Pääministeri sanoutuu jyrkästi irti siitä, että budjettiehdotuksen veroratkaisut olisivat pienituloisimpia sortavia, niin kuin jopa hänen puoluetoverinsa väittävät. Pääministeri saa sanoa ja irtisanoutua mistä tahansa, mutta tosiasioille ei hänkään väitteistään huolimatta mitään voi.
Kuntatalous on lujasti kytköksissä yleiseen talouskehitykseen, niinpä verotulot laskevat tänä vuonna 2,5%, ensi vuonna ehkä 1%. Kuntien ahdinkoon ei budjettiehdotuksessa ole valonkajoakaan. Tästä kärsivät juuri heikompiosaiset. Kunnallisverohan on jakovero eli kohtelee suhteellisesti rankemmin pienituloisia kuin valtion progressiivinen verotus, jossa taas suurituloisemmat maksavat suuremman osan.
Sosiaali-ja terveysalan ihmiset käsittelevät kuntien taloudesta jopa 60%. He syystä arvostelevat hallitusohjelmaa, jossa kilpailukyky mainitaan 38 kertaa, mutta hyvinvointivaltiota ei kertaakaan, vaikka juuri sen arvot kuten yhteisvastuu ja riskien jakaminen koskee juuri köyhimpiä.
Kun edellisen kerran talouskasvu tyrehtyi, ei niukkuutta jaettu heikompien oikeuksia kunnioittaen ja suojellen. Talouskasvun aika ei muuttanut mitään. Ehkä jopa päinvastoin: optiot, osingot, kultaiset kädenpuristukset osoittavat ahneuden kyltymättömyyden. Ja nyt uusi lama uhkaa jälleen kaikkein ankarimmin pienituloisimpia: työttömiä, eläkeläisiä, sairaita, lapsiperheitä.
Koko yhteiskuntamme lähtökohta on mahdollisimman suuren ja tasapuolisen yhteisen hyvän aikaansaamisessa. Siksi ennen kaikkea on huolehdittava heikompiosaisista. Globalisaation ja vapaan markkinatalouden piti taata kasvu ja hyvinvointi kaikille. Onkin käynyt täysin päinvastoin, niin maiden välisen vaurauden kuin maiden sisällä rikkaiden ja köyhien välinen kuilu on vain syventynyt. Nyt tarvitaa oikealta arvopohjalta lähtevää politiikkaa. Niin myös ja ennen kaikkea Vanhasen hallitukselta, itku ei auta, tekoja odotetaan. Eikö entisen maalaisliiton ohjenuorana Alkion opetuksena ollut: Älä unoda köyhän asiaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti