Olimme tänään kello 16 Onni Olavin kastejuhlaa aloittamassa. Veisasimme kansallislaulumme kirjoittajan Johan Ludvig Runebergin lastenvirttä Mä silmät luon ylös taivaaseen. Kun ehdimme sen viimeiseen säkeistöön, tunsimme olevamme ajan hermolla veisatessamme: Mua suojaa sä, Isä armoinen, kun juuri parast´aikaa ukkonen jyrisi ja voi sanoa: tuli rakeita ja rajuilmoja.
Jälleen kerran luonnonvoimien riehuessa sai pieni ihminen tuntea oman pienuutensa, mutta samalla suuren turvallisuuden, kun jo pienen lapsen haluaa Herramme ja Vapahtajamme ottaa suojelukseensa kasteen armoliitossa, ja tässä turvassa ja lujassa suojassa saamme koko elämämme ajan vaeltaa.
Onni Olavin kastaminen tapahtui lapsen omassa kodissa Kankaanpäässä. Noormarkun kirkossa puolestaan oli Alisa Elinan kastetilaisuus. Nämä toimitukset ovat herkkiä ja vaikuttavia hetkiä. Koolla on lapsen läheisimpiä, vanhemmat, kummit, isovanhemmat, vanhempien sisaruksia perheineen, usein paljon monenikäisiä lapsia, joille voi kertoa juuri Jeesuksen opettaneen: Sallikaa lasten tulla minun tyköni. Ja hän asetti nimenomaan lapsen kaikkien keskelle opetuslasten kinastellessa, kuka on suurin taivasten valtakunnassa.
Ja Jeesuksen oman käskyn mukaan toimimme, kun hän antoi meille tehtävän: Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla ja opettamalla heitä. Ja vain hän voi antaa tälläisen valtuuden, koska hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Nykyisessä kastekaavassa on monia osallistumista aktivoivia toimenpiteitä. Joku saa lukea lasten evankeliumin, isälle annetaan kastekynttilä, yksi vanhemmista, kummeista ja isovanhemmista lukee vuorollaan osansa yhteisestä esirukouksesta, yhdessä veisataan ja luetaan uskontunnustus ja Isä meidän-rukous. Uskon kaikille läsnäoleville jäävän hyvän mielen ja muiston tälläisesta läheisestä yhdessäolosta.
Ja kummeus on elämänikäinen. Tänäänkin viimeksi kummipoika laski kukat 85-vuotiaana kuolleen kummitätinsä arkulle. Ja tälläinen on pikemminkin toistuvaa kuin poikkeus. Näin me ihmiset saamme kantaa toisiamme ja pitää huolta toinen toisestamme Taivaallisen Isämme siipien suojassa, niin kuin lopuksi veisasimme tämän rintamatunnuksen omanneen 85-vuotiaan äidin ja mummun ja isomummun siunaustilaisuudessa isänmaan virrestä Siunaa ja varjele meitä, Korkein, kädelläs.
Mahtui sitä muuten päivään vielä hieno vihkitilaisuuskin, jossa Helsingissä ministeriössä toimiva sulhanen toi morsiamensakin ja hääväen kastekirkkoonsa. Ja illalla vielä oli huomisen konfirmaation harjoitus. Hullu paljon työtä tekee ja laiska töitänsä luettelee. - Vaimo muuten juuri huuteli, että lunta on vieläkin maassa nyt iltamyöhällä päivällisen raesateen jäljiltä heinäkuun puolivälissä. Ei syyttä sanota Suomen suvesta sen olevan lyhyen, mutta onneksi vähälumisen. Ei nytkään lunta lapioida tarvitse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti