Autuaat levossa lepäävät/Odottain tuloa Herran,/He kuolon varjossa viipyvät/Vain hetken kiitävän verran./Kun heidät haudasta kutsutaan,/He käyvät juhlaansa valoisaan,/On siellä kirkkaus suuri,/Halleluja, kiitos Luojan!/Näin tiemme iäiseen elämään/Käy aina kuoleman kautta./Halleluja, kiitos Luojan! - Näin mahtavasti veisataan kirkon alkuajoilta periytyvässä latinalaisajalta olevassa Siionin virressä pyhäinpäivän sankareista, Herrassa nukkuneista pyhistä.
Näistä toivossa autuaista kertoo pyhäinpäivän teksti Jeesuksen vuorisaarnasta julistaen autuaiksi yhdeksän eri ryhmää: hengellisesti köyhät, murheelliset, hiljaiset, vanhurskautta isoavat ja janoavat, laupiaat, puhdassydämiset, rauhantekijät, vanhurskaudeen tähden vainotut, joita vainotaan ja joista puhutaan pahaa. Näitä kaikkia Jeesus kehoittaa iloitsemaan ja riemuitsemaan, sillä heidän palkkansa on suuri taivaassa.
Ja juuri näitä ihmisten muistelemista varten on kirkkovuodessa pyhäinpäivä, joka ensimmäisen adventtisunnuntain, joulun ja pääsiäisen ajan pyhien kanssa on suosituimpia kirkkopyhiämme. Kirkoissa luetaan kaikkien vuoden aikana poisnukkuneiden nimet ja sytytään jokaiselle kynttilä. Niinpä Noormarkun kirkossakin luettiin 62 vainajan nimet ja sytytettiin kynttilät. Ja omaisia oli paikalla kirkontäyteisesti.
Mutta vielä paljon enemmän on kävijöitä haudoilla, jonne omaiset sytyttävät kynttilänsä. Illalla Kankaanpään hautausmaallakin oli kauttaaltaan laaja ja mieliä herkistävä
kynttilämeri. Muualle haudattujen muistokiven edessä vieri vieressä paloin satoja hautakynttilöitä ja koko hautausmaa oli täynnä kauniita kynttilärivistöjä hautakivien mukaisesti. Näin saamme muistella poisnukkuneita rakkaitamme ja toivoa myös itse kerran pääsevämme perille sinne, minne rakkaamme jo ennen meitä ovat menneet.
Kuoleminen sinänsä ei ole juhlapäivän arvoinen asia, mutta kuoleman voittaminen on. Ja juuri sen kuuluttamisessa on kristiillisen kirkkomme olemassaolon oikeutus. Pyhäinpäivässä on olennaista usko pyhien yhteyteen, uskossa elävien ja uskossa kuolleiden yhteenkuuluvuuteen.
Ja tähän joukkoon saamme itse kukin toivon mukaan kuulua!
lauantai 31. lokakuuta 2009
perjantai 30. lokakuuta 2009
Tevje, maitomies
Nousee päivä, laskee päivä. Rikas mies jos oisin, kaiken päivää laiskottelisin, rikas jos mä oisin mies. Nämä laulut ovat tulleet suosituiksi musikaali Viulunsoittaja katolla ansiosta. Samoin koko hieno musiikkinäytelmä.
Satakunnan Sotainvalidipiiri juhli 65-vuotista taivaltaan kutsumalla kaikkien osastojensa väkeä tänään Porin teatteriin katsomaan Viulunsoittaja katolla-musikaalia, joka on teatterin ohjelmistossa nyt jo kolmatta kertaa aina parinkymmenen vuoden välein.
Kankaanpään seudun Sotainvalideille tuli kutsu 16 jäsenelle. Timo Rannan pikkubussilla olimme neljä jämijärveläistä ja tusina kankaanpääläistä, Jämijärven sotainvalidithan lopettivat oman osastonsa ja liittyivät Kankaanpäähän vuosi sitten.
Musikaalin ohjaaja Patrik Drake kirjoittaa, että sellainen tarina näyttämöllä, joka ei kosketa millään tavalla, on turha. Tämä viime vuosisadan alkupuolelle Venäjälle sijoittuva juutalaisyhteisön elämästä kertova näytelmä ei jättänyt ketään kylmäksi. Tevje perheen päänä ja perinteen vangitsemana joutuu tunnustamaan itselleen ristiriitaisia uusia asioita, mutta herkkänä ihmisenä osaa myös mukautua ja kohdella tyttäriään omaatuntoaan, mutta myös järjen ääntä kuunnellen. Järkyttävää oli parin päivän varoitusajalla tullut koko kylän juutalaisten pakkomuutto, kuka minnekin, Tevjen perhe löysi sukulaisen Amerikasta. Etsimättä tuli mielee Hitlerin Saksan juutalaisten keskitysleiri- ja kaasukammiokokemukset.
Ohjaaja päättääkin osuvasti esittelynsä siihen, että Viulunsoittaja katolla-musikaali on klassikkomaineensa ansainnut. Sen musiikki, laulut, tanssit ja koko elämää kihisevä tarina nostattavat palan kurkkuun ja kyyneleet silmiin. - Näin voi käydä raavaalla miehellekin!
Satakunnan Sotainvalidipiiri juhli 65-vuotista taivaltaan kutsumalla kaikkien osastojensa väkeä tänään Porin teatteriin katsomaan Viulunsoittaja katolla-musikaalia, joka on teatterin ohjelmistossa nyt jo kolmatta kertaa aina parinkymmenen vuoden välein.
Kankaanpään seudun Sotainvalideille tuli kutsu 16 jäsenelle. Timo Rannan pikkubussilla olimme neljä jämijärveläistä ja tusina kankaanpääläistä, Jämijärven sotainvalidithan lopettivat oman osastonsa ja liittyivät Kankaanpäähän vuosi sitten.
Musikaalin ohjaaja Patrik Drake kirjoittaa, että sellainen tarina näyttämöllä, joka ei kosketa millään tavalla, on turha. Tämä viime vuosisadan alkupuolelle Venäjälle sijoittuva juutalaisyhteisön elämästä kertova näytelmä ei jättänyt ketään kylmäksi. Tevje perheen päänä ja perinteen vangitsemana joutuu tunnustamaan itselleen ristiriitaisia uusia asioita, mutta herkkänä ihmisenä osaa myös mukautua ja kohdella tyttäriään omaatuntoaan, mutta myös järjen ääntä kuunnellen. Järkyttävää oli parin päivän varoitusajalla tullut koko kylän juutalaisten pakkomuutto, kuka minnekin, Tevjen perhe löysi sukulaisen Amerikasta. Etsimättä tuli mielee Hitlerin Saksan juutalaisten keskitysleiri- ja kaasukammiokokemukset.
Ohjaaja päättääkin osuvasti esittelynsä siihen, että Viulunsoittaja katolla-musikaali on klassikkomaineensa ansainnut. Sen musiikki, laulut, tanssit ja koko elämää kihisevä tarina nostattavat palan kurkkuun ja kyyneleet silmiin. - Näin voi käydä raavaalla miehellekin!
torstai 29. lokakuuta 2009
Talvisotaan lähdön 70-vuotistilaisuus valmistuu
Viides kokous asian tiimoilta ja kaikki alkaa olla hanskassa: Talvisodan alkamisen 70-vuotismuistotilaisuus. Kyllä juhlan järjestämisessä on monenlaista huomioonotettavaa, jotta kaikki sujuisi tilaisuuden arvon mukaisesti. Yksin veteraanijärjestöt eivät tällaista juhlaan pystyisi valmistamaan. Niinisalon tykistöprikaatin panos on aivan kullanarvoinen.
Viime päivinä Suomen Afganistanin joukkojen kotiuksen yhteydessä on ilmennyt tietokatkos puolustusministerin ja ulkoministerin taholta puolustusvoimien ylipäällikköön eli presidenttiin ja pääministeriin. Niinisalon varuskunnan osalta kaikki sujuu erinomaisesti, kiitos komendantti Jarmo Sillanpään ja hänen esikuntansa, kaikki näyttää heille sopivan ja turhaan Jarmo ei saanut edellisessä kokoontumisessamme Satakunnan Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtajalta Arma Lintulalta huomionosoituksena veteraanitaulua.
Tilaisuuden ohjelmalehtinen on valmiina. Se lähetetään kaikille seitsemän kunnan veteraanijärjestöille ja kunnanhallituksille, joiden alueelta Talvisotaan on lähdetty Niinisalosta. Kunnat ovat Kankaanpään lisäksi Honkajoki, Karvia, Parkano, Kihniö, Jämijärvi ja Ikaalinen. Ikaalisista tosin on kuultu, etteivät he saavu, vaan menevät Tampereen suuntaan, sama suhtautuminen on ollut myös alueen kuntaliitosneuvotteluihin. Se on valitettavaa!
Niinisalossa sotaan lähdön muistomerkillä on aluksi seppeleenlasku ja hartaushetki. Sotilaskodissa olevan kenttälounaan: hernekeitto, pannukakku jälkeen on juhlatilaisuus. Tervehdyssanat tykistörykmentin komentaja Kankaanpään oma poika eversti Markku Myllykangas. Juhlapuhujana puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja. Sotilassoittokunta, Jori Lilja ja veteraanikuoro esiintyvät. Lopuksi on sotilaskotiyhdistyksen tarjoama kahvi ja armeijaan kuuluva munkkipossu.
