Kevät keikkuen tulevi, tänään, kun lähdimme viemään haudalle vainajaa, oli kirkas päivänpaiste. Vaikka kukat oli laskettu jo kappelissa eikä hautakaan ollut kaukana, niin kyllä saimme aika märähkön raeryöpyn niskaamme. Mutta uljaasti silti veisasimme koko virren Sun haltuus rakas isäni semminkin, kun vainaja oli kuoromies ja pojatkin saaneet isänsä laulunlahjan. Niin kappelissa kuin muistotilaisuudessakin oli sykähdyttävän voimakasta veisuuta, ei aina sellaista saa kuulla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti