lauantai 15. elokuuta 2026
Kun koville ottaa koiraskin poikii
Joakim Vigelius
Kokosin yhteen, miltä tosiasiallisesti näyttää SDP:n ''tiukentunut'' maahanmuuttolinja. Muutama kelpo ehdotus, jotka eivät muuttaisi maahanmuuton kokonaiskuvaa Suomessa, ja muutenhan demarit äänestävät tiukennuksia vastaan.
Jos katsotaan pintapuolista uutisointia syvemmälle, demarien esittämät rajoitukset eivät ole uusia ehtoja Suomeen muuttamiselle. Ne eivät ole uusia ehtoja Suomeen jäämiselle. Ne eivät tarjoa edes keinoja poistaa ongelmallisimpia ulkomaalaisia Suomesta.
Vaikka nuo muutokset toteutuisivat sellaisenaan, maahanmuuttajia saapuisi Suomeen edelleen valtavat määrät (SDP on kannattanut 40 000:en vuotuista nettomaahanmuuttoa), mutta vastineena Kelan etuuksille tulisi vähän suomen kieltäkin opiskella. Perusteltu, mutta kovin pieni muutos, jos maahan hamutaan 10 vuodessa puoli miljoonaa ulkomaalaista lisää.
SDP:n ehdotukset eivät sisällä esimerkiksi korotuksia maahanmuuton tulorajoihin, ei tiukempia ehtoja oleskelulupien ja kansalaisuuden saamiselle, ei laittoman maassa oleskelun kitkemistä, ei tarkempia vaatimuksia opiskelija- ja perheperäisille tulijoille, ei pakolaiskiintiön alentamista, ei rajoituksia turvapaikanhakuun, ei maasta poistamisen helpottamista.
Silti luen mediasta kuin olisi tapahtunut jokin suuri muutos. Ylen analyysin otsikosta olin lukevinani ''SDP:n kovasta maahanmuuttolinjasta''. Kovako? Kova suhteessa mihin? Vihreisiin ja vasemmistoliittoonko?
Perussuomalaisten, kokoomuksen, kristillisten, keskustan ja liike nytin linjat ovat kovempia. Kaiketi jopa RKP:n linja on kovempi. Puolueiden podiumpaikat eivät ole muuttuneet miksikään. SDP on yhä pronssisijalla mitä tulee maahanmuuttolinjan lepsuuteen ja solidaariseen maailmansyleilyyn.
Sen lisäksi, että PS on johdonmukaisesti vuosikaudet esittänyt tismalleen samoja järkeviä tiukennuksia ja paljon enemmänkin, nyt hallituksessa nuo pitkään ehdotetut muutokset ovat pelkkien ehdotusten sijaan myös neuvoteltu osaksi neljän puolueen yhteistä hallitusohjelmaa, valmisteltu ministeriemme toimesta laeiksi ja äänestetty enemmistöllä läpi eduskunnassa.P:n vastusteluista huolimatta.
Yhdet puhuvat, toiset tekevät.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti