Anna Elenius kaupunginsihteeriksi

No niin, nyt   sitten on valittu Kankaanpään uusi kaupunginsihteeri. Tavallaan loppusuoralla oli viisi yhdeksästätoista hakijasta. Nämä loppusuoralle päässeet olivat soveltuvuustutkimuksissa ja niiden perusteella sitten valinta oli tehtävä.

Nämä viisi olivat oikeustieteen kandidaatti Anna Elenius Honkajoelta, samoin oikeustieteen       kandidaatti Mia Haapala syntyperäinen kankaanpääläinen, hallintotieteen maisteri Terhi Huida Laviasta, samoin hallintotieteen maisteri Niku Latva-Pukkila Jyväskylästä ja oikeustieteen maisteri Hanna Vainionpää Parkanosta.

Anna Elenius tuli valituksi, joten onnittelut hänelle.

Me perussuomalaiset olisimme halunneet saada valituksi Mia Haapalan, joka mielestämme testien perusteella oli vähintään yhtä hyvä kuin nyt valituksikin tullut, mielestämme jopa parempi ja kotikenttäetukin oli hänen puolellaan, samoin monia hyviä muitakin avuja, mutta tällä kerralla jäimme toiseksi tosin mahdollisimman niukasti äänin viisi vastaan neljä.

Kaiken kaikkiaan kaikkikin nämä viisi kokeissa ollutta olivat korkeatasoisia hakijoita ja kuka vaan heistä olisi tullut valituksi, niin varmasti olisi ollut pystyvä hoitamaan tätä tärkeää virkaan, kaupungin kakkostehtävää!

Nainen valitaan

Kyllä politiikan teko vie aikaa, mutta on mielenkiintoista ja myös kiinnostaa. Huomisen kaupunginvaltuuston ja kaupunginhalliuksen asialistojen käsittelyssä meitä perussuomalaisten ja vihreiden yhteisessä ryhmäkokouksessa oli läsnä lähes parikymmentä henkeä ja aikaakin vierähti komisen tuntia, tosin tunnin siitä vei paikallishallituksen kokoustaminen ja asioiden valmisteleminen kevätkokoukseen huhtikuun 10. päivä.

Huomisen kauaskantoisin asia on ilman muuta uuden kaupunginsihteerin valinnan käsittely, jossa on edetty niin pitkälle, että on saatu soveltuvuustutkimuslausunnot viidestä tutkimukseen lähetetystä ja heidän keskuudestaan olisi valinta sitten tehtävä. Nyt kun näyttää, että niin Jämijärvellä, Karviassa ja Siikaisissa on jo naiskunnanjohtaja ja Honkajokikin on sellaisen kaikkien merkkien mukaan saamassa, niin ei mekään olla pekkaa pahempia, sillä viidestä kokeisiin lähetetyistä vain yksi oli mies enkä usko veikkaavani kovinkaan vikaan, kun sanon valintamme osuvan yhteen kokeissa olleesta neljästä naispuolisesta hakijasta!

Sotainvalidia saattamassa

Sain tänä viikonloppuna olla siunaamassa kolme vainajaa, ohessa yhden viimeiseen iltahuutoon kutsutun elämän suuresta todellisesta taistelusta:

Olemme kokoontuneet tekemään viimeistä palvelustamme pitkän päivätyön tehneelle rakkaallemme, joka miehuullisesti on täyttänyt paikkansa niin sodan kuin rauhankin tehtävissä saavuttaen korkea 93 vuoden ja 5 kuukauden iän.

Jatkosodassa hän osallistui Kannaksen asemasodan jälkeen maamme vapauden kannalta kaikkein ratkaisevimpiin ja samalla mitä ankarimpiin taisteluihin Rajajoella joutuen ensin vihollisen ylivoiman edessä osallistumaan kohtalokkaisiin Kuuterselän taisteluihin, mutta sitten koko Pohjolan suurimmaksi taisteluksi muodostuneeseen Tali-Ihantalan suurtaisteluun kesä-heinäkuussa 1944. Siellä ratkaistiin Suomen kohtalo ja vihollisen eteneminen pysäytettiin vaikka suomalaissotilaita oli vain 50.000 150.000 venäläissotilasta vastaan.

Suomalainen kenttätykistö ampui kahdessa viikossa noin 120 000 laukausta ja kiivaimpana taistelupäivänä 3. heinäkuuta yli 12 000 laukausta, ja monen tykin putki yksinkertaisesti kului loppuun kiivaan tulituksen takia. Sillat tuhottiin kaksikin kertaa vuorokaudessa. Neuvostoliiton tappioiden arvioidaan taisteluissa olleen noin 6 000 kaatunutta ja 22 000 haavoittunutta miestä ja suomalaisten 1 350 kaatunutta ja 7 000 haavoittunutta. Tämän jälkeen taisteluiden keskipiste siirtyi Vuosalmi-Äyräpäähän, jossa sielläkin kestettiin.

Taisteluiden muistona vainajamme joutui elämänsä ajan kantamaan keuhkon läpäisseen kuulan aiheuttamaa sotainvaliditeettiä

osallistuen sekä sotainvalidien että sotaveteraanien paikallisyhdistysten hallitusten toimintaan .

Paastonaikaa

Kuljemme kirkkovuodessamme kohden Jeesuksen kärsimyksen aikaa viettäen paastonaikaa:

Ei noin lihava pappi voi puhua paastosta sanoin kerran muuan kirkon penkissä istuja papin puhuessa saarnatuolista paastoamisesta näin paastonaikana. Kirkkovuoden rikkaan kulun mukaisesti paastonaika kestää laskiaissunnuntain jälkeisestä keskiviikosta palmusunnuntaihin 40 vuorokauden ajan. Saman ajan Jeesus paastosi erämaassa ennen julkisen toimintansa aloittamista.

Pääsiäistä edeltä paastolla on vanhastaan ollut se merkitys, että ihminen katuu syntejään ja maailmanmielisyyttään haluten palata täyttämään Jumalan tahtoa ja suree myös osasyyllisyyttään Jeesuksen kärsimykseen ja ristinkuolemaan pitkäperjantaina.

Ja todella tällaista itsemme tyhjentämistä tarvitsisimme myös ulkonaisesti, vaikka jo Martti Luther sanoi paastoamisen olevan hyvän ulkonaisen tavan, mutta että kelvollinen on hän, joka tarvitsee Kristusta. Kelvollisesta ehtoollisvieraasta Luther sanookin: Hän tuntee uskonsa ja rakkautensa heikkouden. Hän sydämestään katuu syntejään, pyytää niitä anteeksi ja ikävöi yhä läheisempää elämänyhteyttä Kristukseen.

Tämä sama pappi, jonka lihavuuden tähden ei ollut kovin uskottavaa puhua paastoamisesta, on kuitenkin lausunut viisaita sanoessaan: Paasto on turhasta tyhjentymistä ja hyvällä täyttymistä. Tärkeää ei ole mielihyvä ja menestys, vaan tyhjentyminen ja menetys. Kärsimyskin saa myönteisen latauksen – myös Jumala kärsii.

Niinpä virrentekijän sanoin saamme pyytää sydämemme pohjasta lähtien yhtyä tunnustukseen: Näin olkoon tästä lähin Jumaluusoppini: Myös viimeinen ja vähin saa olla omasi. Tiet toiset vievät vaivaan. Perilliseksi taivaan myös minut lunastit.

Siunattua paastonaikaa ja kulkemista kohden hiljaisen viikon kärsimysaikaa, kiirastorstaita ja pitkäperjantaita, mutta myös riemullista ylösnousemuksen pääsiäistä!

Helsinkiin

Kun saavuin junalla Helsinkiin päivällä ja katselin tuttuja monumenttirakennuksia, remontin vuoksi peitettyä eduskuntataloakin, niin ei voinut olla muistelematta monia Helsinkiin liittyviä muistoja vuosien ajalta. Onhan äidin koti eli mummulani ollut Mannerheimintie 33 A kuudes kerros, jossa jo lapsesta lähtien on käyty. Siellä asui ukki Bruno Räike uuden vaimonsa Helvin kanssa, äitini äiti Taimi os. Lilja Kankaanpään Karhusaaren tyttäriä kuoli jo nuorena.

Ensimmäinen muistikuva on vuodelta 1952, kun käytiin katsomassa Helsingin Olympialaisia, minä vielä alle 10-vuotiaana poikana. Kesäisin oltiin myös Brunon ja Helvin ja heidän Terttu-tyttärensä eli tätini, joka on minua nuorempi, kesämökillä Rusutjärvellä Tuusulassa. Tietysti myös käytiin äidin veljen arkkitehti Kalle Räikkeen perheessä, jonka lopullinen koti tuli Jollakseen lähes meren rantaan.

Opiskelemaan Helsingin teologiseen tiedekuntaan sai kirjautua sisään syksyllä 1964. Pikku Robertinkatu 10 oli asuinpaikkana vuosikaudet Heränneiden ylioppilaskodin ylätorpassa ylimmässä kerroksessa. Samassa rapussa oli myös alatorppa ja Ratakadun puolella ala- ja ylätalon sekä vielä kodin isännän asunto. Yliopistolle oli lyhyt kävelymatka ja lenkkimaastotkin Kaivopuiston kautta kiertäen Seurasaareen tulivat tutuiksi. Ja Jouko-veljenikin oli toimessa Valistuksessa ja asui perheineen lähistöllä Aabrahaminkadun ja Kalevankadun kulmauksessa,

Niinpä ei sitten ollut mitään outoa päästessäni v.1979 kansanedustajaksi ja korteeripaikkojakin löytyi vuoronperään helposti. Veljenikin Timo opiskeli samoihin aikoihin teologiaa Helsingissä asuen perheineen Pihlajistossa. Muistan asuneeni hänen luonaan, Mannerheimintiellä, Jollaksessa, Juoksijalehden päätoimittajan Tapio Pekolan alivuokralaisena Tehtaankadulla ja jopa Arabian teollisuustalolla sitten jo ministerin avustajana ollessa.

Näin Helsinki on aikas tuttu monen vuoden ajalta siis yli kuudenkymmenen vuoden ajalta, josta parisenkymmentä vuotta on ollut pysyvämpää olemista, joskin aina kirjat on ollut muualla vakinaisen asumisen merkiksi.

Yksimielisyytäkin löytyy

Ei oo hallituksessa eikä koko eduskunnassakaan mittään erimielisyyttä turvallisuus- eikä ulkopolitiikasta, niistä ollaan aina samaa mieltä ja siitä pidetään kiinni, muusta politiikasta sitten tietysti vastuunkantava hallitus ja meukkaava oppositio ovat ja voivatkin olla eri mieltä. Tiedonkulusta vaan on vaihdettu mielipiteitä, mutta nyt nekin saadaan asiamukaiselle raiteelle ja kaikki voimme olla tyytyväisiä! Emme tarvitse veneen keikuttelijoita, varsinkaan nykyisenä maailmanpolitiikan kiristyneemmässä tilanteessa.

Ennen huomenna olevaa puoluehallituksen kokousta oli alkuviikon kolmen päivän putki ilman mittään kokoustamista. Mitä nyt maanantaina kävin 90-vuotta täyttänyttä sotaveteraania onnittelemassa ja tiistaina olin mukana Kankaanpään Sotaveteraanien tilintarkastuksessa, joka meni hyvin läpi.

Loppu viikosta onkin sitten taas tuttua pöhinää, onpa osunut jopa kolme siunausta ja pyhänä sitten on PS:n hallituksen ja valtuustoryhmän kokous. Käsiteltävänä mm. kaupunginsihteereiksi hakeneiden viiden testeissä olleen tulokset.

Juhlakirja kunnianosoitus

Kankaanpään Sotaveteraanit ry täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja juhlimme 10.4. Silloin myös julkaisemme sotaveteraaniyhdistyksen 50-vuotishistoriikin. Tekijänä on Jo Venesjärven kyläkirjan tekijänä kunnostautunut Matti Palokangas.

Kovakantiseen kirjaan tulee noin 200 sivua, ja kun Satakunnassa ollaan, noin satakunta valokuvaa, enimmäkseen värikuvia.

Tämä on tavallaan kunnianosoitus kunniakansalaistemme sukupolvelle, joka on kovaa vauhtia menossa kohden viimeistä iltahuutoa. Kankaanpäässä oli vuoden vaihteessa vielä 51 veteraania, tänään heistä on poistunut jo neljä, viimeksi Tali-Ihantalan taistelija ja sotainvalidi 93,5-vuotiaana. Nuorimmatkin täyttävät nyt alkuvuonna 90-vuotta eivätkä välttämättä ehtineet ihan taisteluihin, vaikka jo olivat kutsuttuina riveihin.