Sain olla tänään koskettavassa siunaustilaisuudessa, jossa loppuvirren aikana todella liikutuin ajatellessani vainajaa ja hänen elämäänsä, osa puheestani:
Läheisen vainajamme äkillisen kuoleman jälkeen hänen kodista löytyivät niin Uusi Testamentti kuin virsikirjakin avattuina. Hän oli varmaan hyvällä isältä perityllä laulunäänellään veisannut isänmaan virttä Oi kuningasten kuningas, isänmaan virttä, veisaamme sen siunaustilaisuutemme lopuksi ja se sopii paitsi oman isänmaamme kohtaloihin hyvin myös vertauskuvallisesti ajatellen vainajammekin elämään.
Läheisen vainajamme äkillisen kuoleman jälkeen hänen kodista löytyivät niin Uusi Testamentti kuin virsikirjakin avattuina. Hän oli varmaan hyvällä isältä perityllä laulunäänellään veisannut isänmaan virttä Oi kuningasten kuningas, isänmaan virttä, veisaamme sen siunaustilaisuutemme lopuksi ja se sopii paitsi oman isänmaamme kohtaloihin hyvin myös vertauskuvallisesti ajatellen vainajammekin elämään.
Virressä kuvastuu miten Jumala usein valitsee aseikseen pienet, alhaiset ja miten kansamme on vähäinen ja vähäinen on voima sen, mutta mitä mahtavinkaan vois, jos et sä Herra voimaa sois. Ja näin vaikka Herran edessä olemme – maailman mahti voimakkainkin – tuhkaa vain, niin kuitenkin korkeinkin alenee ja alhaisinkin ylenee. Ja juuri siksi saamme rukoilla saavamme Herran henkeä, että Hän saisi tehdä meissä armotyötänsä ja rakkauteen kasvattaa. Ja näin saamme pyytää olla Taivaallisen Isämme palvelijoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti