Kristityn mittaa, ihannetta ajatellessa ja itseään siihen verratessa luulisi jokaisen joutuvat sille kuuluisalle pienelle paikalle, alatielle, jolle ei niin kovin helppoa ole juuttua. Ja kuitenkin se näyttää olevan ainoa oikea paikka meille vianalaisille ihmisille.
Tämä tuli väkisinkin jälleen kerran mieleen Porin siioninvirsiseuroissa, joissa esiteltiin hitaan kiiruhtamisen eli kiireettömyyden elämäntapaa, josta tuntee itsensä olevan niin kovin, kovin kaukana. Eikä liioin ollut rintaansalyömistä kun muistutettiin parast´aikaa olevan menossa ekumeenisen rukousviikon, kun ei rukous muutenkaan tahdo kovin korkealle lentää, kun ei edes huokaus "Herra Jeesus Kristus armahda minua" tahdo pusertua sydämestä.
Nämä ajatukset tulivat väkevästi esiin myös viikon epistolatekstistäkin Roomalaiskirjeen 12. luvusta. Siinä asetetaan silmiemme eteen koskaan täyttymätön tavoite: Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin. Olkoon rakkautenne vilpitön. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä! Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa, älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita.
Kuka vielä tämän jälkeen röyhistää rintaansa. Ja kuitenkin juuri kristillisyyttään kaikkein kovimmin mainostavat eivät taida tämänkään edessä nöyrtyä muistamatta, että katsokoon joka luulee seisovansa, ettei kaadu.
Niinpä taitaa täytyä itsekunkin nöyrtyä tunnustamaan esim. niin kuin Paavali saman Roomalaiskirjeen 12 luvun alussa sanoo: Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehoitan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla.
"Ah, etten mitään mä oisi, tyhjä säkynyt astia vaan, tuotu Mestarin jalkojen juureen korjaustani odottamaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti