Miehen osa

Usein surkutellaan naisen elämänosaa: työtä, lastenhoitoa, kodinhoitoa.

Mutta mikä on miehen kohtalo. Ikätilastojen mukaan elinaikakin on paljon naisia lyhyempi. Vaimon rinnalla miehellä vielä menettelee. Mutta annapas olla, jos tulee ero. Yksinäisyttään ei miesressukka kestä, viimeistään silloin astuu kuvaan alkoholi ja elämänlanka lyhenee. Samoin taitaa olla elämänkulun kanssa useimmilla aikamies- ja poikamies-miehillä.

Entä sitten lapsellisella miehellä, jonka vaimo ottaaja lähtiee Kuka saa lapset, vaikka eron syy on naisessa. Meidän "rakkaat" sosiaalitanttamme taitavat 90% suositella lapsia äidille ja isät jäävät nielemään kyyneleitään. Eikä mikään muuta päätöstä toiseksi. On kuin he olisivat lukeneet liiankin hyvin "lutherinsa": Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.

Ei auta vaikka äiti olisi lähes minkälainen tahansa. Olen joutunut mukaan tapaukseen, jossa koskaan ei ole tutkittu äidin sopivuutta huoltajaksi, mutta isä ei saa muutosta päätökseen, vaikka äiti kulkee milloin tonttulakki, milloin pupulakki päässään. Todistettavasti makaa jopa kahden miehen kanssa yht´aikaa, joista vakinaisempi mies esiintyy mm. viikatemiehenä ja jota lapset pelkäävät. Lapset voivat pahoin, lastenpsykiatrit ovat sen todenneet. Kasvavien lasten painokaan ei tahdo nousta, isän luona kyllä. Isä hankkii lasten vaatteet ja käy työssä. Äiti ei ole koskaan ollut työelämässä, mutta sekään ei vaikuta mitään, että hän elää pelkästään elatusmaksujen ja sosiaalihuollon avulla. Eikä sekään, että lasten psykiatrisesta hoidosta aiheutuu kustannuksia. Eikä ennen kaikkea sekään, että lasten elämä on turvatonta ja ajautuu koko ajan huonommaksi.

Saavatko sosiaali-ihmiset tuhota lasten ja myös isän elämän vain härkäpäisyyttään, kun aluksi ovat uskoneet huoltajuuden äidille, joka tietysti on luonnollisin ratkaisu, mutta kun kokemus ja kaikki merkit osoittavat äidin kykenemättömyyden lasten hoitajaksi, tulisi olla varaa myöntää erehdyksensä.

Ei ole miehen osa kadehdittava!

Miksei Vanhanen auta köyhiä

Pääministeri sanoutuu jyrkästi irti siitä, että budjettiehdotuksen veroratkaisut olisivat pienituloisimpia sortavia, niin kuin jopa hänen puoluetoverinsa väittävät. Pääministeri saa sanoa ja irtisanoutua mistä tahansa, mutta tosiasioille ei hänkään väitteistään huolimatta mitään voi.

Kuntatalous on lujasti kytköksissä yleiseen talouskehitykseen, niinpä verotulot laskevat tänä vuonna 2,5%, ensi vuonna ehkä 1%. Kuntien ahdinkoon ei budjettiehdotuksessa ole valonkajoakaan. Tästä kärsivät juuri heikompiosaiset. Kunnallisverohan on jakovero eli kohtelee suhteellisesti rankemmin pienituloisia kuin valtion progressiivinen verotus, jossa taas suurituloisemmat maksavat suuremman osan.

Sosiaali-ja terveysalan ihmiset käsittelevät kuntien taloudesta jopa 60%. He syystä arvostelevat hallitusohjelmaa, jossa kilpailukyky mainitaan 38 kertaa, mutta hyvinvointivaltiota ei kertaakaan, vaikka juuri sen arvot kuten yhteisvastuu ja riskien jakaminen koskee juuri köyhimpiä.

Kun edellisen kerran talouskasvu tyrehtyi, ei niukkuutta jaettu heikompien oikeuksia kunnioittaen ja suojellen. Talouskasvun aika ei muuttanut mitään. Ehkä jopa päinvastoin: optiot, osingot, kultaiset kädenpuristukset osoittavat ahneuden kyltymättömyyden. Ja nyt uusi lama uhkaa jälleen kaikkein ankarimmin pienituloisimpia: työttömiä, eläkeläisiä, sairaita, lapsiperheitä.

Koko yhteiskuntamme lähtökohta on mahdollisimman suuren ja tasapuolisen yhteisen hyvän aikaansaamisessa. Siksi ennen kaikkea on huolehdittava heikompiosaisista. Globalisaation ja vapaan markkinatalouden piti taata kasvu ja hyvinvointi kaikille. Onkin käynyt täysin päinvastoin, niin maiden välisen vaurauden kuin maiden sisällä rikkaiden ja köyhien välinen kuilu on vain syventynyt. Nyt tarvitaa oikealta arvopohjalta lähtevää politiikkaa. Niin myös ja ennen kaikkea Vanhasen hallitukselta, itku ei auta, tekoja odotetaan. Eikö entisen maalaisliiton ohjenuorana Alkion opetuksena ollut: Älä unoda köyhän asiaa!

Viisi sananlaskua

Käteeni osui jostain, ehkä jonkun kirjan välistä, pieni lapsen kaunokirjotuskäsialalla kirjoitettu pieni vihon sivu, johon olen kirjoittanut opiksi otettavia lauseita. Ihmettelin, mistä ne olin koonnut, tuntui, etteivät ne ainakaan kaikki voi Raamatustakan olla. Mutta niin vain kävi, että ne kaikki viisi lausetta löytyivät Raamatusta, vieläpä samasta Sananlaskujen kirjasta. Kaikki ovat yhä tänäpäivänä noudattamisen arvoisia.

Mene, laiska, muurahaisen tykö. Katso sen menoa ja viisastu.

Oikeudella kuningas pitää maan pystyssä, mutta verojen kiskoja sen hävittää.

Hevoselle ruoska, aasille suitset, tyhmille vitsa selkään.

Joka köyhälle antaa, se ei puutteeseen joudu, mutta joka silmänsä häneltä sulkee, saa kirouksia paljon.

Poikani, jos synnintekijät sinua viekoittelee, älä suostu.

Sietäisi lukea useamminkin Sananlaskujen kirjaa, paljon olisi opiksi otettavaa. Ehkä turhaankin se on jäänyt vähemmälle huomiolle esimerkiksi psalmien rinnalla. Psalmejahan luetaan jatkuvasti vaikkapa vain hautajaisissa. Ja kyllähän meillä onkin tosi puhuttelevia ja lohduttavia psalmeja vaikka millä mitalla. Raamatusta riittää siis ammennettavaa koko iäksi, vaikka ahkeramminkin sitä lukisimme.

Tytär Vennamosta

Keskimmäinen kolmesta eloonjääneestä lapsesta Meri on kirjoittanut isästään Veikko Vennamosta lähikuvan suosikkityttären herkkyydellä. Lapsista Pekka on esikoinen ja Raisa kuopus.

Meri kertoo isän isästään ja tämän isästä ja isoisästä, jotka kaikki ovat olleet menestyneitä liikemiehiä nimeltä Fennandereita Laatokan rannalla Jaakkiman Lahdenpohjassa, jonne isä-Veikkokin lopulta 50 vuoden päästä suostui palaamaan Pekan ministerikaudella koko perheen kanssa ja sillä hetkellä tyhjillään ollut kotitalokin oli vielä paikallaan . Laatokan risteilyllä löytyi myös vanhan huvilan paikka saaresta Lahdenpohjan ulkopuolella. Kiviset keittiönportaat osoittivat paikan. Korkealta kalliolta avautui kimalteleva näky yli Laatokan-meren.

Meri kertoo monipuolisesti perhe-elämästä Helsingissä, ensin kerrostalossa ja sitten Munkkkiniemeen rakennetussa kahden perheen talossa. Veikko oli kyllä isä, mutta työtehtävät puolueen johtajana veivät ajan ja tarmon. Niin sitten kotioloissa Veikko voi olla melkoisen vaikeakin. Äiti Sirkka sai varsinkin olla varpaisillaan, vaikka varsinkin puolueen alkuaikoina hän oli Veikon korvaamaton apu myös puoluetehtävissä yrittäen aina vähän hillitäkin räiskyvää ja kovaa kieltäkin käyttävää puolisoaan. Varsinkin vaikkeina aikoina kuten Veikon eduskunnasta kannon aikana kodin tuki oli korvaamatonta. Kodin ylläpitäjänä ja hengen luojana Sirkka teki varsinaisen suurtyön.

Meri kuvaa omia tuntemuksiaan oltuaan tavallaan isän suosikki, kun taas muut sisarukset olivat paremminkin äidin puolella. Avoimesti ja rehellisesti hän kertoo monista perhe-elämän vaikeuksista, mutta myös hyvistä hetkistä. Politiikan teko oli Veikolle kaikki kaikessa ja se hallitsi myös paljolti kodin elämää. Niinhän Pekasta tuli jopa ministeri ja pääjohtaja, Merikin oli Helsingin kaupunginvaltuustossa sanoen pikemminkin vaikeampaa olleen politiikasta poispääsyn kunnialla kuin saavuttaa kannatusta. Niinpä Meri lopulta tunnustaa ymmärtäneensä politiikasta kovin vähän.

Lähikuva Veikko Vennamosta vahvistaa niitä käsityksiä hänestä ihmisenä, joita kahdeksan vuoden aikana samassa eduskuntaryhmässä sain. Hän oli ehtymätön energiapesä ja uusien ajatusten esittäjä eduskuntaryhmän puheenjohtajana, jolla oli kanttia vaatia myös alaisiltaan ahkeruutta, kun itse näytti ylittämätöntä esimerkkiä. Eipä turhaan Merikin haikeile, että olisipa Veikko vielä tekemässä politiikkaa, hänellä olisi jatkuvasti mitä mainioimpia tilaisuuksia luotsata puoluetta eteenpäin, vaikka eipä mitään, Timo Soinista Veikko piti kovasti ja hyvin Timolle näyttää oppi menneen perille, onhan häntä jopa tituleerattu uudeksi Veikko Vennamoksi.

Demarikin voi olla viisas

Eduskunnan nykyinen ikäpuhemies monessa arvovaltaisessa tehtävässä keitetty Jacob Söderman on sutkauttanut, ettei se, että on Sdp:n jäsen, kerro vielä mitään hänen poliittisesta kannastaan. Näin on ennen kaikkea hänen itsensä suhteen. Niin viisaita hän esimerkiksi latelee tämänpäiväisessä Apu-lehdessä.

Samaa ei suinkaan voi sanoa päivän paikallislehden Kankaanpään Seudun yleisönosastossa kirjoittavasta sdp:n paikallispolitiikosta, jonka kirjoitus on pöyristyttävä työmiehen osan ruikutus, jossa ryöpytetään riistäjä-kapitalisti-työnantajaa, joka nyt laman varjolla eritoten painaa työläistä ja ihan huvin vuoksi jopa irtisanoo heitä. Eivätköhän niin työntekijät kuin yrittäjätkin ole ihan samassa veneessä. Olisi luullut, että vastakkainasettelun aika olisi jo ohitse.

Jakke sen sijaan on puolustanut suomalaista metallimiestä paljon tyylikkäämmin, kun parlamenttien jalkapallo-ottelussa Itävaltaa vastaan sdp:n Olli Helminen sai itävaltalaiselta konservatiivilta rajun potkun nilkkaansa, Olli kaatui taiteen sääntöjen mukaisesti "kuolleena" kentälle, Jacop sen sijaan potkaisi potkun antanutta takamukseen. Kun tämä puolestaan hirmustuneena syöksyi Jakkea kohti, käytti Jakke puolestaan nyrkkeilijänä oppimiaan taitoja. Molemmille tuli punainen kortti. Jakke vain sanoi puolustaneensa suomalaista metallimiestä oikeiston hyökkäystä vastaan.

Jacop on puhunut jopa herättäjä-juhlilla. Sukutaustasta löytyy körttiläisyyttäkin. Kuuluisa on hänen jumala-todistuksensa, kun hän puolueveljiään kehoitti katsomaan ulkosaaristoa kauniina kesäaamuna ja ssanoi, ettei sitä ainakaan mikään kunnallisjärjestö ole luonut.

Vaalirahoituksesta hän aivan oikein lähettää terveisiä Nova Groupilta rahaa saaneille politiikoille, että heidän pitäisi palauttaa rahat konkurssipesälle. Presidentin valtaoikeuksista hän samoin on kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia puolustaen niiden säilyttämisen kannalla todeten poliittisen eliitin pyrkimysten presidentin oikeuksien kaventamiseksi päinvastoin kaventavan kansanvaltaa. Nimenomaan kriisitilanteissa presidentillä pitää olla valtaa. Tässä Jakke viittaa Paasikiven ja Kekkosen ulkopoliittisen linjan suuren menestystarinaan.

Oikeusministerinä, maaherrana ja sekä eduskunnan että EU:n oikeusasiamiehenä toiminut Jacop Söderman on todella terävä ainakin demariksi, hän on kuulunut Euroopan neuvoston viisaiden ryhmäänkin. Minulla on ollut kunnia kuulua hänen kanssaan samaan eduskuntaan, jossa silloinkin saatiin kuulla hänen punnittua puhettaan ja viisaita pohdiskelujaan. Eipä silloisella smp:llä eikä varmaan nykyisellä perussuomalaisten eduskuntaryhmälläkään ole mitään häntä vastaan.

Mikä mättää maailmassa

Lasten laulussa ihmetellään: Maailmassa on niin monta ihmeellistä asiaa, se hämästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa. Keskusteluissa tulee jatkuvasti esiin näitä ihmeellisyyksiä. Niitä voinee tarkastella, kun rauhan ja köyhien puolesta taistelleen Kennedyn veljessarjan kolmas ja viimeinen Ted Kennedy on kuollut 77-vuotiaana aivokasvaimeen.

Meillä on Yk, EU, eri maissa viisaat hallitukset. Kaikki pyrkivät luomaan aina vain parempaa ja oikeudenmukaisempaa maailmaa. Miksei siinä onnistuta, kun päinvastoin näyttää, että kaikki menee aina vain pahempaan suuntaan.

Köyhyyden poistamiseen ei tosissaan paneuduta. Aseistukseen, avaruuden valloitukseen ja kerskakuluttamiseen löytyy varoja, ei kehitysmaiden hädänalaisten ihmisten nostamiseksi ihmisarvoiseen elämään. Suomi toimii hyvänä esimerkkinä. Hallitus aikoo leikata kehitysapua 140 miljoonalla eurolla. Köyhät kyykkyyn siis muuallakin kuin koti-Suomessa.

Huumausainehelvetti saa vapaasti rehoittaa kaikkialla maapallollamme. Onko kansainvälisellä huumekauppamafialla sormensa mukana liian tärkeissä paikoissa pelinpolitiikassa, jottei tosissaan kitketä huumausainelähteitä esim. Afganistanista ja Etelä-Amerikan Kolumbiasta jne. Ei luulisi olevan vaikeaa tyrehdyttää huumausainevirtoja Afganistanistakin, kun siellä jo muutenkin on suuri joukko länsimaiden sotilaita pitämässä kurissa talibaneja. Tiedämme kaikki, minkä kurjuuden huumausaineiden orjaksi joutuminen aiheuttaa ja riippuvuuteen ajaudutaan tosi helposti.

