Joutsenlahti kuvasi joutsenia vielä Talvisodan alkamispäivänä 30.11.

Päivän kuva Haarantien varrelta Verttuun ja Vihteljärven välimaastossa joutsenia lepäämässä pellolle nousseessa vedessä. Kaikki joutsenet eivät vielä ehtineet muuttaa, vaikka lunta oli jo reippaastikin, vai tiesivätkö, että kaikki kuitenkin sulaa niin kuin kävikin!

Seppeleen lasku sotaan lähdön muistokivellä

Tänään laskettiin perinteinen seppele Talvisodan alkamisen merkeissä Niinisalon varuskunnan sotaanlähdön muistokivelle, vaikka varsinainen alkamispäivä onkin huomenna marraskuun 30. päivänä. Tilaisuus jatkui kahvituksella sotilaskodissa ja eversti Olavi Rajalan perusteellisella esityksellä Pohjois-Satakunnan miesten voitollisesta torjuntataistelusta Talvisodassa Vuoksen ja Suvannon rantamilla Joulupäivänä venäläisten aloittamaa suurhyökkäystä vastaan!

Sääkin suosi sateiden jälkeen

Anssi Joutsenlahti Perussuomalaisten Hyvinvointialueen valtuustoryhmästä olimme Niina Immonen , Soile Ojala-Seppä , Tapio Laurila ja mä apulaisten kanssa jakamassa tänään torilla makkaraa ja PerusPesässä pullakakkukahveja ja kiitollisia kävijöitä riitti runsain määrin.

Jari kolumni budjettikäsittelyistä

Täyttä asiaa, Satakunta hyvin esillä jakovaraa jaettaessa hallituspuolueiden kansanedustajien toimesta! Kansanedustaja Jari Koskela Kolumni Satakunnan Viikossa Politiikan vuosi huipentuu budjettikäsittelyissä Loppuvuosi on politiikassa kiireisintä aikaa, kun sekä valtuustoissa että eduskunnassa tehdään isoja päätöksiä tulevan vuoden talousarvioiden parissa. Nyt päätetään tulevan vuoden veroprosentit sekä siitä, mihin kaikkeen yhteisiä verovarojamme tässä julkisen talouden haastavassa tilanteessa käytetään. Kuntataloudessa on vielä paljon kysymysmerkkejä nykyhallitukselle perinnöiksi jätettyjen sote- sekä TE-uudistusten vuoksi. Eduskunnassa olen ollut alusta lähtien valtiovarainvaliokunnan jäsen, joten budjettikäsittelyt ovat tulleet tutuiksi. Valiokunta jakautuu pienempiin alajaostoihin, jotka ovat vastuussa talousarvioesitysten eri osa-alueista. Olen jäsenenä maatalousjaostossa sekä kunta- ja hyvinvointijaostossa. Etenkin jälkimmäinen on isotöinen, sillä sote-palvelut kattavat suurimman yksittäisen osan valtion rahankäytöstä. Maatalousjaoston tärkeys puolestaan on korostunut nyt, kun huoltovarmuus ja ruokaturva on tärkeämpää kuin aikoihin. Talousarviokäsittelyn aikana eduskunnalla on mahdollisuuksia tehdä hallituksen esitykseen pieniä muutoksia niin sanotun jakovaran kautta. Tänä vuonna jakovara on 50 miljoonaa, josta jaetaan rahoitusta erilaisiin liikennehankkeisiin, luontokohteisiin ja esimerkiksi museoille. Viime vuonna onnistuimme neuvottelemaan Satakunnalle varsin suuren osuuden jakovarasta. Satakunnan hallituspuolueiden edustajat ovat yleensä yhdessä pohtineet maakunnan kannalta oleellisia kohteita. Tämän vuoden neuvottelut ovat vielä kesken, mutta pyrimme hallituspuolueiden neuvottelijoiden kanssa löytämään parhaan mahdollisen kokonaisuuden. Vuoden 2025 talousarviota käsitellään eduskunnassa joulua edeltävällä viikolla. Käsittelyyn sisältyy joka vuosi satoja äänestyksiä, kun oppositiolla on omat muutosesityksensä. Niillä ei tietysti ole menestymismahdollisuuksia, mutta ne ovat tärkeä oppositiopolitiikan väline. Itsekin tein oppositiokautena useita muutosesityksiä, jotka luonnollisesti kaikki kaatuivat silloisten hallituspuolueiden äänillä. Kyllä se silloin tietysti harmitti, mutta politiikan pelisääntöjen mukaan toimitaan. Näillä kuulumisilla haluan toivottaa rauhallista loppuvuotta kaikille Satakunnan viikon lukijoille! Jari Koskela Kansanedustaja (ps)

Näin se vaan on!!!

Timo Vihavainen Leijona pöydälle Mikko Hautala, Sotaa ja rauhaa. Venäjä, Yhdysvallat ja Suomi uuden suurvaltakilpailun aikakaudella. Otava 2024, 264 s. Mikko Hautalaa voisi nimittää suomalaisen diplomatian komeetaksi. Hän on ollut aktiivisesti vaikuttamassa maamme suurvaltasuhteiden hoitamiseen kohtalokkaina viime vuosina niiden tärkeimmillä ilmansuunnilla. Paradoksaalisesti Hautala on juuri sellainen hahmo, jota edesmennyt Matti Klinge luultavasti olisi epäröinyt päästää diplomaatin uralle. Hän on ensimmäisen polven sivistyneistöä ja vieläpä maalaisylioppilas Pohjanmaalta. Tällaiset ennakkoluulot voisi mennen sukupolven edustajalle kaikin mokomin antaa anteeksikin. Diplomatia oli joskus jotakin aivan muuta kuin nykyään. En tiedä, ansaitsiko se koskaan niitä madonlukuja, joita Egon Friedell sille luki (vrt. Vihavainen: Haun totuus ulkopolitiikassa tulokset), mutta joka tapauksessa edustaminen oli vielä sukupolvi- pari sitten jotakin ajan muuta kuin se nykyään on tai sen ainakin pitäisi olla. Menneestä kiinnostunut voi tutustua vaikkapa Robert Bruce Lockhartin kirjaan ”Britanniaa edustamassa”. Huikeaa menoa veronmaksajien rahoilla… Diplomatian merkitys on nykyään vain kasvamassa, toteaa Hautala. Mikään uusi tiedonantokanava ei korvaa lobbaustoimistoja, joita edustustot ovat. Niissä toimijoilta kuitenkin kysytään diplomaattista kykyä, ei pelkkää passiivista itsensä näyttelemistä ja reagointia tapahtuvaan. Hautalan valmiudet diplomaattiuralleen olivat erinomaiset ja itse hankitut. Poliittisen historian ja Venäjän tutkimuksen ohella hän suoritti myös maisterintutkinnon kielissä. Pääaine oli puola. Hautala saavutti erinomaisen taidon myös venäjässä ja ukrainassa ja oppi muitakin slaavilaisia kieliä. Erinomainen englanti oli tietenkin välttämättömyys ja Kavaku-kurssilaisten oli opittava myös ranskaa. Ja viimeiseksi, mutta ei vähäisimpänä: suomalaisen on osattava myös hyvää suomea ja lisäisinpä tähän: sekä ruotsia ja saksaa. Jouduin lukemaan erinäisiä Mikon (opiskelijaa nyt tässä sinuttelen) tenttivastauksia, jotka herättivät heti huomiota: itse asiassa en olisi osannut kirjoittaa yhtä hyviä. Tätä kirjaa lukiessa tulee niin sanottu déjà-vu-elämys. Tässä on monta asiaa, joista olen aivan samaa mieltä ja joita olen itsekin pohtinut. Tässä ne nyt on nostettu pöydälle räväkkään pohjalaiseen tapaan, ilman hyssyttelyjä ja venkoiluja. En toki ole kaikesta samaa mieltä, mutta en hetkeäkään epäröisi antaa suorituksesta täysiä pisteitä. Moniin asioihin voi kuitenkin perustellusti suhtautua myös toisin ja painottaa muita malleja. Sitä paitsi olen savolainen. Hautala toimi suurlähetystöissä niin Kiovassa, Moskovassa kuin Washingtonissa ja oli sitä paitsi aikoinaan myös presidentti Niinistön neuvonantajana. Työkokemus on siis ollut hyvin monipuolinen ja avannut perspektiiviä sekä maailmanpolitiikan, että kotimaisen hallinnon käytäntöihin. Puoluepolitiikkaanhan kelpo virkamies ei osallistunut. Jätän tässä nyt syrjään suurimman osan kirjaa eli muistelmat työtehtävistä, vaikka ne varmasti monen mielestä ovat kirjan kiintoisinta antia. Totean vain lyhyesti, että kelpo diplomaattina Hautala piti yllä suhteita myös Trumpiin ja kemiat ilmeisesti kohtasivat. ”What’s up, Mikko?” kysyi opposition päämies suurlähettiläältä ja kuunteli hänen viestiään ilmeisellä kiinnostuksella. Toistan vielä, että diplomaattinen kyvykkyys on varmastikin tärkeä käsite. Eivät mitkään organisaatiot ja ulkoisesti edustavat hahmot tai edes oman maan suoritukset ja kunnianhimoiset tavoitteet saa maan tavoitteita toteutumaan, ellei ole sellaisia henkilöitä, jotka panevat toimeksi ja osaavat puhua sellaista kieltä, jota vastaanottaja ymmärtää. Hautala uskoo Amerikan kykyihin ja pelkää sen konfliktia Kiinan kanssa. Se on asia, joka voisi muuttaa radikaalisti myös tilannetta Euroopassa. Kammottavin vaihtoehto on niin sanottu Thukydideen ansa, ajatus preventiivisestä iskusta, joka saattaisi johtaa uuteen maailmansotaan. Siitähän John Mearsheimer rupesi puhumaan jo kaksikymmentä vuotta sitten, eikä vaara ole suinkaan ohi. Venäjä on nyt Suomelle uhka, eikä muutosta asiaan ole näkyvissä. Keskusteluyhteyttä sen kanssa on kuitenkin pidettävä ja myös osattava täällä maan kieltä ja tunnettava sen kulttuuria. Emme me voi ymmärrystä ostaa muualta. Hautala toteaa nämä asiat, mutta on perustellusti sitä mieltä, että uusi ja sangen valitettava vastakkainasettelu on pysyvää laatua. Toki meikäläisten pykäläfundamentalistien pyrkimys äärimmäiseen eristymiseen on järjetöntä. Lisäisin siihen vielä, että se on myös vaarallista ja sivistymätöntä. Joskus tuntuu siltä, että olemme päättömän paperiuskovaisuuden tyhmentämien byrokraattien armoilla. Kyllä tilannetta pitäisi aktiivisesti yrittää parantaa. Ei pelkkä odottelu tässäkään mitään muutosta tuo. Aikoinaan opiskelin keskikoulussa oppiainetta nimeltä maatilatalous. Sen opettaja oli evp. majuri, joka kerran luennoi meille metsäpalon sammuttamisesta: ”Jos joku tappelija hyökkää päälle, ei sitä kannata ruveta taputtelemaan sieltä ja täältä, ei se mitään vaikuta. Jos sen sijaan keskitetään kaikki voimat yhteen iskuun, joka annetaan suoraan silmien väliin, niin se vaikuttaa varmasti!” Viimeisiä kahta sanaa tehostettiin murahduksella, joka suuresti lisäsi niiden vakuuttavuutta. Tuossahan esitettiin sotilaallisen toiminnan eräs perusperiaate sellaisena kuin se oli kokeiltu ja hyväksi havaittu jo Napoleonista lähtien ja toki ennen häntäkin. Tuntuu siltä, että siinä on myös Hautalan doktriinin ydin niin sodan kuin rauhankin töissä. Hallinnossa on lopetettava tyhjän jauhaminen, muotoiltava tavoitteet ja keskitettävä aktiiviset ponnistelut olennaiseen. Määrätietoisuus on tärkeää kaikkialla, niin maahanmuutossa kuin valtiontaloudessa. On vähennettävä sitä, mikä on turhaa ja vahingollista ja edistettävä sitä, mikä edesauttaa maan suurstrategian toteutumista. Strategian on oltava olemassa ja toki sen pitäisi myös olla kaikkien tunnustama. Nato-maan asema ei anna aihetta euforiaan. Se merkitsee suuria kustannuksia ja vaaroja. Sotilaallisesti Suomi on helppo nakki häikäilemättömälle viholliselle, joka ei jää kohteliaasti odottelemaan liikekannallepanoa ja teiden sulkemista. Ati Puheloinen pyrki kehittämään Suomen armeijasta ”soivan pelin”, mikä varmasti oli oikea idea (ks. Vihavainen: Haun puheloinen tulokset), mutta onko Suomella rauhan aikana edes armeijaa? Eivät asevelvolliset, tai edes pari tuhatta kantapeikkoa mitään pelotetta muodosta. Ollakseen uskottava, Suomen puolustuksen on oltava melko korkeassa valmiudessa, mihin tarvitaan ehkäpä noin 50000 miehen voimat. Ne on saatava tarvittaessa heti käyttöön ja mahdollisen hyökkääjän toimintaa on vaikeutettava linnoitteilla. Peitteinen maasto ei nykypäivänä enää ketään pelasta ja puolustaja tarvitsee myös runsaasti uusinta teknologiaa ja valmiutta köyttää sitä Tämä merkitsee pitkää askelta maan militarisointiin, mikä mielestäni on hyvin valitettavaa ja jälleen yksi askel kohti barbariaa. USA:ssa kansalliskaarti ei ilmeisesti kuitenkaan ole päässyt pilaamaan ilmapiiriä. Patriotismi kuuluu siellä perushyveisiin, meillä sinä on kuitenkin aina ollut tiettyjen piirien mielestä epäilyttävä haju, joka on tarttunut jopa puolustusteollisuuteen. Rahaa tarvitaan nyt siis entistä enemmän myös puolustukseen. Sitä edellyttää jo uskottavuus myös Naton suuntaan. Rahaa ei kuitenkaan ole. Suomi on jo hyvän aikaa sitten menettänyt dynaamisuutensa ja muodostunut erilaisten tyhjän jauhajien, kaiken vaatijoiden, paperiuskovaisten, sananselittäjien ja tyhjän juristerian viljelijöiden kisakentäksi. Tulkitsen tässä kirjan sanomaa omin sanoin. Maa olisi saatava toimimaan ja omaksumaan suurstrategia, jota kaikki noudattavat. Näinhän on joskus ollutkin, lisäisin. Eiköhän tämänkin pelin vielä voi saada soimaan? Mutta mitä tarvittaisiin, jotta esimerkiksi ne röyhkeät lakkoilijat, jotka taas uhkaavat pysäyttää Suomen, alkaisivat puhaltaa yhteen hiileen? Sitä Hautala ei rupea arvioimaan. Ehkäpä pitää todella käydä niin syvällä pohjalla, että vitsit alkavat loppua? Vallitevalla tilanteelle tunnusomainen typeryys on juustohöylämentaliteetti, joka sokeasti ottaa sieltä, mistä ei pitäisi, eikä anna sinne, minne pitäisi. Mutta meidän resurssimme eivät enää riitä kaikkeen, vaikka kuinka valittaisimme ja olisimme oikeassa ja hyvällä asialla. On tehtävä valintoja ja palattava toissijaisten menojen, kuten kehitysavun maksamiseen vasta sitten, kun siihen on varaa. Kaikessa on ajateltava pitkäjänteisesti: millaisen Suomen me haluamme vuonna 2050 ja myöhemmin? Mitä kieltä siellä puhutaan? Mitä töitä siellä tehdään? Miten turvataan oman kansan hyvinvointi? Siitä ei kukaan toinen huolta kanna, ellemme tee sitä itse.

