Marian tavoin saamme viedä itkumme Herrallemme

Kankaanpään kirkossa tänään 2. pääsiäispäivänä:

Rakkaat Ystävät

Eilen illalla saimme pitää Jämijärven kirkossa messun kaikkia koskettaneen, järkyttävät 8 kuolonuhria vaatineen Jämin lento-onnettomuuden johdosta. Tuntui kuin yht´äkkiä olisi pääsiäisen riemullinen ylösnousemuksen sanoma muuttunut takaisin juuri vietetyn pitkäperjantain ja Vapahtajamme ristiinnaulitsemisen murheen ja tuskan suureksi päiväksi. Todella moneen perheeseen on tullut itkun aika ja me kaikki tunnemme sanomatonta myötäelämistä rakkaansa menettäneitä kohtaan.

Mutta myös tekstimme alkaa kertomalla, kuinka Maria Magdaleenan seisoi Jeesuksen haudan ulkopuolella ja itki.

Hänen kyyneleensä muuttuivat kuitenkin iloksi. Toteutui vuorisaarnan sana: ´autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.´ Siionin virsien esipuheessakin sanotaan, että juuri murheen keskellä veisaa Siioni kaikkein heleimmin kiitosta Herralle.

Jeesuksen opetuslapset eivät olleet ymmärtäneet hänen puhettaan siitä, että hän on menevä pois. Kun Jeesus ristiinnaulittiin, he joutuivat syvän epätoivon valtaan hämmentyneinä ja järkyttyneinä ja piiloutuivat suljettujen ovien taa. Kaikki näytti olevan lopussa. Heillä oli vain murheensa.

Tekstimme Maria Magdaleena, yksi kaikkein uskollisimmista Jeesuksen seuraajista meni kuitenkin Herransa ja Mestarinsa haudalle. Maria oli rakastanut paljon ja kärsinyt paljon, hän oli kokenut itsessään riivaajien hillittömän temmellyksen, mutta vapautunut niistä Jeesuksen parantamana – hän oli kastellut kyynelillään Jeesuksen jalat ja kuivannut ne päänsä hiuksilla – hänen harhautunut rakkauselämänsä oli puhdistunut ja löytänyt aivan uuden, taivaallisen suunnan ja hän oli myös seisonut viimeiseen asti Jeesuksen ristin juurella.

Nyt Maria oli Jeesuksen haudalla suru sydämessään tehdäkseen viimeisen rakkaudenpalveluksen; voidellakseen ruumiin tuoksuöljyllä. Ja itkiessään Maria kurkisti sisälle Jeesuksen hautaan, jossa hän näki kaksi valkopukuista enkeliä siinä paikassa, jossa Jeesuksen ruumis oli ollut. Mutta heillekin Maria vain selitti: ´minun Herrani on viety pois enkä tiedä, mihin hänet on viety.´ Näin Maria etsi Herraansa kyynelin, ja suuri armo saikin tapahtua hänelle: hän etsi kuollutta ja löysikin elävän Herransa, sillä  kääntyessään pois kalliohautakammiosta hän näki  miehen, jota luuli ensin puutarhuriksi ja jolta Maria kysyi: ´jos olet vienyt Jeesuksen pois, sano mihin olet hänet laittanut.´ Ja silloin mies, Jeesus sanoin: ´Maria´ ja vasta sitten Maria tunsi Mestarinsa vastaten: ´Rabbuuni, opettaja´ ja näin Jeesuksen pyynnön mukaisesti Maria sai viedä tiedon opetuslapsille: ´Minä olen nähnyt Herran.´ Hänestä tulikin nyt elämän sanansaattaja, ei yksin omalle piirilleen, vaan kaikkien aikojen kristityille.  Hän sai olla pääsiäissanoman ensimmäinen julistaja: ´Herra elää!´

Maria sai viedä lohdutuksen ja rakkauden sanan sureville opetuslapsille, joita Jeesus kutsui nyt veljiksi, aikaisemmin hän oli sanonut heitä palvelijoiksi, opetuslapsiksi. Vähän ennen kuolemaansa, opetettuaan heitä rakastamaan toisiaan niin kuin Jeesus itse rakasti heitä ja kerrottuaan, ettei suurempaa rakkautta kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta, Jeesus sanoi: ´Te olette ystäviäni. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni. Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.´ Ja silloin Jeesus vielä kerraten toisti. ´Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.´

Mikä armon evankeliumi! Mitä itket? Jeesuksella on yhä edelleen usein syytä kysyä näin. Maailmamme on täynnä surua ja kyyneliä. Näinä päivinä olemme sen taas kipeästi saaneet tietää ja kokea. Ensin maailmanlaajuisesti,  niin Syyriassa, Ukrainassa, Etelä-Korean laivan haaksirikossa ja nyt aivan lähellä Jämin lentoturmassa.  Ja meistä itse kullakin voi olla omat syymme kyyneleillemme. Niinpä saamme viedä kyyneleemmekin Hänen, Herramme ja Vapahtajamme eteen, hän voi muuttaa ne ilon kyyneleiksi. Hän voi sanoa: ´Kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat,´ tai paimenpsalmin sanoin: ´Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.´

Ja pääsiäisen ylösnousemususko on juuri sitä, että me pienet ihmiset saamme uskoa ja turvata ylösnousseeseen suureen Vapahtajaamme. Mariastakin kerrotaan tekstissämme, että Herran sanan kuultuaan hän kääntyi. Näin mekin saamme kääntyä ja kuunnella aivan yksinkertaisesti, mitä Herra puhuu. Aivan selvällä suomenkielellä voimme vastata: ´Puhu Herra, palvelijasi kuulee.´ Tahdon olla uskoni heikkoudesta huolimatta sinun omasi elämässä ja kuolemassa. Ja kerran Jumala itse on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet ja hän tahtoo viedä meidät kotiin, sinne, mistä virressäkin kerrotaan: Mun syntisyyteni, syyn kyyneleihini, saan siellä vaihtaa kunniaan ja pyhyyteen ja kyyneleeni kiitosvirteen iäiseen."

Lankalauantaita

Lankalauantaina oli neljän peräkkäisen lauantain kolmas siunaustilaisuus. Vielä viideskin olisi tullut samaan ketjuun, mutta siitä täytyi kieltäytyä, koska silloin olemme linja-autoporukalla Oulussa Perussuomalaisten puolueneuvostossa koko viikonlopun, perjantaista sunnuntaihin.

Luin tänään hautajaisten muistotilaisuudessa Jaakko Haavion runoja ja mainitsin hänen olleen Martti Haavio eli P. Mustapään veli, isänsäkin oli pappi ja Jaakon poika myös. Jaakko Haaviolla on monia iäisyytuntoisia, todella hyvin hautaustilaisuuksiin sopivia runoja.

Kotoinen muistotilaisuus vietettiin tutun suvun kesken. Ennen ja jälkeen tilaisuuksien olin taas valtatie 23:n varressa; vähän toista kilometriä on taas puhtaana roskista, jäljelle jäi vielä kolmisen kilometriä tekemätöntä työtä. Aurakeppejäkin on otettu 2/3 yli 60 kilometristä, joten siinäkin on yhden reissun työt jäljellä, kaksi reissua on tehty.

Ja nyt on sitten Pääsiäinen. Pidän I pääsiäispäivänä klo 22 messun Jämijärven kirkossa ja II pääsiäispäivänä klo 10 yhdessä Jari Koskelan kanssa messun Kankaanpään kirkossa. Messun jälkeen on kirkkokahvit ja Siioninvirsihetki viereisessä nuorisoseurantilassa. Tervetuloa!

Pitkäperjantaina

Näin suurena kärsimyksen päivänä ei voi muuta kuin yhtyä sanoihin vaikene puhe huulten, vain sydän sanoa nyt voi. Runoilijat sanelevat tunteemme syvästi ja vain muutamalla sanalla.

Kansainvälisesti tunnetuin kirjailijamme Mika Waltari (papin poika muuten) kirjoitti pitkäperjantaihin sopivan runon Sun ristis juurehen:

"Oi Natsarealainen, sun ristis juurehen ma palvistus.
Sa tiedät kyllä, mikä sun ristis juurehen on vienyt mun.

Oi Natsarealainen, oon sairas kokonaan ja vapisen.
Maailman teiltä vienyt ei silta ainutkaan mua onnehen.

Oi Natsarealainen, ei tähteäkään näy nyt yllä pään.
Oi auta, auta, muuten mun tieni jälleen käy pois pimeään.

Sa tiedät kyllä kaiken, sen mitä pakenen. Yö saartaa mun.
Oi natsarealainen, sun ristis juurehen ma polvistun."


Jaakko Haavio puolestaan kirjoittaa runossa Pyhien yhteys:

"Äiti, katso poikaasi,
poika äitiäsi!
Silmät silmiin katsovat
ja käteen tarttuu käsi.

Ristin luona sydämet
yhtyy ihmislasten,
niiden, jotka nojaavat
ristin puuta vasten.

Tuntematon tutulta,
vieras rakkaammalta
veljeltäkin tuntuu, jos
sen löytää ristin alta.

