Yhdeksi kirkkovuoden läheisimmiksi muodostuneista pyhistä on
muodostunut nyt marraskuun alussa vietettävä pyhäinpäivä. Silloin erityisesti
saamme muistella ennen meitä poisnukkuneita toivon mukaan pyhien joukkoon
päässeitä rakkaitamme.
Kaikilla meillä on näitä läheisiämme perille päässeitä, jotka
Ilmestyskirjon mukaan seisovat valkopukuisena joukkona Kristuksen valtaistuimen
edessä voitonpalmut käsissään ylistysvirttä veisaten. Aivan kuten kirkon
alkuajalta peräisin olevassa virressä sanotaan: Autuaat levossa
lepäävät/ Odottain tuloa Herran,/ He kuolon varjossa viipyvät/ Vain hetken
kiitävän verran,/ Kun heidät haudasta kutsutaan,/ He käyvät juhlaansa
valoisaan,/ On siellä kirkkaus suuri./ Halleluja!
Tämä joukko on todella niitä autuaita, ikionnellisia, joiksi Jeesus
vuorisaarnassaan luettelee hengellisesti köyhät, murheelliset, hiljaiset,
vanhurskautta janoavat, laupiaat, puhdassydämiset, rauhantekijät ja vainotut.
Mutta me kaikki olemme näitä Jumalan edessä köyhiä, “sillä me emme ole maailmaan
mitään tuoneet, emmekä myöskään voi täältä mitään viedä”. Näin maallisenkin
omaisuutemme osalta, mutta myös hengellisen pääomamme suhteen olemme
kerjäläisiä, joilla on rikas Isä antamassa kaiken, mitä tarvitsemme. Me saamme
pyytää ja ammentaa kaikkea tarvitsemaamme taivasten valtakunnan
varastoista.
Näin omien puutteittemme ja syntisyytemme tunteminen on ajamassa meitä
Armahtajan luo. Hän on ristinkuolemallaan sovittanut syntimme. Hän tuntee
tarpeemme ja on valmis meitä auttamaan. Ja siksi meiltä ei Jumalaan turvaavina
puutu mitään. Köyhyydessämmekin on kaikki mitä tarvitsemme. Ja saamme jo täällä
ajassa huonoudestammekin huolimatta ja murheittemmekin keskellä olla tässä
autuaiden matkasaatossa, juhlakulkueessa, joka johtaa perille asti. Sinne jo
perille päässeiden autuus on Jumalan esteetöntä katselua. Mutta me näemme vasta
kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin, nyt
tunnemme vajavaisesti, mutta silloin olemme tunteva täydellisesti, niin kuin
meidätkin täydellisesti tunnetaan heikkouksinemme ja puutteinemmekin.
Saamme yhtyä kiitosvirteen täällä ja siellä perillä: Elämä ja elämä ja
iankaikkinen elämä, tuolla voiton maassa ja taivahassa on iankaikkinen elämä./
Jeesuksen kanssa yhteys on iankaikkinen elämä. Se alkaa täällä jo maiden päällä
ja kestää iäti taivaassa./ Alku on tällä autuudella, loppua ei ole ikänä.
Iankaikkisesti siellä ei ole sielujen ikävä.
Anssi
Joutsenlahti
rovasti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti