Yhteisöllisyys

Aikaamme sanotaan yksilöllisyyden kulta-ajaksi. Yksilö nostetaan kaikista muista riippumattomaksi oman elämänsä keskipisteeksi, joka elää vain itsensä ja perheensä hyväksi. Itsekkyys valtaa alaa ja se jopa nauttii laajaa hyväksyntää. Ja kuitenkin, kukaan meistä ei tule toimeen yksin.

Kirjoitin blogin kylien autioitumisesta. Juuri sekin on vähentämässä yhteisöllisyyttämme, jota sittenkin kipeästi tarvitsisimme. Toinen toisestaan välittäminen oli ja on yhä edelleen voimissaan kylissämme. Siellä tarkaillaan naapurin valoja, savun nousemista piipusta ja jopa postinjakaja lehden ottamista laatikosta, ei tarvitse olla täysin yksin. Juuri kyläyhteisöissä ei surunkaan keskellä tarvitse jäädä yksin. Huomennakin olen sivukylällä asuneen siunauksessa ja kuten yleensäkin kylissä, uskon nytkin hyvin monen kyläläisen saapuvan saattamaan kylästä pois nukkunutta.

Jo luomisen alussa Jumala näki, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin ja siksi Hän loi ihmiselle sopivan kumppanin. Myös Jeesus otti yhteisyyden suojelukseensa rukoilemalla seuraajiensa puolesta, että he yhtä olisivat. Hän myös pyhitti avioliiton miehen ja naisen yhteiseksi liitoksi.

Paljon hätää ja ahdistusta on nimenomaan yksinäisyyden vuoksi. Usein seuraa etsitään vähän arveluttavalla tavalla, ravintoloissa olutkolpakon äärellä miehet purkavat toisilleen murheitaan.
Meillä Noormarkussa miehet ovat löytäneet terveellisemmän tavan kokoontua kahvikupposen ääreen jutustamaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Piiri oli koolla tänään ja kun vakivetäjillä diakonissoilla oli meno muualla, jäin juttelemaan miesten kanssa. He haluavat kokoontua joka viikko ja aina löytyy jutun juurta niin uskon asioista kuin näistä ajankohtaisista tapahtumistakin.

Yhteisöllisyys on voimaa. Yhteishenkeä tulisikin kaikin voimin tehostaa. Sen turvin on vaikeat sotammekin käyty onnellisesti itsenäisyytemme säilyttäen. Ja yhä vieläkin on voimassa veteraaniveljiemme ja -sisartemme osalta, että veljeä ei jätetä. Tarvitsemme toinen toistamme. Ja samoin meidän on myös kannettava vastuuta lähimmäisistämme, varsinkin siitä heikoimmasta veljestä.