Ristin kansa, pyhä perhe
toisiaan ei jätä.
Yks jos lankeaa tai kärsii,
kaikilla on hätä.

Veri  vettä sakeampi -
vielä vahvempana
sydämien liittona
on armahduksen sana."

Rautaisannosta tarvitsemme

Olen joskus todennut puheessa vihkiessäni sellaista avioparia, josta mies on armeijan palveluksessa, miten jokainen alokas kantaa repussaan marsalkan sauvaa ja miten vihittävillä on omassa avioliitossaan tähän samaan onnistumiseen täydet mahdollisuudet. Mutta kuten alokkaan repussa on paljon muutakin, rautaisannos sisältäen kaikkea tarvittavaa, samoin avioliitossa tarvitaan oppimista Vapahtajaltaltamme, joka on hiljainen ja nöyrä sydämeltään.

Rautaisannoksena tarvitaan hätätilan varalta 1-3 päivän määrän ravintorikasta ja säilyvää muonaa ja sotilas tarvitsee tietysti myös patruunoita. Mutta tarvitsemme myös päivittäisessä elämässämme rautaisannoksen vaeltaessamme Jeesuksen opetuslapsitietä, nytkin kun elämme parhaillaan paaston aikaa ja valmistaudumme vastaanottamaan Jeesuksen kärsimysajan, pitkänperjantain ristinkuoleman ja pääsiäisen riemullisen ylösnousemuksen ja eläessämme kaiken tämän taas kerran todeksi.

Ensi sunnuntain otsakkeksi on annettu Rukous ja usko, aiemmin ehkä vielä kuvaavampana pyhän nimenä oli Hellittämätön usko. Evankeliumissa kerrotaan isästä, joka toi riivaajan vaivaaman poikansa Jeesuksen luo ja pyysi tätä parantamaan poikansa sanoen: "Jos sinä voit". Jeesus joutui silloin tekemään vastakysymyksen: "Jos voit! Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo." Ja tähän hädissään oleva isä lausui meitä kaikki heikkouskoisia lohduttavat sanansa: "Minä uskon! Auta minun epäuskoani." Ja Jeesus paransi pojan.

Omaa rautaisannostamme ylläpitääksemme meillä kristikunnan keskellä eläessämme on monia erinomaisia päivittäisravintomme tankkauspaikkoja. On radion aamu- ja iltahartaudet, ennen niitä tulevat hartaat sävelet ja sunnuntain jumalanpalvelukset. On myös paljon päivittäiseen hartaushetkeen johdattavia hartaus- ja rukouskirjoja.

Tänä vuonna seuraan Olavi Kareksen toimittamaa Isien perintö -kotihartauskirjaa, johon on koottu heränneiden isien kirjoituksia pääasiassa 1800-luvulta. Hyvin terveellistä luettavaa vielä meidänkin päivinämme, vaikka olemmekin jo 2000-luvulla. Samaa voi sanoa myös Paavo Virkkusen toimittamasta Rukouskirjasta, jossa on osoitettu rukous joka päivälle. Nytkin juuri mitä ajankohtaisin rauhan rukous Suomen kirkon rukouskirjasta: "Anna laupias Jumala rauhan vallita kansojen kesken, rauhan ja yksimielisyyden vallita kodeissa, rauhan päästä kaikkien sydämiin. Siunaa kaikkia niitä, jotka työskentelevät saadakseen aikaan rauhan ja sopua ihmisten kesken."

Ja toinen rukous Isien perinnöstä lähes 200 vuoden takaa Antti Björkqvistin postillasta Uskon harjoitus autuuteen: "Oi, sinä Pyhä Jeesus, joka olet meidän tähtemme kyyneleitä vuodattanut, tule Henkesi kautta lähelle meitä musertaaksesi ja sulattaaksesi kylmenneet sydämemme, jotta meissä syntyisi sinun armosi ikävä ja alkaisimme niin omilla kyyneleillämme pyyhkiä pois sinun kyyneleitäsi. - Herra kuule meitä!"

Niin, pysyimmepä tällaisella pienellä paikalla suren Herramme edessä!

Esto mihi

Esto Mihi = "Ole minulle" ja näin alkaa laskiaissunnuntain psalmiteksti. Teksti jatkuu: "...kallio, jonka suojaan saan paeta, vuorilinna, johon minut pelastat."

Nyt alkaa paastonaika ja tästä eteenpäin kuljemme kohden Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa, siksi päivän otsakkeeksikin on otettu Jumalan rakkauden uhritie. Ja  tien päässä on Jeesuksen ristiinnaulitseminen, mutta sitten kolmantena päivänä tulee pääsiäinen!