Näytetään tekstit, joissa on tunniste maraton. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maraton. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Elämäni hyppy - Puukirkon pappi

Kirjoitin oheisen syntymäpäiväonnittelun 68 vuotta täyttäneelle merkittävälle urheilumiehelle:

"Monia vuosia, armorikkaita vuosia, monia armorikkaita vuosia!

Elämäni hyppy vuodelta 1981 löytyy hyllystäni, onnittelut siis vuoden 1969 EM-hopeamitalistille. Myöhemminkin Alajärveltä on löytynyt onnistujia, Raimo Vistbacka, puoluetoverini istui eduskunnassa yhtä mittaa 24 vuotta eli juuri sen ajan, jonka olin poissa eduskunnasta. Olen muuten voittanut Paalijärven ympärijuoksun ja saanut sieltä hienon puukiulun. Vaimoni on naapurikylästä Lapuan Kauhajärveltä, ja joskus joulua vietettäessä juoksin sieltä jouluaattona maratonin käyden kääntymässä Alajärven kirkolla.

Elämäni hyppy on tosin kirjoitettu aivan muusta kuin kilpakentiltä. Kirjan on kustantanut Karas-Sana, Kansan Raamattuseuran kustannusliike, joten siitä voi päätellä Elämäni hypyn laatua! Olen tainnut saada hypätä samantapaisia hyppyjä minäkin ja moni muukin meistä, vaikkemme korkeushyppääjiä ole olleetkaan. Oma ennätykseni on tainnut olla poikasena 135 cm."

Kirjoitin edelläolevaa syntymäpäiväonnittelua Reijo Vähälälle, korkean luokan korkeushyppääjälle!



Puukirkon pappi

Viikolla oli Helsingin Sanomissa kuolinilmoitus 88-vuotiaasta Matti Hakkaraisesta, Huopalahden kirkkoherrana toimineesta, näkyvästä kirkonmiehestä. Hänen elämäkertakirjansa "Puukirkon pappi muistelee" löytyy kirjahyllystäni. Lisäksi hän on kirjoittanut yli kymmenen pääasiassa pakinatyylistä kirjaa ja oppaat kaikista kirkollisista toimituksista. TV:n alkuajoilta hänet muistetaan myös TV-pappina yli kymmenen vuoden ajalta. Hän sai suorittaa mittavan työn kirkon palvelijana.

lauantai 17. elokuuta 2013

City Marathon, 33. kerta

Tänään juostaan, hölkätään, ehkä osaksi kävelläänkin - kunhan vain 6 tunnin aikarajan sisällä. Käsillä on 33. Helsinki City Marathon, jossa olen 33:nnen kerran mukana. Saas nähä, miten äijän käy, pari kortesoonipiikkiä on valmiiksi kantapäässä. Sää on suosiollinen, pilvinen, muttei sada, tuuli tosin puhaltelee rajusti.

Palataan asiaan kun lisää tietoutta ilmenee ja jos vielä henki pihisee jatkossakin!

---

Näin siinä sitten kävi. Sanotaan, että kolmas kerta toden sanoo, mutta täytyikö käydä 33 kertaa ennen kuin tuli tosi eteen: K E S K E Y T Y S.

17,5 km kestin tuskaa, joka alkoi tuntua heti eka kympin jälkeen taas kantapäässä, enkä pidempään pystynyt sinnittelemään. Mutta kaikki loppuu aikanaan, siihen on pakko alistua. Uskon silti vielä maratoninkin taittuvan, ensin tarvitaan uusi kantapään luun ohennus ja parantuminen. Nyt katkesi hieno sarja, kun olen ollut joka kerta mukana  City Marathonilla. Olinhan tosin nytkin mukana, mutta 32 kertaa peräkkäin pääsin maaliinkin asti, maratontapahtuman alusta asti.

 Näin meitä siis riisutaan 70-vuotispäivänkin kynnyksellä!

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Sotainvalidileiri jatkuu

Sotainvalidien leiri jatkuu sateisesta säästä huolimatta. Leirillä pidettiin myös Kankaanpään seudun Sotainvalidien johtokunnan kokous. Näin saivat johtokunnan jäsenetkin tutustua leiriläisiin, ruokailla Hakoniemen herkullisessa ruokapöydässä ja käydä vaikkapa saunassa ja uimassa. Yhteinen hyöty ja huvi, samalla asialla kun ollaan. Myös Sotainvalidipiirin toiminnanjohtaja Marika Keskinen vieraili leirillä.

Itselläni oli myös runsaasti asiointia leirin puitteissa. Hain makeaa mahan täydeltä, eli palkintoja EuroHamsterista leirin palkitsemisia varten.  Sunnuntain Israel-konferenssin johdosta oli käytävä lyhentämässä koko kesän kasvaneita hiuksia. Ja aivan Isojoella asti, jonne parturini on muuttanut jo vuosia sitten.

Lauantain maratonin onnistumiseksi pääsin lääkäri Aholan vastaanotolle ja hän näki ultrakuvassa kantapään tulehduksia, joita paikkailtiin kortisonipistoksilla. Toivottavasti jalka kestää, vaikka Ahola kyllä suositteli juoksumatkojen lyhentämistä. Hän sanoi, että kun muutenkin Kreikka on huonossa huudossa, niin eihän kreikkalaisesta maratonperinteestäkään kannattaisi enää pitää kiinni. Nykykreikkalaisten sähläilyjä koko muu Eurooppa joutuu korjaamaan kymmenillä miljardeilla.

lauantai 10. elokuuta 2013

MM-Moskova

MM-kisat Moskovassa alkoivat, kaksi tulessa ollutta suomalaista putosi jatkosta. Bergius teki kaksi hyvää hyppyä, mutta kolmas jäykemmällä seipäällä oli surkeaa katsottavaa. Voiko niin tehdä arvokisoissa?

Kahdeksan suomalaisurheilijaa on jäljellä, taitavat muutkin keihäsmiehiä lukuunottamatta jäädä karsintoihin.

Naisten maraton ja miesten 10 000 metriä olivat tasokkaita ja jännittäviä kilpailuja ja eurooppaisetkin pärjäilivät mitaleille asti sankan afrikkalaisjoukon keskellä. Muuten tahtoisikin mielenkiinto mennä, jos pelkästään kenialaiset ja etiopialaiset menestyisivät.

TV-lähetyksessä kiinnitin huomion stadionin katsomon tyhjiin penkkiriveihin. Onko kisat annettu väärään maahan ja kaupunkiin, kun eivät maailman parhaat yleisurheilijat enempää kiinnosta? Vai ovatko esimerkiksi pikajuoksijoiden doping-käryt vieneet yleisön mielenkiinnon muualle, kun esimerkiksi samanaikaisesti Helsingin uudistetussa asussa olevalla Olympiastadionilla  oli katsojaennätys  - lähes 40 000 maksanutta - Englannin jalkapalloliigan kahden huippujoukueen matsissa.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Riemun suuri soitto Karjalasta kajahtaa

Karjalan maratonin aikani 1.28.13 olisi tosi hyvä maratonajaksi, mutta kun Karjalan maraton onkin vain 10 mailia eli vähän yli 16 km. Pitkä matka sekin on juostavaksi vähän huonokuntoisena.

Karjalaisten kesäjuhlat ovat tässä viikonvaihteessa Porissa ja otin osaa joka kerta järjestettävään Karjalan maratoniin. Edellisen kerran vuosijuhlat olivat Porissa 2002, Karjalan maratonin olen juossut aiemmin ainakin Porissa ja Raumalla. Nyt ensimmäistä kertaa 70-vuotiaiden sarjassa sain selvän voiton.

Päivien avajaisjuhla olikin tavanomaista juhlavampi, kun juhlapuhujana oli itse Porin vävy, Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö. Hän pitikin huumoripitoisen, mutta asiavaltaisen puheen. Karjalaista heimohenkeä kohottivat myös juhlan tervehdyssanat lausuneet Satakunnan karjalaseurojen puheenjohtaja Jouko Hämäläinen ja Karjalan Liiton liittovaltuuston puheenjohtaja Matti Puhakka. Sama Puhakka johti minun tullessani eduskuntaan vuonna 1979 sosiaalivaliokuntaa, jossa sain tehdä monia vastalauseita oppositiossa olijana.

Juhlassa oli koskettavia musiikkiesityksiä, vaikka juontaja, laulaja Erkki Liikanen ei itse esittänyt soolonumeroita, lauloi hän esilaulajana "Karjalan pitäjät", jossa kaikki kokonaan tai osittain menetetyt Karjalan pitäjät tulivat esiin, myös isoisäni syntymäpitäjä Virolahti. Satakunnan ja Pohjanmaan yhtynyt sotilassoittokunta esitti sikermän karjalaissävelmiä säestäen myös yhteisesti lauletut Satakuntalaisten ja Karjalaisten maakuntalaulut. Myös kansanmusikkiyhtye Nirsot, Kristiina Olanto-kvartetti, Pääkaupungin Karjalaisten Nuorten Jenga-kansantanssiryhmä ja Karjalan Gornitsa Petroskoista toivat oman hienon panoksensa musiikkipainotteiseen ohjelmaan.

Virolahden Karjalaseuran lippu oli myös sopivasti vihittävänä, ja tehtävän suoritti piispa Kaarlo Kalliala.

Juhlan hyväksi oli nähty paljon vaivaa ja siksi se muodostui antoisaksi karjalaisuuden kavalkadiksi sekä kunniakkaiden muistojen ja perinteiden vaalijaksi, kuten päätöslaulukin: "Suloisessa Suomessamme oisko maata armaampaa, kuin on kaunis Karjalamme, laulun laaja kotimaa."