SITTENKIN SAAMME OLLA TURVATTUINA

Maanantain Perussuomalainen-lehden hartauskirjoitukseni 

Uuden vuoden alkaessa saamme tarkastella tulevaa ja pohtia mitä se tuo tullessaan. Juuri nyt maailman menoa tarkastellessa voi pelko täyttää mielemme. Maailmanpolitiikan tilanteen sanotaan olevan kriittisempi kuin kymmeniin vuosiin sitten kylmän sodan ajan. Koronavirus omikronmuunnoksineen jatkaa tartuntojaan ennätysmäärin. 

Ja tätä kirjoittettaessa uusi ensikertaa äänestettävä aluevaalitkin ovat vielä edessäpäin. Tosin tulokset tiedetään tämän lehden ilmestyttyä. Paljon on siis kysymysmerkkejä ilmassa, mutta sittenkin meillä on TURVA matkassa. 

 Kristittyinä meille Raamattu on pyhä kirja, josta saamme ammentaa viisautta TURVALLISTA matkamme tekoa varten. Jo Vanhan Testamentin profeetta Jeremia kirjoittaa: “Näin sanoo Herra: Minä tunnen ajatukseni ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, rahan eikä turmion ajatuksen; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon!” Ja heti seuraavassa VT:n kirjassa Valitusvirsissä: Tämän minä painan sydämeeni, sen tähden minä toivon. Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut; se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa. Minun osani on Herra, sen tähden minä panen toivoni häneen. Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua.” 

Omassa varassamme emme kestäkään tuntemattoman tulevaisuuden edessä. Mutta luottaessamme kuten Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa, että kaikki on “suuremmas käres”, saamme olla TURVATTUINA. Ja tänään saamme kiittää Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta siitä, että hän hyväksyi aikanaan ja hyväksyy edelleen meidät syntiset armahdettavikseen, ja siitä, että hän kuoli oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Jos ei näin olisi, olisimme ilman Jumalaa ja ilman toivoa maailmassa. 

Niinpä saamme yhtyä uuden vuoden virren sanoin rukoukseen: “Kuinka lainkaan uskallamme käydä vuoteen alkavaan? Kuule, Herra, huutoamme, saavu jälleen auttamaan. Anna uuden vuoden armo, särkyneeksi sydän lyö. Katso, Herra, nääntyneihin. Uudeksi luo mielemme. Kerran kiitossäveleihin vielä taipuu kielemme.”