Viime päivinä niin kovin moni on soittanut kertoen vaikeuksistaan. Ei todellakaan yhteiskuntamme ole vielä lähelläkään valmista. Yksityinen ihminen jää liian helposti byrokratisen hallintomme rattaisiin saamatta apua. Sosiaalihuollon pitäisi auttaa apua tarvitsevia. Kuitenkin ollaan joustamattomia. 95-vuotias sotiemme veteraani kaatui ja oli kaksi viikkoa kuntoutuksessa, lääkäri sanoi hänen tarvitsevan vielä kolmannen viikon. Terveyskeskuksesta evättiin toive ja niin veteraani on ilman hänelle tarpeellista jatkokuntoutusta. Vuosia lasten isä on ollut toissijaisena kolmen lapsen määrättyä äidin huoltajuuteen. Myöhemmin äiti on hankkinut uudenkin lapsen 2-3 vuotta sitten. Nyt hän jätti lapset, joista vanhinkaan ei ole täys´ikäinen, olemaan keskenään päiväkausiksi lähtiessään itse ilmoittamatta koska palaa. Isä ei uskalla ilmiantaa lastenhuollolle, koska lapset ovat äidin puolella ja tapaamiset voisivat jäädä tapahtumatta. Kolmas tapaus on sairaan veljen huoltajuus, kun hän ei enää voi asua yksin kotona, huoltajuutta ei uskota sisarelle, joka kuitenkin kantaa vastuun.
Ja sitten kaavapuolella rauhoitettuun puistoon kaavoitetaan tontteja ja hakataan puustoja, vaikka siellä on ollut liito-oraviakin. Toisaalla tehdään pyöräteitä yksityisellekin tontille, vaikka siellä jo menee kaksikin ilman korvauksia otetulla maapohjalla kevyenliikenteen väylää molemmin puolin tonttia. Itse taas tänäänkin ihmettelin entisessä hyvässä lenkkimaastossa mielestäni luonnonsuojelullisesti rauhotetulla valtion omistamalla Hämeenkankaan alueella tehtyjä laajoja metsätöitä, joilla on pilattu kaunista ulkoilumaastoa kilometrikaupalla.
Ei turhaan vanhassa siioninvirressä todeta: Ah, mitä vaivaa, vastusta saa matkamies tääll´ kohdata. Aivan siis jo näin maallisessa mielessäkin, kristillisestä kilvoittelusta puhumattakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti