myös harras tunnelma oli koko juhlan ajan ja kaikki toivomme Suomalle lisää elinpäiviä ja Taivaallisen Isän hyvää huolenpitoa etiäkkin päin!

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Siemenen kylvöön

Lauantain sade oli jopa räntää koko matkan ajaessamme 9 hengen iskujoukolla Poriin, mutta päästyämme makkaran jakoon Eetunaukiolle ei enää satanut tipan tippaa eikä liioin koko päivänä. Ohjelmassamme oli makkaratarjoilua seuraavaksi Luvian ST1 huoltoasemalla, Eurajoen supermarketilla ja Raumalla tyhjän kauppatorin klo 15 jälkeen siirryimme Pick:n Payn pihamaalle ja olimme Lukon voittoisaan peliin menijöiden kulkureitin vierellä.


Lukko on enää voiton päässä mitalipelikamppailuista. Timo Soinikin oli viikolla seuraamassa Lukon peliä seuran kotiluolassa Kivikylässä. Jaoin muuten muutamia kymmeniä ehdokkaamme Jari Koskelan mainossiemenrairuohopusseja peliin menijöille hallinkin edustalla: Kylvetään yhdessä tulevaisuuden siemenet! Vielä pääsiäiseksi saa ruohon kasvamaan!


Takaisin tullessa jäin hienoon sydäntä lämmittävään konserttiin Keski-Porin kirkkoon. Valtakunnallinen Herättäjä-yhdistyksen kuoro piti konsertin ja Juhani Romppanen soitti urkujen täydellä volyymilla tunnetulla taidollaan urkukappaleita. Kari Erkkola piti seurapuheen.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Sadepäivätkö alkoivat

Poutasäät, joskin viime päivinä kylmänkalseat viimapäivät ovat olleet pitkään vallitsevina vaalikentillä kierrellessämme. Ja mikäs on ollut kiertäessä, kun vastaanotto on koko ajan ollut erinomaisen kannustavaa ja ystävällistä. Rötösherrat kiinni-tikkuaskinikin - pitkäaikainen tunnusmerkkini - on sujahtanut lukemattomien käsipäivätervehdysten myötä tervehtijän käteen.


Tänään vaan säät rupesivat muuttumaan. Onneksi vielä koko aamupäivä Merikarvian torilla oli poutaa. Makkara teki kauppaansa ilman hinnatta tosin, monia juttutuokioitu saatiin käydä. Paikalla oli jopa ennätysmäärä Perussuomalaisten Satakunnan kansanedustajaehdokkaita, neljäntoista ei tainnut puutua kuin kolme eli Köyliön Maarit Markkula, Huittisten Simo Riuttamäki ja Ulvilan Tero Järvelä.
Tosi aktiivista porukkaan kerta kaikkiaan ovat ehdokkaamme. Simo ja Maaritkin olivat eilen Säkylän toripäivillä.


Puoliltapäivin Merikarvian toripäiviltä lähdettyämme Jari Koskelan komealla vaaliautoksi julistein muutetutta matkailuautolla alkoi sateen ropina ajaessamme hyvin hiljaiselta näyttäneen Ahlaisten kautta Wihtiksen kyläkaupalle, jossa myös oli katettuna vaalikahvit. Sadepäiviä on jatkossakin luvattu, huomenissa lauantaina olisi useampiakin makkaranjakopaikkoja suunnitelmissa. Onko vähemmän väkeä, jos sataa ropisee?


Illalla sitten jaettiin jo ensimmäiset vaalilehdet. Niitä onkin riittävästi, kun on puolueen kustantama piirin oma aikakauslehden muotoinen vaalilehti, jossa jokaisella ehdokkaalla on oma sivunsa. Kuukauden varsinainen Perussuomalainenkin lehti ilmestyi juuri tänään. Siinä on jopa puolueen koko maan ehdokkaiden kuvat ja numerot. Ja sitten on vielä ehdokkaiden omia brosyyreja, Jari Koskelakin kylvää vakasta paremman tulevaisuuden kasvun siemeniä vaaliesitteessään. Kyllä jytkyä tehdään ja kaikki merkin näyttävät, että sitä todella myös pukkaa. Sitä saat, mitä tilaat!

torstai 26. maaliskuuta 2015

Makkaraa satoja kiloja

Makkara se on poikaa, vaikken itse olekaan syönyt niin makkaraa kuin muutakaan lihaa 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Silloin eduskunnassa Urpo Leppäsen kanssa lopetimme kertaheitolla lihan syönnin ja päätös on pitänyt Urpolla jo lopullisestikin ja itsellänikin ainakin tähän asti yli kolmekymmentä vuotta eikä ole yhtään tuntunut kolmikymmenvuotiselta sodalta.


Makkaraa jakoi Maarit Markkula Säkylän toripäivillä avustajineen ja Luvian iltapäivätorilla Luvian puolueveljet kunnanvaltuutettu Harri Peltolan johdolla. Molemmissa paikoissa oli useita muitakin perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaita yhdessä toriyleisön kanssa vähän värjöttelemässäkin. Tuuli oli melkoinen ja raa´an tuntuinen.


Kankaanpään ja Säkylän toripäivät on aina samana torstai-päivänä. Siksi valinta on tehtävä niiden välillä. Tänään olin siis Säkylässä, vanhalla varusmiespalveluspaikkakunnallani. Huovinrinteen varuskunnasta on näinollen monia muistoja. Nykyisinhän se on myös Porin Prikaatina myös Niinisalon Tykistörykmentin esikunta, kun Tykistöprikaati muuttui rykmentiksi ja esikunta siirtyi Huovinrinteelle,. Molemmat varuskunnat ovat silti kehitettävien varuskuntien joukossa ja Niinisalossakin varusmiesten lukumäärä on vain kasvanut, kun esimerkiksi Keuruun pioneerirykmentti on lakkautettu.


Myös Kankaanpään torilla oli ennätysryysistä, kuusisataa makkaraa katosi parempiin suihin parissa tunnissa. Lisäksi oli kahvitusta vaalitoimistollamme aivan vieressä entisen Tiimarin tiloissa. Väki on siis liikkeelä ja niin myös Satakunnan perussuomalaiset aktiivit. Niin meillä Kankaanpäässäkin, jossa aktiiveja riittää joka lähtöön, huomennakin Merikarvian markkinoille, Ahlaisiin ja iltapäivällä yhteen perussuomalaisimmista kylistä Vihteljärvelle kyläkauppa Wihtikselle, jolta kylältä ehdokkaamme Jari Koskelan on syntyjää ja yhä edelleen asustaenkin.


 Vipinää siis riittää joka päivälle, huomisesta alkaen on tosin luvattu sateisempaa näiden muutaman  kylmemmän ja viimaisemman päivän jälkeen. Parasta kuitenkin toivotaan säidenkin suhteen.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Timo Satakunnassa

Olen nähnyt facebook-sivuilla useammankin kuvan Timo Soinin tämän päiväisestä Porin Eetunaukion puhetilaisuudesta, niin täällä omalla sivullani kuin ehdokkaittemme Laura Huhtasaaren ja Kikka Heinosen sivuilla. Ja kaikki kuvat on otettu niin, ettei juuri näy yleisöä, jota kuitenkin oli runsaasti. Näin on vaikea todistella väkimäärän oikeaa määrää pelkästään näiden kuvien avulla.


Syystä kommentoinkin omalle sivulleni laitettua kuvaa yhdessä työmies Putkosen kanssa:  Kyllä onkin löytynyt kuvakulma, kun kuulijoita oli aamupäivähetkeen nähden ihan mukavasti. Kovaäänisillä puhe välittyi kauemmaksikin, siksi aivan korokkeen edessä ei tarvinnut olla, suomalaisethan haluavat olla vähän taaempana karttaen etummaisia paikkoja, Jeesuksen opetukset on sikälikin menneet perille, että viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja päinvastoin. Ja siksi esimerkiksi kirkoissa istutaan mieluummin takaosassa kuin edessä.


Timon toinen vierailu näiden eduskuntavaalien merkeissä Satakunnassa tapahtui nyt Porissa ja Huittisissa. Edellisiltana hän oli katsomassa Rauman Lukon lopulta tappioksi kääntynyttä peliä. Meidän pohjoissatakuntalaisten mielissä on Timon käynti Honkajoella ja Kankaanpäässä perussuomalaisille lahjoitetun hevosenhakureissulla. Timon puhetta on aina hyvä kuunnella ja meitä kuulijoita kerääntyy myös aina melkoisesti. Niin siis tänäänkin niin Porissa kuin Huittisten Härkäpakarissa.




Porissa kysyi keskustelukumppani eduskuntatalon remontista ja epäili työmaalla käytettävän ulkomaista työvoimaa eikä tahtonut uskoa, kun vakuutin kaikkien rakennusmiesten olevan kotimaisia. Ehkä hän lopulta uskoi, kun kerroin olevani rakennustoimikunnan jäsen ja meidän vaativan jokaiselta työmieheltä turvallisuustodistuksen ja sitä ei ulkomainen saa kovinkaan helposti eikä nopeasti.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

ELÄMÄN EVÄITÄ



Sain olla Karijoen vt. kirkkoherran Seija Lähteenmäen kutsumana pohtimassa elämän eväitä Karijoella Kauhajoen rovastikunnan miestenpiiriläisten kanssa.

Aikanaan Kauhajoen rovastikunnan seurakunnat tulivat tutuiksi, koska kirkkoherrana toimiessani myös Jurva kuului siihen. Nykyään Jurva on liittynyt Kurikkaan ja on sitä myöten Ilmajoen rovastikunnassa.


Kerrottiin ensin toimeentulon antamista eväistä, joita aika moni on saanut maanviljelystä, mutta monia muitakin ammatteja tuli esiin.


Hengellisen elämän eväät on monella lähteneet jo lapsuudesta mummon ja vanhempien antamina. Pyhäkoulullakin on ollut merkittävää vaikutusta. Evästä on matkan varrella saatu myös kotiseurakunnasta ja sen toiminnasta mukanakin olemalla. Tämän miestenpiirin kannattelemana moni on myös saanut tukea.


Tunnustusta annettiin armosta elämiseen. Aivan kuin teologikurssikaverini puolison Kari Tikan armolaulussa sanotaan: Sillä armosta me olemme pelastetut, emme tekojemme kautta, ettei kukaan kerskaisi. Se on Jumalan suuri lahja.


Sain myös olla kertomassa oman elämäni sujumisesta Jumalan suuressa johdatuksessa ja miten saamme kaikesta olla kiitollisia, niin myötä- kuin vastamäestäkin. Kun kuitenkin olemme saaneet elää tähän päivää, se on suurta lahjaa ja armoa.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

ELINVOIMAINEN KIHNIÖ



Vilho Mäntylän ja Onni Luodeksen työ tuottaa kaunista satoa maamme perussuomalaisimmassa kunnassa Kihniössä, josta juuri tuli tunnin dokumenttiprojekti TV ykkösessä: Elokuva pienen kunnan keskustan kylänraitista, jonka mopolla ajaa minuutissa. Ohjaajana kihniöläissyntyperäinen Saija Mäki-Nevala. Kyläraittia kuljettaessa myös perussuomalaisten teltta näkyi aina kun kuvattiin kesätoritempausta tai muuta tapahtumaa. Eikä ihme, onhan Lea Mäkipää ollut eduskunnassa jo neljä nelivuotiskautta ja on jälleen ehdolla viidennelle kaudelle. Lykkyä tykö kaikin voimin!
2147 asukkaan Kihniössä on kaikki tarvittavat palvelut omaa terveyskeskusta ja vuodeosastoa myöten, joten kuntaliitoksiin siellä ei ole halukkuutta eikä tarvettakaan. Perussuomalaiset on suurin valtuustoryhmä kahdeksalla hengellä. Luonnonkauneutta riittää monien järvienkin avulla. Kankarinjärven Pyhäniemi on hieno leirintäalue. Keihäsmatkojen luoja Kalevi Keihänen on tai paremminkin oli kihniöläinen.
Itselläni on lämpimät muistot kihniöläisistä jo 1970-luvulta asti, kun v. 1979 tulin ensi kertaa valituksi kansanedustajaksi ja jo silloin SMP:n kannatus oli suurta Kihniöllä. Siitä asti Kihniö on ollut tuttu ja monissa eri tilanteissa siellä on saanut poiketa jopa kirkon saarnatuolia myöten. Viimeksi syksyllä kutsuttiin perussuomalaisten paikallisosaston kokoukseen.
 Kihniö ei myöskään ole mikään syrjäkylä, vaan valtatie 23 Porista Jyväskylän kautta Ilomantsiin asti kulkee aivan kirkonkylän vierestä ja on sieltä turvesoilta rautatiekin, tosin ei nyt käytössä. Mutta ei tule pitkästi matkaa Pohjanmaan radan Parkanon rautatieasemallekaan.


KANKAANPÄÄN KAUPUNGINHALLITUKSEN tämän päivän Kokousasiat 
   
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 
 
   
Pöytäkirjantarkastajat 
 
   
Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 
 
 +
2.000.000 euron pitkäaikaisen talousarviolainan ottaminen 
 
 +
Satakuntaliiton lausuntopyyntö edunvalvontastrategian päivittämisestä 
 
 −
Vatajankosken Sähkö Oy:n tuloutus / Pöyryn tarjous 
 

   





Päivähoidon toimen täyttölupa 
 
   
Pohjanlinnan koulun erityisopetuksen virkojen ja viransijaisuuden täyttäminen 
 
 +
Opetus- ja kulttuuriministeriöltä haettavat valtionavustukset 
 
 +
Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite / Valtuuston kokousten yhteyteen seminaarityyppinen osuus 
 
   
Toimistojen kiinnipitäminen kesälomien aikana 
 
 +
Saapuneet pöytäkirjojen jäljennökset 
 
 +
Ilmoitusasiat 
 
   
Tulevat neuvottelut 

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

JYTKYä tehdään hartiavoimin

Vuoden toinen Perussuomalaisten Satakunnan Piirihallituksen kokous vietiin läpi parissa tunnissa. Väki oli todella aktiivista ja runsaslukuisesti paikalla, taisi vain yksi olla pois, jolla ei ollut edes varaedustajaa. Että silleen! Paljon riitti asiaa tulevien vaalien tiimoilta, niin mainonta-asioista kuin eri tilaisuuksien kartoittamisestakin.


Mainontaa tulee laajalevikkisiin paperilehtiin kuten Satakunnan Viikkoon ja Jättiporilaiseen, tietysti myös vähintään tapahtumailmoituksia Länsi-Suomeen ja Satakunnan Kansaan, johon myös nettimainontaa. Oma piirikohtainen vaalilehti tulee viikolla kuin myös Perussuomalainen-lehti, joita molempia jaetaan talkoovoimin mahdollisimman kattavasti. Radiomainontaankin osallistutaan.


Tilaisuuksia riittää niin piirin kuin ehdokkaiden erikseen järjestäminä joka paikkakunnalla. Kiertäminen on jo hyvissä ajoissa aloitettu ja sitä jatketaan vaaleihin asti. Olemmehan johtava toritapahtumapuolue ja siitä on hyvä pitää kiinni jatkossakin. Porukka on innostunutta ja kiertäminen on tainnut mennä jo monen veriin niin kuin ainakin ennemmin rakkailla veljillämme romaaneilla. Meillä Kankaanpään kaupunginvaltuustoryhmässä on jo toista kertaa mukana myös romaaniheimon edustaja, nyt Veijo Sjöberg, edellisessä ryhmässä hänen autuaasti poisnukkunut veljensä Olavi.


Ehdokasasettelummekin on erittäin hyvin onnistunut, onhan viime kertaisista JYTKYn aikaansaaneista mukana puolitusinaa kärjestä (jos minut luetaan pois) ja lisäksi 9. ja 10. eniten ääniä saanutta. Neljä vähimmille äänille jäänyttä on poissa, yksi heistä on tosin päässyt kepun listalle. Seitsemän on siis ensikertalaisia, muttei silti yhtään heikompia kuin muutkaan ehdokkaistamme. Tasan siis entisiä ja uusia ehdokkaita, naisiakin viisi.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Satoja treffattiin lauantainakin

Kyllä lauantainakin mentiin Porissa maakuntamme ylivoimaisesti väkirikkaimmassa paikassa.


Eetunaukiolla oli paikalla Perussuomalaisten satakuntalaisista ehdokkaista yli puolet, Porin ehdokkaat taisivat olla kaikki ja maakunnastakin olivat heti aamusta Maarit Markkula Köyliöstä, Tommi Laitila Honkajoelta, Simo Riuttamäki Huittisista, Jari Koskela meiltä Kankaanpäästä. Vaalipäällikkömme Markku Palomäki keitti kahvia ainakin 400 hengelle, alttiit Porin naiset tarjoilivat.


Rakennusalan kaksipäiväiset messut on viikon vaihteessa Karhuhallissa. Siellä on Jari Koskelalla oma osasto, jossa myös olimme Kankaanpään kahdeksan hengen iskujoukko sulkemisaikaan kello 17 asti. Monen tutun ja tuntemattoman kanssa sai jutustaa ja iskeä kouraan jo tunnusmerkikseni tulleen rötösherrat kiinni tulitikkulaatikon, joka on aina yhtä suosittu. Moni tuntee sen jo ennestään ja on saanut niitä jo aiemminkin vuosien saatossa.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Väkeä riittää ja makkaraa

NO niin, menossa ollaan: makkaraakin meni kilokaupalla, kun päivän kierros koski K-kauppojen pihoja: Lavia, Harjavalta, Kokemäki, Huittinen. Kaikilla paikkakunnilla sai tavata jo monen vuosikymmenenkin takaisia tuttuja. Hyvin kansa otti meidän seitsenhenkisen joukkueemme Jari Koskelan johdolla vastaa. Mukana myös monia muita satakuntalaisia ehdokkaitamme, Laviassa oli oikein naisten invaasio, kun Parkanon väsymätön Helena Ojennus oli Perussuomalaisten naisjärjestön puolesta kahvittamassa ja keräämässä naisehdokkaitamme yhteen, ainakin Riina Lehmussalmi, Kikka Heinonen ja Laura Huhtasaari olivat heistä paikalla.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Olin siellä minäkin



Olin Helsingissä käymässä, pääsin siksi Yliopiston juhlasalissa pidettyyn puoluejohtajien Eurooppa-keskusteluun. Paikalla kaikki muut puoluejohtajat kuin keskusta Juha Sipilä, jolle aikataulut eivät monista yrityksistäkään huolimatta sopineet. Kepu protestoi, kun Olli Rehn ei päässyt hänen tilalleen, mutta tietääkseni hän ei - ainakaan vielä - ole puolueen puheenjohtaja, joten hän ei kuulunut paneeliin. Saatuaan kuitenkin puheenvuoron, esitti protestin, ja poistui näyttävästi. Arhinmäki kuvasi hyvin koko puuaavan salin tuntoja sanottuaan, että on siellä Brysselissä opittu ainakin röyhkeyttä. Itse tosin poistuin - vähin äänin tosin - heti Rehnin saatua puheenvuoron., koska se ei mielestäni todellakaan mitenkään kuulunut ohjelmaan.


Olin Helsingissä Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunnassa. Esitämme seuraavalle hallitukselle ja valtion budjettiin ehdotuksen, jolla säilytettäisiin veteraaneille varat rahat entisellään, jolloin ne paremmin riittäisivät vähenevälle kunniakansalaisjoukollemme.


Päivään mahtui myös Elinkeinoelämän keskusliiton veroseminaari, jossa tunnettuja panelisteja Juhana Vartiainen, Vesa Vihriälä ja veroekspertti professori Heikki Niskanen. Mielestäni olisi pitänyt puhua myös harmaasta taloudesta, veroparatiiseista ja vaikkapa eläkerahastojemme ulkomaisista sijoituksista ja ylellisyystarvikkeiden korotetusta alv:stä.


Illalla sitten saimme MTV:stä seurata puoluejohtajien ensimmäistä parituntista tv-väittelyä, joita vielä ennen vaaleja riittää useampiakin. Juha Sipilää pidetään jo tulevana pääministerinä, muut ovat paremminkin haastajia.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Eduskuntatyön lopuksi

Tehkää oikeita ratkaisuja maalisvaaleissa oli viimeinen pätkä TV2 ajankohtaisessa kakkosessa, kun näytettiin meitä kolmea poisjäävää kansanedustajaa, joille kansalaiset halusivat tuoda kiitoksia. Kuva oli 80-luvulta jostain puoluekokouksestamme, näytin kyllä vähän nuoremmalta - peräti poikaselta - nykyiseen verrattuna. Ei ne näytetyt kuvakatkelmat todella pitkiä olleet, mutta kuitenkin kaikki saivat nähdä nämä mieltä lämmittävät kiitokset, joita siis saimme vastaanottaa Jan Vapaavuoren ja Kari Rajamäen kanssa.


Lauantain Helsingin Sanomissa oli eduskunnan lopettajaiskahvituksessa tehty toimittaja Olli Pohjanpalon tekemä haastattelu, jossa kerron olleeni SMP:n kansanedustajana vv. 1979-87 ja nyt sitten perussuomalasten edustajana 2011-2015. Sain myös muistella sitä melkoista muutosta, mitä tästä aikaisemmasta kaudesta on tapahtunut nykyaikaan tullessa niin tietokoneiden kuin kännyköiden kautta, ei silloin ollut eduskunta-avustajiakaan. Myös salikäyttäytyminen puheenvuorojen osalta on järkeistynyt debatteineen. Yöistunnoistakin on päästy eroon.


Tulevista tehtävistä mainitsen, ettei papin töistä jäädä koskaan eläkkeelle. Pohjanpalo mainitsee myös yhteensä 200.000 euron lahjoitukseni koko neljän vuoden ajaksi palkatuille kahdelle hoitotyöntekijälle Pohjois-Satakunnan peruspalvelu- ja liikelaitoskuntayhtymässä.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kevättä pukkaa

Päivällä aurinko paistaa ja yli 10 astetta lämmintä, yöllä vastaavat asteet pakkasta. Ja elämme maaliskuuta. Jäätä järvissä Pertti Kukkumäen mukaan ihan riittävästi. Kevättä siis on ilmassa eikä mikään ihme, kun sanotaan: Kevättä kynttelistä, ja kynttilänpäivä on ollut jo yli kuukausi sitten.

Kelpaa tehdä vaalityötä kauppojen pihoissa ja toreilla, vaikka loppuviikosta onkin luvattu kylmempää, muttei ilmeisesti kuitenkaan pakkasasteita päiväsaikaan.


Huomenna tiistaina ajankohtainen kakkonen kello 21 näyttää kolmea kansanedustajaa, joita kansalaiset halusivat tulla kiittämään. Kyseessä oli ilmeisesti luopuvat edustajat, ainakin sellaisia olemme kaikki kolme Osmo Soininvaaran ja Jan Vapaavuoren kanssa!


Luen parast´aikaa ostamaani Osmon juuri kirjoittamaa kirjaa Jäähyväiset eduskunnalle ja satakuntalaisena huomasin yhden virheenkin, kun hän toteaa Luvian tulleen pakkoliitetyksi Poriin. Eihän Luvian ja Lavian ero ole kuin yhden kirjaimen verran, joten ei satakuntalaiselle erhe ei ole suuren suuri.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Joka päivälle jotakin

Näin vain sain siis olla kastepappina Tiia-Riikka ja Veijo Sjöbergin pojan kastejuhlassa. Veijo on meitin perussuomalaisten Kankaanpään kaupunginvaltuustoryhmässä ja edelliskaudella oli samoin hänen kesken kauden autuaasti edesmennyt veljensä Olavi 5-hernkisessä valtuustoryhmässämme. Nyt meitiä on yksitoista.


Iltapäivän kolme tuntia kului sitten Karhoismajan vesireittien kunnostusyhdistyksen vuosikokouksessa uutta toimintaa suunnittelemassa. Toimin yli 200 hengen ja 5 järven muodostaman yhdistyksen rahastonhoitajana. Ei toiminta siihen loppunut, kun eilen oli viimeinen eduskunnan työ- eli istuntopäivä.


Huomenissa muuten on Kankaanpään Sotaveteraanien hallitus, tiistaina Kankaanpään seudun Sotainvalidien vuosikokous, keskiviikkona suunta on taas Helsinkiin.


Stadista löytyy heti aamulla puoluejohtajien Eurooppa-keskustelu yliopiston juhlasalissa, puoliltapäivin on Rintama-asiain neuvottelukunnan kokoustaminen. Ja vielä klo 14 alkaen Elinkeinoelämän keskusliiton järjestämänä Eteläranta kympissä veroseminaari, tunnetuimpina niminä kiistelty VATT:in ylijohtaja Juhana Vartiainen ja ETLA:n toimitusjohtaja Vesa Vihriälä. Kolme kärpästä yhdellä iskulla.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Vipellystä

Perjantai ja 13. päivä oli todella nimensä mukainen hektinen päivä. Tapahtumaa koko päivän ajan ja asioiden muuttumista ja sen myötä hallituspuolueiden sekoilua kaikenlaista.


Talvisodan päättymisestä oli kulunut tasan 75 vuotta. Sen kunniaksi pidettiin talvisodan kansallisen muistomerkin peruskiven muuraustilaisuus Kasarmitorilla pääesikunnan edessä. Ensimmäisen muurauslaastin heitti presidentti, sitten puhemies, pääministeri, kaupunginjohtaja ja paljon muita merkkihenkilöitä Sää oli aurinkoinen ja kaartin soittokunta oli osaltaan nostattamassa isänmaallista tunnelmaa. Myös talvisodan ja jatkosodan veteraaneja oli kunniavieraina. Juhlakahvit nautittiin Smolnassa.


Jo aamulla puhemies tarjosi koko eduskunnan väelle valtiopäiväsalissa eduskunnan kauden päättäjäiskahvit. Ja illalla istunnosta välillä pääsi käymään myös ryhmän päätöstilaisuudessa.
Ja sitten se täysistunnon tilanteiden muuttuminen, joista jo edellisessä blogissa kerroin ja joista asioista vielä nyt lauantaina äänestää pärskäytetään. Äänestyksissä sitten hylättiin hallituksen esitykset opintotuen rajauksesta vain yhteen tutkintoon äänin 185-1 ja keskiasteen koulutussäästöt äänin 125-47, 10 tyhjää.


Eikä tässä vielä kaikki, TV2 Tampereen Tohlopista tuli ja teki juttua ajankohtaiseen kakkoseen, kun he olivat pyytäneet yleisöltä ehdotuksia kansanedustajista, joille haluttaisiin tuoda kiitoksia. Hämeenlinnalainen rouva halusi kiittää meikäläistä ja näin hän toi kiitoksensa uhrautuvasta eduskuntatyöstäni ja televisiotoimittaja ja kamera oli paikalla muuttokiireisen sekaisessa työhuoneessani. Huone on tyhjennettävä, koska eduskuntatalo menee heti lauantain jälkeen kiinni ja kahden vuoden täysremontti alkaa.

Odotettu suuntalähti liikkeelle

Nyt se jo rupeaa näyttämään siltä, mitä sen on uskottukin olevan, että PerusSuomalaisten kannatuksen täytyy olla suurempi kuin mitä tähänastiset gallupit ovat näyttäneet!


Töitäkin on tehty hartiavoimin nämä viimeisetkin eduskuntapäivät ja hallitus senkus vain sekoilee loppuun asti yhä pahemmin!


Iltalehden kuukauden takaisesta tutkimuksesta Perussuomaiset noussut 1,5%, kokoomus pudonnut 0,5% ja demarit 0,1%. Keskustan pudotus on 1,9%, mutta heillä onkin mistä pudota!

Ennennäkemättömiä näytelmiä

Tämä viimeinen varsinainen eduskunnan puheita sisältänyt istuntopäivä oli todella farssi sanan varsinaisessa merkityksessä. Sen huipensi kolme kertaa puhunut ja viimeisessä puheenvuorossaan yli puoli tuntia puhunut Anna Kontula, joka puhui paperittomien eli oikeammalla nimityksellä laittomien maahanmuuttajien lailla turvattavien terveydenhoitopalveluiden saamisesta, jota ei ehditä käsitellä loppuun ja se näin ollen raukeaa. Jo nykyisin kaikki raskaana olevat ja vakavat sairaudet hoidetaan, mutta lain voimaantultua se olisi ollut melkoinen houkutus esim. itärajan takana sairastaville tulla tänne ilmaiseen hoitoon meidän sairaittemme hoidon kustannuksella.


Herrasmiessopimuksella on sovittu tämän istuntokauden viimeisten kuukausien ajaksi, että puheenvuorot saavat kestää korkeintaan 5 minuuttia, mutta siitä huolimatta kansanedustajan puheoikeus perustuslain mukaan on rajoittamaton, joten en puhetta johtaessani voinut muuta kuin ilmoittaa 20 minuutin kohdalla kuluneesta ajasta ja antaa puheen jatkua!




Muutenkin tämä päivä oli oikein malliesimerkki johtavien hallituspuolueiden epäsovusta. Kokoomus on opposition mukana opintotukilain kaatamisessa 5000 ylioppilaan mielenosoituksen pelottamina. Demarit puolestaan tulevan opposition mukaan kaatamaan keskiasteen koulutuksen rahoituslaki, kun oppositio onnistui jo valiokunnassa kaatamaan samaan lakipakettiin liittyvän järjestämisoikeuslain.


Oikeusministeri Henriksson on vetänyt eduskunnan suurella enemmistöllä hyväksymän lain saamelaiskäräjistä pois ja nyt sama kohtalo odottaa huomenna alkuperäiskansoja koskevaa Ilo-sopimusta, joka jätettäneen lepäämään ja kansainvälisenä lakina se ei raukea eduskuntakauden lopussa niin kuin omat käsittelemättä jäävät niin hallituksen kuin meidän edustajienkin lakiehdotuksemme. l

torstai 12. maaliskuuta 2015

Täyden palvelun hautaustoimisto

Aamuin illoin kuljen eduskunnasta kämpille Nervanderinkatua. Dagmarinkadun kulmassa on Mikko Mononen Oy:n hautaustoimisto. Ylioppilaskodissa vastasimme joskus puhelimeen: Monosen ruumis ja arkku. Tämä tulee mieleen usein toimiston ohi kävellessä.


Tämä johdatuksena lukemaani kirjaan Hiihtävä hautaustoimisto. Tekijä on entinen kansanedustajakollegani Lasse Lehtinen, joka on toiminut meppinäkin ja on myös erittäin tuottelias kirjailija yli 30 teoksella. Tämä edustajien lukusalista lainaamani kirja ei tosin ole Lassen kirjojen parhaimmistosta joskin lienee v.2013 ilmestyneenä uusimpia tuotteitaan.


Itsekin hän sanoo saaneensa kirjan aiheen Arto Paasilinnalta kesken jääneistä ideoista kaksi kaverusta perustaa erikoisen hautaustoimiston täydellä palvelulla. Firman nimeksi tuli Loppusijoitus Oy, uuden tyyppinen elämyshautaustoimisto: tee viimeisestä matkastasi ikimuistettava.


Monenlaisia toivomuksia tultiinkin esittämään, kun sairauden vuoksi oli kuoleman välttämättömyys lähellä. Toimiston parivaljakko lupasi täyttä toivomukset ja myös teki niin, että tulevan vainajan tuhka vietiin juuri sinne, minne vainaja sen oli halunnut.


Rajamies halusi tuhkansa paikkaa, jossa muutamalla askeleella voi ottaa uuden vuoden vastaan kolmen valtion alueella Suomen, Norjan ja Venäjän yhteisellä rajapylväällä Jäniskosken Muotskavaarassa.


Monien muiden yhtä mielikuvituksellisten toimeksiantojen viimeisenä kirjassa kerrotaan varakkaan eläkeläismiehen toivomuksesta saada tuhkansa ripeotelluksi Etelänavalle, missä hänen enonsa entinen Suomen sodissa everstiluutnantiksi ylennyt oli käynyt hoitamassa arktisia kuljetuksia. Yhtiömiehille alkoi ankara treenaus , koska Etelämantereella oli edessä asiakkaan kuoltua hänen tuhkansa vieminen rannikolta hiihtäen vaikeissa kylmissä olosuhteissa yli 1300 km matkan.


Yhtiökumppanukset saivat mukaansa napajäätiköiden erityistuntijan norjalaisen ja niin monivaiheinen matka tehtiin lopulta onnistuneesti ja vainajan toive täytettiin. Maantieteellisen Etelänavan kohdalla on teräspalloa kannatteleva tolppa kahdentoista maan lippujen liehuessa sen ympärillä. Siellä vainajan muistosanat lausuttiin ja laulettiin hänen toivomuksestaan "Ei elon tiellä nyt nukkua auta, vaarat ne vaanivat vaeltajaa. Kunnian kruunua veltto ei voita, turhaan ei aikaansa tuhlata saa. Kun joutuvi yö, on jo myöhäistä työ, kiiruhda, kohta jo hetkesi lyö.


Tästä kirjan viimeisestä tapahtumasta sitten syntyi myös koko kirjan nimi.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Rukousaamiainen

Yhdysvalloissa suuren suosion saavuttanut ja alusta lähtien presidentin läsnäolollaan kunnioittanut rukousaamiaistapahtuma on lopulta saatu rantautettua Suomenkin kamaralla. Kalastajatorpalle kokoontui tänään 140 henkeä näissä merkeissä rukoilemaan Suomen maalle ja kansallemme siunausta. Vieraita oli USA:sta, Saksasta, Unkarista, Hollannista, Belgiasta ja Virosta asti.


Ohjelman musiikkianti oli myös parhaasta päästä, sillä Jaakko Ryhänen lauloi Kari Tikan Armolalulun Risto Laurialan säestämänä ja myös Cantores Minores kuoro esiintyi. Folke Gräsbeck puolestaan säesti pianolla Hedvig Pauligin laulun. Toinen tapahtuman isännistä kansanedustaja Sauli Ahvenjärvikin lauloi tunnetulla taidollaan. Meitä kansanedustajiakin oli kaikkiaan yhdeksän.


Yhdysvaltojen kongressin aamurukoustoimikunnan tervehdyksen toi Chris Jensen. Entinen Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen oli juhlapuhujana pitäen omaa aikaamme globalisaation ja digitalisoitumisen vuoksi yhtä käänteentekevänä kuin konsanaan Guttenbergin kirjapainokeksintöä 1400-luvulla. Hän myös muistutti myös pappiskoulutuksen saaneena, että kristittyinä saamme luottaa Jeesuksen sanaa, kun Hän lupaa meille seuraajilleen tulevaisuuden ja toivon.


Toinen aamiaisisäntä Simo Rungren  sanoi keskustelussa puhuessamme rukousaamiaisten jatkosta Suomessa, että kun nytkin aloitettiin jo edellisiltana sisäministerin kutsumana buffet-illalliselle, että ensi vuonna voimme saada pääministerin kutsun ja hänet myös mukaan aamuun kuten nyt sisäministerin.


Jatkoa siis on näkyvissä ja toivottavissa, siksi hyvin startti onnistui!



tiistai 10. maaliskuuta 2015

Ruotsin kielen vapaaehtoisuus mynkään

Kansalaisaloitteen Ruotisin kielen saamiseksi valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla käsittely sivistysvaliokunnassa jäi melkein viime tippaan, mutta patistelujen jälkeen valiokunnan oli lopulta valmistettava mietintö eduskuntakäsittelyä varten.


Meistä istuvista kansanedustajista puolet eli 99 oli vaalikoneissa vastannut olevansa pakkoruotsin vastustajia, äänestyksessä sen poistamisesta tuli kuitenkin vain 48 ääntä, vastaan oli 134, yksi tyhjä ja poissa 16. Näin siis voi sanoa, että viitisen kymmentä kansanedustajaa äänesti vastoin lupaustaan ja ilmeisesti monet myös vastoin tahtoaan ryhmäkurin pelottamina, vaikkei kyseessä ollutkaan hallituksen esitys vaan kansalaisaloite.


Suurten  hallituspuolueiden kansanedustajat näyttävät nöyrästi menevän ryhmän mukana. Kokoomuslaisista 20 ilmoitti vaalikoneessa vastustavansa pakkoruotsia, vain yksi Kalle Jokinen uskalsi äänestää vakaumuksensa puolesta, poissa oli eli äänestämättä jätti kolme, jotka sitten olivat seuraavassa  ponsilausumaäänestyksessä kyllä mukana. Demareista 13 oli vaalikonevastustajia, 3 uskalsi vastustaa loppuun asti.


Me perussuomalaiset olimme ryhdikkäästi kaikki pakkoruotisin vastustajia, sehän ei silti estäisi ruotsinkielen opiskelua. Keskustasta löytyi seitsemän vastustajaa, vaalikoneessa heitä oli vielä 17.
Jari Myllykoski oli ainoa ryhdikäs vasemmistoliittolainen, vaalikoneessa heitä oli vielä kuusi. Lisäksi vastaan olivat vasenryhmän Markus Mustajärvi ja ainoana vihreänä Osmo Soininvaara, vaikka heitäkin oli vaalikoneessa kolme.


Näin siis äänestyksessä kävi vaikka 3/4 eli 75% kansalaisista haluaisi Ruotisin kielen valinnaiseksi pois pakkokielen asemasta. Onhan sitä maailmanlaajuisesti paljon tärkeämpiäkin kieliä ensimmäisenä vieraana kielenä luettavaksi.


Sen sijaan ponsilausuma - monen omiatuntoja vaientaakseen - meni läpi äänin 93 puolesta, vastaan 89, poissa 17. Näin eduskunta kehotti hallitusta selvittämään lainsäädännölliset edellytykset alueellisiin kokeiluihin kielivalikoiman laajentamiseksi ilman velvoittavaa toisen kansalliskielen opiskelua.


Yleensä hallitukselle asetetut kehotukset ponsilausuminen kautta eivät juuri johda mihinkään, pitää toivoa, että seuraava hallitus ottaa tästä ja yleisestä kansalaismielipiteestä onkeensa ja ryhtyy tarvittaviin toimiin pakkoruotsista pääsemiseksi.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Hirmuinen humoristi

Panu Rajala on mahduttanut kolmeensataan sivuun Hirmuinen humoristi-kirjassaan Veikko Huovisen tuotannon nelisen kymmentä julkaistua kirjaa, joista Kootut teokset julkaistiin vv. 1984-86 ja vielä senkin jälkeen ilmestyi kymmenkunta teosta. Kaikki kirjat käydään läpi ja välitetään myös kirjailijan omia ajatuksia kirjojensa synnystä ja niiden tarkoitusperiäkin pohditaan.


Suuri yksinäinen, synnyin pitäjässään Sotkomossa koko ikänsä asunut metsänhoitajaksi lukenut Veikko Huovinen tuli kirjoillaan suosituksi suomalaisoloissa suurten painosten herraksi alkaen kuuluisalla Konsta Pylkkäsellään. Häntä on syystä verrattu kahteen muuhun pohjoisen korpikansan kuvaajaan Pentti Haanpäähän ja Ilmari Kiantoon. Paljon yhteistä heistä löytyykin rehevinä kansan tuntojen tulkkeina huumori silmäkulmassa ja mutta kuitenkin myös lujasti kiinniolevina usein niin karussa todellisuudessa.


Mielenkiintoisia olivat Panulan löytämät yhtymäkohdat jo Suomen Maaseudun puolueeseen kuin myös sen raunioilta syntyneeseen Perussuomalaisiin, joskaan JYTKYÄ hän ei v.2009 kuolleena ehtinyt kokea.


Jo v.1973 ilmestyneessä kirjassa Rasvamaksa esiintyy Ammattimainen puolueenhaukkuja Väinö Kirsikkala, joka käy aina haukkumassa sen puolueen, jota hän tiesi talon isännän erityisesti vihaavan.
Tämä oli aikana, jolloin Kekkonen oli ryhtynyt voimakeinoin hajottamaan kilpailijansa Veikko Vennamon johtamaa SMP:tä. Olihan silloin juurisaatu voimakeinoin puoluetukilakia muuttamalla synnytettyä 13 hengen lähtö 18 kansanedustajan SMP:stä perustettuun Yhtenäisyyden puolueeseen.


Näytelmässä Paneelikeskustelu v. 1992 vastustetaan melko raivokkaasti Euroopan unioniin liittymistä suhtautuen kielteisesti maahanmuuttoon ja pakolaisiin. Panula viittaakin niiden olevan kuin poimintoja myöhemmästä perussuomalaisten puolueohjelmasta.


Samalta ajalta on näytelmä Suuri paneelikeskustelu, jossa kirjailijan äänitorvena on Ilkka Moikipää  perussuomalaisten ärhäkkä edelläkävijä vastustaen EU-direktiivejä, työttömyyttä, pakolaisia ja puhuen maataloustukiaisista, ydinvoimasta, puukaupoista, pankkimiljardeista...  Rajala lohkaiseekin, ettei voi välttyä rinnastuksesta Timo Soinin myöhempään retoriikkaan ja epäilee Timon lukeneen jo Havukka-ahon ajattelijaa useamman annoksen ja siten kehitelleen perussuomalaisten puolueohjelmaa.


Panu Rajala viittaa muuallakin Huovisen kaukokatseisuuteen, kun esimerkiksi viittaus taiteeseen, joita Huovinen tosin tukisi voimakkaasti, mutta jättäisi ilman valtion apua atonaalisen musiikin, absurdin teatterin ja abstraktin taiteen, jotka saisivat tukeutua sponsoreihinsa.

Loppuun asti Veikko Huovinen suhtautui epäilevästi Euroopan Unioniin kirjoittaen: Ilman muuta on selvää, että suuret, joilla on enemmän edusmiehiä, voittavat äänestyksissä. Epärehelliset esittävät kirkkain otsin omia laskelmiaan. Tyhmän rehelliset häviävät kuten aina. - Ja näin todella on käynyt ja käymässä.



Knyken skisenterissä kolme kultamitalia

Kolmen päivän reissu ei ole kulunut suotta. Kaksi hiihtomatkaakin poiki kolme kultamitalia. Oli vähän sama tunne, kuin syksyisellä Ahvenanmaa matkalla, kun samalla ongella nousi kolme ahventa yht´aikaa. Eikä nää oo mittään paroni von Munchhausen juttuja, vaan karua ihmeellistä todellisuutta.


Tunnin matkan päässä Trondheimista vuonon toisessa päässä Orkdalin kunnan hiihtokeskuksessa Knyken skisenterissä kierimme kovaa 2 km latua, jossa riitti alamäkeä joskin ylämäkeäkin. Olin 70-vuotiaiden kansanedustajien mestari, Suomen voitokkaan viestijoukkueen jäsen, jokaisessa joukkueessa piti olla yksi nais- ja mieskansanedustaja ja samoin virkailijoita molempia sukupuolia. Kolmas kultamitali ripustettiin kaulaan nopeimman mieskansanedustajan ajan hiihtäneenä, meillä vanhimmilla oli kierroksia 2 kun kaikilla nuoremmilla niitä oli kolme ja sain siis nipin napin nopeimman ajan.


Kysessä siis jokavuotiset Pohjoismaiden parlamenttien mestaruushiihdot. Tällä kertaa Norjassa, viime vuonna olimme Vuokatissa ja sitä edelliskerralla Ruotisin Åressa.


Aikaisemmassa elämässä kahdeksan vuoden eduskuntakaudella vv. 1979-1987 pidettiin nämä mestaruusskapat aina suurten hiihtotapahtumien yhteydessä, Holmenkollenilla, Falunissa ja Salpausselällä. Sikäli on siis mennyt huonommaksi, kun aina nykyään olemme vain irrallaan muista omissa kisoissamme. Ehkä kahden vuoden päästä, kun taas on kisat Suomessa ja silloin pidetään myös MM-kisat Lahdessa, pääsevät kansanedustajatkin taas kisailemaan suurhiihtokisojen yhteyteen.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Komiaa joukkoa vieraana eduskunnassa

Säännölliset vieraskutsuni syksyin keväin täydelle linja-autolliselle pohjois-satakuntalaisia äänestäjiä saivat tänään sitten arvoisensa komian lopun, kun Veikko Viljasen kuljettamana oli taas viitisenkymmentä vierasta tutustumassa eduskuntaan ja ihastumassa toimintaamme täällä.


Ryhmähuoneessamme vierailivat kertomassa omasta kansanedustajan tehtävistään ryhmäpuheenjohtajamme Jari Lindström, ryhmämme ikäpresidentti Kauko Tuupainen, Teuvo Hakkarainen, Aiemmin myös Satakunnasta valittuna kansanedustajana ollut Lea Mäkipää, sekä Ritva "Kike" Elomaa, jolla on sukulaisia Kankaanpäässä ja oli matkassa mukanakin. Eduskunnan ruokalan ruokatauolla vieraitamme tervehti myös puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö.


Vieraat saivat myös seurata värikästä televisioitua kyselytuntia, jossa yhdeksi pääkysymykseksi nousi heti kyselytunnin jälkeen käsitelty kansalaisaloite pakkoruotsin poistamisesta, jota ainoastaan perussuomalaiset kannattavat, vaikka ennen vaaleja vaalikoneissa yli puolet nyt eduskunnassa istuvista oli samalla kannalla. Onkin hyvä äänestäjien seurata, miten edustajat menettelevät ja ketkä ovat sanansa mittaisia, ketkä eivät.


Pakkoruotsin poistamisaloitteesta käytettiin sitten kyselytunnin päätyttyä 91 puheenvuoroa, joista lähes puolet eli 44 puheenvuoron käyttäjää oli perussuomalaisia.  Aikaa kului 3,5 tuntia ja viimeisen tunnin sain olla puhemiehenä.


Olisipa tämäkin keskustelu televisioitu, netistä se kyllä on katsottavissa. Suosittelen!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Monenmoista loppurutistusta

Enää runsas viikko eduskuntatyötä ja kaikki kasautuu viimeisiin päiviin. Niinpä pari kiistanalaista hallituksen esitystä on tullut valiokunnan kautta istuntosaliin, joita molempia ainakin suurimmat oppositiopuolueet vastustavat. Toinen on energiapuun tukea koskeva uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta annetun lain muuttaminen.


Toinen on kalastuslaki, joka uudistetaan 33 vuoden jälkeen. Olin muuten edellisenkin kalastuslain valmistuessa vuonna 1982 kansanedustajana. Uudistuksessa on myös hyviä puolia kun kalastonhoitomaksua ei peritä alle 18-vuotiailta eikä 65 vuotta täyttäneiltä. Moitittavaa on kalastuskunnilta vietävä hallinnointi kolmelle ELY-keskukselle, vaikka juuri paikallistasolla tunnetaan asiat paremmin. Myös on pelättävissä, että kalastusseurat jäävät osattomiksi lupamaksutuloista, jolloin myös kalavesien istutukset ja hoitaminen huononevat.


Kalastuslaista käytettiin tänään 69 puheenvuoroa, eniten oli äänessä keskusta 20 kertaa, perussuomalaiset 13, kokoomus 10, demarit 9, vihreät 8, vasemmistoliitto 7, vasenryhmä 2 ja rkp 1. Vasenryhmän kaikki puheenvuorot käytti edustaja Jari Myllykoski ja yhtä monta eli siis  7 puhetta piti myös demarien Kari Rajamäki. Kokoomuksen puheista kolme oli esityksen antaneen ministeri Petteri Orpon puheenvuoroja.


Paikallisradiotoimijat kävivät myös tuomassa huolensa meille päättäjille, kun hyvin alkaneet paikallisradiot on ajettu ahdinkoon ja ylikansalliset koko maahan levittäytyneet radiot ovat vallannet virkamiesten hyvällä avustuksella ylivoimaisen aseman. Niinpä aitoja ja suomalaisia todella paikallisia radioasemia on enää kymmenkunta ja niistäkin monet toimivat vain 3 kuukauden pituisilla toimiluvilla. Onko tälläkin alalla maassamme saanut vallan ne, jotka parhaiten kykenevät maasuttamaan. Tuntuukin ihmeeltä asioihin perehtyneenä, että miten maatamme voidaan pitää yhtenä vähiten korruptoimattomimpana muihin verrattuna?