Tykistöprikaati huolehtii kutsujen valmistamisesta ja lähettämisestä. Kutsun saavat myös paikallisen sotilaspoikien ja vapaussodan säätiön yhdistysten johtokunnat. Lehdistötiedotteen ja paikallislehtien ilmoitukset toimitetaan niin´ikään Niinisalosta. Neljästä kuljetusautosta saadaan kaksi varuskunnalta, yksi tulee Timo Rannalta Jämijärveltä ja yksi Kihniöstä Parkanon kautta.
Kustannuspuolesta oli aiemin selvää tykistörykmentin melkoinen vastaantulo. Veteraanijärjestöille kustannettavaksi jäi seppeleet, ilmoitukset, ruokailu ja kaksi autokuljetusta.
Kokouksessa tuli tietoon sponsoreiden saaminen paikallisista pankeista, Toriapteekista ja Vatajankosken Sähköstä. Näin järjestöjen kustannustaakka kevenee melkoisesti.
Kaiken kaikkiaan järjestelyissä olemme saaneet osaksemme suurta myötämielisyyttä. Olemme tärkeäksi tunnustetulla asialla. On vain toivottava, että myös osanottajia saamme runsaasti veteraanijärjestöjen jäsenistöstä. Kankaanpäässä on vielä viisitoista talvisodan veteraania, joista neljä on naista, kaikki jo yli 90-vuotiaita, niin että eilen 90-vuotispäiviään viettänyt Mauno Kukkumäki ei enää ole ehtinyt talvisotaan, oli kyllä jo kutsuttu asevelvolliseksi.
Viime päivinä Suomen Afganistanin joukkojen kotiuksen yhteydessä on ilmennyt tietokatkos puolustusministerin ja ulkoministerin taholta puolustusvoimien ylipäällikköön eli presidenttiin ja pääministeriin. Niinisalon varuskunnan osalta kaikki sujuu erinomaisesti, kiitos komendantti Jarmo Sillanpään ja hänen esikuntansa, kaikki näyttää heille sopivan ja turhaan Jarmo ei saanut edellisessä kokoontumisessamme Satakunnan Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtajalta Arma Lintulalta huomionosoituksena veteraanitaulua.
Tilaisuuden ohjelmalehtinen on valmiina. Se lähetetään kaikille seitsemän kunnan veteraanijärjestöille ja kunnanhallituksille, joiden alueelta Talvisotaan on lähdetty Niinisalosta. Kunnat ovat Kankaanpään lisäksi Honkajoki, Karvia, Parkano, Kihniö, Jämijärvi ja Ikaalinen. Ikaalisista tosin on kuultu, etteivät he saavu, vaan menevät Tampereen suuntaan, sama suhtautuminen on ollut myös alueen kuntaliitosneuvotteluihin. Se on valitettavaa!
Niinisalossa sotaan lähdön muistomerkillä on aluksi seppeleenlasku ja hartaushetki. Sotilaskodissa olevan kenttälounaan: hernekeitto, pannukakku jälkeen on juhlatilaisuus. Tervehdyssanat tykistörykmentin komentaja Kankaanpään oma poika eversti Markku Myllykangas. Juhlapuhujana puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja. Sotilassoittokunta, Jori Lilja ja veteraanikuoro esiintyvät. Lopuksi on sotilaskotiyhdistyksen tarjoama kahvi ja armeijaan kuuluva munkkipossu.
Tykistöprikaati huolehtii kutsujen valmistamisesta ja lähettämisestä. Kutsun saavat myös paikallisen sotilaspoikien ja vapaussodan säätiön yhdistysten johtokunnat. Lehdistötiedotteen ja paikallislehtien ilmoitukset toimitetaan niin´ikään Niinisalosta. Neljästä kuljetusautosta saadaan kaksi varuskunnalta, yksi tulee Timo Rannalta Jämijärveltä ja yksi Kihniöstä Parkanon kautta.
Kustannuspuolesta oli aiemin selvää tykistörykmentin melkoinen vastaantulo. Veteraanijärjestöille kustannettavaksi jäi seppeleet, ilmoitukset, ruokailu ja kaksi autokuljetusta.
Kokouksessa tuli tietoon sponsoreiden saaminen paikallisista pankeista, Toriapteekista ja Vatajankosken Sähköstä. Näin järjestöjen kustannustaakka kevenee melkoisesti.
Kaiken kaikkiaan järjestelyissä olemme saaneet osaksemme suurta myötämielisyyttä. Olemme tärkeäksi tunnustetulla asialla. On vain toivottava, että myös osanottajia saamme runsaasti veteraanijärjestöjen jäsenistöstä. Kankaanpäässä on vielä viisitoista talvisodan veteraania, joista neljä on naista, kaikki jo yli 90-vuotiaita, niin että eilen 90-vuotispäiviään viettänyt Mauno Kukkumäki ei enää ole ehtinyt talvisotaan, oli kyllä jo kutsuttu asevelvolliseksi.
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
Mauno Kukkumäki 90 vuotta
Iältää ensimmäisiä, joka ei ehtinyt rintamalle asti talvisodassa on tänään 90-vuotiseurojaan pitänyt Mauno Kukkumäki. Kankaanpäässä on vielä 15 talvisodan veteraania, joista neljä naista, ja he kaikki ovat siis yli 90-vuotiaita todellisia terveskantoja niin kuin Mauno Kukkumäkikin. Talvisodan alkamisen 70-vuotismuistotilaisuuteenhan on enään kuukauden päivät.
Mauno on Verttuun Hemiänkylän poikia Majajärven rannalta, jossa melkein Kukkumäen vieressä on meidänkin kesämökki. Mauno rakensi oman talonsa lähemmäksi Iso Madesjärveä, jonne kunnon tiekin silloin päättyi, jonkinlainen tie kulki vielä siitä eteenpäin Kurkelaan, mutta Mateelle oli kuljettava 50-luvulla kävellen polkuja pitkin. Poikasena mökiltä siellä seikkailtiin.
Maunon lapsuudenkotia isännöi Arvo Aili-vaimonsa kanssa. Heiltä meillä aina kesäisin oli maitotinki, joskin jonain kesänä tinki oli Valkeajärven rannalta Karilaiselta, joiden poika Aulis toimii nykyään aktiivisesti Noormarkussa, olen nähnyt hänet monesti kirkossa. Nykyisin Kukkumäen kantatilalla asuvat Arto ja Kaarina, lapset Minna ja Mikko ovat lentäneet maailmalle. Vuosi sittenhän sain olla vihkimässä Minnan ja pari viikkoa sitten kastamassa hänen ja miehensä pojan Aapo Olavi Suomisen.
Mauno on todella ikäisekseen erittäin hyväkuntoinen. Suoraryhtisenä hänet nähdään joka torstaitorilla, laulaa veteraanikuorossa ja käy myös näkövammaisten kerhossa ja miestenpiirissä. Molemmille veteraanileireillekin hän osallistui, olipa vielä Silokallionkin veteraanileirillä. Sylvi-vaimo on myös vielä elossa asuen Lohikon vanhainkodissa. Molemmat lapset Pertti ja Tuula olivat tietysti paikalla, Pertti juuri eläkkeelle päässeenä Alpin rauta- ja urheiluliikkeestä, Tuula toimii Pomarkun seurakunnan kanslistina.
Kukkumäen vanhanpolven sisarussarjasta ovat vielä elossa Maunon lisäksi veli Oskari ja sisar Aino, jotka myös olivat seurakuntakeskuksen kahvion täyttäneen seuraväen joukossa. Yksi veli Väinö on kahvion seinällä olevassa sankarivainajien kunniataulussa, myös kaksi muuta veljeä Arvo ja Vieno ovat poisnukkuneet kuten yksi sisarkin, Juhani Loukkalahden vaimo. Mukana oli myös muita hemiäkyläläisiä, joita vanhemmasta päästä ovat Kynäslahden Aino ja Santikon Mauno. Hemiänkylän poika Patajussi Juhani Mäki vaimoineen huolehti täytekakkukahveista. Veteraanikuoro lauloi kuten myös seurakuntasalissa harjoittelemassa ollut kirkkokuorokin piipahti laulamassa syntymäpäivässankarille. Sanaa jaoimme diakoni Pasi Junnilan ja Unto Lähteenmäen kanssa.
Mauno on Verttuun Hemiänkylän poikia Majajärven rannalta, jossa melkein Kukkumäen vieressä on meidänkin kesämökki. Mauno rakensi oman talonsa lähemmäksi Iso Madesjärveä, jonne kunnon tiekin silloin päättyi, jonkinlainen tie kulki vielä siitä eteenpäin Kurkelaan, mutta Mateelle oli kuljettava 50-luvulla kävellen polkuja pitkin. Poikasena mökiltä siellä seikkailtiin.
Maunon lapsuudenkotia isännöi Arvo Aili-vaimonsa kanssa. Heiltä meillä aina kesäisin oli maitotinki, joskin jonain kesänä tinki oli Valkeajärven rannalta Karilaiselta, joiden poika Aulis toimii nykyään aktiivisesti Noormarkussa, olen nähnyt hänet monesti kirkossa. Nykyisin Kukkumäen kantatilalla asuvat Arto ja Kaarina, lapset Minna ja Mikko ovat lentäneet maailmalle. Vuosi sittenhän sain olla vihkimässä Minnan ja pari viikkoa sitten kastamassa hänen ja miehensä pojan Aapo Olavi Suomisen.
Mauno on todella ikäisekseen erittäin hyväkuntoinen. Suoraryhtisenä hänet nähdään joka torstaitorilla, laulaa veteraanikuorossa ja käy myös näkövammaisten kerhossa ja miestenpiirissä. Molemmille veteraanileireillekin hän osallistui, olipa vielä Silokallionkin veteraanileirillä. Sylvi-vaimo on myös vielä elossa asuen Lohikon vanhainkodissa. Molemmat lapset Pertti ja Tuula olivat tietysti paikalla, Pertti juuri eläkkeelle päässeenä Alpin rauta- ja urheiluliikkeestä, Tuula toimii Pomarkun seurakunnan kanslistina.
Kukkumäen vanhanpolven sisarussarjasta ovat vielä elossa Maunon lisäksi veli Oskari ja sisar Aino, jotka myös olivat seurakuntakeskuksen kahvion täyttäneen seuraväen joukossa. Yksi veli Väinö on kahvion seinällä olevassa sankarivainajien kunniataulussa, myös kaksi muuta veljeä Arvo ja Vieno ovat poisnukkuneet kuten yksi sisarkin, Juhani Loukkalahden vaimo. Mukana oli myös muita hemiäkyläläisiä, joita vanhemmasta päästä ovat Kynäslahden Aino ja Santikon Mauno. Hemiänkylän poika Patajussi Juhani Mäki vaimoineen huolehti täytekakkukahveista. Veteraanikuoro lauloi kuten myös seurakuntasalissa harjoittelemassa ollut kirkkokuorokin piipahti laulamassa syntymäpäivässankarille. Sanaa jaoimme diakoni Pasi Junnilan ja Unto Lähteenmäen kanssa.
tiistai 27. lokakuuta 2009
Antti Eskola
Urjalan idyllisellä maaseudulla syntynyt ja pieneltä maatilalta maailmalle lähtenyt professori Antti Eskola on läpikäynyt elämänsä aikana melkoisia muutoksia. Yhtenäiskulttuurin ja voimakkaasti uskonnollisuuden leimaamasta ympäristöstä lähtäkohtansa saaneena hän opintiellä tutustui valtiotieteeseen ja sosiologiaan toimien sitten sosiaalipsykologian arvostettuna professorina Tampereen yliopistossa vv.1966-97. Klassikoksi opiskelijoiden keskuudessa nousi varsinkin hänen teoksensa Sosiologian tutkimusmenetelmät I-II.
Hän kertoo maailmankuvansa muutoksista vasta ilmestyneissä muistelmissaan Mikä henki meitä kantaa, katselen työni jälkiä, jota kommentoidaan uusimmassa Kanava-lehdessä Veli-Pekka Leppäsen toimesta.
1960-luvulla Erik Allardtin oppilaana 50-luvulla yhteiskuntatieteitä kokeellisena havoinnoitsijana tutkinut Eskola ajautui sitten yhä edelleen itselleenkin selvittämättömästi vasemmistoradikaaliksi. Sen ajan hänen kohua herättäviä kirjojaan ovat Suomi sulo pohjola ja Vasen laita leveä. Itse hän nyt kuvaa esittäneensä ajatuksiaan liioitellen, kärjistäen ja vanhoillisia ärsyttävässä muodossa.
Paluu lapsuuden seesteiseen uskonnon sävyttämään maailmankuvaan on tapahtunut vähitellen varsinkin eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Professorin työhuoneessa ei näyttänyt olevan soveliasta uskonnollinen pohdiskelu. Paluu lapsuuden turvalliseen ilmapiiriin näkyy hänen kirjoistaan Uskon tunnustelua (1999) ja sitten varsinaisissa tunnustuskirjoissa Tiedän ja uskon (2003) sekä Yksinkertainen usko (2006).
Eskola kirjoittaa rukouksesta: Kun kammiossasi otat yhteyttä häneen, joka on salassa, voit hyvällä omallatunnolla sanoa: Tiedän ja uskon. Niinpä Eskola esittää iltarukoukseksi Kotien rukouskirjasta löytämänsä: "Päivän touhut taakse jää, minua jo väsyttää. Kiitos, että nukkumaan peiton alle mennä saan. Hyvää yötä Jumala! Siunaa meitä kaikkia." Ja Eskola sanoo menevänsä kiitollisena nukkumaan ja samalla saa muistaa kaikkia hätää kärsiviä ja olla kiitollinen kaikesta elämässään kokemasta hyvästä.
Niinpä Antti Eskolan yksinkertainen usko ei välttämättä kaipaa vaikeita oppilauselmia, vaan on koruton muunnelma kyeten elämään myös tieteellisen maailmankuvan rinnalla. Niinpä hän sanoo, että maailma, jossa on myös Jumala, on minulle elämyksellisesti todempi kuin maailma ilman Jumalaa - hyvin heikosti, mutta selvästi todempi. Tälläisen yksinkertaisen uskon omaava on löytänyt lapsuutensa seesteisen turvallisen uskon!
Hän kertoo maailmankuvansa muutoksista vasta ilmestyneissä muistelmissaan Mikä henki meitä kantaa, katselen työni jälkiä, jota kommentoidaan uusimmassa Kanava-lehdessä Veli-Pekka Leppäsen toimesta.