Purra tänään Maaseudun Tulevaisuudessa

Purra: Tervemenoa wokelle – miksi kaikki on niin hullua? Valitettavasti ylisensitiivisyyden ja tunnevouhkaamisen sekä oikeamieliseksi teeskennellyn vihanpidon ja erottelun aika ei todellakaan ole ohitse, kirjoittaa Riikka Purra kolumnissaan. Ei ole sattumaa, että sosiaalisen median ja yleiskaistapäisyyden aikakaudella masennus ja ahdistuneisuus lisääntyvät, kirjoittaa Riikka Purra. Kolumni Riikka Purra Julkisessa keskustelussa kohisee jatkuvasti. Sosiaalinen media tuottaa outouksiaan, jotka yhä useammin nousevat myös perinteisen median puolelle klikkejä keräämään. Suuri osa näistä on juuri sitä, kohinaa, ja jää unohduksiin yhtä nopeasti kuin on esiin tullutkin. Mutta osa jää kehittymään, toistumaan, valtaamaan alaa. Pahin woken aikakausi on kuulemma päättynyt. Elinympäristö on tuonut turvallisuuden ja monien muiden uhkien osalta vakavampaa ajateltavaa. Yhdysvalloissakin vaalitulos näyttää siltä, että monille riitti. Yksi syy demokraattien häviölle jokaisella vaalitasolla on varmasti puolueen äärilaidan radikaalistuminen ja woketus, vaikka etenkin presidentinvaaleissa äänestäjiä ajoivat paljon konkreettisemmat mikrotason huolet. Wokelle lämpimästi tervemenoa. Valitettavasti ylisensitiivisyyden ja tunnevouhkaamisen sekä oikeamieliseksi teeskennellyn vihanpidon ja erottelun aika ei todellakaan ole ohitse. Eikä se ole vain kohinaa. Kun tätä eri muodoissaan tapahtuu ja annetaan tapahtua perinteisesti pragmaattisessa ja järkeväksi määritellyssä Suomessakin, sillä todella on vaikutusta. Etenkin lapsiin ja nuoriin, tulevaisuuden aikuisiin. Miksi kaikki on niin hullua, moni saattaa kysyä, kun samaan aikaan lehdessä kerrotaan tällaisia asioita: Yliopiston luennoitsija esitteli opiskelijoille kotipornoa, jossa työnsi – apurahan avittamana tietenkin – anukseensa asioita. Kyse oli tieteestä ja aktivismista. Koulussa laulaja lauloi kohu-Jeesuksesta kohusanoin, ja kunta päätyi ensin maksamaan uskonnottomalle vanhemmalle korvauksia lapsen kärsimyksestä. Toisessa koulussa peruttiin koko musiikkiesitys, jottei vastaavaa vahinkoa lasten altistumisesta kristinuskolle pääsisi tapahtumaan. Pahoinvointia ja avuttomuutta ei selitä ensi vuonna voimaantuleva leikkaus johonkin veronmaksajan kustantamaan palveluun tai etuuteen. Aikuinen voi naurahdella kahvihuoneessa, kun klikkiotsikko huutaa, että mies on synnyttänyt ja joku kertoi, että sukupuolia on 120 ja muun väittäminen on väkivaltaa. Järkevä ihminen voi huokaista, kun samaan aikaan toisesta tuutista kerrotaan, että julma hallitus tuhoaa koko maan – ainakin sen, mitä ilmastonmuutoksesta jää jäljelle. Mutta mitä tällaisen keskellä eläminen vaikuttaa lapsiin ja nuoriin. Päähän siinä menee sekaisin. Ei ole sattumaa, että sosiaalisen median ja yleiskaistapäisyyden aikakaudella masennus ja ahdistuneisuus lisääntyvät. Ei ole yllättävää, että kun ääliöliberaali yhteiskunta on nostanut yksilön tunteet kaiken keskiöön, niitä myös käytetään. Jos monista aikuisistakin on tullut kuin uudelleen pikkulapsia, jotka tarvitsevat tukea ikävien tunteiden kestämiseen ja valtiota kantamaan vastuuta, onko ihme, jos kouluissa on ongelmia? Pahoinvointia ja avuttomuutta ei selitä ensi vuonna voimaantuleva leikkaus johonkin veronmaksajan kustantamaan palveluun tai etuuteen. Vähitellen pitäisi myöntää, että ääliöliberalismi, joka halusi nostaa kaiken keskiöön yksilön ja tämän tunteet ja oikeudet ja antoi velvollisuuden taata nämä jollekin ”rakenteelle”, meni totaalisesti metsään. Kolumnin kirjoittaja on valtiovarainministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja.

Tuomiosunnuntai

Kirkkovuosikalenteri ‹Sunnuntai 24.11.2024› 3. vuosikerta Tuomiosunnuntai (Kristuksen kuninkuuden sunnuntai) Kristus, kaikkeuden Herra Kirkkovuoden viimeisen sunnuntain nimi vaihtelee eri kirkoissa. Joissain kirkoissa puhutaan vain viimeisestä sunnuntaista ilman lisämääreitä. Suomessa otettiin vuoden 1958 evankeliumikirjaan Ruotsin esikuvan mukaisesti nimitys tuomiosunnuntai. Tästä päivästä käytetään myös nimitystä Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Nämä kaksi erilaista aihetta muodostavat kuitenkin kokonaisuuden: kirkkotaiteessakin Kristus viimeisen tuomion toteuttajana on kuvattu maailmankaikkeuden valtiaaksi (Khristos Pantokrator). Päivän evankeliumitekstin mukaan Kristus tulee aikojen lopulla ”kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa ja istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle” (Matt. 25:31). Näin kirkkovuoden viimeinen sunnuntai liittyy samalla seuraavaan sunnuntaihin, adventtiin. Kirkkovuoden alussa ja lopussa – tai lopussa ja alussa – kuuluu sama viesti: Jumala lähestyy meitä Kristuksessa ja asettaa meidät kasvojensa eteen. Ihminen on vastuussa teoistaan ja tekemättä jättämisistään. Viimeisessä tuomiossa Jumalan vanhurskaus toteutuu lopullisesti. Raamatun tekstitAvaa kaikki Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Vaihtoehtoisia saarnatekstejä Päivän rukouksetPiilota rukoukset 1 Ikuinen Isä. Poikasi astui kirkkautensa valtaistuimelle ja hallitsee kaikkea Herrana ja Kuninkaana. Säilytä kirkkosi Hengen luomassa ykseydessä ja saata koko luomakunta palvoen kumartamaan häntä, joka elää ja hallitsee sinun ja Pyhän Hengen kanssa yhdessä jumaluudessa nyt ja ikuisesti. 2 Kaikkivaltias, ikiaikainen Jumala. Me katsomme tänään sitä päivää kohti, jolloin Kristus tuomitsee elävät ja kuolleet. Opeta meitä elämään tahtosi mukaan, jotta saisimme silloin kuulla vapauttavan sanan. Anna meidän nähdä kirkkautesi ja päästä luoksesi ikuiseen elämään. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 3 Kristus, maailmankaikkeuden Herra. Sinulle on meidän kaikkien tehtävä tili siitä, mitä olemme tehneet ja jättäneet tekemättä. Sinun tuomiosi yllättää meidät, sillä sinä näet elämämme toisin kuin me itse. Varjele meitä sokeudelta, niin ettemme torjuisi sinua lähimmäisissämme. Vastaa kaipaukseemme ja anna meidän olla luonasi kirkkaudessa iankaikkisesti. Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti. 4 Pyhä ja vanhurskas Jumala. Niin usein maailmassa poljetaan oikeus maahan ja vääryys saa vallan. Kiitos, että sinä olet oikeamielinen kaikissa teoissasi ja viet totuuden lopulta voittoon. Auta meitä elämään anteeksiantamuksesi varassa ja noudattamaan kaikessa sinun tahtoasi. Tätä pyydämme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. 5 Herramme Jeesus Kristus. Katsomme tänään kohti täyttymyksen päivää, jolloin olemme kirkkauden valtaistuimen edessä ja näemme sinut kasvoista kasvoihin. Jo nyt saamme opetella uutta laulua, johon tuona päivänä yhdymme kaikkien pyhien kanssa. Auta meitä luottamaan siihen, että sinun kuolemasi ja ylösnousemisesi on tie taivaalliseen valtakuntaasi. Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti. 6 Pyhä Jumala. Tänään, tuomiosunnuntaina, ajattelemme sinun pyhyyttäsi. Sinussa ei ole mitään pimeyttä, syntiä eikä vääryyttä. Sinä näet, millaisia me olemme. Kiitos, että annat meille anteeksi. Kiitos, että Jeesus kantoi ristillä syntimme ja kärsi tuomiomme. Auta meitä koko elämämme ajan turvautumaan häneen. Johdata meidät tämän elämän jälkeen Jeesuksen luokse taivaaseen.