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kaarle Kustaa ja Silvia



Sain olla eduskunnan täysistunnon puhemiehenä toivottamassa molemmilla kotimaisilla kielillä Ruotsin kuningasparin tervetulleiksi heidän pistäytyessään seuraamaan istuntoa:


Arvoisat kansanedustajat! Ilmoitan, että Heidän Majesteettinsa Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia seurueineen ovat saapuneet seuraamaan täysistuntoa. Eduskunnan puolesta lausun arvoisat vieraat tervetulleiksi eduskuntaan!

Ärade riksdagsledamöter! Jag har glädjen meddela, att Deras majestäter Sveriges Konung Carl XVI och Drottning Silvia med följe har anlänt för att bevista plenum.
På riksdagens vägnar vill jag hälsa de högt ärade gästerna välkomna!


Olen jonkun muunkin kerran saanut toivottaa eduskunnassa vierailleen korkea-arvoisen ulkovaltojen edustajan vastaavasti tervetulleeksi seuraamaan täysistuntoa.



Eva-Lisa Leskinen GRATTIS!!!



  • Tero Kalliojärvi Kuului myös kuiskaus:"..älä vielä ala!"





  • Anssi Joutsenlahti Joo, edustaja Timo Korhonen oli juuri nousemassa puhujakorokkeelle, kun vieraat rupesivat saapumaan lehterille, joten pyysin puhujaa odottamaan, jotta ei tarvitse keskeyttää häntä tervetulotoivotuksen ajaksi. Kunigaspari nousi tervetulotoivotuksen jälkeen kiitokseksi seisomaan ja me kansanedustajat sitten annoimme raikuvat ablodit

  • maanantai 2. maaliskuuta 2015

    Maanantaipäivöö

    Ei ollut koiranilmoo, vaan vielä matkalla sadetta vihmonut sää poutaantui tyystin kuin tilauksesta alettuamme klo 10 kahden tunnin katkeamattoman makkaranjaon Porin Eetun aukiolla. Väkeä siis riitti ja tunnelma oli yhtä kannustava kuin neljä vuotta sittenkin, joten uutta JYTKYä pukkaa. Monia keskusteluja käytiin ja tuttuja tavattiin. Omat vuosikausia riittäneet rötösherra tikkuaskitkin loppuivat, pitäisikö vielä hankkia lisää, päällystarroja kyllä löytyy edelleen pilvin pimein.


    Alapuolen jutussa sitten kerrotaan eduskuntaehdokasvaalipaperien jättämisestä keskusvaalilautakunnalle, joka sijaitsee raflaavasti syyttäjänvirastossa.


    Päivään mahtui myös Satakunnan Sotainvalidien piirihallituksen kokous ja illalla Kankaanpään kaupunginvaltuuston kokoustaminen. Joten päivään mahtui monenlaista ja mielenkiintoista asiaa.


    Vähintäin uteliaisuutta herättävä otsake, joka pakottaa pelkästään uteliaisuuttaankin lukemaan jutun. Vaikka ei eka kertaa SK:n otsakkeet ole ehkä harhaanjohtavia, kun Juha Joutsenlahtea ja Ulvilan surmaa koskevat jutut useimmiten otsakoitiin pelkällä Joutsenlahdella ja kuitenkin Juha ja Anssi ovat kaksi täysin eri ihmistä ja moni voi sukunimestä mieltää meikäläisenkin, semminkin kun sukunimemme on melko harvinainen. Kaiken lisäksi emme Juhan kanssa ole vähimmässäkään määrin edes sukua keskenämme, vaikka hyvin tunnemmekin toisemme juoksumiehinä, minä edelleen nykyisenäkin, Juha entisenä.


    Eduskuntavaalit: Eduskunnan toinen varapuhemies syyttäjän pake

    Kuva: Miikka PihlajamŠki
    Juha StåhleLähetä palautetta toimittajalle
    Anssi Joutsenlahti kävi jättämässä eduskuntavaalien ehdokashakemukset pikavauhdilla.




    Juha Ståhle


    Eduskunnan toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti johti kolmen miehen iskujoukkoa, kun Satakunnan Perussuomalaiset jätti ensimmäisenä puolueena Satakunnan vaalipiirissä eduskuntavaalien ehdokashakemukset Satakunnan vaalipiirilautakunnan toiselle sihteerille, Länsi-Suomen syyttäjänviraston Porin palvelutoimiston kihlakunnansyyttäjälle Kalle Kulmalalle.

    Ps-delegaatioon kuuluivat piirin puheenjohtajan Joutsenlahden lisäksi ensimmäinen varapuheenjohtaja Pauli Saarinen ja vaalipäällikkö Markku Palomäki.

    Vaali-intoa puhkunut Joutsenlahden tiimi otti tempauksellaan suoranaisen varaslähdön, sillä vaalipiirilautakunta ei ollut ehtinyt asiasta vielä edes kuuluttaa.

    Ps-kiire johtui käytännössä varapuhemiehen työkiireistä. Eduskunnalla on tällä vaalikaudella enää kymmenen työpäivää, joiden aikana pitäisi nuijia todella iso pärekorillinen hallituksen esityksiä päätökseen. Joukossa on muun muassa sote-uudistus.

    Kaikkiaan 13 puoluetta on näillä näkymin asettamassa ehdokkaita Satakunnan vaalipiirissä



    Tapio Seppälä Ihmettelin jutun harhaanjohtavaa otsikkoa. Kyllä otsikossa pitäisi olla enemmän perää, pelkkä human interest ilman sisältöä ei riitä otsikossa.



  • Kai Ylikoski suomi on pieni maa!



  • Anssi Joutsenlahti En tosiaan vielä joutunut syyttäjän penkille, vaikka aina on hyvä muistaa Jeesuksen opetus: Se heittäköön ensimmäisen kiven, joka on synnitön eli syytön. Eipä löytynyt kiven heittäjiä!



  • Kai Ylikoski en tiedä.taidamme tietää syyllisen,mitä ulvilaan tulee.

  • Tapani Pollari Kiitos Anssi oikaisusta, nyt tiedetään missä mennään.

  • sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

    Touhua ja tohinaa

    Viikonvaihde meni taas monenlaisessa toimessa: siunaus muistotilaisuuksineen, ehdokkaamme Jari Koskelan isännöimä Kankaanpään Jääkarhujen jääkiekko-ottelu, messu Jämijärven kirkossa, puolueosaston johtokunta, valtuustoryhmä ja kansanedustajaehdokkaamme Jarin tiimin palaveri.


    Hiihtoakin jo kolmena päivä, tosin tänään sunnuntaina Pirkanhiihdosta huolimatta vain vähemmän ladun heikon kunnon ja kovan tuulen vuoksi. Alamäkiä ei yksinkertaisesti uskalla laskea lähes jäänkovien mäkien takia, latu täynnä roskaa tykkiin kovassakin vahdissa, vaikka laduissa sinällään ei moittimista, oli varmasti tänäänkin ajettu koneella kun on jo monen päivän ajan ollut plusasteita ja vähän vesisadettakin.


    Maanantain makkaratarjoilullemme Porin Eetun aukiolla on luvattu melkein koiranilmaa, saas nähä!