1960-luvulla Erik Allardtin oppilaana 50-luvulla yhteiskuntatieteitä kokeellisena havoinnoitsijana tutkinut Eskola ajautui sitten yhä edelleen itselleenkin selvittämättömästi vasemmistoradikaaliksi. Sen ajan hänen kohua herättäviä kirjojaan ovat Suomi sulo pohjola ja Vasen laita leveä. Itse hän nyt kuvaa esittäneensä ajatuksiaan liioitellen, kärjistäen ja vanhoillisia ärsyttävässä muodossa.
Paluu lapsuuden seesteiseen uskonnon sävyttämään maailmankuvaan on tapahtunut vähitellen varsinkin eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Professorin työhuoneessa ei näyttänyt olevan soveliasta uskonnollinen pohdiskelu. Paluu lapsuuden turvalliseen ilmapiiriin näkyy hänen kirjoistaan Uskon tunnustelua (1999) ja sitten varsinaisissa tunnustuskirjoissa Tiedän ja uskon (2003) sekä Yksinkertainen usko (2006).
Eskola kirjoittaa rukouksesta: Kun kammiossasi otat yhteyttä häneen, joka on salassa, voit hyvällä omallatunnolla sanoa: Tiedän ja uskon. Niinpä Eskola esittää iltarukoukseksi Kotien rukouskirjasta löytämänsä: "Päivän touhut taakse jää, minua jo väsyttää. Kiitos, että nukkumaan peiton alle mennä saan. Hyvää yötä Jumala! Siunaa meitä kaikkia." Ja Eskola sanoo menevänsä kiitollisena nukkumaan ja samalla saa muistaa kaikkia hätää kärsiviä ja olla kiitollinen kaikesta elämässään kokemasta hyvästä.
Niinpä Antti Eskolan yksinkertainen usko ei välttämättä kaipaa vaikeita oppilauselmia, vaan on koruton muunnelma kyeten elämään myös tieteellisen maailmankuvan rinnalla. Niinpä hän sanoo, että maailma, jossa on myös Jumala, on minulle elämyksellisesti todempi kuin maailma ilman Jumalaa - hyvin heikosti, mutta selvästi todempi. Tälläisen yksinkertaisen uskon omaava on löytänyt lapsuutensa seesteisen turvallisen uskon!
maanantai 26. lokakuuta 2009
Rintamaveteraanit
Toimin kaikissa Kankaanpään veteraanijärjestöissä, joista pienin on Rintamaveteraanit. Tänään
olimme osastomme puheenjohtajan Voitto Sainion ja johtokunnan jäsenen Mauno Santikon kanssa Rintamaveteraanien Satakunnan piirin vuosikokouksessa Eurassa.
Olen aiemmin eduskuntavaalien alla ollut Euran Pirtillä, jossa Timo Soini esiintyi Satakunnan Kansan vaalipaneelikeskustelussa. Piirikokous oli puolestaan seurantalo Onnelassa, joka sekin löytyi helposti läheltä Pirttiä ja oli yllättävän iso, vanha, mutta hyväkuntoinen rakennus, jonka juhlasalin pöytiin mahtui hyvin noin sataan nouseva kokousväki, sillä kokouksen yhteydessä oli myös ohjelmallinen kaamoksen karkotus-juhla ruokailuineen ja kahvitarjoiluineen.
Väkeä oli siis liikkeellä runsaasti, mutta tietysti valtaosa välttämättä varsin iäkkäitä, ovathan nuorimmatkin veteraanit jo 85-vuotiaita. Kyllä siis ikäihmisetkin vielä jaksavat liikkua ja hyvä on, että näin voi kokoontua yhteen.
Vuosikokouksessahuomioitiin tämä voimien vähittäinen hiipuminen. Ennen piirihallitukseen on kuulunut edustaja jokaisesta kahdestatoista piirin yhdistyksestä. Nyt hallituksen päätösvaltaisuuden takaamiseksi muutettiin kokoonpanoa niin, että puheenjohtajan lisäksi hallitukseen kuuluu kuusi varsinaista jäsentä ja kuusi varajäsentä, eli edelleen on kaikista yhdistyksistä edustus ja myös varajäsenet kutsutaan aina mukaan kokouksiin. 12-jäsenisen piirihallituksen päätösvaltaisuutta ei ollut kovin helppo saavuttaa. Myös pitkäaikainen puheenjohtaja Erik Rintanen vaihtui nuorempaan Kalevi Aaltoon. Rintanen oli vakavasti sairaana, mutta oli tervehtynyt ollen mukana kokouksessakin. Sihteerinä toimii Paavo Niinisalo, joka nähdäkseni ei ole veteraani-ikäluokkaa, näin meitä nuorempiakin tarvitaan mukana, kokousväessä näkyi muitakin meitä nuorempia, mm. Honkajoen nelimiehisen joukon kuskina oli ennen Kankaanpäässä rauta- ja maatalouskauppiaana toiminut Heikki Malmivaara.
Niin kauan kuin sodan käyneitä veljiä ja sisaria riittää jatketaan toimintaa. Veljeä ei jätetä!
olimme osastomme puheenjohtajan Voitto Sainion ja johtokunnan jäsenen Mauno Santikon kanssa Rintamaveteraanien Satakunnan piirin vuosikokouksessa Eurassa.
Olen aiemmin eduskuntavaalien alla ollut Euran Pirtillä, jossa Timo Soini esiintyi Satakunnan Kansan vaalipaneelikeskustelussa. Piirikokous oli puolestaan seurantalo Onnelassa, joka sekin löytyi helposti läheltä Pirttiä ja oli yllättävän iso, vanha, mutta hyväkuntoinen rakennus, jonka juhlasalin pöytiin mahtui hyvin noin sataan nouseva kokousväki, sillä kokouksen yhteydessä oli myös ohjelmallinen kaamoksen karkotus-juhla ruokailuineen ja kahvitarjoiluineen.
Väkeä oli siis liikkeellä runsaasti, mutta tietysti valtaosa välttämättä varsin iäkkäitä, ovathan nuorimmatkin veteraanit jo 85-vuotiaita. Kyllä siis ikäihmisetkin vielä jaksavat liikkua ja hyvä on, että näin voi kokoontua yhteen.
Vuosikokouksessahuomioitiin tämä voimien vähittäinen hiipuminen. Ennen piirihallitukseen on kuulunut edustaja jokaisesta kahdestatoista piirin yhdistyksestä. Nyt hallituksen päätösvaltaisuuden takaamiseksi muutettiin kokoonpanoa niin, että puheenjohtajan lisäksi hallitukseen kuuluu kuusi varsinaista jäsentä ja kuusi varajäsentä, eli edelleen on kaikista yhdistyksistä edustus ja myös varajäsenet kutsutaan aina mukaan kokouksiin. 12-jäsenisen piirihallituksen päätösvaltaisuutta ei ollut kovin helppo saavuttaa. Myös pitkäaikainen puheenjohtaja Erik Rintanen vaihtui nuorempaan Kalevi Aaltoon. Rintanen oli vakavasti sairaana, mutta oli tervehtynyt ollen mukana kokouksessakin. Sihteerinä toimii Paavo Niinisalo, joka nähdäkseni ei ole veteraani-ikäluokkaa, näin meitä nuorempiakin tarvitaan mukana, kokousväessä näkyi muitakin meitä nuorempia, mm. Honkajoen nelimiehisen joukon kuskina oli ennen Kankaanpäässä rauta- ja maatalouskauppiaana toiminut Heikki Malmivaara.
Niin kauan kuin sodan käyneitä veljiä ja sisaria riittää jatketaan toimintaa. Veljeä ei jätetä!
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Lähetyspyhä
Vapaana viikonloppuna pääsin Jämijärven lähetyspyhään verestämään vanhoja muistoja, olinhan siellä kirkkoherrana viitenä vuotena jo virankin puolesta järjestelemässä tätä joka syksyistä tapahtumaa. Olen muuten viikon päästä sunnuntaina 1.11. pitämässä messun Jämijärvellä, jossa kirkkokahvien jälkeen veisataan myös Siionin virsiä.
Tämänkertaiseen lähetyspyhään oli saapunut vierailijaksi Jämijärven hiippakunnan Tampereen lähetyspastori Matti Huotari. Saarnassaan hän piti meitä kirkontäyteistä väkeä hereillä kertomalla muka raamatusta lukemaansa totuutta, että minulla on oikeus lähimmäiseni kustannuksella hankkia itselleni kaikkea hyvää. Totuus paljastui, kun hänellä olikin tyhjä kirja, johon hän itse oli kirjoittanut tällaisia asioita, jotka sitten oikeassa Raamatussa ovatkin täysin päinvastaisesti: Kaikki mitä tahdot ihmisten tekevän sinulle, tee se ensin heille. Kaikki virret olivat väkeviä lähetysvirsiä kanttorina Paula Koivunen, joka yhdessä viulua soittaneen veljenpoikansa kanssa soitti kuolleiden kiitoksessa ja loppusoitossa. Kuolleeksi kiitetiin 39 vuotias Mäen karjamaatilan nuori emäntä. Hän oli jo toinen Kontinkylän äkillisesti kuollut nuori emäntä ja samanlaisia järkyttäviä tapauksia on ollut muuallakin.
Jumalanpalvelus tosin tuntui loppuvan vähän kesken, kun ei ollut ehtoollista, johon olen tottunut joka sunnuntai niin Porissa kuin Noormarkussakin ja johon myös koko kirkkomme pyrkii ohjaamaan jumalanpalveluselämää ja jota myös Jämijärvellä vietetään pitäessäni siellä kirkkoherran vapaan viikonlopun messuja. Mutta kaiketi oli ajateltu lähetyspäivällisiä, johon keräännyttiin palveluksen päätyttyä. Herkullisen päivällisen olivat valmistaneet Vihunkylän naiset vapaaehtoisen lähetyssihteerin itsekin Namibiassa lähetystyössä olleen Aune Alholan johdolla.
Kun vielä ennen kahvia lähetetyspastori esitteli kuvia lähetyskentältänsä Hongkongista ja lopuksi jaettiin lähetysarpajaisten voitot, aikaa ehti vierähtää kello kymmenestä lähemmäs klo 14, joten ehkä ehtoollinen olisi pitkittänyt liiaksikin.
Arpoja oli myyty40 listaa, yhteensä 2.000 kpl. Itselläni oli kolme listaa, jotka Kankaanpään torilla myin. Sopivasti näiden arpojen jälkeen parast´aikaa joulukuun alkuun on myynnissä Kankaanpään Urheilijoiden hiihtoarpoja.
Valtaosa jämijärviläisistä oli vanhoja tuttuja, joita on kiva nähdä ja vaihtaa pari sanaa. Näkipä mukanani ollut rintamaveteraani Mauno Santikkokin, joka muuten sai arpavoitonkin, vanhan sotakaverinsa Esko Soinin. Samoin Pekka Nikkola tunsi Aune Alholan, joka on ollut työssä myös Kankaanpään sairaalassa, jossa Pekan isä toimi talouspäällikkönä. Väkeä oli mukavasti liikkeellä ja varmasti kaikki saivat hyvän mielen, kun yhdessä ollen saatiin olla myös lähetystyön asialla.
Tämänkertaiseen lähetyspyhään oli saapunut vierailijaksi Jämijärven hiippakunnan Tampereen lähetyspastori Matti Huotari. Saarnassaan hän piti meitä kirkontäyteistä väkeä hereillä kertomalla muka raamatusta lukemaansa totuutta, että minulla on oikeus lähimmäiseni kustannuksella hankkia itselleni kaikkea hyvää. Totuus paljastui, kun hänellä olikin tyhjä kirja, johon hän itse oli kirjoittanut tällaisia asioita, jotka sitten oikeassa Raamatussa ovatkin täysin päinvastaisesti: Kaikki mitä tahdot ihmisten tekevän sinulle, tee se ensin heille. Kaikki virret olivat väkeviä lähetysvirsiä kanttorina Paula Koivunen, joka yhdessä viulua soittaneen veljenpoikansa kanssa soitti kuolleiden kiitoksessa ja loppusoitossa. Kuolleeksi kiitetiin 39 vuotias Mäen karjamaatilan nuori emäntä. Hän oli jo toinen Kontinkylän äkillisesti kuollut nuori emäntä ja samanlaisia järkyttäviä tapauksia on ollut muuallakin.
Jumalanpalvelus tosin tuntui loppuvan vähän kesken, kun ei ollut ehtoollista, johon olen tottunut joka sunnuntai niin Porissa kuin Noormarkussakin ja johon myös koko kirkkomme pyrkii ohjaamaan jumalanpalveluselämää ja jota myös Jämijärvellä vietetään pitäessäni siellä kirkkoherran vapaan viikonlopun messuja. Mutta kaiketi oli ajateltu lähetyspäivällisiä, johon keräännyttiin palveluksen päätyttyä. Herkullisen päivällisen olivat valmistaneet Vihunkylän naiset vapaaehtoisen lähetyssihteerin itsekin Namibiassa lähetystyössä olleen Aune Alholan johdolla.
Kun vielä ennen kahvia lähetetyspastori esitteli kuvia lähetyskentältänsä Hongkongista ja lopuksi jaettiin lähetysarpajaisten voitot, aikaa ehti vierähtää kello kymmenestä lähemmäs klo 14, joten ehkä ehtoollinen olisi pitkittänyt liiaksikin.
Arpoja oli myyty40 listaa, yhteensä 2.000 kpl. Itselläni oli kolme listaa, jotka Kankaanpään torilla myin. Sopivasti näiden arpojen jälkeen parast´aikaa joulukuun alkuun on myynnissä Kankaanpään Urheilijoiden hiihtoarpoja.
Valtaosa jämijärviläisistä oli vanhoja tuttuja, joita on kiva nähdä ja vaihtaa pari sanaa. Näkipä mukanani ollut rintamaveteraani Mauno Santikkokin, joka muuten sai arpavoitonkin, vanhan sotakaverinsa Esko Soinin. Samoin Pekka Nikkola tunsi Aune Alholan, joka on ollut työssä myös Kankaanpään sairaalassa, jossa Pekan isä toimi talouspäällikkönä. Väkeä oli mukavasti liikkeellä ja varmasti kaikki saivat hyvän mielen, kun yhdessä ollen saatiin olla myös lähetystyön asialla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)