Sotien ja vihollisuuksien pelossa uhrataan valtavat määrät sotakoneiston ylläpitämiseen. Eikö rauhantahto ole tunnustettu lähes koko maailmassa, miksei siis sitouduta rauhan ylläpitämiseen ja asearsenaalin hävittämiseen. Näillä varoilla nälkä lähtisi kerta heitolla koko maailmasta. Ei edes somalien merirosvoilua saada kuriin, mikä siinäkin mättää!

Entä ilmansaasteet, koko maapallon elämää ehkä vakavimmin uhkaava vaara. Tuore uutinen kertoo, että ehkä Uudessakaupungissa saadaan ruveta valmistamaan sähköautoja. Miksi vasta nyt ollaan lähtökengissä. Entä energian tuottaminen. Miksei maailmanlaajasti lyödä hynttyitä yhteen aurinkoenergian ja fuusioenergian kehittämiseksi hyödynnettäväksi. Jokainen maa tuhertaa yksikseen. Hyvä esimerkki Suomesta, ainakin aiemmin kaikki enrgian kehittämiseen varatut määrärahat suunnattiin kuolemanvaaralliseen ydinenergiaan, joka kaiken lisäksi on rajallisesta alkuaineesta uraanista riippuvainen. Kirveellä olisi töitä ja esim. Timo Soinilla EU:ssa: hihat heilumaan tosimielellä maailmanparannushommissa.

Porvoon mitalla

Porin rovastikunnasta tehtiin tänään kauniin kesäisen sään vallitessa mitä onnistunein retki Porvoon idylliseen ja historialliseen kaupunkiin tutustumaan uudelleen tuhopolton jäljiltä korjattuun tuomiokirkkkoon.

Matkalla pistäydyimme Emil Wikströmin ja hänen pojanpoikansa Kari Suomalaisen vaikuttavaan Visavuoreen katsomaan Karin pilapiirroksia ja isoisän monumenttaalisia veistoksia ja myös hienoja rakennuksia ja ihastuttavaa ympäristöä.

Maamme toiseksi vanhin kaupunki Porvoo juhliin tänä vuonna valtiopäiviensä 200-vuotismuistoa. Syytä onkin palauttaa jatkuvastikin mieliin, miten juuri Porvoon valtiopäivillä keisari Aleksanteri I korotti Suomen kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Pätevät historiantutkijat ovat myös todenneet, että juuri Venäjän vallan alaisuus oli Suomelle onneksi, koska Ruotsin alaisena ei suomenkielen asema ja itsenäisyyteen johtava kehitys olisi ollut yhtä suotuisaa. Niinpä sanotaa Suomen ajelehtineen suurvaltapolitiikassa ihmeellisen onnekkaasti.
Samahan toistui 1939-44 sotiemme aikana. Voinemme rehellisesti todeta Kansojen Kaitsijalla olleen sormensa pelissä.

Porvoossa on viisaasti säilytetty vanha Porvoo tuomiokirkon ympärillä vanhoine taloineen ja kapeine mukulakivisine katuineen. Siellä voi päästä vuosisatojen takaiseen rauhalliseen jopa nostalgiseen tunnelmaan. Myös suurmiehemme J.L.Runeberg ja Albert Edelfelt kuuluvat porvoolaisuuteen yhtä hyvin kuin joenrannat makasiinit ja lukemattomat pikkupuodit mitä ihmeellisimpine tavaroineen. Myös Porvoon mitta on ostettavissa, mutta jätetään mitan salaisuus kertomatta. Tuomiokirkko tietysti on rakennuksista arvokkain ja käymisen arvoinen.