Seurakuntaopisto on aivan Sibeliuksen Ainolan vieressä, joten lähdin puheessani liikkeelle Jean Sibeliuksen ihmetyksestä, miten ihminen voisi elää ilman uskontoa. Juuri uskonnon vakaalta pohjalta voidaan lähteä toimimaan paremman yhteiskunnan luomiseksi. Onhan meillä rakkauden kaksois- tai peräti kolmoiskäsky: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Samoin lähimmäissuhteen kultainen sääntö: ”Kaikki, minkä haluat ihmisten sinulle tekevän, tee se ensin heille.”
Mikael Agricola pudottaa meidät kuitenkin sen totuuden eteen, minkälaisia me ihmiset olemme: ”Etkös sinä äkkää, että olet syntisäkki ja kuoltuas haiseva raato.” Siksi tarvitsemme armoa ja anteeksiantamusta.
Päämäärämme on paremman ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan luominen eli hyvinvointiyhteiskunta, jossa köyhimmistäkin pidetään hyvää huolta. Kirkon historian alkuaikana keisari oli kuullut kirkolla olevan rikkauksia ja niinpä hän käski piispan tuoda ne nähtäväksi. Silloin piispa marssitti keisarin eteen köyhiä ja sanoi: ”Nämä ovat kirkon aarre.”
Yhteiskuntamme toimenpiteiden lisäksi myös kirkolla on oma panoksensa. Jaakko Elenius on sen sanonut: ”Tähän kuuluu kiinteästi myös kaikki erotuksetta piiriinsä sulkevan, avaran ja sallivan kansankirkon läsnäolo elämämme kaikissa vaiheissa, kehdosta hautaan, elämän tärkeissä käännekohdissa tahtoen sulkea piiriinsä kaikki kansamme jäsenet ketään erottelematta, ruokkien jäseniään, heikkonakin sykkivää elämää sillä ainoalla, mikä on kirkkomme omaa: evankeliumilla.”
Jesaja kirjoittaa: ”Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.” Tässä on jokaiselle meille opetusta ja tavoitetta.
